2017-11-01 https://www.patmos.fi/filebank/blog/authors/fb-share_2_7148-BLOGI_LEO_02.jpg Maailman luterilaisimmassa maassa eli Suomessa uskonpuhdistuksesta puhuttaessa ja kirjoitettaessa on luonnollista että fokuksessa on suuri Martin Luther. Erityisesti juuri tänä vuonna, jolloin suomalaiset kristityt juhlivat sekä oman itsenäisen valtionsa satavuotista taivalta että Lutheria. https://www.patmos.fi/blogit/kirjoitukset/1068/ajatuksia_geneven_uskonpuhdistajasta_1_2 Patmos article
Leo Meller
1.11.2017
Leo Meller

Leo Meller Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010). (Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin Patmos-blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.)

Ajatuksia Geneven uskonpuhdistajasta 1/2

Maailman luterilaisimmassa maassa eli Suomessa uskonpuhdistuksesta puhuttaessa ja kirjoitettaessa on luonnollista että fokuksessa on suuri Martin Luther.  Erityisesti juuri tänä vuonna, jolloin suomalaiset kristityt juhlivat sekä oman itsenäisen valtionsa satavuotista taivalta että Lutheria.   Reformaation huipulta löytyy kolme toisiansa täydentävää miestä: Luther, Calvin ja Zwingli.  Kullakin on seuraajansa nykykristillisyydessä.  Luennoin hiljattain mainitun kolmen reformaattorin ehtoollisnäkemyksistä.  Mainittuani Calvinin  jotkut kuulijat innostuivat pyytämään tekstiä Geneven  Jumalan miehestä; joku ehdotti blogin kirjoittamista.  Yritykseni hahmotella Jean Calvinin elämää ja vaikutusta venähti kahden blogin mittaiseksi.  Tässä ensimmäinen osa, jälkimmäinen parin päivän päästä. 

YKSI KRISTILLISEN ja koko maailman  historian tärkeistä tapahtumista oli Jean Calvinin kääntymys.

Jumala  osoitti hyvyyttänsä kirkkoaan ja koko maailmaa kohtaan Calvinin luonnollisessa syntymisessä että uudestisyntymisessä. Ihmiskunnalle ja ennen kaikkea Kristuksen koko kirkolle lahjoitettiin kirkkaan hengellisen ymmärryksen omaava teologi ja Raamatun kommentaattori, organisaattori, ja reformaattori, joka sekä muovasi Geneven säädösoikeutta ja sen yliopiston tulevaa suuntaa ja ennen kaikkea  teki tästä pienestä kaupungista ”täydellisimmän Kristuksen koulun sitten apostolien aikojen” (lainaus John Knoxilta).

Calvinin laaja kaikkia rajoja ylittänyt opillinen kirjeenvaihto ja esimerkiksi ulkomaisia maanpakolaisia kohtaan osoittama antelias vieraanvaraisuus saivat osakseen myös kansainvälistä huomiota.

Jo pelkän termin ”kalvinismi” olemassaolo – joka otsikoi hänen raamatullisia opetuksiaan, teologian sisältämää maailmankuvaa, moraalia, politiikkaa, filosofiaa, tieteitä ja kulttuuria – on riittävä todiste hänen kääntymyksensä ja elämänsä tärkeydestä.

OTETTAESSA HUOMIOON Calvinin teksteissä näkyvä äärimmäinen pidättyvyys kaikissa henkilökohtaisissa asioissa, on hänen kardinaali Sadoletolle osoittamassaan kirjeessä esiintyvä mahtava Augustinus-tyyppinen kuvaus omasta kääntymyksestään sekä arvokas että  harvinainenkin.

