2018-06-29 https://www.patmos.fi/filebank/blog/authors/fb-share_18_7414-lauran_blogi.jpg Hei tytöt! Ottakaas luuppi kauniiseen käteen ja katsotaan mitä se nättipurkkisin, hyväntuoksuisin, tehokkain, trendikkäin, vitamiinipitoisin - ja kallein - kauneusvoiteemme sisältää. Eikä tarvitse olla kummoinen kemisti. Kas niin. "Ingredients:", sisältö on mahdollisimman pientä pränttiä. https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1168/kauneuden_lahteilla Patmos article
Laura Seppi
29.6.2018
Laura Seppi

Laura Seppi kirjoittaa Porissa. Hän on eläkkeellä oleva kielen kääntäjä, jonka erikoisena kiinnostuksena ovat Raamatun kielet. Laura kirjoittaa ajankohtaisista asioista. Ajoittain hänen tekstiensä päällisen puolen takana on vasta varsinainen viesti – kannattaa etsiä se esille.

Kauneuden lähteillä

Hei tytöt! Ottakaas luuppi kauniiseen käteen ja katsotaan mitä se nättipurkkisin, hyväntuoksuisin, tehokkain, trendikkäin, vitamiinipitoisin - ja kallein - kauneusvoiteemme sisältää. Eikä tarvitse olla kummoinen kemisti.

Kas niin. ”Ingredients:”, sisältö on mahdollisimman pientä pränttiä. Siellä on tavanomaisia ”aqua” ja ”parfum” -ainesosia. Sitten voi löytää kasveja, joiden nimet ovat aina kaksiosaisia ja latinaksi. Tavanomaisia ovat: ”Aloe barbadensis” = aloe, ”Butyrospermum parkii” = shea-öljyä ja vaikkapa Persea gratissima = avokado. Nämä eivät tarkoita barbaarista käytöstä tai alapään juttuja vaan ovat luonnon tuulahdusta raskaampien kemian teollisuuden tuotteiden joukossa.

Niitä taas ovat esim. maalit. ”Acrylates/C10-30”, ”alcyl acrylate crosspolymer” sanatkin jo viittaavat akrylimaaleihin, ainkin minun naisellisessa ymmärryksessäni. Sitten monissa voiteissa on ”titaniumdioxide” - titaanidioksidia, eli ns. pigmenttiä. Se on välttämätön maalin ainesosa, mikroskooppisia palleroita, ja kun näitä sitten värjätään, ne sitten värjättyinä muodostavat itse värimaalin.

Värimaalin täytyy tietysti pysyä kasassa. Siihen käytetään muoveja tai vastaavia muodostamaan kalvon. ”Xantham gum”, ja ”Crosspolymer” ovat luullakseni jotain muovinkaltaisia kuin myös glyseriini ja glyseroli, mutta kalvonmuodostaja on ainakin ”acrylamide copolymer”. Sitten on monenlaisia emulgointiaineita, säilöntäaineita, kosteuttajia, sakeuttamis- ja notkeutusaineita, stabilointiaineita, hapettumisenestoaineita, liuottimia ja rasvoja montaa sorttia.
Jos sisältöluettelossa ei ole yhtään E-lisäainetta, se johtuu todennäköisesti siitä, että ne ovat sitä kaikki. Ne on vain kirjoitettu pitemmän kaavan mukaan.

Monissa ihovoiteissa on ihmeaine ureaa. Kuulin kerran Ahavan tuote-esittelijältä, että sitä käytetään aikaansaamaan iho-osmoosia. Mikä tarkoittaa, että aineen suolapitoisuus imee tai tihkuttaa ihossa syvemmällä olevaa kosteutta pintakerroksen solukkoihin. Iho siis kosteutuu syvältä käsin. Sama osmoosi-ilmiö nostaa vettä kasvin juurista sen lehtiin ja latvaan. Ahavan kosmetiikassa urea on korvattu Kuolleen meren hellästi hoitavalla mud mineraalisavella.

Jotkut kauneusvoiteet mainostavat itseään ”lifting” - vaikutuksella eli kohottavat kasvoja. Vielä tehokkaampia ovat ”repulping effect” -voiteet. Se voidaan suomentaa: ”koloja umpeen pakkeloiva”. Kasvoja voidaan nuorentaa ei vain kauneusleikkauksella vaan myös ”repulping” -aineilla. Jotkut ruiskuttavat botoxia ihon alle, mutta täyteainetta voi saada ulkonaisellakin voitelulla. Tällaisia ovat mm. jotkut oligosakkaridit ja hyvin suosittu hyaluronihappo, jota väitetään olevan luonnostaankin ihmisihossa.

