Blogi

Juha Ahvio sunnuntaina – Minne menet, Suomen Siion?

Juha Ahvio

Tämä kysymys on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Tästä syystä olen kirjoittanut piakkoin ilmestyvän kirjan Minne menet, Suomen Siion? Ajankohtainen katsaus asioihin, joihin voit vielä vaikuttaa (Kuva ja Sana 2012).

Kirjan takakansi selostaa, mistä on kyse:

”Suomen Siion, suomalainen kristikunta, on nyt historiansa vakavimmassa taitekohdassa. Miten käy Suomen Siionin, kun liberaalit ovat ensi kertaa kirkon työntekijöiden enemmistönä ja usko Raamattuun Jumalan erehtymättömänä Sanana horjuu jo herätyskristillisyydenkin piirissä?”

Viimeistään nyt tämän kirjan äärellä on aika havahtua pohtimaan muiden muassa tällaisia kysymyksiä: Miten 1960-luvun punaradikalismi liittyy liberaaliteologian valtaannousuun luterilaisen kansankirkkomme piirissä? Olivatko teologian tohtorit David Hedegård ja Uuras Saarnivaara aikaansa edellä ennakoidessaan nykykirkon luopumuksen vuonna 1960 ilmestyneessä kirjassaan Kohti suurta Baabelia. Liberaaliteologia, ekumenia ja Raamattu?

Mutta oleellista on ymmärtää, että tämäntyyppiset kysymyksenasettelut eivät koske enää vain luterilaista kansankirkkoamme. Nyt on pakko kysyä jo näinkin: Onko liberaaliteologia tunkemassa helluntaiherätykseenkin? Ja ovatko helluntailaiset kääntymässä Israelia vastaan kannattamaan niin kutsuttua palestiinalaista vapautuksen teologiaa?

Kaiken kaikkiaan – aiheeseen liittyvien historiallisten taustojen ohella – avainkysymys, johon otan kirjassani kantaa, on tämä: Ovatko liberaaliteologia ja konservatiivinen kristinusko kaksi eri uskontoa? Tätä teemaa olen jo aiemmin käsitellyt blogeissani ja nyt kirjassani syvennän ja perustelen laajemmin kantaani tähän kristillisten kirkkojen olemassaolon kannalta perustavanlaatuiseen kysymykseen.

Näitä kirjaani liittyviä aihepiirejä käsittelen myös ensi keskiviikon (27.6.) puheessani ”Suomen Siionin vammat – voiko ne vielä parantaa?” Kristillisessä Mediakeskuksessa alkaen kello 18.00. Tule paikan päälle kuuntelemaan tai seuraa esitystä suorana internetistä TÄSTÄ LINKISTÄ.

Joka tapauksessa Minne menet, Suomen Siion? -kirja avaa sellaisia sekä historiallisia että tämänhetkisiä näkökulmia suomalaisen kristikunnan kannalta elintärkeisiin aihealueisiin, joita ei aikaisemmin ole tällaisena kokonaisuutena esille otettu.     

Juha Ahvio
|
24.06.2012
Juha Ahvio

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

Kommentoi

Nimimerkki: *
Sähköposti:
(ei näytetä julkisesti)
Viesti: *
Kirjoita sana vahvistettu alla olevaan kenttään.
Kesäkuu
|
24.06.2012 kello 08:11
Tärkeä kirja, joka toivottavasti saa laajan lukijakunnan.

Kotimaa-lehden pääkirjoituksessa paheksutaan ajatusta luterilais-raamatullisesta herätyskristillisyydestä, verkostoitumista sen pohjalta. Äänenpainot ovat kuulemma "jumalisen korskeita" ja "kirkon opillista näykkimistä". Perusteluna on, että taivaanrantaan alkaa nousta ulkoinen uhka, jolloin ei pitäisi keskittyä sisäiseen kädenvääntöön.

