2020-02-07 https://www.patmos.fi/filebank/blog/authors/fb-share_10_7182-JUHA_BLOGI_FINAL.jpg Näin Runebergin näkemystä luonnehtii Turun yliopistossa 18.1.2020 tohtoriksi väitellyt Kaarinan kirkkoherra Ville Niittynen väitöskirjansa Kansakunnan rakentaminen ja maailmankielteisyyden poliittisuus: J. L. Runebergin pietismin vastustus ja sen teologiset, filosofiset ja poliittiset syyt (Turun... https://www.patmos.fi/blogit/kirjoitukset/1428/suomen_kansallisrunoilija_runebergin_mukaan_runouden_tulee_kirkastaa_jumalaa_kuvaamalla_maailmaa_ja_elamaa_totuudelle_uskollisesti Patmos article
Juha Ahvio
7.2.2020
Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja. (Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin Patmos-blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.)

Suomen kansallisrunoilija Runebergin mukaan runouden tulee kirkastaa Jumalaa kuvaamalla maailmaa ja elämää totuudelle uskollisesti

Näin Runebergin näkemystä luonnehtii Turun yliopistossa 18.1.2020 tohtoriksi väitellyt Kaarinan kirkkoherra Ville Niittynen väitöskirjansa Kansakunnan rakentaminen ja maailmankielteisyyden poliittisuus: J. L. Runebergin pietismin vastustus ja sen teologiset, filosofiset ja poliittiset syyt (Turun yliopiston julkaisuja, 2019) sivulla 187. 

Tällä viikolla, jolloin olemme viettäneet Runebergin päivää, on hyvä palauttaa mieliin se vankka kristillinen teologinen perustus, jonka pohjalta kansallisrunoilijamme loi fennofiilisen ja fennomaaniseenkin aatteeseen vankasti vaikuttaneen isänmaallisen ja kristilliskansallisen runoutensa. 

Ingressissä viitatulla sivulla Niittynen kirjoittaa:

”Jos halutaan käyttää teologian sanastoa, niin runouden tehtävä on Runebergin mukaan kirkastaa Jumalaa kuvaamalla maailmaa ja elämää totuudelle uskollisesti ja tuoda lukijalle esiin elämään ja maailmaan sisältyvä jumalallinen suunnitelma ja jumalallinen harmonia. Näin Runeberg liittää siis runouden uskontoon…”

Jumala, Jumalan luoma kaunis maailma ja elämä sekä objektiivinen totuus liittyvät Runebergin mukaan läheisesti toisiinsa. Kauneus, hyvyys ja totuus liittyvät toisiinsa, harmonisesti. Niittynen kirjoittaa sivulla 127 seuraavasti:

”Runebergin uskonnollisuutta käsiteltäessä on tärkeä muistaa, että koko runoilijan kutsumuksensa Runeberg näki nousevan nimenomaan siitä, että runoilija tekee ymmärrettäväksi ja kuvaa Jumalan luoman kokonaisuuden – maailman, ihmiselämän, luonnon – olemassaoloa ja olemusta. Runoilijan tarkoitus on siis nostaa esiin Jumalan suunnitelma ja yksittäisen ihmisen liittyminen siihen ja hänen ei-sattumanvarainen osansa tuon suunnitelman muodostamassa isossa kokonaisuudessa.”

Niittynen analysoi väitöskirjassaan erittäin hyvin ja perusteltuja avainkohtia painottaen Runebergin ajattelun filosofiset, aatehistorialliset, poliittiset ja etenkin teologiset perusvakaumukset, jotka saivat aikaan hänen ajattelunsa muotoutumisen yhä konservatiivisemmaksi ja kristillisen uskon merkitystä painottavammaksi, varsinkin 1830-luvulta eteenpäin. Niittynen on väitellyt yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa ja poliittisen historian alalta, joten hänen väitöskirjansa on hedelmällisellä tavalla poikkitieteellinen ottaen lukuun sekä aatehistoriallisen politiikan että filosofian ja kirkkohistoriallisen teologian näkökulmat. 

