2018-05-14 https://www.patmos.fi/filebank/blog/authors/fb-share_18_7414-lauran_blogi.jpg Ajattelin ensin tämän jutun otsikoksi: "Pyhä kieli pakastearkussa". Pyhä kieli on heprea, mutta mitä "pakastearkku" merkitsee? - No, kyllä se tässä selviää. Luzhkyssä, liettualaisen pikkukylän juutalaiskorttelissa 7.1. 1858, noin satakuusikymmentä vuotta sitten, syntyi Perlmanin... https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1142/eliezer_ben-jehuda Patmos article
Laura Seppi
14.5.2018
Laura Seppi

Laura Seppi kirjoittaa Porissa. Hän on eläkkeellä oleva kielen kääntäjä, jonka erikoisena kiinnostuksena ovat Raamatun kielet. Laura kirjoittaa ajankohtaisista asioista. Ajoittain hänen tekstiensä päällisen puolen takana on vasta varsinainen viesti – kannattaa etsiä se esille.

Eliezer Ben-Jehuda

Ajattelin ensin tämän jutun otsikoksi: ”Pyhä kieli pakastearkussa”. Pyhä kieli on heprea, mutta mitä ”pakastearkku” merkitsee? - No, kyllä se tässä selviää.

Luzhkyssä, liettualaisen pikkukylän juutalaiskorttelissa 7.1. 1858, noin satakuusikymmentä vuotta sitten, syntyi Perlmanin perheeseen heikko poikavauva. Lapsikuolleisuus oli suurta, mutta tämä poika jäi henkiin. Venäjän Keisarikunta tarvitsi tykinruokaa. Siksi oli määrätty, että joka perheessä vain yksi poika olisi vapaa 25 vuotta kestävästä sotapalveluksesta. Sen välttämiseksi poika annettiin enon perheeseen ”ainoana poikana” kasvatiksi. Pojan sukunimi muuttui Iljanovksi. Kasvattajaeno laittoi pojan rabbiinikouluun. Kuinka ollakaan, siellä poika lumoutui vanhaan kieleen, hepreaan. Siitä eteenpäin hän ahmi Tooraa, Mishnaa, ynnä muita kirjoja. Hän ”unohtui” synagogaan lukemaan. Välillä hän luki yökaudet sängyssä salaa kynttilän valossa. Kerran eno huomasi, että poika ahmi muitakin heprealaisia kuin vain pyhiä kirjoja. Hän otti pojan heti pois koulusta ja hääsi pois kotoaan.

Eliezer Iljanov, nyt koditon nuori kirjatoukka, kuljeskeli päämäärättä. Omaa kotiinsa hän ei uskaltanut mennä. Mutta läheisessä kaupungissa, muuan Shlomo Jonas, tislaamon omistaja, kiinnitti häneen huomionsa ja otti hänet kotiinsa. Jonasilla sattui olemaan hyvin laaja, monia kirjahyllyjä käsittävä kirjasto. Sieltä löytyi eri kielisiäkin kirjoja. Pian Eliezer osasi jo hyvin saksaa ja ranskaa. Lapsena hän oli oppinut jiddishiä, ja ympäristössä puhuttiin venäjää.

Mutta vanha heprea oli nuorelle miehelle rakkain. Hän lopetti kymnaasin ja päätti jatko-opinnoista: - Pariisiin! Kasvattisisarelleen Deboralle hän kirjoitti sieltä: Ensimmäinen päämääräni on päästä sellaisiin piireihin, joissa voin saada läheisen kosketuksen aikamme suuriin juutalaisiin saadakseni heidät kiinnostumaan suunnitelmastani juutalaisten muutosta takaisin isiensä maahan. Tahdon oppia kaiken minkä vain voin kansamme historiasta. Toivon että se onkin mahdollista Sorbonnen yliopistossa.”

