Maanantaina 28.5.2012 olin kokenut johdatukseksi puhua Elämän koulussa Savenvalajan Pajassa, Helsingissä aiheesta "Viimeisen helluntaipuhalluksen aika - oletko varma että sinulla on voitelu?"  Olin valmistautunut aiheeseeni - itse asiassa useamman opetuksen sarjaan - eräänlaisen jännitteen alaisuudessa.  Olin itse kulkenut pitkää matkaa tarkistaen eräitä perinteisiksi mutta ei niinkään raamatullisiksi muodostuneita käsitteitä ja oppeja Pyhän Hengen työstä kristityssä.  Kun tasapainoittelin Herran edessä ja etsin Hänen ohjaustansa - kehtaanko tunnustaa: jopa jotain merkkiä - puheitteni ajankohdan suhteen, hyvin erikoisella tavalla käsiini tuli maailman johtava, hengellisessä raittiudessaan ykkösrivistössä ilmestyvä yhdysvaltalainen Charisma-lehti (numero 5/2012).  Lehdessä oli Reinhard Bonnken kirjoitus, joka suureksi hämmästyksekseni seurasi samaisia linjauksia, joiden ääreltä olin hyvin itsenäisesti valmistanut puhesarjaani.  Minulle tämä oli vihreä ajovalo puheilleni.  Jumala salli meille Pajassa tilaisuuden, jossa oli hyvin vahva Pyhän Hengen läsnäolo jälkikokouksen ollessa karismaattisuudessaan murtava.  Lainasin Bonnken tekstiä eräitä kertoja puheessani.  Olen saanut lukuisia pyyntöjä tekstin kääntämisestä ja päästämisestä opetukseksi suomalaisille.  Tämä tapahtuu tässä.

Meidät on kutsuttu vaeltamaan siinä samassa ihmeitä tekevässä voimassa, jossa Jeesus vaelsi. Ja näin tapahtuu, kunhan vain ymmärrämme meissä olevan Pyhän Hengen voitelun.

Sanalla voitelu on laaja merkitys uskovien keskuudessa. Sillä voidaan tarkoittaa ylipäänsä jonkinlaista siunausta, mutta emme saa olla liian jyrkkiä tässä asiassa – ellei se välitä vääränlaista teologiaa. Se voi tarkoittaa rukousta, jossa pyydetään apua, voimaa, johdatusta jne. Kun ihmiset esimerkiksi tarjoutuvat antamaan meille ”voitelun” laskemalla kätensä päällemme, voimme ottaa sen vastaan sen enemmittä estelyittä.

Raamatullisesti tarkastellen ei kuitenkaan ole olemassa mitään yleistä voitelua. On vain yksi voitelu – Pyhän Hengen voitelu tai Pyhällä Hengellä kastaminen. Pyhän Hengen voitelu on raamatullista.

Vanhassa testamentissa kaikilla niillä, jotka palvelivat Jumalaa, täytyi olla voitelu. Uudessa testamentissa tämä korvataan Pyhällä Hengellä, joka annetaan kaikille uskoville. ”Voitelu” on yksi niistä synonyymeistä, joita Raamatussa käytetään Hengellä kastamisesta.

Ajatus voitelevasta öljystä on peräisin ajalta, jolloin voiteluöljyä kaadettiin heprealaisten pappien päälle virkaan vihittäessä. Heidän päälleen vuodatettu öljy oli erityistä voiteluöljyä, jota kuvataan 2. Mooseksen kirjan luvussa 30. Sitä käytettiin ainoastaan Herran ilmestysmajan ja pappien voiteluun. Myös Israelin kuninkaat voideltiin tehtäväänsä.

Useimmissa Raamatun kommentaareissa todetaan, että myös Vanhan testamentin profeetat voideltiin. Itse asiassa näin ei ollut, sillä heitä ei koskaan asetettu tehtäväänsä tai virkaansa kuten papit tai kuninkaat. He olivat itsenäisiä Jumalan miehiä – eivät sosiaalisesti virkaansa asetettuja johtajia. Jumala valitsi heidät ja antoi heille todellisen Pyhän Hengen voitelun. Kukaan ei ”tehnyt” profeettoja.