Niittysen varsinaisena tavoitteena on selvittää, miksi ja millä teologisilla ja aatteellisilla perusteilla Runeberg suhtautui kriittisesti oman aikansa pietistiseen kristillisyyden muotoon, varsinkin 1830-luvun lopun niin kutsutuissa Puutarhurin kirjeissään, mutta jo huomattavasti aiemminkin, kuten Niittysen tutkimus osoittaa.

Väitöskirjansa tiivistelmässä Niittynen kirjoittaa seuraavasti:

”Samaan aikaan Suomen johtohenkilöt halusivat rakentaa Suomesta kukoistavan kansakunnan, jolla olisi korkea sivistys ja koulutustaso sekä oma vahva kulttuuri. Myös Runeberg näki kyseisen kansakunnan rakentumiseen tähdänneen kansallisromanttisen projektin tärkeänä. Pietistiset piirit eivät kuitenkaan jakaneet tätä tavoitetta. Sen sijaan he saarnasivat maailmankielteisyyden sanomaa, jossa isänmaa löytyi taivaasta, ei tästä maailmasta. Heidän tavoitteenaan oli uskonnollisen herätyksen kokenut uusi ihminen. Siihen eivät sopineet kansakunnan rakentamiseen liittyvät ajatukset, vaan siinä kulttuuri ylipäätään, ja taide, koulutus, sivistys, kirjallisuus ja runous näyttäytyivät turhanpäiväisiltä, jopa sielulle vahingollisilta, asioilta. Ne saivat ajatukset kääntymään pois Jumalasta ja oman sielun tilasta”.

Runeberg ja pietistit olivat yhtä mieltä siitä, että syntisen ihmisen tulee kääntyä ja uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen iankaikkiseen autuuteen ja pelastukseen päästäkseen. Mutta siitä tavasta, miten kääntymys tapahtuu, ja siitä, mitä kääntymyksestä tulisi seurata, osapuolet olivat teologisin perustein erimielisiä. Sivuilla 155–156 Niittynen toteaa näin:

”Runeberg kirjoittaa, kuinka pietistien keskittyminen oman sielunsa pelastamiseen menee niin pitkälle, että se saa heidän ajatuksensa keskittymään vain itseensä, vaikka kaiken autuuden ainoa ja oikea lähde on Kristus ja vain Kristus…Samassa kirjoituksessa Runeberg nostaa esiin myös kirkon sakramenttiopin koskien ehtoollista eli opin Kristuksen todellisesta läsnäolosta ehtoollisen leivässä ja viinissä…Runeberg…argumentoi sen puolesta, että pyhä ehtoollinen leipineen ja viineineen todistaa sen puolesta, että Jeesus on pyhittänyt myös aineellisen ja aine on sovituksen jälkeen puettu Jeesuksen pyhyyteen…”

Väitöskirjansa sivulla 149 Niittynen nostaa esiin tärkeän seikan:

”Runeberg otti kirjoituksessaan Till författaren af…kantaa synti-kysymykseen myös hieman toisesta näkökulmasta. Hän nimittäin sanoutui irti siitä pietistisestä näkemyksestä, että maailma tai ihminen olisi hengen synkkä vankila, josta henki tulisi jollain tavoin vapauttaa. Hänen mukaansa kristinusko ei tunnusta moista hengen orjuutta, vaan se nimenomaan julistaa voittoa tämänkaltaisista vankiloista ja pakoista ja on Jeesuksen sovitustyön ansiosta muuttanut maailman ilon asunnoksi (’Glädjeboning’).”

Itse näen perustelluksi tulkita siten, että Runebergin – joka oli pappi ja teologisesti lukenut – ja pietistien välisessä teologisessa vastakohtaisuudessa oli kyse siitä, millä tavalla ensimmäinen eli luomista käsittelevä uskonkappale sekä kolmas eli pyhitystä käsittelevä uskonkappale liittyvät toiseen eli lunastusta käsittelevään uskonkappaleeseen. 