- Onko totta? Tehoaako? Voin omasta kokemuksestani kertoa, että tehoaa. Minulla oli silmänaluset kuopalla, näytin siltä kuin olisin valvonut koko yön. Laitoin hyaluronivoidetta silmäpusseihini. Jonkun ajan kuluttua niistä oli tullut pussukat. Sitten näytin siltä kuin olisin valvonut - ja rillutellut koko yön. Hieman varovainen saa siis olla.

Jokerikysymys: Onko se syntiä?

Jumala on luonut meidät ja ulkomuotomme – siis olemme kauniita. Jos nyt vihollinen pääsee pilaamaan tätä Jumalan luomaa, niin onko se niin paha, jos hieman pyrkii restauroimaan kasvojaan – Jumalan alkuperäistä luomistyötä. Lopullinen täydellisyys tulee, kun saamme uuden filmitähtimäisen, kauniin kirkastusruumiin. Sitten vasta. Ruoho kuolee, kukkanen lakastuu. Olemme katoavaisuuden alla, ja kuolinvaatteissa ei ole taskuja. Mutta jos nyt joku kovasti investoi ulkoiseen olemukseensa, voi hän melko suurella varmuudella saada hankkimansa hyaluronihapot, botoxit ja silikonit mukaansa hautaan.

Entä korut, koristeet, asusteet ym. sellaiset?

Jes. 3:18-23 Sinä päivänä Herra poistaa koreat nilkkarenkaat, otsanauhat, puolikuukorut,
korvarenkaat, rannerenkaat, hunnut, juhlapäähineet, jalkakäädyt, koruvyöt, hajupullot, taikahelyt, sormukset, nenärenkaat, juhlavaatteet, kaavut, vaipat, kukkarot, kuvastimet, aivinapaidat, käärelakit ja päällysharsot.

Kylläpä Herra on tarkkaan syynännyt ihan tavallisen, itsestään huolehtivan naisen buduaaria. Toisaalta Raamatussa on eräänkin tytön etunimenä Keren-Happuk, mikä tarkoittaa ihomaalirasiaa. - Ajatella, jos nykyaikana tytön nimi voisi viitata meikkeihin:
- Terve, Putsku!
- Maskara, moi!
Esterin kirjassa kerrotaan, että kuninkaanlinnassa naisen peruskauneudenhoitoon kului kokonainen vuosi. Näitä kahta tapausta ei Kirjoituksissa mitenkään kommentoida, joten ehkä Herra sittenkin ajattelee, että minkä noille naisten kotkotuksille voi.

- - -

- ”Miten maailma voi olla niin kaunis, vaikkei ole Jumalaa?”
Näin kysytään yhdessä tämän päivän iskelmässä.
Hyvä kysymys.
Mitä kauneus on? - Järjestystä! Kuka järjestyksen on tehnyt? - Jumala.

Näin olemme perimmäisen kysymyksen äärellä. J.C. Sanford ei ole esteetikko vaan biologi, hän on tutkinut geenimutaatioiden rappeutumisaikataulua. Mutta kirjassaan ”Eliömaailma rappeutuu” sivulla 154 hän esittää pätevän määritelmän kauneudesta:

”Se, mitä kutsumme kauneudeksi, on .. suunniteltujen asioiden kattavan kokonaisuuden tunnistamista. Tästä näkökulmasta kauneus, kuten kokonaisuus, voidaan nähdä objektiivisena ja konkreettisena todellisuutena.”

Kauneus on jotain objektiivista. Tätä mieltä on estetiikka, joka tutkii esteettisiä ilmiöitä, niiden syntyä ja luonnetta. Estetiikka on määritellyt sellaisia käsitteitä kuin harmonisuus, ylevyys, rauhallisuus, levottomuus, traagisuus, koomisuus jne. Ihmisten kokemuksissa on yleispätevyyttä, joka vastaa, resonoi, luonnossa tai taideteoksessa oleviin ja havaittaviin järjestysmuotoihin.

Jotkut yrittävät väittää, että kauneus on vain ja ainoastaan katsojan silmissä, ja että mitään yleispätevää ei siitä voida sanoa. Kaaosteoreetikot yrittävät väittää, että kaaos ei ole ihan umpimähkäistä sekasotkua vaan ”toisenlainen järjestys”.
Asiaa on katsottava ihmisen kannalta – mehän olemme maan päällä ainoa sellainen tiedostaja, joka ylipäätään noteeraa kauneutta. Omena on kaunis ja järjestynyt kappale, kun se tulee ihmisen luo. Mutta kun se poistuu ihmisestä, sen pitäisi muka olla ”toisella tapaa järjestynyt ja toisella tapaa kaunis” - ainakin kaaosteoreetikoiden mielestä.