Jumalallisen määräyksen mukaan Elian olisi pitänyt voidella palvelijansa Elisa, mutta hän ei tehnyt niin. Jumala itse voiteli Elisan Hengellään. Todellinen voitelu tulee aina Herralta.

Öljyjä ja kallisarvoisia voiteluaineita kaadettiin pappien ja kuninkaiden päälle pelkkinä symboleina tai tunnustuksena siitä, että Jumalan Henki halusi levätä heidän päällään. Jumala oli kaiken alkaja, ja siksi tällaisia miehiä kutsuttiin ”Herran voidelluiksi” tai ”Jumalan voidelluiksi”.

Voitelun lähde

Tänään voitelu tulee uskoville Jumalan suvereenin teon kautta. Opetuslapsia ja apostoleja ei koskaan voideltu öljyllä. Uudessa testamentissa kaikki kristityt saivat Pyhän Hengen palvelutyötään varten. Öljyä ei koskaan kaadettu Jeesuksen päälle paitsi silloin, kun eräs nainen teki sen Jeesuksen hautaamista varten (Matt. 26:12).

Ennen helluntaita heprealaiset papit voideltiin ja he kantoivat öljyn tuoksua mukanaan; mutta helluntain jälkeen uskovat ovat kantaneet mukanaan ”Kristuksen Henkeä”. Opetuslasten seurassa olleista ihmisistä kirjoitetaan: ”He tunsivat heidät [opetuslapset] niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa” (Apt. 4:13). He huomasivat opetuslasten elämästä, että todellinen voitelu oli tullut.

Kristittyinä meidän voitelumme virtaa Kristuksen voitelusta, ja me saamme sen ainoastaan Häneltä: ”Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet” (Joh. 1:16).

Kuten apostolit (Apt. 8:17), mekin voimme rukoilla ja laskea kätemme ihmisten päälle, jotta heidät kastettaisiin Hengessä, mutta meidän on ymmärrettävä, ettei uskova voi (eikä hänen tarvitse) antaa omaa voiteluaan jollekulle toiselle. Voitelu tulee Kristuksen täyteydestä, ei kenenkään muun. Minä haluan oman voiteluni suoraan Jumalalta, minulle ei kelpaa toisen käden voitelu. ”Voitelun” antaminen – vaikkapa vain väliaikaisena vaikutuksena – on Raamatulle täysin vieras ajatus. Jeesus yksin on kastaja.

Erään kerran, jumalallisesta johdatuksesta, löysin itseni todella kaukana sieltä, missä omasta mielestäni minun olisi pitänyt olla. Seisoin Claphamissa Lontoossa ja tuijotin erästä taloa. Talon ulkopuolella olevassa nimikilvessä luki George Jeffreys. Monet pitävät häntä kaikkein suurimpana brittiläisenä herätyssaarnaajana sitten John Wesleyn päivien.

Tämä mies oli vetänyt täyteen kaikkein suurimmat salit ja maailmanlaajuisesta vastustuksesta huolimatta hän oli välittänyt sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta Vapahtajana, parantajana, kastajana ja tulevana Kuninkaana. Saatoin tuskin uskoa silmiäni – olin juuri lukenut yhden tämän suurmiehen kirjoista. Oliko hän todella täällä?

Rohkaisin mieleni ja menin kysymään – ja hän kuuli ääneni ja kutsui minut sisään. Hän rukoili kanssani, ja minusta tuntui ikään kuin hänen ”viittansa” olisi laskettu harteilleni – raamatullista ilmaisua käyttääkseni. Jumala kuuli tuon miehen minun puolestani esittämän rukouksen. Minut oli jo kastettu Hengessä – minut oli jo voideltu – mutta toisinaan meiltä puuttuu kieli, jolla kuvailla kaikkea, mitä Jumala tekee.

