Alkaneella viikolla, heti juutalaisten Purim-juhlan jälkeen, maailmalla laukaistiin liikkeelle jo kuudetta perättäistä kertaa vuotuinen ”Israel Apartheid Viikko”. Kyseessä on Israel-vastaisten kiihkoilijoiden yliopistokampuksilla yli 40 kaupungissa eri puolilla maailmaa järjestämä teemaviikko, joka pyrkii mustamaalaamaan ja demonisoimaan Israelin. Yliopistokampukset Englannissa ja Kanadassa ovat avanneet ovensa laajenevaa suosiota maailmalla saaneen teemaviikon tapahtumille ja puhujille.

Israelin syyttäminen apartheid-valtioksi on vuosien ajan kuulunut Israel-vastaiseen retoriikkaan. Kuten poliittinen kirjailija Robin Shepherd uutuuskirjassaan A State Beyond the Pale: Europe’s Problem with Israel hyvin osoittaa, jokainen asioista perillä oleva tietää apartheid syytösten olevan niin selvästi tosiasioiden vastaisia, ettei kukaan esitä sellaista muussa tarkoituksessa kuin kohottaakseen keskustelun tunnetilaa.

Mistä ihmeestä tällainen tosiasioiden vastainen emotionaalinen kielenkäyttö sitten on peräisin?

Apartheid-retoriikan juuret on jäljitettävissä ajassa taaksepäin entisen Neuvostoliiton antisionistiseen propagandaan. Jerusalem Post –lehti valottaa tuoreessa pääkirjoituksessaan apartheid-retoriikan neuvostopropagandistisia juuria. Seuraavassa eräitä valaisevia katkelmia tuosta pääkirjoituksesta:

"Uutuuskirjassaan A Lethal Obsession Robert S. Wistrich osoittaa apartheid herjauksen älyllisten juurien palautuvan neuvostototalitarismiin. Tsaarien aikaisen syvään piintyneen antisemitismin pohjalta Neuvostoliitto laukaisi raivokkaan israel-vastaisen kampanjan Israelin Kuuden Päivän Sodan voiton vanavedessä. Pyrkimyksenä oli musertaa siionismi ja sen myötä muut kansallisen vapautuksen liikkeet, jotka uhkasivat haastaa sokean uskollisuuden Neuvostotasavallalle. Jerusalemin samaistaminen Pretoriaan myös edesauttoi neuvostoliittoa saavuttamaan vaikutusvaltaa Afrikassa ja kääntämään kolmannen maailman Yhdysvaltoja sekä muita Israelia tukevia länsivaltioita vastaan. On mielenkiintoista, että trotskilaisista – joiden joukossa oli vaikutusvaltaisia juutalaisia – tuli kaikkein innokkaimpia sionismirasismi-myytin julistajia. Kenties he pyrkivät kieltämään juutalaisuutensa ja todistamaan uskollisuutensa kommunistiselle aatteelle.

PLO ja arabihallitukset tajusivat neuvostotekoisen rinnastuksen tehon ja yhdistivät 1970-luvulla voimansa Neuvostoliiton kanssa ja ryhtyivät levittämään valheita Israelista. 'Apartheid herjaus muutti sionismin (ja epäsuorasti juutalaiset ja juutalaisuuden) epähumaaniksi ideologiaksi ja sellaisen valtionpolitiikan perustaksi, joka oletettavasti jakaa maailman juutalaisiin (valittu kansa) ja goijimeihin (alempiarvoiset olennot, jotka on tarkoitettu orjiksi),' Wistrich kirjoittaa. Tämän jälkeen juutalaisvaltion purkaminen boikottien, pakotteiden ja desinvestointien avulla voitiin perustella oikeutetuksi. Jopa terrorismi saatettiin hyväksyä.

Ikävä kyllä neuvostopropaganda on toiminut.

Siinä missä vaikkapa Sudanin kaltaiset roistovaltiot tekevät hirvittäviä rikoksia ihmisyyttä vastaan, eivätkä Saudi-Arabia, Pakistan ja muuta itsejulistetut muslimivaltiot edes yritä kätkeä halveksuntaansa ei-muslimeita kohtaan, yksin Israel poimitaan silmätikuksi. Tämä on se Israel, joka kääntää vihollismielisten  palestiinalaiskirjailijoiden teoksia hepreankielelle, ylläpitää palestiinalaisten ihmisoikeuksia puolustavaa Korkeinta Oikeutta … pitää yliopistonsa avoinna arabikansalaisille ja antaa heille äänioikeuden." (The Apartheid Libel, JPost Editorial, 2.3.2010)

Israel Apartheid Viikko siis jatkaa ja kierrättää neuvostoajalla kehitettyä antisionistista propagandaa.