Tällaisia ajatuksia oli ilmassa jo ennen kuin Herzl ryhtyi niitä ajamaan. Oli perustettu Palestiinan tutkimusrahasto 1850-luvulla, sen raportit synnyttivät uutta juutalaisasutusta turkkilaisten hallussa olevaan Luvattuun maahan. William Hechler, (s. 1845) kristitty pastori, vaikutti 1870 -luvulla saksalaisten aatelisten keskuudessa esitelmöiden miten: ”Merkkejä on näkyvissä Israelin lasten pikaisesta paluusta omaan maahansa, messiaanisen ajan lähestymisestä synagoogalle ja Jeesuksen tulemuksen lähestymisestä.” Myös sen ajan sanomalehdissä pohdittiin juutalaisten tilaa.
Eliezer muutti sukunimensä Ben-Jehudaksi. (=Juudean poika). Hän kirjoitteli lehtiin: ”Jos kerran jokaisella kansakunnalla on oikeus puolustaa kansallista olemassaoloaan ja varjella itseään häviämästä, silloin myös meillä juutalaisilla on tämä oikeus. Meidän on luotava koko kansallemme keskus, aivan kuin sydän, josta veri virtaa koko ruumiin valtimoihin ja pitää koko ruumiin elossa. Vain Erets Israelin asuttaminen voi tämän tarkoituksen täyttää.”

Ystävälleen, lehtimies Tshashnikoville hän esitteli kuningasajatustaan: Juutalaisille olisi annettava taas yhteinen kieli, jos aikoi heitä ylipäätään yhdistää: - Luin jostakin, että me juutalaiset puhumme seitsemääkymmentä eri kieltä, mutta yksikään meistä ei puhu omaa kieltämme, hepreaa. Minulle on väitetty, että heprea on hengetön paperikieli. Mutta minä kysyn: kun profeetat puhuivat kansalle, puhuivatko he vain temppelissä? Eikö hepreaa siihen aikaan puhuttu myös kaduilla? Eikö se ollut kansankieli?

Tosiaan, oli kolmisentuhatta vuotta siitä, kun Daavid asetti Asafin kajauttamaan hymnin Herralle. Kyllä sitä sitten laulettiin kaduillakin – tietysti hepreaksi: "Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen keskuudessa. Laulakaa hänelle, veisatkaa hänelle, puhukaa kaikista hänen ihmeistänsä… ” 1.Aik. 16:8-9

Kaupan ja diplomatian silloinen maailmankieli, aramea, alkoi valloittaa vähitellen alaa. Pakkosiirtolaisuudessa se syrjäytti heprean puhekielenä. Jeesuksen aikana Pohjois-Israel puhui arkikielenä arameaa, hepreaa taas käytettiin synagogissa. Jerusalemissa heprea vielä säilyi toisen temppelin ansiosta. Hajaannuksessa heprean suullinen käyttö lopahti viimeistään n. 200 jKr. Kirjallisena kielenä se jatkoi kuitenkin raamatullisena ja toisaalta ’mishnaisena’, Mishna on Raamatun lakien selitysteos. Hepreasta tuli vuosisadoiksi etupäässä kirjallisten tutkimusten ja rukousten kieli. (Suuret uskonnolliset kokoomateokset, ns. Talmud on arameaksi.) Suullisen käytön loputtua hepreaa ei käytetty puhekielenä perhepiirissä tai millään muulla yksityisen tai julkisen elämän alueella.

Hepreaa voitiin oikeutetusti pitää kuolleena kielenä.

Lukemattomat kielet ja kielimuodot ovat painuneet unholaan. Kukapa puhuisi enää liiviä tai keminsaamea, tai eurooppalaisista kielistä kuuria, etruskia, muinaispreussia tai goottia? Sumeri, akkadi ja heetti tunnetaan vain arkeologiasta. Nämä ja monet muut ovat jääneet elottomaan, syväjäätyneeseen tilaan. Latina mukaan lukien. Sekään ei enää muutu.

