Patmos-blogi

Israelin heimojen paluu perimmäisestä pohjolasta aikojen lopulla

Simo Keskinen Simo Keskinen on diplomi-insinööri, Patmos Lähetyssäätiön tutkimuskirjaston hoitaja ja toimittaja.
Julkaistu:

Israelin kansa muodostuu 12 heimosta. Kuningas Salomon valtakauden jälkeen vuonna 931 eKr. Israelin yhtenäinen valtakunta jakautui kahtia eteläiseksi ja pohjoiseksi valtakunnaksi.

Eteläisen valtakunnan muodostivat pääosin Juudan, Benjamin ja osaksi Leevin heimot. Tätä eteläistä valtakuntaa kutsuttiin Juudaksi ja sitä hallitsivat pääosin Daavidin kuningassuvun kuninkaat.

Pohjoisten israelilaisheimojen valtakuntaa kutsuttiin Israeliksi ja siellä oli monista eri suvuista tulleita kuninkaita valtakunnan historian aikana. Assyrian valtakunta valloitti tämän pohjoisen Israelin valtakunnan ja vei sen väestön pakkosiirtolaisuuteen vuonna 722 eKr. Assyriaan.

Tämän pakkosiirtolaisuuden seurauksesta näitä pohjoisia israelilaisheimoja alettiin kutsua kadonneiksi heimoiksi, koska he katosivat jonnekin päin maailmaa kansainvaelluksensa seurauksena.

Tämä Israelin muiden kansojen sekaan joutuminen pois omasta maastaan kuului Mooseksen lakiliiton, joka tuolloin oli vielä voimassa Israelin ja Jumalan välillä, rikkomisen seurauksesta tulleisiin kiroustuomioihin (5. Moos. 28:15-68).

Nykyään ihmiset eri puolilla maailmaa ovat pyrkineet löytämään näitä kadonneita israelilaisheimoja. Näitä oletettuja löytöjä on tehty milloin mistäkin päin maailmaa.

Myös Suomen kantaväestöä on tutkittu eri tieteenalojen keinoin, jotta saataisiin selville se polveutuvatko suomalaiset kadonneista Israelin heimoista. Näistä tutkimuksista löytyy tietoa internetistä googlettamalla sopivilla hakusanoilla.

Pohjoisten israelilaisheimojen paluu takaisin omaan maahansa vuosituhansien mittaisen hajaannuksen jälkeen on tänä aikana ajankohtainen tuleva profeetallinen tapahtuma.

Raamatussa on lukuisia kohtia, joissa on ilmoitettu, että Jumala tulee kokoamaan nämä hajallaan olevat Israelin heimot takaisin Israelin maahan. Profeetta Jeremian kirjan luvussa kolme ja jakeessa 18 paljastetaan hyvin mielenkiintoinen totuus Israelin heimojen paluusta. Jae kuuluu seuraavasti:

”Niinä päivinä Juudan heimo liittyy Israelin heimoon, ja ne tulevat yhdessä pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi.” (Jer. 3:18, RK)

Jakeen ilmaisu ”niinä päivinä” on ilmaisu, jolla tarkoitetaan Jeesuksen toisen tulemuksen läheisyydessä olevaa ajankohtaa. Jakeesta paljastuu, että Jerusalemista katsottuna jossain pohjoisessa on maa, jossa nämä pohjoiset israelilaisheimot asuvat.

On huomioitava, että tämä viittaus Israelin heimoon, joka asuu pohjoisessa maassa, ei tarkoita, että nämä israelilaiset olisivat identiteetiltään tai uskonnollisilta tavoiltaan juutalaisia, kuten maailman tunnettu juutalaisväestö on. He ovat oma juutalaisista erillinen ryhmänsä, mutta joilla virtaa suonissaan samaa patriarkka Jaakobilta saatua verta, jota maailman juutalaisilla myös on.

Jeremian kirjan myöhemmissä luvuissa elää ja tarkentuu ajatus pohjoisesta maasta, jossa huomattava osa israelilaisheimoja asuu silloin, kun Jumala palauttaa heidät takaisin Israelin maahan. Kohta on Jeremian luku 31 ja jakeet 8 ja 9.

”Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heidän joukossaan on sokeita ja rampoja, raskaana olevia ja synnyttäjiä. Suurena joukkona he palaavat tänne. Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesivirroille tasaista tietä, jolla he eivät kompastu, sillä minä olen Israelin isä ja Efraim on minun esikoiseni.” (Jer. 31:8-9, RK)

Jakeessa kahdeksan pohjoiselle maalle annetaan tarkempi sijainti, ja se on maan perimmäinen ääri pohjoisessa. Kohdan mukaan maa-alue, jolta pohjoiset israelilaisheimot palaavat, on Jerusalemista katsottuna niin pohjoisessa, että enää pohjoisemmaksi ei voi mennä tai maa loppuu.

Palaavan joukon sanotaan olevan suuri ja toisen Jeremian kohdan mukaan jättävänsä varjoon Mooseksen aikaisen Israelin kansan exoduksen Egyptistä. Jeremian luku 16 jakeet 14 ja 15 kertovat tästä.

”Sen tähden Herra sanoo: Katso, päivät tulevat, jolloin ei enää sanota: ’Niin totta kuin Herra elää, hän, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta’, vaan sanotaan: ’Niin totta kuin Herra elää, hän, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkottanut.’ Sillä minä tuon heidät takaisin heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isilleen.” (Jer. 16:14-15, RK)

Entä miksi nämä palaavat israelilaiset itkevät, kun he palaavat takaisin isiensä maalle? Eikö heidän tulisi olla kuin unta näkevät ja suu täynnä naurua, kuten toisaalla Raamatussa puhutaan, kun Jumala palauttaa heidät omaan maahansa (Ps. 126)? Entä miksi on erikseen tämän paluun yhteydessä mainittu, että joukossa on sokeita ja rampoja?

Voisiko siis olla, että se aika, jolloin Jumala palauttaa Israelin heimot pohjoisesta maasta yhdessä heidän luokseen saapuneiden Juudan heimon edustajien eli tunnettujen juutalaisten kanssa, on vaikea aika? Aikaa, jolloin on kyyneliä, sielun väsymistä ja nääntymistä ja jolloin moni on sokeutunut tai rampautunut (Jer. 31:8-9, 25).

Voisiko olla, että tätä tulevaa israelilaisheimojen paluuta pohjoisesta maasta, on edeltänyt sota maailmassa, johon myös se maa, jossa nämä pohjoiset israelilaisheimot asuvat, on joutunut osalliseksi? Näiden vaikeiden aikojen seurauksena moni olisi menettänyt läheisensä, osa rampautunut tai tullut sokeaksi ja suru on yleisenä kansallisena mielialana.

Minulla ei ole vastauksia näihin esittämiini kysymyksiin. Nämä ovat vain ensimmäisiä ajatuksia, joita mieleeni nousee, kun luen näitä tekstejä israelilaisten paluusta pohjoisesta maasta maan äärestä.

En kuitenkaan tahtoisi jättää Jeesukseen uskovaa kuulijaani ahdistuksen valtaan edessä olevan tulevaisuuden suhteen – millainen tulevaisuus sitten raamatullisesti onkaan – vaan rohkaista hänen mielensä nostamaan päänsä, kuten Jeesus myös kerran lausui (Lk. 21:28).

Sillä vaikka viimeisiin päiviin jo ennen vaivan ajan alkamista Raamatun mukaan liittyy vaikeutta ja ahdistusta niin uskoville, Israelille kuin pakanoille, on Jeesuksen paluu kuitenkin lähellä ja sen jälkeen on koittava tuhatvuotisen valtakunnan autuus ja lepo niin Israelille kuin koko muulle maailmalle.

Lisäksi Jeesus on luvannut temmata elävät uskovansa luokseen ennen vaivan aikaa, ennen kaikkein pahimpien aikojen alkamista maailman historiassa, ”ja niin saamme aina olla Herran kanssa. Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla”, kuten apostoli Paavali asian ilmaisi lohduttaessaan tessalonikalaisia uskovia (1. Tess. 4:17b-18, RK).