Yksilöllistä kokemusta korostaessaan pietistit väheksyivät ensimmäisen uskonkappaleen merkitystä, irrottivat sen toisesta ja pelkistivät toisen uskonkappaleen merkityksen kolmanteen eli pyhitystä käsittelevään uskonkappaleeseen. Runeberg puolestaan, samaan tapaan kuin tunnustukselliset vanhaluterilaiset ja konservatiiviset välitysteologit, tulkitsi ensimmäisen ja toisen uskonkappaleen toinen toisensa valossa ja vankkana perustana kolmannen uskonkappaleen alan todellisuuksille. 

Runeberg piti kiinni luomisen teologian perustavasta merkityksestä kristillisen teologian kannalta ja liitti Kristuksen inkarnaation ja sovitustyön elimelliseen yhteyteen luomisen teologian kanssa. Pietistinen ajattelu, käytäntö ja opetus puolestaan päätyivät näkemään luomisen teologian arvostamisen ja pyhityksen korostamisen toinen toisensa poissulkevina kilpailijoina. Tällaisesta asennoitumisesta kumpusi – ja kumpuaa edelleen – niin sanottu pietistinen maailmankielteisyys. 

Runebergin ja pietistien välistä teologista vastakohtaisuutta auttaa ymmärtämään selvillä olo niistä varsin silmiinpistävistä rakenteellisista teologisista painotuseroista, jotka ovat havaittavissa luterilaista puhdasoppisuutta edustavan Olaus Svebiliuksen katekismuksen ja pietistisen Erik Pontoppidanin katekismuksen – joilla molemmilla oppikirjoilla on ollut merkittävä vaikutushistoria Skandinavian ja Suomen luterilaisen kansanopetuksen ja kirkollisuuden piirissä – välillä. Näistä eroista tekee havainnollista selkoa Timo Salmela 14.4.2011 päivätyssä Itä-Suomen yliopiston kirkkohistorian kandintutkielmassaan.    

Tutkimuksensa sivulla 315 Niittynen kirjoittaa, Rafael Gyllenbergin 1940-luvun tulkintoihin liittyen, seuraavasti:

”Katsomalla kauneutta ihminen aistii taivaan, ja tulee samalla enemmän sellaiseksi ihmiseksi, kuin hänet on tarkoitettu. Jumalaa voi kunnioittaa kunnioittamalla hänen luomiaan asioita. Siten maallinen ei olekaan pelkkää aistein havaittavaa tai jumalallisen vastakohtaa, vaan foorumi, jolla jumalallinen päästään kokemaan. Näin maallista vaellusta ei tarvitsekaan nähdä toissijaisena taivaskaipuun rinnalla, vaan itsessään arvokkaana. Yhteiskunnan rakentaminen ja työ kansakunnan hyväksi, jopa uhrautuminen, viittaavat siis arvokkaalla ja luovuttamattomalla tavalla kohti taivaallista.”

Niittysen mukaan, väitöskirjan sivulla 23:

”Runeberg-tutkimuksessa on painottunut Runebergin merkitys Suomessa vahvana vallinneelle kansallisuusaatteelle. Sitä kautta Runebergin maailmankatsomus on esitetty perustuneen ensisijaisesti isänmaallisuuteen ja isänmaan rakkauteen. On hyvä huomata, että aivan keskeinen maailmankatsomuksen pohja, kristinusko, on kyllä saanut huomiota, mutta jäänyt kuitenkin aiheetta isänmaallisuuden katveeseen.”