Tiedän, että Jeffreysin tapaaminen ja hänen rukouksensa kuuleminen oli todella ainutlaatuinen kokemus. Minusta tuntui, että minut oli varustettu ja valmistettu tehtävään. Olin tuona samaisena päivänä saanut opintoni päätökseen raamattuopistossa aloittaakseni kokopäiväisesti Jumalan työssä. Jumala oli kutsunut minut työhönsä, ja nyt tämä ainutlaatuinen kokemus oli kietonut minut vaippaansa.

Meidän ei tule kuitenkaan odottaa ”voitelua” joka kerta, kun tapaamme jonkun nimekkään evankelistan tai opettajan. Minun kohdallani tämä sattui vain kerran – kutsumukseni jälkeen – kun tapasin miehen, joka oli tehnyt samaa työtä, jota Jumala halusi minun tekevän. Jotkin kokemukset, joita voimme kutsua voiteluiksi paremman ilmaisun puutteessa, saattavat tulla vakuutuksena siitä, että Jumala on kutsunut meidät tiettyyn palvelutehtävään, kuten Hän teki Elisan kohdalla.

Kuten olen jo todennut, ainoat voidellut ihmiset olivat niitä, jotka valittiin tiettyyn tehtävään, etenkin papeiksi ja kuninkaiksi. Heille voitelu ei ollut pelkkä kokemus tai tunneperäinen ilonaihe. Eikä se myöskään merkinnyt sitä, että he olisivat saavuttaneet tietynasteisen pyhyyden.

Voitelu oli seurausta heidän asettamisestaan johonkin tiettyyn tehtävään – voitelu ja asettaminen kulkevat käsi kädessä. Voitelu annettiin aivan tavallisten ihmisten varustamiseksi ja asettamiseksi Herran palvelukseen. Voitelua ei annettu ilman palvelutehtävää.

Tänään voitelu on kaikkia uskovia varten, sillä kaikkien on määrä palvella. Me olemme ”kuninkaallinen papisto” (1. Piet. 2:9). Pane kuitenkin merkille, ettei voitelulla ole mitään tekemistä tunneperäisen mielihyvän kanssa. Se aktivoituu alkaessamme palvella.

Yksikään voimakas ihminen ei tunnista voimiaan paikallaan istumalla; hän tunnistaa ne ainoastaan käyttämällä niitä. Daavid ei tuntenut itseään voidelluksi millään erityisellä tavalla, mutta kun hän kohtasi Goljatin, hän tiesi olevansa voideltu. Simsonista tuli vahva ainoastaan silloin, kun hän teki jotakin Jumalalle, sillä juuri sillä hetkellä Jumalan Henki laskeutui hänen päälleen (Tuom. 14:6).

Meidän tulee erityisesti muistaa, että Raamatussa voitelu liittyy tuoksuun. Psalmia 45:9 lainataan usein, kun puhutaan Kristuksesta: ”…tuoksuvat kaikki sinun vaatteesi.” Raamatussa Jeesusta kutsutaan nimellä ”voideltu” (Dan. 9:25). Pietari sanoi Jeesukselle: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika” (Matt. 16:16). Jeesus on yhtä eksklusiivisesti voideltu kuin Hän oli eksklusiivisesti Jumalan Poika.

Kaikki mikä liittyi juutalaisten ilmestysmajan, pappien ja kuninkaiden voiteluun, on saanut täyttymyksensä Jeesuksessa. Kristus on yhtä aikaa meidän Pappimme ja Kuninkaamme. Hän kantoi itsessään taivaan puhtautta ja tuoksua, tuota elävää ja hienovaraista hengen kauneutta, joka tekee hänestä Voidellun ja erottaa Hänet kaikista muista.

Hän ei vetänyt ihmisiä puoleensa pelkän ”karisman” voimalla, vaan oman rakkautensa ja pyhyytensä voimalla, jota ihmiset eivät olleet koskaan aiemmin kokeneet. Voisimme sanoa ehkä näin: Jeesus oli Jumalan alabasterirasia, joka sisälsi hajustettua voiteluainetta, joka rikottiin ristillä meidän puolestamme ja joka nyt täyttää tuoksullaan koko maailman.

On ehdottoman tärkeää ymmärtää, että Pyhä Henki on ”Hän” – ei ”se”. Henki ei ole persoonaton voima eikä hengellinen sähkölataus. Jumalan voitelu ei ole pelkkä voima tai lahja, vaan itse Pyhä Henki.