Kanadalaisessa National Post –lehdessä ilmestyi alkuviikosta pääkirjoitus, joka osuvalla tavalla arvioi miksi Israel Apartheid Viikko on tapahtumana, kuten jutun otsikossa sanotaan, häpeällinen ”Kiihkoilijoiden festivaali”. Jutussa on ainakin pari kääntämisen arvoista kappaletta:

"IAV on jo ajatuksena loukkaava kahdesta toisiinsa liittyvästä syystä. Ensiksi, se ohjaa osallistujat osoittamaan halveksuntaa yhtä maata kohtaan, mikä jo itsessäänkin on kiihkoilua. Toisin kuin, sanokaamme, ”rasismin vastainen viikko” tai ”erilaisuuden puolesta viikko”, IAV ei puolusta käsitettä – pikemmin se ottaa maalitaulukseen tietyn uskonnollisen ja kansallisen ihmisryhmän. Toiseksi, se tekee tämän rinnastamalla valheellisesti ja ilkeämielisesti Israelin apartheid aikakauden Etelä-Afrikkaan. Nämä seikat yhdessä vaikuttavat sen, että lopputuloksena on sanoma, joka enemmän tai vähemmän on sama, jonka kuulemme Mahmoud Ahmadinejadilta tai Hamasilta: Israel on ainoalaatuisen paha kansakunta, jolta perustalla tavalla puuttuu oikeus olemassaololleen.  Vaikka IAV:n puhujat yleisesti ottaen pitävät huolen siitä, etteivät he ääneen vaadi Israelin tuhoa, ei heidän tarvitsekaan: Se viesti välittyy luonnostaan niistä väitteistä, että kansalta puuttuu perustavalla tavalla oikeus olla olemassa. 

Israel Apartheid Viikon puolustajat eivät hyväksy tällaista luonnehdintaa ja korostavat vain olevansa ihmisoikeuksien puolustajia, jotka pyrkivät suojelemaan palestiinalaisia Israelin riistolta … Mutta jos näin on, miksi nämä samaiset aktivistit sivuuttavat kymmenet muut kansakunnat, joiden ihmisoikeustilanne on monin verroin Israelia huonompi? Missä ovat, sanokaamme, Pohjois-Korean Gulagit Viikko tai Zimbabwelainen Idi Amin Viikko? Ei missään, koska IAV tyypit eivät välitä ihmisoikeuksista. He välittävät vain Juutalaisen valtion mustamaalaamisesta." (A Festival Of Bigotry, National Post, 2.3.2010)

Järjen ääni ei sentään täysin ole kadonnut. Samaisessa National Post –lehden jutussa kerrotaan Kanadan Ontarion osavaltion edustajainhuoneen äänestäneen yksimielisesti esityksen puolesta, joka tuomitsee Israel Apartheid Viikon. Sen allekirjoittivat jopa vasemmistolaiset edustajat.

Mutta missä ovat vastaavat äänet Euroopassa, jossa hiljattaisen tutkimuksen mukaan antisemitismi riehuu voimakkaammin kuin milloinkaan sitten toisen maailmansodan? IAV kaltaiset tapahtumat eivät takuulla ole omiaan laannuttamaan tätä vaarallista kehitystä. Missä on kristittyjen Israelin ystävien ääni? Entä rukoukset? Pakko sanoa sekin, että Ontarion edustajainhuoneen toiminta on moraalisessa suoraselkäisyydessään valovuosia edellä vaikkapa Ruotsin pääministeri Carl Bildtin toiminnasta, joka, sen sijaan, että olisi julkisesti tuominnut Aftonbladetin perättömät väitteet Israelin puolustusvoimien surmaamien palestiinalaisnuorukaisten elinvarkauksista, tuomitsi julkisesti oman Israelin suurlähettiläänsä siitä, että tämä julkisesti irtisanoutui Aftonbladetin artikkelista ja pahoitteli sitä.

Henkilökohtaisesti yhdyn täysin-- samoin kuin tiedän Patmos Lähetyssäätiön työssään yhtyvän -- Ontarion edustajainhuoneen suoraselkäiseen julkilausumaan: ”Tämä edustajainhuone katsoo olevansa Israelin valtion ystävä; Tämä edustajainhuone on huolissaan antisemitistisistä ilmauksista, jotka tapahtuvat ’Israel Apartheid Viikon’ varjolla; ja tämä edustajainhuone avoimesti tuomitsee kaikki toimet Kanadassa samoin kuin kansainvälisesti, jotka rinnastavat Israelin valtion rasistisen ja tuomittavan apartheidpolitiikan kanssa.”