2019-03-20 https://www.patmos.fi/filebank/blog/authors/fb-share_24_7258-RT_profiili.jpg Eräässä pienessä italialaisessa kylässä oli vuosisadasta toiseen jatkunut perinne. Kun kaikki olivat keränneet viinirypäleensä ja valmistaneet niistä upeaa viiniä, pidettiin kylän yhteiset juhlat. Jokainen perhe toi kylän torilla järjestettyyn juhlaan pullon parasta viiniään. Kun kaikki olivat... https://www.patmos.fi/blogit/kirjoitukset/1290/jokaisella_on_varmasti_jotakin_annettavaa Patmos article
Reijo Telaranta
20.3.2019
Reijo Telaranta

Talousneuvos Reijo Telaranta on ollut toimittajana ja päätoimittajana useissa isoissa lehtitaloissa. Vuonna 2005 hän jäi eläkkeelle Kotimaa-konsernin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän on toiminut Hengen uudistus kirkossamme ry:n hallituksen puheenjohtajana. Reijo Telaranta on Patmos Lähetyssäätiön hallituksen jäsen. Reijon verkkosivut löytyvät osoitteesta www.reijotelaranta.fi

Jokaisella on varmasti jotakin annettavaa

Eräässä pienessä italialaisessa kylässä oli vuosisadasta toiseen jatkunut perinne. Kun kaikki olivat keränneet viinirypäleensä ja valmistaneet niistä upeaa viiniä, pidettiin kylän yhteiset juhlat. Jokainen perhe toi kylän torilla järjestettyyn juhlaan pullon parasta viiniään. Kun kaikki olivat paikalla, viinitilojen isännät tyhjensivät vuorollaan pullonsa suureen yhteiseen sammioon. Näin juhiin saatiin valtavan suuri yhteinen boolimalja.

Vuosisadasta ja vuosikymmenestä toiseen oli toimittu samalla tavalla. Tänä vuonna oli kuitenkin ollut erityisen huono viinivuosi. Sato oli tavallista pienempi. Niinpä erään talon isännällä syntyi erikoinen idea, jonka hän kertoi vaimolleen:

”Tämä vuonna me olemme saaneet todella vähän viiniä. Tuntuisi typerältä tuhlata kokonainen pullollinen juhlien viinibooliin. Mitäpä jos tällä kerralla laittaisimme pulloomme vain puolet viiniä ja toisen puolen vettä. Isossa sammiossa yhdellä vedellä jatketulla pullollisella ei olisi merkitystä. Kukaan ei varmasti huomaisi mitään.”

Vaimosta miehen idea oli järkevä ja niin päätettiin tehdä.

Kun juhlapäivä koitti, kaikki pukeutuivat parhaimpiinsa ja kokoontuivat illalla viinipulloineen torille. Lyhdyt valaisivat toria. Ympäröivien rakennusten seinät oli koristeltu kukin ja värikkäin nauhoin. Vuorotellen ja juhlallisin menoin viinitilojen isännät kävivät tyhjentämässä pullonsa yhteiseen sammioon. Pian boolisammio oli täynnä lähes reunoja myöten.

Pormestarin annettua merkin jokainen sai hakea sammiosta itselleen lasillisen. Kun kaikilla oli kädessään täysi lasi, pormestari nyökkäsi hymyillen. Oli tullut juhlan tärkein hetki. Nyt kaikki saivat maistaa, millaista viiniä tämän vuoden viinisadosta oli saatu.

Jokainen tyhjensi lasinsa juhlavan hiljaisuuden vallitessa. Sitten kaikki katsoivat hämmentyneinä toisiaan. Kukaan ei sanonut mitään. Kiusallinen hiljaisuus tuntui jatkuvan loputtomiin. Viimein pormestari huudahti: ”Tämähän on aivan surkeaa viiniä, melkein vettä!”

Kaikki perheet olivat keksineet saman ajatuksen korvata osan pullon sisällöstä vedellä. On selvää, että tuon vuoden viinijuhlat päättyivät nopeasti. Kaikki poistuivat torilta noloina ja posket häpeästä punottaen.

Kylän asukkaat olivat unohtaneet, mitä Paavali kirjoitti Korintin seurakunnalle: ”Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi.” (1.Kor.14:26) Paavali tiesi, että kokoonnuttaessa yhteen voidaan onnistua siten, että jokainen antaa parhaat lahjansa ja osaamisensa yhteiseen käyttöön.

Vanhempi väki vamasti muistaa, että juuri näin oli tapana ennen television tuloa menetellä nuorisoseuroissa ja kyläyhdistyksissä. Kun järjestettiin juhlia, jokaisella oli jotain annettavaa. Muutamat suunnittelivat innoikkaina ohjelmaa. Joku piti puheen, toinen lausui runon, kolmas lauloi, neljäs luki katkelman jostain kirjasta ja viides soitti viulua tai haitaria. Lisäksi tarvittiin juhlapaikan koristelijoita, lipunmyyjiä, kahvin keittäjiä, virvokekioskin pitäjiä ja monia muita. Ilman kaikkien osalistumista yhteisestä juhlasta ei olisi tullut mitään.

Rohkenen hieman jatkaa Paavalin mainiota listaa kokoontumisissa tarvittavista asioista. On nimittäin paljon sellaisia asioita, joita jokainen meistä – jopa esiintymiskammoinenkin - voi säästelemättä ja aivan ilmaiseksi tuoda ”yhteiseksi parhaaksi”: Iloisia tervehdyksiä, lämpimiä hymyjä, toisen kuuntelemista, kuulumisien kyselyä, ujojen rohkaisua, myötäelämistä, kannustusta, ja ennen kaikea keskinäistä rakkautta.

Näillä lääkkeillä seurakunnan jäykkä ja kaavoihin kangistunut kokoontuminen muuttuuu nopeasti Jumalan lasten iloiseksi perhejuhlaksi. Suotta ei Jeesus sano Johanneksen evankeliumin 13. luvussa:

”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh.13:34-35)

Siunattua ja rakkauden täyttämää päivää, Jeesuksen kallisti lunastama ystäväni!

 

Kommentoi "Jokaisella on varmasti jotakin annettavaa"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

  _____     ______    _____    _    _     ______  
 / ____||  /_   _//  / ____|| | || | ||  /_   _// 
/ //---`'   -| ||-  / //---`' | || | ||  `-| |,-  
\ \\___     _| ||_  \ \\___   | \\_/ ||    | ||   
 \_____||  /_____//  \_____||  \____//     |_||   
  `----`   `-----`    `----`    `---`      `-`'   
                                                  
 
 

Ei kommentteja "Jokaisella on varmasti jotakin annettavaa"