![]() |
Mitä minun tulisi surra enemmän - sitä, että Israelin entinen pääministeri Yitzhak Shamir kuoli, vai sitäkö, että edes useat Israelin parhaimmat ystävätkään eivät tienneet Shamirin eläneen tähän asti. Shamir jää historian sivuille Israelin vähiten arvostettuna pääministerinä - silti, juuri hänen johdollansa Israelin valtio ja kansa ja maa saivat kokea ainakin nykyisyyttä ajatellen suorastaan epätavallista turvallisuutta. Harvat kansalaiset kuolivat terrorin uhreina hänen valtansa päivinä. Shamir onnistuneesti vastusti kaikkia kansainvälisiä painostusyrityksiä, jotka läpi ajettuina olisivat johtaneet bussien räjäyttämiseen ja syyttömien surmaamiseen. Kadut olivat turvalliset kulkea eikä henkilö- tai laukkutarkastuksia juuri tehty ravintoloitten, tavaratalojen ja julkisten tilojen ovensuissa. Shamir ei suostunut luovuttamaan tuumaakaan Israelin maata jalansijaksi täsmä- ja lähi-iskuja suorittaville Israelin vihollisille. Israelin rajojen koskemattomuus oli Shamirin intohimo. Hänelle ei olisi voitu ehdottaa Oslon sopimuksia, joiden myötä Israelin valtio alkoi aseistaa pahimpia vihollisiansa. Shamir ei suostunut edes puhumaan Jasser Arafatin kanssa, saati, että olisi sallinut terroristipäällikön astuvan Israelin valtion rajojen sisäpuolelle. Toiset Israelin pääministerit tekivät tällaista. Shamir ei. Yitzhak Shamir ei luottanut yhteenkään arabivaltioon tai poliittiseen liikkeeseen. Siksi hänen muistonsa on kiistelty.
Shamir kuoli viime lauantaina hoitokodissa Herzliassa. Hän sai elää 96 vuotta.
Yitzhak Shamir palveli Israelia pääministerinä seitsemän vuotta, kahtena kautena (1983-84 ja 1986-1992). Shamirilta puuttui charmi ja karisma, jota vailla ei tänään voisi kuvitella menestymistä vaaleissa ja puoluepoliittisen aluksen komentosillalla - ei edes Israelissa. Hän oli metri ja viisikymmentäkaksi pitkä graniittimöhkäle.
Shamirin vallan vuosina palestiinalainen liike alkoi vaatia Israelia luopumaan ns. Länsirannasta ja Gazasta. Kansainväliset äänet antoivat kaikupohjaa tällaiselle. Shamir ei ottanut kuuloonkaan tällaisia vaatimuksia. "Miten Israel voisi luopua Israelista", hän tokaisi. Ja lisäsi: "Nuo ovat hulluja, nuo, jotka hourailevat tuollaista."
Kehitys Israelissa kulki taaksepäin. Lähi-idän ainoassa demokratiassa kansakunnan enemmistö valitsi väärän rauhan tien.
Shamir hävisi vaaleissa vuonna 1992.
Vaalitappion seurauksena hän luopui likud-puolueen johtamisesta.
Hänestä tuli laitapelaaja. Hän katsoi voimattomana sivustasta seuraajansa Yitzhak Rabinin toimia tämän ryhtyessä vaihtokauppaan palestiinalaisten kanssa: ottakaa maatamme, jos vain suostutte antamaan meille rauhaa ja turvallisuutta. Maailma palkitsi nobeleilla Israelin itsetuhon alun.
Vuonna 1997 Shamir antoi haastattelun New Yorkissa ilmestyvälle Jewish Postille. Minulla on haastattelu leikearkistossani. Shamir toteaa mm. näin:
"Arabit tulevat aina unelmoimaan tuhostamme. En usko heidän koskaan suostuvan tunnustamaan oikeuksiamme elää alueella."
Shamir näki Israelin astuneen itse valitsemalle tuhon tielle.
Hän näki painajaisia ajasta, jolloin Israelin armeija väkivalloin tyhjentää Jumalan antaman omaisuusmaan alueita ja suorastaan palkitsee Israelin tuhoa etsivät.