Kuten Niittynen nostaa esiin, katveeseen on jäänyt sekin tosiasia, että Runeberg oli saanut vankan luterilaisen pohjakoulutuksen. Sivulla 131 Niittynen kirjoittaa:

”Vaasan triviaalikoulussa vuosina 1815–1822 Runeberg sai sen ajan tapojen mukaan laajan kristillisen, luterilaisen pohjakoulutuksen…Vaasassa oppimäärään kuuluivat mm. puhdasoppisuuden kauden arkkipiispan, Jakob Benzeliuksen (1683–1747) jumaluusopin väitöskirjan Epitome repetitiones theologian opetteleminen ulkoa, arkkipiispa Olav Svebiliuksen (1624–1700) toimittaman kristinopin eli Katekismuksen tarkka läpikäynti sekä Raamatun opiskelu alkukielillä ja sen tekstien latinaksi ja ruotsiksi kääntäminen. Huomion arvoista on erityisesti se, että Runebergille hyvin vahvaksi osaamisalueeksi ja elämänikäiseksi rakkaudeksi muodostuneen kreikan kielen hän oppi Vaasassa yksinomaan Uutta testamenttia tällä alkukielellä opiskellen. Runebergin ulkoa osaama Benzeliuksen dogmatiikan teos on tähän astisessa tutkimuksessa laiminlyöty. Vaikkei teoksen merkitystä Runebergille tulekaan yliarvioida, niin tarkasteltaessa Runebergin kristillisyyttä sitä ei voi sivuuttaa.”

Runeberg korosti myös Jumalan Sanan saarnan merkitystä ja tärkeyttä ja oli, kuten Niittynen sivuilla 133 ja 134 muistuttaa, erityisen perehtynyt homiletiikkaan eli saarnataitoon. Kaiken ydin on Runebergin mukaan ”positiivinen raamatullisuus” ja saarnaajan perusmottona tulee aina olla: ”På Guds ord skall predikan grundas”, eli saarnan tulee perustua Jumalan Sanaan.

Sivuilla 143–144 Niittynen liittyy Pertti Karkaman 1980-luvun Runeberg-tulkintaan ja selostaa Runebergin uskoneen, kuten ilmenee Kuningas Fjalar -teoksessa, että Jumalan käsi vaikuttaa kaikessa, kaikkea tapahtumien kulkua ohjaten. Ihmisen elämä on Runebergin mukaan ennalta määrätty Jumalan suunnitelman mukaan siten, että satunnaistapahtumatkin saavat selityksensä ihmisen elämän kokonaisviitekehyksessä. 

Jumalan säätämään ihmisen elämän kokonaisviitekehykseen kuuluvat myös luonnolliset järjestykset ja rajat, joiden rikkominen ja särkeminen johtaa, kuten Niittynen sivulla 145 Runebergin ajattelua kuvailee, myös yhteiskuntajärjestyksen rikkoutumiseen. Sivuilla 235–236 Niittynen toteaa, että Runebergille – päinvastoin kuin pietisteille – kotiseudun puolustus merkitsi kansalaisvelvollisuutta, joka oli nähtävissä kutsumuksena ja yhtenä tapana palvella Jumalaa. Ihmisen tuli olla valmis uhrautumaan yhteisen hyvän eli kansallisen isänmaan puolesta ja edistämään isänmaan hyvinvointia. Sen sijaan pietistit eivät nähneet isänmaata ja sen velvoittavuutta tällä tavalla. Niittynen toteaa sivulla 236:

”Pietismi suhtautui isänmaahan väheksyen. Filosofinen ja poliittinen romantiikka, muiden ideologioiden tapaan, nähtiin turhina maallisina pyrintöinä, sydämen ja mielen kiintymisenä vääriin asioihin…Johan Wrede on kuvannut tätä polariteettia sanomalla, että Runebergin vakaumuksen mukaan ihmisen tehtävä ja velvollisuus on liitossa (’I förbund’) luonnon ja Jumalan kanssa kehittää elämäänsä ja rakentaa yhteisöään/yhteiskuntaansa. Pietistit sen sijaan näkivät kaiken maallisen pelkkänä kahleena ja pitivät välttämättömänä ottaa radikaalilla tavalla etäisyyttä kaikesta tämänpuoleisesta. Johan Wrede on itse asiassa pitänyt tätä eroa tärkeimpänä syynä Runebergin pietismin vastustukselle.”   