”Joka kerta kun käänsin katseeni sisimpääni”, Calvin muistelee, ”tai kohotin sydämeni Sinun puoleesi Jumala, minut valtasi niin raju kauhu, ettei sellaista puhdistautumista eikä hyvitystä ollut olemassakaan, joka olisi voinut parantaa minut kelvolliseksi Sinulle. Mitä enemmän tarkastelin itseäni, sitä terävämpiä olivat omaatuntoani vaivaavat pistokset, jotka yltyivät aina siihen pisteeseen saakka, ettei minulle jäänyt muuta lievitystä tai lohdutusta kuin pettää itseäni unohtamalla itseni. Ja koska minulle ei tarjottu mitään tätä parempaa, jatkoin aloittamallani tiellä. Sitten kohtasin   opinmuodon, jonka tarkoituksena ei ollut kääntää ketään pois kristillisestä tunnustuksestamme, vaan pikemminkin tuoda meidät takaisin sen oikealle alkulähteelle ja ennallistaa se kaikessa puhtaudessaan sellaiseksi kuin se oli ollut. Mutta minä, loukkaantuneena sen uutuudesta, en ollut halukas kuulemaan siitä sanaakaan ja myönnän, että alussa vastustin sitä kiihkeästi ja rohkeasti. Lopulta, koska ihmiset ovat luonnostaan uppiniskaisia ja pitävät itsepintaisesti kiinni järjestelmästä, jonka ovat aikoinaan omaksuneet, minun oli tunnustettava, että minua oli koko elämäni ajan ravittu teologisilla virheillä ja tietämättömyydellä. Ennen kaikkea oli olemassa yksi asia, joka esti minua uskomasta näihin erikoisiin uutta teologiaa opettaviin ihmisiin - ja se oli (roomalaiskatolista; LM huomio ja lisäys) kirkkoa kohtaan tuntemani kunnioitus. Mutta sen jälkeen kun olin toisinaan suostunut kuuntelemaan ja opetettavaksi, tajusin, että kaikki tällaiset pelot siitä, että kirkon majesteettisuus heikkenisi, olivat turhia ja tarpeettomia. Ja kun mieleni oli valmistettu todella tarkkaavaiseksi, aloin ymmärtää, ikään kuin joku olisi antanut minulle valon, millaisessa erheiden suossa olin rypenyt ja miten likaiseksi olin tullut ja millaisella määrällä mutaa ja likaa minut oli tahrattu. Oltuani todella levoton ja poissa tolaltani, kuten minun kuuluikin, yläpuolellani leijuvan iankaikkisen kuoleman vuoksi, pidin kaikkein tärkeimpänä, ensin tuomittuani menneen elämäntyylini huokauksin ja kyynelin, antautua ja lähteä kulkemaan Sinun tietäsi…” (J. Cadierin, The Man God Mastered, IVF., 1960).

Tämä selostus Jumalan kanssa painimisesta vastaa kiihkeydeltään Lutherin kokemaa.

Calvin myös tunnustaa saaneensa suunnattomasti valoa ja apua Lutherin Sidottu ratkaisuvalta -teoksesta.   Amerikkalainen edesmennyt reformoitu teologi Peter Eldersveld, Christian Reformed kirkon kansainvälisen Back to God radioministryn puhuja aikoinaan, kiinnitti huomion siihen, että kalvinistista pelastusoppia arvostelevat kritiikissään Jumalan valintaa ja pelastuksen kestävyyttä vastaan jättävät toissijaiseksi sen, että Lutherin mainittu teos on moninaisempi ja voimallisempi oppiselivityksissään kuin konsanaan Calvin mainittua aihetta koskevissa kirjoituksissaan.

CALVININ OMA  turmeltuneisuutensa edessä tuntema  kauhu, hänen kasvava epätoivonsa  katolisen kirkon tarjoamien kaikkien parannuskeinojen voimattomuudesta, hänen alkuun tuntemansa vastahakoisuus vastikään kohtaamaansa evankelikaalista oppia kohtaan, hänen kiduttavat yrityksensä irrottautua lapsuudenaikaisen kirkkonsa otteesta, hänen asteittainen taipumisensa valon ja totuuden voiman edessä, hänen sydäntä särkevä katumuksensa ja lopullinen Jumalalle alistumisensa - nämä kaikki muodostavat mestarillisen näytteen matkan vaiheista  suureen muutokseen.

Näin Calvin itse muistelee merkityksellistä kokemusta.

”Salaisen kaitselmuksensa mukaan Jumala lopulta otti ohjat käsiinsä ja käänsi minut toiseen suuntaan. Alkuun, koska olin niin jääräpäisesti antautunut paavilaisuuden taikauskoon, minut oli perin vaikea nostaa ylös tuon suon syvyyksistä, mutta yhtäkkisen kääntymyksen avulla Jumala kesytti mieleni ja teki sen oppivaiseksi, mieleni, joka oli kovettuneempi kuin olisi voinut odottaa ikäni perusteella” (Calvin, Esipuhe Psalmien selitysteokseen).

