Neljä tuntia on tietokoneeni yhdistänyt minut uutistoimisto AP:n linkin kautta New Jerseyn Newarkissa sijaitsevan New Hope baptistiseurakunnan 1500 henkeä vetävään kirkkosaliin.  Keskipäivän lyönnillä Amerikan itärannikon aikaa alkoi tänään lauantaina Whitney Houstonin hautajaiskokous.  Tämän kaltaisia hautajaisseremonioita ei totisesti ole sukupolveni aikana järjestetty ainoallekaan muusikolle, niin, ei yhdellekään julkisuuden henkilölle. Ei missään maapallolla.  Whitneyn sisar osui kymppiin todetessaan: "Koko maailma seuraa näitä hautajaisia. Koko maailma on nämä tunnit herätyskokouksessa.  Taivaan asukkaitten määrä kasvaa tänä iltana.  Whitney iloitsee."  Varsinaisen ruumissaarnan piti Detroitin The Perfecting Church-seurakunnan pastori Marvin Winans.  Avajaissanoissaan mustaan kasukkaan ja leveään purppuran punaiseen vyöhön pukeutunut kookas pappismies totesi: "Suurin osa tätä muistosaarnaani tapahtuu englanninkielellä.  Pappi pääsee huonosti eroon vanhoista tavoistansa, ja siksi on mahdollista, että puhun jotakin myös oudoilla vierailla kielillä.  Se on  taivaallista kieltä."  Sanat selittyvät sillä, että Winans kuuluu Amerikan suurimpaan mustien helluntaikirkkoon, The Church of God in Christ nimiseen miljoonien jäsenten kirkkokuntaan.  Winansin isoisän isä oli tämän kirkon perustaja.

Libanonin sisällissodan aikana työni vaati minua matkustamaan useamman kerran vuodessa setripuun maahan.  Patmos ry:llä oli useita erimuotoisia sekä evankelioivia että humanitaarisia projekteja tuossa maassa. Joskus matkat toivat mukanaan epämieluisia kokemuksia. 

Kerran olin saapunut maahan Finnairin turistilennolla.  Maassa oli jännitteitä, mutta ei niin vakavaa, että matkoja olisi peruttu. Päivä pari maahan tulemisen jälkeen perinteisistä kahnauksista siirryttiin vakavampaan tykkitulitukseen.

Kristityt falangistit olivat pysäyttäneet  palestiinalaisen hautajaissaattueen Beirutista etelään menevällä Siidonin rantatiellä.  Ruumis oli häväisty ja kaiken lisäksi vainajan lähiomaisia surmattu. Pakolaisleirien tykit alkoivat jylistä.

Finnairin charter tuli niin kuin pitikin noutamaan suomalaiset matkaajat turvaan kotimaahan.  Uusia turisteja ei tullut.  Lento oli Finnairin sen aikaisen historian viimeinen charter Beirutiin.

Olin päivällä ollut Mansurian vuorella patmostuen kohteena olevassa armenialaisessa lastenkodissa. 

Tuohon aikaan käytäntönä oli pari kertaa päivässä soitella asuinpaikkaani, Beirutin sydämessä sijaitsevaan Commodore hotelliin.  Hotelli oli erityisesti kirjeenvaihtajien ja yleensä ulkomaalaisten asumus, joskin osa hotellia oli ammuttu hajallekin.  Lentoyhtiöt ja suurlähetystöt ja konsulaatit tapasivat ilmoittaa hotelliin kaikkea mahdollista asukkaita koskevaa tietoa.  Minäkin sain kuulla Finnairin koneen tulosta ja lähdöstä alkuillasta.  Palasin hotelliin pakkaamaan pukupussini ja käsimatkatavaroitani.

Pääseminen kentälle ei ollut vallan helppoa.  Mitään lentoyhtiöitten kuljetuksia ei ollut eikä yksikään taksi suostunut pimeän laskeuduttua ajamaan kristittyjen kaupunginosasta lentokentälle, maantie kun kulki kahden palestiinalaisleirin sivuitse.  Päivän aikana tielle oli pystytetty esteitä. Terroristit pysäyttivät autoja ja kaappasivat ihmisiä.