Kun Jeesus paransi sairaita, Hän ei välittänyt pelkkää sähköistä voimaa. Parantamiseen liittyi myös Hänen voittavan rakkautensa voima. Hän paransi sairaita omien haavojensa kautta – tämä oli Hänen voitelunsa salainen ihme.

Hän paransi surkastuneen käden, vaikka Hän tiesi, että se kiihottaisi ihmisiä juonittelemaan Hänen henkeään vastaan. Hän riskeerasi kaiken ja kulki täyden matkan, jopa roomalaisten ristille, kaikkien kärsivien puolesta.

Jeesus tunsi sydäntä musertavaa sääliä. Tämä sai Hänet unohtamaan itsensä ja samastumaan kärsivään ihmiseen. Hän jakoi ihmisten kärsimykset helpottaakseen toisten tuskaa. Kun jotkut meistä ovat halukkaita tuntemaan samaa rakkauden voitelua, joka Jeesuksella oli, niin ehkä silloin useammat ihmiset kokevat parantumisen. En tiedä sen pahempaa rienausta kuin parantaa ihmisiä rikastumisen toivossa tai edistää omaa kuuluisuuttaan tai yrittää saada palkkiota ja mielihyvää voiman käyttämisestä.

Uusi voitelu?

Raamatussa Jumala ei voidellut ketään kahdesti. Herra voiteli Daavidin profeetta Samuelin kautta. Myöhemmin Israelin vanhimmat voitelivat hänet toiseen kertaan, mutta tämän voitelun tarkoituksena oli vahvistaa heidän – ei Jumalan – hyväksyntänsä hänen kuninkaallisesta auktoriteetistaan. Samuelin kautta annettu voitelu oli oikea jumalallinen voitelu.

Jumala voiteli Jeesuksen – ei Johannes Kastaja tai joku muu ihminen. Kun tuo Matt. 26:12:n nainen vuodatti öljyä Jeesuksen päälle, Jeesus sanoi, että se oli Hänen hautajaisiaan varten. Tavallisesti papit ja kuninkaat voideltiin vain kerran, ja se tapahtui heidän uransa alussa.

Mutta tänä päivänä jotkut kristityt laulavat: ”Voi kunpa saisin uuden voitelun!” ja rukoilevat ”uutta helluntaita”. Koko toisen (ja uuden) voitelun käsite – ikään kuin alkuperäinen voitelu olisi haihtunut – on vieras Uuden testamentin ajatukselle iankaikkisesta Hengestä.

Tunnet kenties kristittyjä, jotka puhuvat ”yhdestä kasteesta ja useista täyttymyksistä”. Jotkut karismaatikot ja helluntailaiset tekevät juuri näin. Kysytäänpä tätä koskien muutama yksinkertainen kysymys:

Kun jotkut sanovat, että heidät on kastettu Hengessä, kuinka kauan se kestää? Viikon? Tunnin? Kuusi kuukautta?

Vuotaako Pyhä Henki pois niin kuin virta auton akusta? Onko Hengellä kastaminen yksi ainoa hörppäys ja täytyykö meidän saada näitä hörppäyksiä kerta toisensa jälkeen ikään kuin nauttisimme teekupillisen toisensa jälkeen?

Ja mistä meidän pitäisi tietää, milloin Henki on poistunut ja milloin tarvitsemme toisen uudistumisen? Kuinka pitkään voimme sanoa: ”Olen Hengellä täyttynyt?” Mitkä merkit osoittavat, milloin olemme täyttyneitä ja milloin emme?

Voitelu uudistaa meidät, me emme uudista sitä. Pyhä Henki on uutuuden Henki. 1. Joh. 2:27:ssä sanotaan: ”Teissä pysyy se voitelu, jonka te olette häneltä saaneet.”

Me voimme laskea kätemme ystäviemme päälle ja rukoilla Jumalaa siunaamaan heitä ja antamaan heille voimaa, mutta emme saa ajatella, että voisimme ”täyttää” jonkun ihmisen Hengellä joka kerta ja olettaa, että heidän kerran saamansa lataus on kulunut loppuun. Pyhä Henki ei haihdu minnekään!