Termit ”otti ohjat”, ”käänsi” ja ”kesytti” viittaavat valtavaan sisäiseen kamppailuun.  Nujerrettu opetuslapsi sai varmuuden siitä, että itse Jumala oli ottanut hänestä sellaisen otteen, joka tulisi hallitsemaan hänen koko loppuelämäänsä.

HENRY STROHL kääntää huomiomme pois niistä reformaation pelkistä  protesteista, joita esitettiin Rooman pitkäaikaisia väärinkäytöksiä vastaan, ja kohdistaa ajatuksemme reformaattorien ”elävän Jumalan, kaiken armon alkajan, löytämiseen. Yksikään heistä”, hän jatkaa, ”jotka oli siunattu etuoikeudella tulla Jumalan pysäyttämiksi, ei antanut itselleen tässä asiassa vähäisintäkään arvoa. He pitivät kokemustaan jumalallisen armon salaisuutena … sillä armo, yksin Jumalan aloitteesta, ottaa otteeseensa ne, jotka se on valinnut” (Henry Strohl, La Pensée de la Réforme, 1951).

Tämä kaikki oli totta erityisesti Calvinin kohdalla.

Calvinin kääntymyksen tarkkaa hetkeä ei voida  varmistaa. Asiaan uhrattu energia ja kekseliäisyys ovat olleet enemmän tai vähemmän turhaa, koska niitä tapahtumia, jotka liittyivät hänen elämäänsä ja varhaiseen kristilliseen toimintaansa vuosien 1528 ja 1533 välillä, ei ole koskaan yksityiskohtaisesti kirjattu muistiin. Calvin itse ei mainitse mitään tiettyä kuukautta tai vuotta, ja tutkimuksen on vastustettava kiusausta ryhtyä leikittelemään erilaisilla päivämäärillä. Joskin ajankohta on epävarma, niin tulokset eivät. Joistakin hänen kääntymystään ympäröivistä olosuhteista voimme kuitenkin olla varmoja. 

ENSIMMÄISET PELASTAVAN totuuden siemenet kylvettiin Calvinin mieleen hänen Pariisin-vuosinaan.

Collège de Montaiguessa, missä Calvin opiskeli roomalaiskatolista papinvirkaa varten, paavinuskon sokea suvaitsemattomuus, hänelle syötetyt päivittäiset skolastisen filosofian annokset ja pikkutarkka kirkon rituaalien noudattamisensa suorastaan suojelivat häntä raamatulliselta uskolta. Tästä huolimatta uudistuksen tuulet olivat alkaneet puhaltaa, eikä Jumalan tarkoituksia voinut turhentaa. Kolmikerroksinen rintavarustus, johon tämä nerokas noviisi oli pukeutunut, lävistettiin hänen serkkunsa Robert Olivétanin todistuksen avulla.

Beza, Calvinin ensimmäisen elämäkerran kirjoittaja ja hänen seuraajansa Genevessä, kertoo, että Calvin oli ”saanut maistaa jotakin aidosta uskonnosta” Olivétanin innostuksen kautta. Sen seurauksena hän alkoi ”löytää tietään ulos paavillisesta taikauskosta”. Tarkemmin sanottuna ”hän alkoi omistautua Raamatun lukemiselle, sanoutua irti taikauskosta ja tehdä pesäeroa roomalaisiin riitteihin” (Theodore Beza, The Life of John Calvin; lainaus T.H.L. Parkerin kirjassa Calvin, 1975).

Tässä näemme lopullisen vaikutuksen ja alkavan suunnanmuutoksen. Calvinin usko erehtymättömään kirkkoon alkoi järkkyä, ja sitä alettiin korvata kiintymyksellä erehtymättömään kirjaan.

Bezan viittaama Raamattu on Lefèvre d’Étaplesin ranskankielinen Uusi testamentti, joka julkaistiin vuonna 1524.  Testamentti  kierteli mainitun teologin opetuslasten  keskuudessa. Heistä yksi oli Olivétan. Käännöksen sivuilta Calvin löysi evankelisen totuuden esitettynä jumalallisella arvovallalla ja selväsanaisesti. Jumala oli saanut hänestä otteen, Sana teki työtänsä, eikä hän voinut erehtyä sen sanomasta: Kristus kuoli jumalattomien puolesta, jotka vanhurskautetaan yksin uskosta Häneen.