Shamir kannatti ja eli todeksi ns. revisionistista Israel-oppia. Tämän opin mukaan vain Israel - yksin Israel - on koko raamatullisen Israelin maan ainoa omistaja ja hallitsija. Alueeseen kuuluu paitsi Juudea ja Samaria myös Jordania.
"Israel on jo 1947 YK:ssa suostunut luovuttamaan 80 prosenttia sille kuuluvasta maa-alueesta Jordanialle. Rabin ja hänen kaltaisensa antavat loputkin", Shamir sanoi 1997.
Shamir syntyi Puolassa 1915.
Hän muutti Palestiinaan 1935.
Hän liittyi Lehiin, kolmesta juutalaisesta vastarintaliikkeestä kaikkein kovinta linjaa edustavaan Britannian mandaattihallintoa vastaan taistelevaan organisaatioon. Brittien surmattua Lehin perustajan ja silloisen johtajan, Shamirista tuli organisaation pää.
Britit saivat Shamirin vangiksi kahdesti. Yhtä monta kertaa Shamir pakeni englantilaisten vankileireistä palaten maanalaiseen vastarintatoimintaan. Jälkimmäinen vangiksi joutuminen merkitsi Shamirin joutumista Djiboutissa, Afrikassa sijaitsevaan keskitysleiriin. Maantieteellinen eristys ei estänyt Shamiria palaamasta toveriensa luokse maanalaiseen rintamaan.
Isrsaelin syntyessä 1948 Yitzhak Shamir viihtyi jonkun aikaa jopa liikemaailman palveluksessa. Sitten veri veti toisaalle. Hänestä tuli operaattori Israelin maineikkaassa vakoilujärjestössä Mossadissa. Kuusikymmentä luvun puolivälissä Shamir asosioitui oikeistopuolueeseen, Herutiin, josta sittemmin kehittyi nykyinen Likud.
Shamir seurasi Menachem Beginia Israelin pääministeriksi 1983.
Shamir oli pääministerinä Persianlahden sodan aikana 1991. Irak laukaisi 39 scudohjusta Israeliin. Amerikkalaisten vaatimuksesta Shamir ei vastannut asevoimalla Irakin ohjuksiin. Oliko Shamir alkanut pehmetä? Amerikkalaiset rohkaistuivat vaatimaan Shamiria alueellisiin rauhanneuvotteluihin.
Shamir ei luottanut arabien rauhantahtoon. Silti hän suostui Madridin rauhanneuvotteluihin 1991.
Vuotta myöhemmin käydyissä vaaleissa Shamir ja oikeisto äänestettiin ulos vallan paikoilta.
Neljä vuotta myöhemmin - 1996 - Benjamin Netanjahusta tuli pääministeri. Shamir iloitsi - mutta ilo vaihtui suruksi Netanjahun aloittaessa neuvottelut palestiinalaisten kanssa "turvallisuutta Israelille maan luovuttamisen hinnalla" -periaatteella.
Ennen uusia vaaleja Shamir erosi Likudista ja liittyi Beginin pojan perustamaan uuteen oikeistopuolueeseen nimeltä Kansallinen unioni. Unionin sotahuutona oli: "Ei tuumaakaan Israelin maata palestiinalaisille!" Huuto ei vienyt pitkälle. Israel oli valinnut tiensä. Unioni sai vain neljä paikkaa parlamentissa.
Yitzhak Shamir ei luonnollisestikaan ollut täydellinen - kukapa olisi. Hänen heikoimpia alueitansa oli talouspolitiikka. Israelin valuutan arvo laski laskemistaan.
Muistan nuo ajat. Kuljetin ryhmiä Israeliin. Kadut olivat täynnä dollareista kauppaa käyviä. Vaikea oli pitää matkalaisista kiinni näiden kulkiessa Damaskon portille vaihtamaan rahojansa - siitäkin huolimatta, että tiedettiin ja kerrottiin ystävällisten kahvia ja mehua tarjoavien palestiinalaisten rahanvaihtajien siirtävän kaupankäyntinsä voiton terrorismin tueksi.