Jos teemme sitä työtä, mihin Jumala on meidät kutsunut, niin voitelu lepää meidän päällämme eikä vähene koskaan. Me saamme sitä hetkestä hetkeen, kuten ehtymätön joki antaa vettä vesiputoukseen. Tavallisesti tarpeen on vain se, että vapautamme Hänen energiansa tekemällä työtä Hänen nimessään.

Voitelua ei anneta meille sitä varten, että tekisimme itsestämme yhtä huomiota herättävän kuin Joosef oli värikkäissä vaatteissaan erottuaksemme muista. Televisiossa esitetään mainosta nuoresta naisesta, jolla on paha flunssa ja joka ei kykene haistamaan mitään. Tästä syystä hän suihkuttaa päälleen aina vain enemmän ja enemmän hajuvettä. Kun hän sitten avaa oven ihailijalleen, hänen hajuvetensä tuoksu yllättää miehen ja hän pyörtyy seisoville jaloilleen.

Ylivertaisen voiman haluaminen on inhimillistä. Me haluamme saada aikaan vaikutuksen, jonka kaikki huomaavat. Johannes Kastajalla oli yllään huomiota herättävät vaatteet, ja karkean asunsa lisäksi hän söi omituista ruokaa. Tämä ilmaisi kaikille, että hän oli pyhä profeetta.

Jeesus ei tehnyt kumpaakaan. Hän pukeutui tavallisiin vaatteisiin ja söi kaikkea, mitä Hänelle tarjottiin. Hänen läsnäolonsa herätti kunnioitusta monissa ihmisissä, mutta tämä kaikki oli seurausta Hänen heitä kohtaan tuntemastaan huolesta ja rakkaudesta – juuri tämän vuoksi he lankesivat kasvoilleen ja palvoivat Häntä.

Syntisinä ja rajoittuneina meistä ei kykyjemme tai pyhyytemme kautta tule Hengen temppeleitä, mutta silti me olemme Hänen temppeleitään. Me ihmettelemme ja palvomme. Kun tuo mahtava Henki asettuu asumaan meihin, niin silloin öljyt, kädet ja kaikki muut lihamme päälle lasketut asiat ovat pelkkiä merkkejä Hänen meissä asuvasta suuruudestaan.

Sitä mitä olen tässä artikkelissa yrittänyt opettaa, ei voida oppia kuten luetaan tenttiin. Sen täytyy upota sydämeemme ja virrata sieltä ulos elämäämme – sen täytyy tehdä ”juurta alaspäin ja hedelmää ylöspäin” (Jes. 37:31).

Sisäinen Henki synnyttää ulkoisia vaikutuksia – fyysisiä merkkejä sisäisestä ja hengellisestä vaikuttimesta. Pelkän voiman ikävöiminen sen vuoksi, että voisimme diivailla sen avulla, on turmelevaa ja vastenmielistä, eikä siinä ole hyvää tuoksua.

Todellinen Jumalan voima tulee ainoastaan Pyhän Hengen myötä. Hän paljastaa Jeesuksen, Voidellun, ihanuuden ja laupeuden.

REINHARD BONNKE


Johdannossa mainitun Savenvalajan Pajan tilaisuus on lähiaikoina saatavissa kahden äänitteen kokonaisuutena.  Maanantaina 4.6.2012 klo 18 jatkuu opetus Savenvalajan Pajassa aiheena "Hengen vapautus tapahtuu sinussa - viimeisten päivien voitelun salaisuus paljastuu."  Aiheesta puhuvat Hannu Grönroos ja Leo Meller.  Opetuksen tullessa loppupisteeseen, kerromme mielellämme sinulle sähköpostilla tai kirjeessä saatavissa olevasta aineistosta.  Ilmoita kiinnostuksestasi alla olevalla linkillä (merkitse lomakkeeseen viite blogitarjous BT15).

• Lähettäkää minulle lisätietoja Pyhä Henki-sarjasta.