Joskus 1990-luvulla oli päivälehdessä pikku-uutinen: ”Suomenkielen pakastearkulla on käyty!” Siinä kerrottiin kielentukijasta, joka oli kaivellut suomen ns. mammutinluita – hyvin arkaaisia sanoja, jotka suomessa ovat säilyneet tuhansia vuosia vanhoissa muodoissaan – todistaakseen oikeaksi tuolloin kiistellyn laryngaaliteorian. Se, että eurooppalaisissakin kielissä on jälkiä näistä kurkkuäänteistä, tuli todistetuksi suomenkielen kautta. Suomen laryngaalit ovat muuttuneet loppuhenkosiksi, kuten käskyssä: ”Mene pois!” Sen me Itse asiassa äännämme: ”mene ppois!”

Ben-Jehudan ajatus herätti suurta epäilyä hänen ystävässään:
- Minun tietääkseni kukaan ei ole vielä yrittänyt yksinään luoda kieltä. - Kuvittele, mikä määrä sanoja sinun on keksittävä! Onko hepreassa sanaa esimerkiksi höyrykäyttöiselle kulkuneuvolle?
- Hepreassa on sana, joka tarkoittaa höyryä, ja toinen, joka tarkoittaa konetta. Ne voidaan yhdistää niin kuin muissakin kielissä. Mutta oikeassa sinä kyllä olet. Kielestä aikoinaan kadonneita sanoja saa etsiä vuosikaudet hepreankielisestä kirjallisuudesta ympäri maailman kirjastoja.

Ben-Jehuda päätti muuttaa Luvattuun maahan itse, ja saada siellä olevat juutalaiset käyttämään hepreaa puhekielenään. Hänen kasvattisisarensa, Debora, otti riskin ja hyppäsi ”köyhän ja keuhkotautisen” miehen kelkkaan. Naimisiin mentyään he muuttivat ”karuun, kesyttömään” Palestiinaan v. 1881. Eliezer oli tuolloin 23 ja Debora 27 vuotias. Debora oli korvaamattomana apuna tälle fanaattiselle miehelle, jota pidettiin hulluna ja tuulentupien rakentajana. Heidän kotonaan puhuttiin alusta alkaen vain hepreaa. Vaimon oli opeteltava se, ja vieraiden hyväksyttävä asia tai otettava tulkki mukaan. Ben-Jehuda, vaikka puhui sujuvasti kaikkia sivistyskieliä, ei sallinut poikkeuksia.

Ulkonaisesti rähjäisessä Jerusalemissa hän alkoi työnsä. Hän perusti viikkolehden nimeltä HaZvi - ”Gaselli”. Ensimmäinen numero ilmestyi v. 1884. Lehti toimi hepreankielen edistäjänä, ja siinä oli uutisia. Kun lähikoulussa alettiin opettaa hepreaa, alkoi vastustus. Ben-Jehudaa kivitettiin kadulla. Synagogissa lehti julistettiin pannaan ja boikottiin, poltettiin mustia kynttilöitä, kirottiin . Kun se ei auttanut, julistettiin uudestaan pannaan. Ortodoksit eivät voineet sietää sitä, että Pyhää kieltä alettaisiin puhua kyökeissä, takapihoilla, kujilla, kahviloissa ja ties missä. Pian kuitenkin Palestiinaan alkoi muuttaa entusiasteja, jotka hekin halusivat puhua ehdottomasti vain hepreaa. Tällainen ”bilujim” -ryhmä asettui Jaffaan, josta tuli sittemmin ensimmäinen hepreankielinen kaupunki.

Tuli ilmeiseksi, että tarvittiin myös kattava hepreankielinen sanakirja. Kouluissa opetettiin lisääntyvästi hepreaa, ja lehdessään Ben-Jehuda julkaisi aina uusia sanoja, jotka oli kaivanut jostain unohtuneista kirjallisuuden kätköistä tai jotka hän itse oli muodostanut heprean pohjalta, ja ottanut käyttöön. Siinä niiden merkitystä selvitettiin ja annettiin esimerkkejä. ”Gasellissa” julkaistiin myös hänen kääntämänään Viktor Hugon, Molièrin ym. teoksia jatkokertomuksina hepreaksi. Mutta sekään ei riittänyt. Sanakirjasta tuli Ben-Jehudan massiivinen elämäntyö, niin massiivinen, ettei hän saanut sitä elinaikanaan täysin loppuunviedyksi.

