![]() |
Nyt kesäkuussa selvinnyt Egyptin presidentinvaalien lopputulos on erittäin suurimerkityksellinen koko Lähi-idän tulevaisuutta ajatellen, kun Egyptin presidentiksi päätyi Muslimiveljeskuntaa edustava Mohammed Mursi.
Vuonna 1928 perustettu ja kansainvälisesti erittäin verkostoitunut Muslimiveljeskunta ajaa islamistisen tulkinnan mukaista islamin sharia-lakiin perustuvaa yhteiskuntajärjestystä. Muslimiveljeskunta ei edusta – kuten lännessä mielellään halutaan nähdä – maltillisuutta eikä kompromissihakuisuutta. Tämä perustuu siihen tosiasiaan, että sellaista kuin ”maltillinen islamismi” ei ole olemassa.
Ajatus maltillisesta islamismista on läntinen vasemmistoliberaali illuusio, jonka avulla halutaan pönkittää uskoa omaan monikulttuurisuuden utopiaan.
Kannattaa muistaa, mitä sanovat ne, jotka itse tietävät ja tuntevat islamilaisen arkitodellisuuden sisältä käsin. Esimerkiksi Helsingin Sanomat 8.11.2011 otsikoi lokakuun 2011 Tunisian vaaleja – joissa voitti islamistinen al-Nahda -puolue – käsitelleen laajan artikkelinsa näin:
”Islamistipuolueen voitto huolestuttaa Tunisian maallistuneita nuoria: ’Maltillista islamismia ei ole’”.
Artikkelissa haastatellaan 27-vuotiasta tunisialaista radiopersoonaa Haitham Makkia, joka sanoo näin:
”Mutta en usko, että on olemassa maltillista islamismia. Islamistit puhuvat mitä vain päästäkseen valtaan. Ja kun pääsevät, show alkaa”.
Makki jatkaa toteamalla varsin realistisesti:
”Al-Nahda on luonut itselleen maltilliset kasvot, mutta tunnen puolueen historian. Samoja vanhoja henkilöitä on yhä mukana. En usko, että he ovat todella muuttuneet”.
Tunisian vaaleissa oli kyse niin kutsutun arabikevään ensimmäisistä vapaista vaaleista, joissa voittivat islamistit. Nyt islamistit ovat voittaneet myös Egyptissä. Libya seurannee samoja latuja lähitulevaisuudessa. Syyrian tilanteen kehitys saattaa johtaa samaan lopputulokseen: islamistit ovat sielläkin vahvasti kapinallisten taustalla vaikuttamassa uuden islamistisen yhteiskunnan syntymisen puolesta.
Vaali- ja PR-taktisista kasvojenehostuksista huolimatta islamismia ajava Muslimiveljeskunta ei ole luopunut sen paremmin uskonopistaan kuin sharia-lain pohjalle rakentuvasta yhteiskunnallisesta ideologiastaankaan.
Mitä tämä ideologia pitää sisällään? Tämä käy havainnollisesti ilmi niin sanotusta Jazira-suunnitelmasta, johon Egyptin Muslimiveljeskunnan johtajat sitoutuivat juuri ennen Mursin presidentiksi valinnan varmistumista. Suunnitelman mukaan Egypti tulee muuttaa aidosti islamistisella tavalla islamilaiseksi askeleena kohti uuden islamilaisen kalifaatin perustamista.
Egyptin Muslimiveljeskunnan puhemies Mahmoud Ghuzlan totesi jo helmikuussa 2012, että:
”Mitä tulee islamilaiseen kalifaattiin: tämä on unelmamme ja me toivomme saavuttavamme sen…Ensimmäinen tavoitteemme on Egyptin renessanssi, uudelleen syntyminen, sitten on vuorossa muu arabimaailma ja sen jälkeen islamilainen maailma kokonaisuudessaan. Tämä tulee toteutumaan vähitellen…”
Samassa hengessä lausui Mursin vaalikampanjatilaisuudessa puhunut islamisti ja TV-saarnaaja Safwat Hegazy:
”Me näemme, miten unelma islamilaisesta kalifaatista on toteutumassa Mohamed Mursin johdolla…Kalifaatin ja yhdistyneiden arabivaltioiden pääkaupunki on Jerusalem…”
Tällaisia selkeästi ilmaistuja tavoitteita on niin kutsutun arabikevään vallankumouksia ja vaaleja menestyksellisesti hyödyntäneellä islamistisella Muslimiveljeskunnalla. Ei ole myöskään vaikea ymmärtää sitä, mitä tällaiset suunnitelmat ja niitä edistävät poliittiset muutokset Lähi-idän kartalla merkitsevät Israelin valtion strategisen aseman kannalta.
Sama koskee läntisen kristikunnan asemaa, kun pidetään mielessä se, mitä Muslimiveljeskunnan johtajiin lukeutuva Jusuf al-Qaradawi totesi vuonna 1995 puhuessaan Muslim Arab Youth Association -järjestön tilaisuudessa Ohion Toledossa, USA:ssa:
”Me valtaamme Euroopan ja me valtaamme Amerikan! Emme aseellisesti, vaan Dawan [islamistisen käännytystyön] avulla…”
Ymmärtääkseen, mistä viimeaikaisissa arabikevään vallankumouksissa on todella kyse ja millaisia vakavia seurauksia niillä mitä todennäköisimmin on, kannattaa tutustua egyptiläissyntisen Nonie Darwishin uuteen kirjaan The Devil We Don’t Know. The Dark Side of Revolutions in the Middle East (John Wiley & Sons 2012).

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja
Patmos Lähetyssäätiö PL 86, 00381 Helsinki (Pajuniityntie 1, 00320 Helsinki) Puhelin: (09) 85674988, Fax: (09) 5879 440 Sähköposti: patmos@patmos.fi |
Sampo: FI18 8000 1170 5020 59 Nordea: FI17 1257 3000 5088 55 OKO: FI02 5789 5420 0084 14 Aktia: FI52 4055 1520 0735 23 Lahjasi yhdellä puhelinsoitolla Kiireisin tarve: 0600 16500 Lastenapu: 0600 16100 Soittosi maksaa 21,11 € +ppm |