Jokin aika sitten kirjoitin Niilo Yli-Vainiosta. Useimmat näkivät hänessä miehen, joka edusti energisyyttä ja valovoimaisuutta – kaikkea sitä, mikä antoi kuvan ihmisestä, joka aina jaksoi toimia, väsymättä koskaan. Onko tämä kuva oikea? Ei ole. Sanonta ”kolikolla on aina kaksi puolta” pitää paikkansa tässäkin tapauksessa. Kerronpa sinulle tilanteesta, johon itsekin liityn.

Vuonna 1979 oli Helsingin Messukeskuksessa suuret juhlat, joissa Niilo oli puhujana. Väkeä tilaisuuteen kertyi arviolta 3000 henkeä. Tuona sunnuntaina oli jo ollut päivällä yksi kokous uskoville Helsingin Lähetysseurakunnassa. Sitä ei mainostettu lehdissä lainkaan, jotta seurakuntalaiset mahtuisivat kirkkoon sisälle. Tästä huolimatta sali oli ääriään myöten täynnä. Tilaisuus oli hengeltään voimakas ja saatoin vain odottaa, että minkälainen ilta tilaisuus olisikaan, kun jo päivällä saimme kokea väkevää Pyhän Hengen vaikutusta.
 
Ennen iltatilaisuutta kävin tapaamassa Niiloa kodissa, jossa hän vietti tilaisuuksien välisen ajan. Kun menin huoneeseen, joka toimi hänen lepohuoneenaan, kohtasin sängyn laidalla istumassa miehen, josta heijastui voimakas väsymystila ja apatia. Nähdessään minut hän totesi, ettei hänestä ole illan tilaisuuteen puhujaksi. Olin aivan ”ällikällä lyöty”, kun muutos hänen olemuksessaan oli niin raju päivätilaisuuteen verrattuna.

Tuossa tilanteessa en osannut sanoa muuta kuin että illalla ihmiset tulevat tilaisuuteen vain siksi, että saisivat kuulla sanomaa hänen kauttaan ja jos hän ei olisi mukana, olisi pettymys suuri. Lupasin rukoilla hänen puolestaan. Sitä en osaa sanoa, että vaikuttiko rohkaisuni häneen.
 
Olin tuon jälkeen kuin ”tulisilla hiilillä” sen suhteen, mikä tilanne olisi iltatilaisuuden suhteen: tulisiko hän vai oliko hän sopinut asian toisin työparinsa Alpo Rengon kanssa. Niilon tilanteesta en puhunut kenellekään mitään, mutta sydämessäni rukoilin tuon väliajan, että hän ei jättäisi tulematta. Niilollahan oli sanonta, että ”niin kauan kuin peukalo heiluu, minä saarnaan”.

Kun sitten koitti aika, jolloin tilaisuuden piti alkaa, niin hämmästykseni oli yhtä suuri kuin se oli ollut nähdessäni Herran palvelijan uupuneena, kun Niilo astui puhujalavalle. Hän oli kuin ”uudestisyntynyt”, täydessä ryhdissä ja kasvot heijastaen kaikkea myönteistä. Tuon iltapäivän aikana Herra oli kohdannut palvelijaansa. Lähde, joka hänen sisimmässään oli, oli saanut virrata hänen sielunmaailmansa läpi ja kirvoittaa väsymyksen pois. Kun hänen hetkensä koitti, sana oli kuin kaksiteräinen miekka hänen suussaan, vaikuttaen pelastuksen ja parantumisen monien kohdalla.
 
Emmekö mekin koe tai ole kokeneet  tätä samaa? Raamattu sanoo Eliaasta, että hän oli ”ihminen yhtä vajavainen kuin mekin” (Jaakob 5:17). Tähän voidaan liittää Jaakobin elämästä tilanne, jossa hän oli todella väsynyt ja ahdistunut. Lohduttavaa tässä kaikessa on se, että Jumala tietää tarkalleen lastensa elämän tilan. Meissä asuva Pyhä Henki ymmärtää ja toimii elämäntilanteemme mukaisesti. Hän puolustaa, lohduttaa, rohkaisee, vahvistaa – listaa voisi jatkaa monilla muillakin ilmaisuilla.
 
Sanan lupaukset ovat voimassa sinunkin elämäsi osalta. Olitpa ollut elämäsi alhoissa lyhyemmän tai pidemmän aikaa, on Herran läsnäolo elämässäsi sama, vaikka sielussasi ei tuntuisi siltä. Hänessä ei ole ”muutosta eikä vaihteen varjoa”, sillä ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti” (Hebr. 13:8). Hänen päämääränsä kohdallamme on saattaa meidät ”väsymyksen pimeästä laaksosta kirkkaaseen päivän valoon”. Ole kärsivällinen, vaikka laaksossa oletkin. Hän johtaa sinut sieltä ulos. On niin monia asioita, jotka saattavat meidät näihin ”lihalle ja verelle” vastenmielisiin elämäntiloihin.
 
Eliakin sai kokea, kuinka ”aurinko alkoi paistaa hänen risukasaansa”. Ja niin se on meidänkin kohdallamme. Malakia sanoo, kuinka vanhurskauden aurinko välittää parantavat säteensä elämäämme ja saamme kokea muutoksen (Mal. 4:2)
 
Jesajan kautta Jumalan lupaus kuuluu sinullekin: ”Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat, mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy” (Jes. 40:29-31).
 
Sinua, väsynyttä Herran omaa, siunaten.

Rukous: Kiitos, Herra, että olet armollinen ja kuulet rukoukseni. Jättäydyn täysin Sinun armosi ja rakkautesi varaan!