Antiikin aikana ihanteena oli luonnollisuus ja harmonia. Silmä lepää Feidiaan ja muiden mestareiden veistoksissa, joissa ihminen esittäytyy sopusuhtaisuudessaan, luonnollisissa arkiliikkeissään ja hänelle ominaisissa asennoissaan.

Aivan päinvastainen henki on jooga-asennoissa. On kuin ne sanoisivat: Tästä ihmisfysiikasta ei ole mihinkään järkevään käyttöön, siispä väännetään ne omituisiin, luonnottomiin asentoihin. On kuin osoitettaisiin näillä pökkelöillä, semaforeilla, pyllistyksillä, törröttävillä vänkyröillä mieltä taivasta kohti: Aadamin ja Eevan Luojaa vastaan.

- - -

Siirtäkäämme katseemme luontoon. Luonnon parissa askarrellessaan ihminen ei voi olla, vaikka vain salaa, ajattelematta kauneutta. Voimme löytää tässä erilaisia esteettisiä katsomuksia:
Versaillesin puutarha perustuu geometrialle, symmetrialle ja säännöllisyydelle. Myös kotikaupungissani paraatipaikalla, Raatihuoneen edustalla istutukset ovat symmetrisiä, täsmällisiä, joka orvokki tiukasti omassa ruodussaan.

Englantilainen Cottage Garden -suuntaus on hyödyllistä vihannes- ja yrttiviljelyä, kukkien ylenpalttisuutta ja vanhoja kauniita esineitä, tietynlaisen huolettomuuden vallitessa. Vanhojen esineiden, vintagen, kauneuden salaisuus on seulonnassa. Ne ovat kestäneet vuosikymmenien katselun, ilman että niitä olisi silmää häiritsevinä poistettu.

Ranskalaisen muotopuutarhan vastakohtana voi pitää luonnonmukaisuuteen pyrkivää maisemapuutarhaa. Tyyppiesimerkki tästä on Capability Brown 1700 -luvulta. (Kts. netistä.) Hänen suunnittelemansa ja toteuttamansa puutarhat ovat monihehtaarisia kokonaisuuksia, joissa on metsiköitä, niittyjä, lampia. Keinotekoiset lammet tosin joskus vuosivat tyhjiin. Mutta pyrkimys oli luonnonläheisyyteen, romanttiseen jylhyyteen.

Suomalaisen pihan ja puutarhan suurin vaikutteiden antaja on ollut – kunnallinen puistotoimi, pyrkimys päästä hoidossa mahdollisimman suureen helppouteen.

Suomessa ei ole enää koskematonta, luonnontilaista luontoa. Joka paikassa on tavalla tai toisella ihmiskäden – vai pitäisiko sanoa ihmissorkan – jälki. Kauan kasvaneessa metsässäkin voi nähdä, että maata on joskus muokattu, kiviä räjäytelty, soraa tai hiekkaa kaiveltu. Jäiden silottamat kalliot ovat uusiutumatonta luonnonvaraa, mutta ne rouhitaan sepeliksi ja kipataan autoteiden pohjiksi.

Kauan sitten 1960 –luvulla pääsin käymään Suomenlahden etäisillä koskemattomilla pikkusaarilla. Lapsen mieltä hämmästytti suuresti saarten puutarhanomaisuus: Isot maksaruohot olivat omissa ’penkeissään’ ja pienet makaruohot omissaan. Värikkäät meriasterit ja kookkaat rantakukat olivat omissa ’lämpäreissään’. Jopa ahomansikka oli keskittynyt yhteen tai kahteen mansikkamättääseen. Kaikilla oli oma, siisti, Luojan luoma paikkansa, ja koko kivikkokasvipenkkien kokonaisuus oli ihastuttava!

Toisenlainen ihastuttava kokonaisuus kohtasi minua taaskin koskemattomalla saarella Merenkurkussa. Saari oli louhikkoa, kasvoi valtavan suurta pimeätä kuusikkoa, ja maa kuusien alla oli kauttaaltaan kuin vaahtokumipatjoilla – paksuilla, sileillä sammalmatoilla peitettyä. Yritin kävellä vaikeakulkuiseen, John Bauermaiseen korpeen, ja joka askeleestani jäi syvät, lähtemättömät jäljet puolimetriseen sammaleeseen. Aivan kuten Tove Jansson jossain teoksessaan oli varoittanutkin.