Ville Niittysen Runeberg-väitöskirja on paitsi aihettaan akateemisesti hyvin valaiseva tutkimus myös suomalaisen kristillisyyden teologisfilosofisia juuria ylösrakentavasti esittelevä lukukokemus.    

 

 

Kommentoi "Suomen kansallisrunoilija Runebergin mukaan runouden tulee kirkastaa Jumalaa kuvaamalla maailmaa ja elämää totuudelle uskollisesti"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

 __   _      ___      ______    ______            
| || | ||   / _ \\   /_   _//  /_   _//   ____    
| '--' ||  / //\ \\    | ||     -| ||-   |    \\  
| .--. || |  ___  ||  _| ||     _| ||_   | [] ||  
|_|| |_|| |_||  |_|| /__//     /_____//  |  __//  
`-`  `-`  `-`   `-`  `--`      `-----`   |_|`-`   
                                         `-`      
 
 

4 kommenttia "Suomen kansallisrunoilija Runebergin mukaan runouden tulee kirkastaa Jumalaa kuvaamalla maailmaa ja elämää totuudelle uskollisesti"

runous on rapistunut 8.2.2020 9.48

Ajatus siitä, että runouden tulee kirkastaa Jumalaa kuvaamalla maailmaa ja elämää totuudelle uskollisesti, on käytännössä jäänyt vain sanahelinäksi. 1800-luvun runous pikemminkin tuki suomalaista kansallisaatetta ajalla, jolloin se halusi vapautua Venäjän vallan alta. Venäjän viranomaiset alistivat suomalaiset sanomalehdet sensuuriin, joten runoudesta tuli keino ilmaista kansallistuntoja kiertäen ennakkotarkastukset.

Runebergin rinnalla oli myös Elias Lönnrot, joka kokosi suomalaisen pakanauskonnon kalevalan loitsuja ja tarinoita. Suomalaisen pakanauskonnon kalevalan kunniaksi liputetaan 28.2.

Runous on ovela keino syöttää mitä tahansa aatetta kansalle. Lukijat avaavat mielensä ottaakseen vastaan runoon sisältyvän älyllisen nautinnon, joten he eivät aina ymmärrä lyriikan sisältämään manipulaatiota. Klassinen kristinusko perustuu roomalaiskatolisuuteen, jonka messukirjassa on paljon hyvin taidokkaasti runomuotoon laadittuja rukouksia taivaan kuningattaren neitsyt Marian ylistykseksi.

Laulujen sanat ovat myös runoutta, minkä takia muusikko Bob Dylan sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2016. Suomessa runoutta tuotetaan suurimmaksi osaksi musiikin yhteydessä, koska siitä saa parhaiten rahaa.

Jos joku taho on halunnut pilkata Jumalaa, niin hän on löytänyt taiteesta keinon kiertää viranomaisvalvonnan. Taiteesta on tullut yleisesti hyväksytty keino pilkata Jumalaa. Tämän takia mm. Kiasmassa on ollut esille taideteos, jossa oli ristiinnaulittu sika, minkä tarkoitus oli vain provosoida ja pilkata Kristusta.

Television keksimisen jälkeen viihdeteollisuudesta on tullut suurta liiketoimintaa. Mediassa esitetyt laulujen musiikkivideot ja niiden lyriikat eivät ylistä Jumala vaan pikemminkin pilkkaavat. Hevimusiikki sisältää Saatanaa ylistäviä sanoituksia, mitä media esittää koko ajan.