Blogiteksti on osa Maailma tänään profetiassa -radio-ohjelmaa. Ohjelma kuullaan Radio Patmoksesta sunnuntaisin klo 17.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (2)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. N.N.

    Viimeisen 7 vuoden kronologia on menee näin:

    1) Antikristus tulee esille Roomassa. Hän ei kuitenkaan heti pääse Jerusalemin temppeliin, koska sitä ei vielä ole.

    Ilm 6:1,2, Ilm 17:1,9,18

    2) Temppeli rakennetaan ja Herra Jeesus tulee valtaistuimella istuen ja kerubien kannattamana pyhäkköön sen itäisestä portista. Seurakunta temmataan ilmaan Jeesusta vastaan ja he kaikki menevät Jerusalemiin temppelivuorelle syömään juhla-ateriaa.

    Sak 6:12,13, Hes 43:2-7, 1 Tess 4:17 ja Matt 24:28

    3) Herra Jeesus on Jerusalemin temppelissä 3,5 vuotta ja sen jälkeen vie seurakuntansa Karitsan häihin, jolloin temppelistä tulee tyhjä talo. Jeesus tulee siis hakemaan omansa hääjuhlaan.

    Joh 14:2-4

    4) Kun temppelistä on poistunut Antikristusta pidättävä tekijä, niin Antikristus tulee seuraavaksi 3,5 vuodeksi temppeliin, mikä on Jumala lähettämä raju eksytys niille, jotka rakastivat vääryyttä ja valhetta.

    Dan 9:27, 2 Tess 2

    5) Antikristuksen aika päättyy 3,5 vuoden lopussa, jolloin Herra Jeesus tulee armeijansa kanssa Öljymäelle sotimaan Antikristusta vastaan. Silloin Herra Jeesus ratsastaa valkoisella hevosella ja valtaa temppelin takaisin itselleen. Herra Jeesus on sen jälkeen 1000-vuotiskautensa aikana temppelissä ja koko maan kuningas.

    Ilm 19:11-16 ja Jes 66:15-18

  2. Ajan merkeistä

    Temppelin rakentaminen Jerusalemin Temppelivuorelle on merkittävä ajan merkki. Sakarjan kirja kertoo, ettei temppeliä rakenna paikalliset asukkaat vaan rakentajat tulevat kaukaa, mikä tarkoittanee ulkomaalaisia rakentajia. Rakentajat voivat tulla Suomestakin asti. Temppelistä ei siis tule ortodoksijuutalaisten temppeliä, eikä voikaan, koska heillä ei ole sydämen ympärileikkausta. Temppelin rakennuttaa Daavidin juurivesa Jeesus Kristus itseään varten valtaistuimensa sijaksi. Ei liene sattumaa, että Jeesus oli ammatiltaan puuseppä, jotka rakensivat myös taloja.

    Sakarja 6:
    12 ja sano hänelle näin: “Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
    13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
    14 Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
    15 Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän tykönne. Näin on tapahtuva, jos te hartaasti kuulette Herran, teidän Jumalanne, ääntä.”

    Hesekiel 43:
    18 Mies sanoi minulle: “Ihminen, näin sanoo Herra Jumala: Nämä ovat alttaria koskevat säädökset: Sinä päivänä, jona se saadaan valmiiksi,

    Lopun ajan kronologian ymmärtäminen on tärkeää, ettei erehdy, miten temppeliin tulee suhtautua. Viimeisen vuosiviikon jälkimmäinen puolisko on Antikristuksen aikaa temppelissä, mutta se kestää vain säädetyn määräajan 3,5 vuotta, joka on voimakas eksytys niille, jotka rakastivat valhetta ja vääryyttä. Muulloin temppelissä on Herran kunnia ja temppeliäkin kutsutaan Herran temppeliksi.

    Ilmestyskirja 11:
    1 Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: “Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat.
    2 Temppelin ulompaa esipihaa älä kuitenkaan lue mukaan, jätä se mittaamatta, sillä se on annettu vieraiden kansojen haltuun. Ne polkevat pyhää kaupunkia neljänkymmenenkahden kuukauden ajan.