Debora kuoli v. 1891. Kymmenen vuotta oltuaan Jerusalemissa hänkin oli sairastunut keuhkotautiin, joka oli vaivannut hänen miestään nuoresta pitäen. Turkin hallitus sopivasti kielsi enempien juutalaisten maahanmuuton ja Ben-Jehudan 70-vuotias äiti, jouduttiin salakuljettamaan maahan perunasäkissä. Hän hoiti Eliezerin ja Deboran viittä lasta. Appivanhemmat ja Deboran pikkusisko, Hemda saapuivat. Nämä vanhemmat eivät saaneet lupaa jäädä maahan, mutta Hemda meni pian naimisiin jo lapsena rakastamansa Eliezerin kanssa. Hän osoittautui toimeliaaksi lasten hoitajaksi. Sittemmin hän ajoi varainhankintaa Ben-Jehudan sanakirjan kustantamiseksi.

Theodor Hertzl julkaisi kirjansa ”Juutalaisvaltio vuonna 1896. Ben-Jehuda oli tuolloin työskennellyt näkynsä hyväksi jo seitsemäntoista vuotta. Kirjaa seurasi sionistikongressi Baselissa, jossa julistettiin, että Erets Israel tulisi olla juutalaisten koti. Tämä sai Turkin vallanpitäjät varpailleen. Ben-Jehuda kutsuttiin puhutteluun, jossa hänelle ilmaistiin, että yksikin maininta lehdessä ”sionismista” tai ”Erets Israelista” aiheuttaisi lopun hänen toiminnalleen.

Mutta sanakirjan toimittaminen edistyi. Ben-Jehuda sai mahdollisuuden käydä välillä niin Lontoon kuin Pariisin kansalliskirjastoissa, joissa hän keräsi tuhansia pieniä muistiinmerkittyjä paperilappuja, uusia-vanhoja, löydettyjä heprean sanoja.

Miksi työ oli niin aikaavievää? Ben-Jehuda tahtoi säilyttää heprean puhtaana. Hän ei halunnut tehdä hepreasta sekasikiökieltä. Se tarkoitti että kaikki olemassa olevat heprean sanat piti jäljittää esiin. Sitten, jos ei ollut olemassakaan jotain käsitettä esim. maanviljelyksessä, taiteessa, kasvatuksessa yms. turvauduttiin heprean sukulaiskieliin. Jos arabiaksi löytyi tarvittava sana, se oksastettiin hepreaan. Vihoviimeiseksi, jos sana piti sittenkin luoda tyhjästä, Ben-Jehuda muotoili sanan käyttämällä sopivaa heprealaista sananjuurta.

Muuan unkarilainen itämaisten kielten tukija kävi tutustumassa työhön ja ihmetteli suurta löydettyä materiaalimäärää. Hän katsoi, että jos ei muuta hyötyä työstä ollut, ainakin se, että se loi uutta valoa moniin hämäriin raamatunkohtiin. Uudet sanat esiteltiin heti ”Gasellissa”.

Miten uutta hepreaa puhuttiin? Ben-Jehuda suositti läntistä, sefardistista ääntämistapaa, joka oli myös lähellä Raamatun heprean deklamointia synagogissa - laryngaaleja, emfaattisia äänteitä... Ne antoivat heprealle syvän, itämaisen, rintaääni-soinnin: Gaza alkaa laryngaalilla. Se kirjoitetaan y-n muotoisella ajin-konsonantilla ja äännetään kuin kuivakurlaamalla kurkkua: ”aagrgrgrza” Länsimaissa äänne tässä kohdin on mielletty g -äänteeksi.