Popmuusikko Antti Tuisku on julkaissut uuden levyn Valittu kansa. Levyn nimikkokappaleen musiikkivideolla Tuisku nähdään hengellisenä johtajana, ratsastamassa härällä hämmentyneen Jeesuksen kanssa ja makaamassa alasti seuraajiensa öljyttävänä ja taluttamassa mustia lampaita. Tuiskun kuvan päälle välähtää Jeesuksen kuva silloin tällöin. Laulun runous on myös pelkkää Jumalan pilkkaa:

"Valittu kansani kuunnelkaa
Antti Tapani teidät pelastaa
Teidän ei tarvi ku polvistuu
Avatanapit ja avata suu
Synnit on annettu anteeksi...
Omilla aivoilla ei tarvi miettiä mitään
Kun tottelet Anttii"

https://genius.com/Antti-tuisku-valittu-kansa-lyrics

Helsingin Sanomat ylisti Tuiskun uutta levyä ja antoi sille täydet pisteet. Näin tämäkin mediayhtiö otti osaa Tuiskun syntiin, kuten ottaa osaa nekin, jotka tätä musiikkia julkaisevat.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006399346.html

maallikko 8.2.2020 23.46

Kohumuusikko Antti Tuisku sai aloittaa Emma gaalan lauluesityksellään Nelonen-kanavan tv-ohjelmassa.

Hän lauloi: "Mä meen kerran vuodes kirkkoon, Huudan herran huonees bingoo, Otan sen verran mitä mahtuu omatuntoon, On tää laiffi vaan niin helppoo... Mut kerran saatoin toisen kultaa nusasta, en tunnusta, Mun puhdasta sydäntä ei voi tahrata, Vapahtajakaan vaan mun puolest ristiin..."

Laulun sanoissa näkyy, mille klassisen kristinuskon teologiselle linjalle on suomalaisten usko perustettu. Kukaan ei muista, kun luterilainen pappi lapsena kastoi. Sitten on ollut tapana käydä kerran vuodessa joulukirkossa lukemassa uskontunnustus, minä jälkeen saa lakia rikkoa mielin määrin kuin piru, kuten Tuisku laulun sanoissa kertoo itse uskovansa.

Luterilaisten kääntämässä Raamatussa lukee "Kristus on lain loppu", vaikka kreikkalainen sana "telos" pitäisi kääntää "Kristus on lain päämäärä" tarkoittaen Kristuksen olleen lain Messias profetoiden päämäärä. Luterilainen kirkko opettaa Kristuksen lopettaneen lain ja juutalaisuuden poistetun kristinuskosta. Sellaista ei evankeliumissa opeteta, ei missään.

On syytä muistuttaa edelleen, mitä Jaakob opettaa Raamatussa. Usko ilman tekoja on kuollut. Paholainenkin tunnustaa uskovansa Herraan Jeesukseen ja jopa pelkää Herraa, mutta uskonsa takia ei kuitenkaan pelastu. Kuten Herra Jeesus sanoi, niin vain hyvin harva häneen uskonsa tunnustanut pelastuu. Elämällä kuin piru, ei armoa Jeesukselta tipu.

Jaak 2:
18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.
20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
----
26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

Ap. t 17:
30 "Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.
31 Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista."

Jaakobin kirjeessä on jae, jota Luther ei pystynyt nielemään: "Ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella". Messiaaniset juutalaiset kirjoittavat tästä asiasta hyvin:

Usko ilman tekoja on kuin kuollut ruumis haudassa

https://johannesleijona.blogspot.com/2018/03/usko-ilman-tekoja-on-kuin-kuollut.html

taivaan kansalainen 11.2.2020 6.52

Pietisteillä on varmasti ollut liiallistakin maailmankielteisyyttä, mutta nähdäkseni se on kuitenkin lähempänä alkukristillistä käytäntöä kuin jumalaton konstantiinolainen uskonnon ja valtion yhteenliittymä.

J. L. Runebergin ensimmäisen uskonkappaleen ihannointi ei puolestaan jäänyt pelkästään yleiselle tasolle, sitä myös sävyttivät avioliiton ulkopuoliset rakkaussuhteet. Tässä suhteessa pietismi kyllä ankaruuksineen on lähempänä Raamatun opetuksia.

