2019-12-16 https://www.patmos.fi/filebank/blog/authors/fb-share_2_7148-BLOGI_LEO_02.jpg Kaksi Kristuksen nöyrää mutta monia kirkkauteen saattanutta palvelijaa ovat tällä hetkellä paratiisissa ylistämässä tapettua Jumalan Karitsaa, joka on pois ottanut heidän syntinsä. Paratiisissa he kohtaavat lukuisia heitä ennen kirkkauteen siirtyneitä, joiden pelastumiseen ja vaellukseen heillä on... https://www.patmos.fi/blogit/kirjoitukset/1402/velallinen_tunnustaa_velkansa_%281_2%29 Patmos article
Leo Meller
16.12.2019
Leo Meller

Leo Meller Radio Patmoksen päätoimittaja, Patmos Lähetyssäätiön perustaja ja eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja (1971-2010). (Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin Patmos-blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.)

Velallinen tunnustaa velkansa (1/2)

Kaksi Kristuksen nöyrää mutta monia kirkkauteen saattanutta   palvelijaa ovat tällä hetkellä paratiisissa ylistämässä tapettua Jumalan Karitsaa, joka on pois ottanut heidän syntinsä.  Paratiisissa he kohtaavat lukuisia heitä ennen kirkkauteen siirtyneitä, joiden pelastumiseen ja vaellukseen heillä on ollut merkittäviä osuuksia.  Tarkoitan esirukoilijalehtori Ulla-Christina Sjömania ja Oulun emerituspiispa Olavi Rimpiläistä. Itse olen velassa kummallekin. 

TOISET arvolliset ovat jo kirjoittaneet nekrologit päivämäärineen ja ansioluetteloineen. Minä kirjoitan joitain kappaleita tekstiä niistä veloista, joita minulla on näitä kahta Jumalan pyhää kohtaan. 

ULLA-CHRISTINA SJÖMAN

Kotikielitaustastani johtuen kuuluin rippikouluikään saapuessani Helsingin Sörnäisten ruotsinkieliseen seurakuntaan. Kotiseurakuntakirkkoni oli Kallion massiivi kirkkolinna. Siellä minut konfirmoitiin ja pian sen jälkeen sain seurakunnalta kutsun aloittaa kahdessa vapaaehtoisuuteen perustuvassa "virassa". Sain aloittaa pyhäkoulun opettajana Alppilan kirkon seurakuntakodissa. Suonionkadun seurakuntakodin - eli Kallion kirkkoon kuuluvissa - tiloissa aloitin kristillisen radiokerhon.

Elin rippikoulun jälkeistä vuotta. Porvoon hiippakunnan pyhäkoulunopettajat kokoontuivat perinteiseen kesäjuhlaan. Olin aivan ihmeissäni, kun seurakuntani maksoi minulle matkan Ahvenanmaalle ja osallistumisen konferenssiin. Tuolla kertaa paikkana oli Jomalan seurakunnan kaunis kivikirkko. Raamattutuntien pitäjänä oli useille tuttu mutta minulle tuolloin aivan vieras Ulla-Christina Sjöman.

Ulla-Christinaa kiitän taivaaseen asti kahdesta minulle tuossa vaiheessa kristillisyyttäni suunnatonta apua tarjonneesta kokemuksestani hänen saarnatuolinsa juurella ja sittemmin sielunhoidollisessa keskustelussa.

Muistan Ulla-Christinan konferenssilauantaihin sijoittuneen iltasaarnan kuin jos se olisi pidetty eilen.  Saarna selkeytti minulle pelastusjärjestystä kertakaikkisesti. 

ULLA-CHRISTINA totesi, ettei pidä sanasta lauantai.  Hän ryhtyi   laskemaan viikon päiviä vanhatestamentillisen kalenterin mukaan. Lauantai oli viikon seitsemäs päivä eli sapatti.  Mutta kaikilla ei ole sapattia - ja siitä toteamuksesta jatkui opetus. Kiteytän Jumalan naisen puheen disposition seuraavaan käyttäen sisällön vaatimaa ruotsinkielistä sanastoa.

Sapatti on ruotsiksi sabbat. Ulla-Christina jakoi sanan kolmeen osaan seuraavasti:   

Heti alkuun hän totesi - samalla kun selosti sapattilepoa Israelille annettuna lahjana, että sapattia ei jokainen maailmaan syntynyt ja täällä elävä ihminen voi viettää kuin itsestään selvyytenä. Miksi ei? puhuja kysyy. Ja selittää viittaamalla sapatti-sanan ensimmäiseen kirjaimeen. 

Ensimmäinen kirjain s saa ruotsinkielellä edustaa sanaa synd eli synti. Synti on rikkonut rauhan Luojan ja luodun välillä. Synti on tuonut sotatilan Jumalan ja syntisen välille. Sillä seurauksella, ettei syntisellä ole toimivaa yhteyttä abbaan, isään. Sapatinlepoa ei syntisellä ole.  

Vaikka tällainen tila ei vaivaisikaan ihmistä, Luojaa se vaivaa. Sabbat-sanan viimeinen kirjain johtaa selvitykseen ratkaisusta, jolla Luoja on hoitanut syntikysymyksen ihmisen kohdalla. Kirjain on t. 

ULLA-CHRISTINA siirtyi käyttämään Uuden testamentin alkukielen eli kreikan aakkostaulua.   

"Yhdeksästoista kirjain on tau", hän selvitti.  