Ben-Jehudan suurteoksesta, heprean sanakirjasta, ehti ilmestyä kuusi laajaa osaa. Loput yksitoista toimitettiin hänen keräämästään materiaalista hänen kuolemansa jälkeen.

Heprean käyttö jokapäiväisessä keskustelussa levisi pian koko juutalaiseen yhteisöön. Kun Palestiina vuonna 1919 siirtyi Turkin vallan alta Britannian mandaatille, julistettiin samalla heprea maan viralliseksi kieleksi englannin ja arabian ohella.

Eliezer Ben-Jehuda kuoli 16.12. 1922 ollessaan 64 -vuotias.

Niin, mitä me tästä siis sanomme? - Im ken, mah nomar?

- Jumala, joka hajotti israelilaiset kaikkien kansojen sekaan, antoi myös heprean kielen jäädä sadoiksi vuosiksi ikään kuin pakastearkkuun. Jos heprea olisi elänyt ja kehittynyt noina vuosisatoina, se olisi etääntynyt Raamatun kielestä ratkaisevasti. Kirkkoslaavi kukoisti 800-luvulla jKr, mutta ei sitä tänä päivänä ymmärrä venäläinenkään. Saati muut slaavit, vaikka sitä käytetään juuri heidän jumalanpalveluksissaan.

- Jumala ryhtyi kokoamaan israelilaisia takaisin omaan maahansa.

- Jumala kutsui valitsemansa miehen elvyttämään Pyhää Kieltä kuolleista.

- Hän avasi historian pakastearkun.

- Jumala istuutui valitsemansa miehen vierelle ja yhdessä hänen kanssaan puhalsi sanoihin Henkeä Pyhän Kielen ylösnousemiseksi.

- Sen tähden, kun valitulla kansalla alkaa sen suuri tehtävä lopun päivinä, että se saisi lukea Jumalan Sanaa Kuin Daavidin aikana konsanaan, makeana ja tuoreena, aivan kuin ne kolmetuhatta vuotta olisivat olleet vain haihtuvat kolme päivää...

Näin se on nähtävä. Jo Wikipediakin todistaa: Nykyheprea on yllättävän lähellä Raamatun hepreaa

[i]    Claude Duvernoy: Ruhtinas ja Profeetta, Kuva ja sana, Loimaa 1979, ISBN 951-9073-72-8, s.31
[ii]    Ibid. Asiasta olivat kirjoittaneet myös. Laharanne, Hollingworth, Johnstone, Petavel.
[iii]    Robert St. John: Profeettojen kieli, Nykyheprean isän kiehtova elämäkerta. RV-kirjat, Porvoo              1990, ISBN 951-606-186-9 s. 50
[iv]    Robert St. John: Profeettojen kieli, Nykyheprean isän kiehtova elämäkerta. RV-kirjat, Porvoo              1990, ISBN 951-606-186-9 s. 53
[v]    Chaim Rabin: Hepreankielen elvyttäminen, Israelin taiteen ja kirjallisuuden aikakauskirja Ariel,            Jerusalem 1977 s. 26
[vi]    Robert St. John: Profeettojen kieli, Nykyheprean isän kiehtova elämäkerta. RV-kirjat, Porvoo              1990, ISBN 951-606-186-9 s. 54
[vii]   Emt.s. 92
[viii]  Emt. s. 132

 

Kommentoi "Eliezer Ben-Jehuda"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

  ______   __   __    _____     ______    ______  
 /_____//  \ \\/ //  |__  //   /_   _//  /_   _// 
 `____ `    \ ` //     / //     -| ||-   `-| |,-  
 /___//      | ||     / //__    _| ||_     | ||   
 `__ `       |_||    /_____||  /_____//    |_||   
 /_//        `-`'    `-----`   `-----`     `-`'   
 `-`                                              
 
 

Yksi kommentti "Eliezer Ben-Jehuda

Seija Senvall 25.5.2018 20.28

Todella mielenkiintoinen artikkeli. Jumala herätti kuolleen kielen ja on herättävvä myös lupauksensa mukaan "kuolleet luut".