Mutta eikö uhka ole nimenomaan sisäinen?
matkalla kotiin
|
24.06.2012 kello 18:45
Niin, minne menet Suomen Siion, sitä tässä sopii ihmetellä. Kaikki vain voivottelevat. Siihenkö se aika sitten menee. Viime syksyinen Helsinki missio Mahdollisuus muutokseen, jota oli soviteltu herätyksen astinlaudaksi, osoittautuikin liian korkeaksi, jotta sinne olisi ylletty kiipeämään. Jotenkin näytti siltä, että odotukset olivat pelkästään kohteissa, tavallisissa töihin kiiruhtavissa ihmisissä, joiden järjestäjien mukaan olisi pitänyt tulla uskoon aamusella bussin mainosta katsoessaan. Herätyksen vastuu oli laitettu kyllä ihan väärään kohteeseen. Näytti siltä, että sokeat taluttavat sokeita. Se oli tietysti ihan surullista.

Kyllä Jumala herätyksen antaa, jos löytyy herättäjiä. Meillä muutamia ihan soveliaita on, mutta he toimivat pienissä piireissään. Ei kukaan tule Tuomiokirkon rappusille kertomaan, mistä apu löytyy. Ei löydy tarvittavaa rohkeutta. Olen sitä mieltä, että tämän hetken tärkein armolahja täällä olisi henkien erottamisen armolahja. Eksyttäjiä on paljon ja eksyjiä myös. Ihan kauhistuttaa miten myös ns. kristilliset mediat ovat niin liberaaleja. Kaikki käy. Niinhän se ei voi olla. Mustan puolen näyttää olevan hyvin helppoa ujuttautua mukaan ja sitä se tekee. Olen myös huomannut, että huomioiden antaminen ei kannata. Mihinkään hedelmälliseen keskusteluun ei ole mahdollista päästä.

Mutta, ei Jeesus täältä mihinkään ole kadonnut. Hän itse herättää ihmisiä unesta, yksitellen. Sanotaan että pitää mennä muiden pariin, että kukaan ei tule kotoa hakemaan. Hän, Jeesus haki minut ihan kotoa, enkä varmasti ole ainoa. Elämä on aaltoliikettä, pysyvää olotilaa ei ole. Jos luterilainen kirkko rappeutuu, sen täytyy antaa tehdä se. Vapaiden suuntien tilaisuuksissa olen istunut viime aikoina enemmän ja joutunut kuuntelemaan kuinka ennen aloittamista hyvinkin vapaasti käydään läpi puhujia, järjestelyjä, kameroiden paikkoja ym, negatiivisessa mielessä. Henkisyys on siitä kaukana, hengellisyydestä puhumattakaan. Taidetaan olla ihan alhon yössä ja silti, Hän on täällä jokaista varten, joka vain haluaa sanoa Hänelle kyllä.
kka50
|
24.06.2012 kello 19:47
Suomessa on juuri vieraillut Israelista piispa Dominiquae Bierman ja rabbi Baruch Bierman. Heidän kiireellisenä missionaan on paljastaa korvausteologia kaikessa kauheudessaan, sen seuraukset ja ilmentymät. Heillä oli seminaari Keuruulla ja Turussa. Siellä tuli mm. profetiaa, että Jumala avaa heille edelleen ovia Suomessa. Suosittelen tutustumaan heihin.www.kad-esh.org
Pertti
|
01.07.2012 kello 07:43
Missä ylipäätään ovat seurakunnat, jotka ohjaavat ihmisiä Jeesuksen luo? Ihmisten perustietämys pelastuksesta on heikko, vaikka kuitenkin useimmilla on terve helvetin pelko. Luterilaisen kansankirkon tulisi jakautua, jotta karismaattiset papit voisivat levittää tietoa siitä, miten ihminen pelastuu.
Patmos Lähetyssäätiö
PL 86, 00381 Helsinki (Pajuniityntie 1, 00320 Helsinki)
Puhelin: (09) 85674988, Fax: (09) 5879 440  Sähköposti: patmos@patmos.fi
Sampo: FI18 8000 1170 5020 59
Nordea: FI17 1257 3000 5088 55
OKO:     FI02 5789 5420 0084 14
Aktia:    FI52 4055 1520 0735 23

Lahjasi yhdellä puhelinsoitolla
Kiireisin tarve: 0600 16500
Lastenapu: 0600 16100
Soittosi maksaa 21,11 € +ppm