Ulla-Christina oli piirtänyt kirjaimen suurelle paperiarkille.  "Tässä näette kuvattuna Luojan ratkaisun syntisen hyväksi!" Jumalan nainen huudahti.  "Mitä siis näette?" hän kysyi.  Olin mukana joukon jatkona toteamassa ääneen, että tau-kirjaimessa näkyy ristin hahmo. 

Ulla-Christina kirjaimellisesti puhkesi jubileeraamaan saarnatuolissa.  Ja siitä eteenpäin hän runsaan neljännestunnin ajan valtavassa voitelun kirkkaudessa julisti ristin sanomaa.  Ristin kautta sapatti on mahdollinen jokaiselle, jolle annetaan armo uskoen kiittää rististä. Hellästi mutta samalla tiukasti hän opasti armon löytämisen paikalle. Saarnaajana hän valmisti tilaa Jomalan kirkkoherralle astua alttarille ja aloittaa Herran pyhään ehtoolliseen johdattava liturgia.

JUMALANPALVELUKSEN jälkeen Ulla-Christina tarjosi mahdollisuuden sielunhoitoon ja esirukoukseen.  

Olin konferenssin aikana ystävystynyt kolmen pyhäkouluopettajakollegan kanssa. Olimme rukoilleet yhdessä ja toistemme puolesta. Noissa tilanteissa oli tullut esille omassa sisimmässäni liikkuvat raskaat taakat elämänosani johdosta. Olin rikkimenneeseen ihmissuhteeseen sotavuonna 1942 syntynyt ja aviottomana lapsena elänyt, tunne-elämältäni sangen vammautunut ihminen. Olin alaluokalla, kun isäni joi itsensä hengiltä. Jomalassa minua kehotettiin pyrkimään sielunhoidolliseen esirukoukseen Ulla-Christinan luokse. Seurasin kehotusta. Lienen ollut sapatti-illan viimeinen "potilas" kirkon esirukouspenkissä.

Ulla-Christina kuunteli. Yhtäkkiä hän alkoi pyyhkiä kyyneliä. Kummallista! Olin käsittänyt, että rukousta pyytävät usein murtuvat kyyneliin. Mutta esirukoilija - sielunhoitaja - kyynelissä?

En tiedä mitä saan ja tahdon kertoa juuri mainitsemastani hoitotilanteesta. Jotakin yleispiirteistä kuitenkin.

ENNEN kuin Ulla-Christina rukoilee kanssani ja puolestani hän sanoo haluavansa vakuuttaa minut siitä, miten vakavasti hän suhtautuu tuskaani ja taakkaani. Hän toteaa: "Minäkin olen elänyt koko elämäni ilman isän läsnäoloa..."  Sitten hän kertoo seuraavaa:  

Olen kapteeniluutnantti Thorolf Sjömanin tytär. Isäni oli torpedovene S2:n päällikkö. Isäni hukkui aluksen upotessa Porin edustalla syysmyrskyssä 4. lokakuuta 1925. Äitini odotti minua tuolloin. Minä synnyin 20. maaliskuuta 1926. En koskaan nähnyt, kohdannut, kokenut isän läsnäoloa. 

Noitten sanojen aikana tulivat kyyneleet. Kun Ulla-Christina rukoili puolestani, minä tiesin, että Jumalan nainen todella välitti ja rukoili. 

OLEN velassa Ulla-Christina Sjömanille. Pyhälle naiselle - Jumalalle ja hätää kärsiville ihmisille aikojen alussa erotetulle, valitulle Jumalan palvelijalle. 

Jomalan kirkossa kuultu ja siellä tapahtunut jätti jäljen elämääni - jäljen, jota en koskaan ole unohtanut ja johon olen saanut palata lukemattomia kertoja, kun askeleni ovat jättäneet sapatin rikkovia jälkiä.

Suomen Siionissa vaikuttaneista esirukoilijoista Ulla-Christina Sjöman oli ja on edelleen ainoalaatuinen poikkeus - Jumalan kunniaksi. Ulla-Christina järjesti esirukoustilaisuuksia neljän vuosikymmenen ajan.  Viimeisinä vuosinaan Ulla-Christina joutui vastaamaan kysymyksiin, koska aikoo siirtyä eläkkeelle. "Herralla ei ole eläkeläisiä", Jumalan palvelijatar vastaili napakasti. Ja jatkoi esirukoilemista vaikka joutuikin luopumaan puhumisesta tilaisuuksissaan.  

Ulla-Christina Sjöman päätti ajallisen vaelluksensa sapatinlevossa. Saaden johdattaa monia sapatinlepoon. Minuakin.

VANHAUSKOISTEN PIISPA OLAVI RIMPILÄINEN 

Ajattelin saavani kummatkin Jumalan pyhät tähän muisteluuni. Mutta teksti kasvaisi liian pitkäksi. Saanen kirjoittaa Herran Jeesuksen Kristuksen piispasta seuraavassa blogissani.   

      

 

Kommentoi "Velallinen tunnustaa velkansa (1/2)"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

            _____               _____     ____    
    ___    |  ___||     ___    |  ___||  |  _ \\  
   /   ||  | ||__      /   ||  | ||__    | |_| || 
  | [] ||  | ||__     | [] ||  | ||__    | .  //  
   \__ ||  |_____||    \__ ||  |_____||  |_|\_\\  
    -|_||  `-----`      -|_||  `-----`   `-` --`  
     `-`                 `-`                      
 
 

Ei kommentteja "Velallinen tunnustaa velkansa (1/2)"