Israel on joutunut maksamaan korkean hinnan Shamirin johtamisfilosofiasta luopumisesta.
Rabinin raivaama tie on merkinnyt kaikkea muuta kuin rauhaa ja turvallisuutta Israelille. Shamirin jälkeen - rauhaa ja turvallisuutta luvanneitten pääministerien aikana - on surmattu 1 500 israelilaista siviiliä. Vasta suuri itsemurhaiskujen kasvava määrä on saanut Israelin kansaa tajuamaan, että juuri Shamirin itsepäinen PLO:n ja Hamasin sulkeminen Gazan ja Ramallahin alueitten ulkopuolelle turvasi Israelin asukkaitten elinpäivät.
Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä Shamir vieraili Englannissa. Hän luennoi Oxfordissa. Ja hän halusi käydä Winston Churchillin haudalla Blenheim Palacessa.
Juuri Churchill oli antanut määräyksen pidättää ja tuhota Lehin johtaja Yitzhak Shamir.
Churchillin haudalla Shamir vietti pitkän tovin hiljaisessa mietiskelyssä. Hän ilmaisi seurueellensa aina kunnioittaneensa Churchillia - vihollistansa.
"Siinä lepää mies, jonka mittasuhteet ovat sellaiset, ettei häntä helposti voi sijoittaa tavallisten ihmisten joukkoon", Shamir tunnusti.
Shamir oli juutalainen - mutta hän ei ollut uskova, tokkopa oli edes uskonnollinen. Shamir ja hänen vaimonsa eivät sitoutuneet kosheriin. Pekoni sopi heidän aamiaispöydällensä gojimien maissa ja kaupungeissa. Kuitenkin hän kunnioitti rabbeja ja juutalaisuutta, viittasi Israelin Jumalaan, itse antautumatta sääntöjen ja rituaalien kannattajaksi.
Elämänsä viimeiset aktiivit vuodet Yitzhak Shamir vietti Tel Avivin Beit Amot Hamishpatin tiloissa. Se on rakennus, jossa Israelin valtio tarjoaa edellisille pääministereille toimistotilan.
Shamirin toimisto oli mitä askeettisin. Shamir vierasti sitä Israelia, jossa hän joutui elämään. Hän koki olevansa solu kuolemansairaassa kehossa. Voisiko ihmeparantuminen tapahtua? Entinen pääministeri ei tehnyt valtion kustantamissa toimistotiloissaan juuri muuta kuin kohtasi luoksensa tulevia. Ja kuunteli radiota. Minulla on kuvia, joissa näkyy radion taustalla antenniksi väännetty metallinen vaateripustin.
Siunaan suuren israelilaisen elämää ja muistoa.
Kun juutalainen kuolee omaiset lukevat siunauksen Jumalalle, jota nimitetään "Oikeamieliseksi tuomariksi".
Kuoleman jälkeen luetaan 11 kuukauden ajan kaddish-rukous joka päivä ja tämän jälkeen kuoleman vuosipäivinä. Kaddish on pelkästään Jumalan ylistystä. Siinä ei mainita vainajaa, hänen elämäänsä.
Maanantaina, niinä hetkinä kun käärinliinoissa oleva Shamirin maallinen tomu lasketaan Israelin pyhään multaan, minäkin ajattelen lukevani kaddishin yhden kerran.
Ylistän Jumalaa suuresta israelilaisesta.
Leo Meller on Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010).
Patmos Lähetyssäätiö PL 86, 00381 Helsinki (Pajuniityntie 1, 00320 Helsinki) Puhelin: (09) 85674988, Fax: (09) 5879 440 Sähköposti: patmos@patmos.fi |
Sampo: FI18 8000 1170 5020 59 Nordea: FI17 1257 3000 5088 55 OKO: FI02 5789 5420 0084 14 Aktia: FI52 4055 1520 0735 23 Lahjasi yhdellä puhelinsoitolla Kiireisin tarve: 0600 16500 Lastenapu: 0600 16100 Soittosi maksaa 21,11 € +ppm |