Tuskin maltan odottaa pääsyä paratiisiin. Varmaankin saamme haukkoa henkeämme sen lumoavaisuudessa. Ja jos vaikka sen kasvillisuus olisikin tuttua, suomalaista floraa, - ei mitään eksoottista viidakkoa - sen asettelu, sen täyteen kukoistukseen ja täyteen mittaansa päässet puut, estotta rehottavat kukkateriöt – ei mitään kitukasvuista... sanat loppuvat...

- - -
Pihakoivussani on tuhansia lehtiä. Jokainen niistä on hieman erilainen. Voiko se olla sattumaa?

Kävin kerran maailmankuulussa Tretjakovin taidegalleriassa Moskovassa. Varasin aikaa erityisesti flaamilaiselle taiteelle, josta pidän paljon. Katselin impressionistisia teoksia – kauan ennen impressionismia. Ihailin siveltimenvetoja.

Yhdessä nurkassa oli taulu, jossa oli vain ruskeita, erisävyisiä pisteitä; ehkä se oli varaamassa jonkin kunnostuksessa olevan taulun paikkaa. Jätin flaamilaisen salin. Loin taakseni viimeisen silmäyksen...

Silloin näin sen: Pyhä perhe eläinsuojan hämärässä. - Miten en ollut sitä aikaisemmin huomannut! Riensin takaisin ihmisvirtaa vastaan. Tulin teoksen luo. - Mutta tämähän oli se pelkkiä pisteitä esittävä!? Astuin taaksepäin silmät naulittuna tuohon tauluun. Vasta viiden metrin päästä pisteet kerääntyivät hahmottamaan valohämyisen perheen. Menin lähelle: - pelkkiä pisteitä. Menin kauemmas: - Selvä kuva!

Mikä ihmeellinen, mestarillinen, taianomainen maalaus! Kaikki sen maalipisteet olivat kuin luonnosta siroteltuja lehtiä. Sisältö ja kauneus erottui vasta matkan päästä.
Tekijän nimi: van Rijn.

Nuoruudenystäväni oli taidemaalari, on varmaan vieläkin. Saatoin sivusta seurata hänen työskentelyään. Ajallisesti suurin osa maalauksen teosta oli sitä, että hän katseli kangasta. Sitten hän astui kankaan luo ja kosketti sitä siveltimellä. Taas hän katsoi. Sitten siveltimen kosketus. Ja näin työ jatkui.

Ne jäljet, jotka maalaukseen vähitellen syntyivät, näyttivät tosiaan syntyneiltä. Hänen sivellintekniikkansa oli harkittua, kauan opeteltua, jonkilaista ’luontokalligrafiaa’. Se oli kaunista, siinä silmä lepäsi. Osaan nyttemmin erottaa ammattitaiteilijan ja toisaalta amatöörin siveltimenjäljet, vaikken itse osaa maalata. Amatöörin sivellin liikkuu hätäisesti: kunhan vähän sinne päin. Mestarin vedot ovat laajoinakin harkittuja, ilmeikkäitä, kauniita.

Pihakoivuni lehdet eivät ole sattuman muotoilemia, eivät miten sattuu, tosta vaan -tehtyjä.
Ne ovat Suuren Taitelijan synnyttämiä – synnytetty, ei hutaistu.

Niissä silmä lepää. Ja sielu.

 

Kommentoi "Kauneuden lähteillä"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

  _  __   __   __    ______    ______   _    _   
 | |/ //  \ \\/ //  /_   _//  /_   _// | || | || 
 | ' //    \ ` //   `-| |,-    -| ||-  | || | || 
 | . \\     | ||      | ||     _| ||_  | \\_/ || 
 |_|\_\\    |_||      |_||    /_____//  \____//  
 `-` --`    `-`'      `-`'    `-----`    `---`   
                                                 
 
 

Yksi kommentti "Kauneuden lähteillä

Annikki Salo 23.7.2018 8.35

"Kauneuden lähteillä" - kolumni arvioi erilaisia kauneusarvoja. Meille uskovina, Karitsan morsiamena, on tärkeintä sisäinen kauneus. Se myöskin näkyy uskosta osattomille. "Sillä Herra on mielistynyt kansaansa, Hän kaunistaa nöyrät pelastuksella. (Ps.149:4). "Iloinen sydän kaunistaa kasvot". (San.15:13a). Meitä kehotetaan, että "kaikin tavoin osoittavat vilpitöntä uskollisuutta, että he Jumalan, meidän Vapahtajamme, opin kaikessa kaunistaisivat." (Tt.2:10). Ja lopuksi: " Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa." (San.19:22). Sisäinen, Jumalan armon antama kauneus, hoitaa myös omaa sydäntämme ja myös ihmissuhteitamme.