Commodore hotellin kaikkitietävät receptionistit neuvoivat minulle miten saattaisin löytää kuskin, joka ajaisi minut lentokentälle.  Sekatavarakauppa vastapäätä hotellia olisi yksi paikka, josta kannattaisi kysyä yksityistä uhkapäätä kuljettajaksi.  Jos siellä ei onnistaisi, kannattaisi vielä kokeilla muutaman talon päässä Hamran kauppakadun raunioissa olevaa musiikkikauppaa.  Jälkimmäisestä löytyikin omistajan sukulainen, parikymppinen Mustangin omistaja, joka sopivasta hinnasta  tarjoutui kuljettajaksi.

Nuorukainen syöksyi kaupasta kadulle ja nouti kolhuisen ja luotejakin vastaanottaneen Mustanginsa. Matkaan päästiin puolen tunnin odotuksen jälkeen.  Matkatavarani olivat Commodoren aulassa.  Ne otettiin mukaan.  Tiellä jouduimme palestiinalaisten naamiomiesten tiesululle.  Enpä viitsi kertoa mitä tapahtui tarkastuksessa.  Kaikki edellä kerrottu kun on vain johdantoa sellaiseen, mistä pääsen kanssasi Whitney Houstonin hautajaisiin.

Musiikkikaupan omistaja jutteli kanssani Beirutin tilanteesta. Veikattiin kestävää tykittämistä itä- ja länsi-Beirutin välille. Läheinen maroniittien kirkko oli saanut osumia ja jokin ammus oli vaurioittanut liiketalon yläpäätyä viikko pari aikaisemmin. 

"Osta jotakin mukaasi ja auta minua pääsemään tästä liikkeestä ja sen varastosta eroon", kauppias ehdotti. 

Olen äänilevyjen keräilijä.  Aloitin rippikouluikäisenä.  Harrastan levyjä edelleen.  Nimenomaan vinyylilevyjä, en cd-levyjä.

Hamran kauppiaalla oli levy poikineen.  Tein muutaman ostoksen: tiesin saavani käsimatkatavaroihini vaivatta sijoitetuksi kaksi, kolme levyä.  Huomasin levyllisen Fairuzin lauluja Al Qudsista eli Jerusalemista.  Olin Fairuzin äänen ihailija ja ostin.  Eräässä laatikossa oli tarra, jossa luki, että sisältö kiinnostaisi erityisesti kristittyjä.  Selailin pystyssä olevia vinyylejä.  Katseeni pysähtyi kansioon, jossa olisi arvostamani gospellaulajattaren Aretha Franklinin livevinyylejä tupla-albumina.  "Amazing Grace" oli albumin otsikkona.  Avasin tuplakansion ja totesin - kuten silloin kuvittelin - yhden levyn olevan taskusta poissa, paljaana kaksiosaisen albumin välissä. En pohdiskellut asiaa kummemmin, maksoin vain tämänkin levyalbumin.

Levyt tulivat turvallisesti kanssani yön aikana kotiin Suomeen.  Ovat vieläkin arvolevyjeni hyllyssä.

Suomessa minulle selvisi irtolevyn erikoisuus.

Aretha Franklin oli ilmeisesti konsertoinut jossakin päin arabi-Lähi-itää.  Levykansiossa oli siihen viittaavaa merkintää.  Irtolevy kansien välissä ei ollut lainkaan ns. kaupallinen painos.  Käsitin sen olevan jonkun sortin privaattilevytys.  Levyn päällä oleva teksti ei kerro missä levytys on tehty eikä myöskään missä levy on puristettu.  Se on ns. DJ-kappale, eli radioasemalla soitettavaksi tarkoitettu suhdetoimintalevy.  Ilmeisesti levyä soitettiin kuin mainoksena Arethan vierailusta Lähi-idässä.

Kuuntelin tämän salaperäisen levyn.  Aretha Franklin laulaa livegospelia, mainitsee kirkon ja kiittää pastoreita ja mainitsee seurakunnan muusikkoja nimeltä.  Nimet eivät tuolloin sano minulle mitään. 