”Välähdyksenomaisesti tajusin”, Calvin kirjoittaa Sadoletolle, ”millaisissa virheiden syövereissä ja millaisen kaaoksen keskellä olin” (Calvin, Tracts).  Myöhemmin Calvin viittaa tähän tajunnan avaukseen Jumalan tekona, jossa hänen kadotettuun pimeyteensä loisti pelastuksen kirkkaus.

Lutherin suuri löydös uskon kautta vanhurskauttamisesta osoitettiin myös Calvinille jo varhaisessa vaiheessa ainoana ratkaisuna synnin ongelmaan. Jumalallinen valo näytti hänelle ratkaisun, ja jumalallinen voima asetti sen toimimaan hänen elämäänsä.  Sitä emme kuitenkaan saa koskaan tietää, saivatko paavinuskon synkät opetukset hänet pääsemään perille syyllisyydestään pyhän Jumalan edessä vai eivät (J.A. Wylie, History of Protestantism, 1899). Sen me kuitenkin tiedämme, etteivät edes kaikki hänen esirukoilijansa olisi pystyneet vapauttamaan häntä näistä hänen kauhistuttavista kahleistaan ja ettei – samoin kuin Augustinuksen kohdalla, joka yritti käyttää samaa pakoreittiä – Jumala antaisi hänen sortua itsepetokseen piiloutumalla todelliselta itseltään.  Pelastaja näytti hänelle alastoman totuuden ihmisestä nimeltä Jean Calvin.  Näin on sinun ja jokaisen Jumalan valitseman syntisen pelastumisen kanssa.  Pyhä Henki todistaa synnistä ja kadotustuomiosta.  Sitten valo paljastaa Golgatan ristin ja Jerusalemin tyhjän haudan!  Ja antaa uskon lahjana.  Seuraus?  Calvinin vaakunakilvessä olevat latinankieliset sanat käännettynä sujuvaksi suomeksi vastaavat: Sydämeni minä luovutan Sinulle, Jumala, esteettä ja rehellisesti. 

TÄLLAINEN RATKAISEVA herääminen, jota Calvin ei itse oma-aloitteellisesti  etsinyt eikä odottanut, ei ollut koskaan luonteeltaan intellektuaalista, eikä hän myöskään koskaan pyrkinyt pelkästään järjellä valitsemaan keskenään kilpailevien uskonnollisten järjestelmien välillä. Heräämisen kokeminen merkitsi kamppailua, jota kävi sokea ja itsepintainen kapinallinen syntinen, joka huomasi olevansa vihaisen Jumalan otteessa. Tämä Jumala oli kuitenkin rakastanut häntä iankaikkisella rakkaudella; ja nyt kun tämä ”rakkauden aika” oli käsillä, tämän kapinallisen täytyisi muuttua ja alistua.  Hänen  hartaan ja hyveellisen mielensä taipumukset ja hänen hurskas omistautumisensa kaikille kirkon määräämille rituaaleille lisäsivät sitä tuskaisaa taistelua, joka liittyi Jumalan kohtaamiseen. Inhimillisesti katsottuna hänen puolustusjärjestelmänsä olivat olleet horjumattomia: kaikki kirkon hengellisen apteekin hänelle määräämät lääkkeet olivat tehneet hänet tunnottomaksi vähäisimmillekin evankelikaalisille taivutteluyrityksille. Mutta Jumala sovelsi pelastavaa totuuttaan tämän hämmentyneen noviisin omaantuntoon, ja Pyhän Hengen suorittama käännytystyö oli alkanut. 

Tämä on kaksiosaisen kirjoitussarjan ensimmäinen osa. Toinen osa julkaistaan tällä viikolla. 

 

Kommentoi "Ajatuksia Geneven uskonpuhdistajasta 1/2"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

  ______     ___     __   __   _    _             
 /_   _//   / _ \\   \ \\/ // | || | ||   ____    
 `-| |,-   | / \ ||   \   //  | || | ||  |    \\  
   | ||    | \_/ ||   / . \\  | \\_/ ||  | [] ||  
   |_||     \___//   /_//\_\\  \____//   |  __//  
   `-`'     `---`    `-`  --`   `---`    |_|`-`   
                                         `-`      
 
 

Ei kommentteja "Ajatuksia Geneven uskonpuhdistajasta 1/2"