Yhdeksänkymmentä luvun lopulla kuuntelen pr-levyn uudestaan.  Internet on tullut maisemiin ja tapani mukaisesti tyydytän uteliaisuuttani levyn esiintyjistä googlaamalla nimiä ja tapahtumia.  Aretha mainitsee olevansa Newarkin kaupungissa sijaitsevassa New Hope baptistikirkossa. 

Nyt nimi nappaa!  Ei vain googlessa, muistissanikin.  Olen edistynyt tietomäärissä. Aretha Franklin, soulin kuningatar, esiintyy Whitney Houstonin elämän mittaisen kotiseurakunnan katon alla. 

Tiedän muutakin.  Kaksi kunnioittamaani gospelin ja soulin kuningatarta ovat monen siteen kautta yhtä. 

Aretha on Whitneyn kummitäti!

Whitneyn äiti Cissi Houston on New Hope-kirkon laulun- ja ylistyksen johtaja.  Whitney syntyi kahteen kehtoon: kotiinsa ja seurakuntaan.  Opittuansa kävelemään hän lienee ollut enemmän seurakunnan riennoissa kuin konsanaan leikkimässä kotonaan.  Turhaan ei ole rinnastettu Elvis Presleyn ja Whitney Houstonin lapsuuksia.  Gospel tuli äidinmaidossa.

Whitney itse piti ensimmäisen konserttinsa 11 vuoden ikäisenä  äitinsä kirkossa.   Esiintymisiä oli siitä alkaen lukuisia kertoja kotikirkon lavalla.  New Hopessa hän myös teki valintansa ja ryhtyi Kristuksen seuraajaksi.

Ja tänään hän lepäsi neljä tuntia pitkän herätyskokouksen läpi New Hope kirkon saarnatuolin juuressa olevassa kullankimaltelevassa arkussaan.  Seremonian lopussa arkku nostettiin miesten olkapäille ja kannettiin autoon, joka kuljetti Whitneyn maallisen majan lähistön hautausmaalle odottamaan ylösnousemuksen päivää.

Whitney Houston levytti ensimmäisen vinyylinsä 1985.  Levy kohosi USA-listan ykköseksi kuukaudessa.  Lyhyenä aikana levyä myytiin 13 miljoonaa kappaletta.  Samaa levyä on vuoteen 2011 mennessä myyty 25 miljoonaa kappaletta.

Kaikkiaan Whitneyn levyjä on myyty ainakin 200 miljoonaa kappaletta.

Whitney on lyönyt Elvis Presleyn levyjen myyntitilastoissa.

Ensimmäistä levymenestystä seurasi toinen vinyyli, "Whitney".  Tämä levy avasi maailman laulajattarelle. Levyn kenties kuuluisin raita on särkyneestä sydämestä kertova laulu.  Tässä englanninkieliset alkuperäissanat:

Where do broken hearts go
Can they find their way home
Back to the open arms
Of a love that's waiting there
And if somebody loves you
Won't they always love you
I look in your eyes
And I know that you still care
For me.

Vuonna 1992 Whitney esiintyi ensimmäisessä elokuvassaan, Kevin Costnerin vastanäyttelijänä Bodyguardissa.

Joskus elokuvan jälkeisenä aikana Whitney alkoi kokeilemaan reseptilääkkeitä ja huumeita.

Whitney oli avioliitossa muusikko Bobby Brownin kanssa - heillä on yhteinen lapsi.  Brown tunnettiin kovasta huumeiden käytöstänsä.  Kukaan ei kiellä etteikö nimenomaan Bobby johtanut - usein pakottanut lyöntien säestämänä - Whitneyn uppoamaan syvempään ja syvempään huumeiden käyttäjänä.  Liitto päättyi aikanaan.  Liian myöhään.

Tänään Brown ilmestyi New Hope kirkkoon ennen siunaustilaisuuden alkamista, käveli arkun luokse ja kosketti sitä.  Brown lähti kuitenkin kirkosta pian sinne saapumisen jälkeen eikä osallistunut siunaustilaisuuteen.  Hänelle tarjottiin istumapaikkaa, mutta hän kieltäytyi.

Whitney Houstonin kuolinsyystä ei ole tällä hetkellä tieteellistä lausuntoa.  Hänen hotellihuoneessansa oli lääkkeitä.  Tietojen mukaan huoneessa ei olisi ollut varsinaisesti huumeita.  Myöskään alkoholia ei ollut esillä.

Whitney löytyi kylpyhuoneen porealtaasta.

Yhdeksänkymmentä luvulla Whitney Houstonin elämä meni hajalle. Kymmenkunta vuotta Whitney pysyi poissa estradeilta.  Hän levytti, mutta ei juurikaan esiintynyt.  2000-luvulla laulajatar pyrki nousemaan.  Hänen hengelliset etsintänsä olivat syvällisiä.  Hautajaisissa oli tunnettuja pastoreita - esimerkiksi kuuluisa T. D. Jakes - jotka todistivat Whitneyn rikotun persoonan keskeltä tapahtuneesta selkeästä Jumalan etsimisen ja löytämisen ihmeestä.

"Miksi uskallamme sanoa Whitneyn olevan nyt taivaassa?" Jakes kysyi.  "Koska rakkaus on väkevin voima.  Jumala rakasti tätä naista.  Me ajattelemme hänen kuolemaansa ja kauhistumme.  Mutta rakkaus on voimakkaampi kuolemaa.  Kaksi tuhatta vuotta sitten rakkaus sanoi kuolemalle: sinun on päästettävä Hänet vapaaksi.  Ja kuolema joutui päästämään otteensa heti kun se oli iskenyt Häneen.  Kuolema iski Whitneyn alas, mutta kuolema ei ole silti saanut  viimeistä sanaa! Rakkaus sai viimeisen sananvuoron heti kun kuolema oli iskenyt.  Rakkaus sanoi: anna hänet minulle.  Hän on minun.  Vuoret, väistykää; kukkulat, horjukaa.  Rakkaudenliittoni ei väisty!"

Whitney Houston kuoli Beverly Hillsissä, Los Angelesissa. Hänen elämänsä muutamat viimeiset päivät olivat vuoristorataa: monta päivää joka tavalla hyvää oloa, yhteen iltaan mahtui ravintola, tuttuja ja alkoholia. 

Mutta myös jotakin muuta.  Tuona iltana Whitney yhden ainoan kerran avasi suunsa laulaakseen. Häneltä pyydettiin laulua. Juhlahumuinen ravintolayleisö joutui katsomaan ja kuulemaan, kun Whitney kyyneltensä takaa lauloi vanhan pyhäkoululaulun ensimmäisen jakeen:

Jeesus mua rakastaa,
Raamattu sen ilmoittaa.
Vaikka olen heikkokin,
Jeesus hoitaa hellimmin.

Mainitsin Whitney Houstonin laulun särkyneestä sydämestä.  Mihin särkyneet sydämet menevät | Voivatko ne löytää tien kotiin | Takaisin avoimeen syliin | Rakkauteen, joka odottaa sinua | Jos joku kerran rakastaa | Eikö hän aina rakasta sinua | Minä katselen silmiisi | Tiedän, että vielä huolehdit minusta. Miljoonat ja jälleen miljoonat rakastivat Whitney Houstonia ja hänen ääntänsä.  Miljoonat säälivät laulajatarta hänen viimeisen 2009 toteutetun maailmanympärimatkan konserteissa.  Voima oli poissa.  Se todettiin Helsingissäkin.  Äidin sanoja lainaten: "Hylkäsikö Kristus tyttäreni?  Tärkeintä maailmankaikkeudessa on vain tuo yksi: Herra Jeesus Kristus ottaa vastaan tuhlaajatyttöjä."

Whitney on nyt toisessa maailmassa. 

Ruotsalaisen kristillisen Dagen-sanomalehden kulttuuritoimittaja kirjoitti muistosanoissaan näin:

"Saan uskoa ja toivoa, että siellä, toisessa maailmassa, avoin rakastava syli on ottanut vastaan Whitneyn.  Hänen sylinsä, jolle Whitney lauloi viimeisessä laulussansa.  Siihen syliin kuuluvat kaikki särkyneet sydämet."

Mistä tässä blogissani on lopultakin kysymys?  Onko tämä puolustuspuhe tuhlaajatytöstä?  Musiikin arvostajan yritys kääntää asiat parhain päin?

Tahtoisin tuoda nelituntisen herätyskokouksen yhden tärkeän ulottuvuuden lähellemme.

Viimeisten vuosien - ehkä parin vuosikymmenen - aikana herätyskristillisyyteen on alkanut pesiytyä sallittuna, jotenkin jopa ylpeyden aiheena alkoholin käyttämisen idea.  Herätysliikkeitten jäseniä kulkee alkoholiliikkeissä.  Ollaan fiinejä ja käytetään viinejä - jotenkin noin taisi sanoa Niilo Yli-Vainio.  David Wilkerson näki trendit ja kirjoitti kirjan Sipping saints.  Julkaisimme kirjan suomeksi Yli-Vainion johdannolla.

Varoitukset lankeavat jotenkin kuin kuuroille korville. Vaikeasta sairaudesta kärsinyt Steve Hill palasi kuoleman esikartanoista.  Puhuessaan siitä, että elää laina-aikaa, hän samalla sanoi peräänkuuluttavansa uutta herätystä karismaatikkojen keskuuteen - vanhan ajan totaalisen raittiuden löytämistä.

Joku vuosi sitten mannereurooppalaisen lähetysjärjestön taholla suunniteltiin toimipisteen avaamista Suomessa.  Järjestö lähetti kaksi miestään tapaamaan Patmoksen edustajia.  Marja Rantanen ja minä kohtasimme vieraat.  Yhdessä kohtaa neuvotteluja toinen vieraista sanoi kannattavansa hollantilaista tapaa pitää lieviä huumeita vapaasti saatavilla.  "Ei yhden sätkän satunnaisesta polttamisesta todistetusti tule mitään vaurioita." Neuvottelut katkesivat Patmoksen taholta siihen.

Joitakin viikkoja sitten suuren healing-evankelistan Oral Robertsin poika Richard Roberts pidätettiin humalassa ajosta. 

Täällä Suomessa erään ei-luterilaisen liikkeen vanhimmistoveljen poika kirjoitti minulle.  Hän oli käyttänyt huumeita ja joutui vanhempiensa puhutteluun.  Keskustelu käytiin olohuoneessa., josta oli selvä näkyvyys keittiöön.  Siellä olivat viinipullot esillä.  "En voi kunnioittaa sellaista kristillisyyttä, jossa ei tajuta, että alkoholi on yleisin ja eniten käytetty huume. Tunnustan syyllisyyteni.  Mutta protestoin vanhempieni kaksimielistä vaellusta vastaan", nuori mies kirjoitti ja kysyi kantaani.  Käsittelin aihetta Leo Meller ja Ystävät ohjelmassa Satu Räsäsen kanssa.

Meillä on vastuu, hyvät lukijani.  Vastuu perässä kulkevista, ennen kaikkea omasta lihastamme ja verestämme. 

Se ajatus vahvistui entisestään seurattuani neljä tuntia kestävää herätyskokousta Whitney Houstonin palsamoidun ruumiin sisältävän arkun ääressä. 

Tarjoan sinulle kaksi linkkiä Whitney Houstonin kokemiseen.  Ensimmäinen linkki vie sinut 11 vuotiaan konserttiin New Hopessa.  Jälkimmäinen linkki on unohtumaton esitys Jeesus mua rakastaa -pyhäkoululaulusta.  Tämä laulu oli viimeinen, jonka Whitney esitti maan päällä. Hän lauloi yhden säkeistön. Jumala suokoon, että laulu olisi jatkunut Whitneynkin syntien vuoksi lävistetyn Jumalan Karitsan edessä taivaan kuoreissa.  Ja että se soisi kristallimeren äärellä juuri tälläkin hetkellä.