Niin sanottuihin Apostolisiin isiin kuuluva "Kirje Diognetokselle" kuvaa hyvin alkukristillistä ihannetta ja käytäntöä kristittyjen suhteesta ympäröivään maailmaan. Seuraavassa joitain katkelemia luvusta 5, joka on kuvauksessaan hyvin uusitestamentillinen:

"Ei heidän uskonsa ole suinkaan oppineisuutta, jonka kaikenlaisista asioista kiinnostuneet ihmiset olisivat huolellisen ajatustyöskentelyn tuloksena tuottaneet, eivätkä he edusta mitään inhimillistä oppisuuntaa kuten muutamat."

"He asuvat kukin omassa maassaan, mutta muukalaisina. He osallistuvat kaikkeen kansalaisten tavoin, mutta joutuvat kestämään kaikkea kuin muukalaiset. Jokainen vieras maa on heidän isänmaansa, mutta jokainen isänmaa heille vieras."

"Maan päällä he oleskelevat, mutta taivaassa on heidän yhdyskuntansa."

"He rakastavat kaikkia, mutta kaikki vainoavat heitä. Heitä ei tunneta, mutta kuitenkin heidät tuomitaan. Heitä tapetaan, mutta heidät tehdään eläviksi. He ovat köyhiä, mutta tekevät monia rikkaiksi. Heiltä puuttuu kaikki, mutta kuitenkin heillä on kaikkea ylenpalttisesti."

"Heitä häpäistään, mutta häpeässä he tulevat kirkastetuiksi. Heitä pilkataan, mutta he osoittautuvat vanhurskaiksi. Heitä herjataan, mutta he siunaavat. Heille tehdään väkivaltaa, mutta he osoittavat kunnioitusta. Vaikka he tekevät hyvää, heitä rangaistaan kuin pahantekijöitä. Kun heitä rangaistaan, he iloitsevat kuin heitä virvoiteltaisiin eloon."

Pietistejä pilkaattin, vedettiin oikeusistuimiin, Paavo Ruotsalaisen poika murhattiin vahingossa kun tarkoitus oli murhata Paavo Ruotsalainen, pietistit olivat yleisen pilkan kohde, joita erityisesti oikeoppiset luterilaiset eivät kovin kummoisina pitäneet. Pietistit olivat yleensä vaatimattomia kansanihmisiä ja maallikkoja, vaikka joitain pappejakin oli liikkeessä mukana.

Runeberg oli sen sijaan varakas, oppinut, maailman arvostama jo elinaikanaan eikä kyennyt hillitsemään omaa viettielämäänsä.

Runeberg kannattaa jättää oman aikansa idealismin kuvastajaksi ja noudattaa kristillisessä elämässä enemmän alkukristillistä elämänmuotoa, jota Kirje Diognetokselle kuvaa Uuden testamentin hengessä ja jonka perinteen mukaisesti pietistit pyrkivät mahdollisesta liiallisesta maailmankielteisyydestään huolimatta elämään.

Anna 11.2.2020 6.52

"Runeberg puolestaan, samaan tapaan kuin tunnustukselliset vanhaluterilaiset ja konservatiiviset välitysteologit, tulkitsi ensimmäisen ja toisen uskonkappaleen toinen toisensa valossa ja vankkana perustana kolmannen uskonkappaleen alan todellisuuksille."

Hetki piti miettiä, mitä nämä uskonkappeleet ovatkaan. Uskontunnustuksestahan on kyse, joka löytyy vähäkatekismuksestakin.
https://evl.fi/tutki-uskoa/kirjat/katekismus#164d89bc
Sivun oikeasta reunasta kohdasta muualla verkossa katekismus aukeaa.
Avattuasi uskontunnustuksen huomaat punaruskeat kolmiot joista pääset
selitysteksteihin.

"Katekismus on jaettu numeroituihin kohtiin, jotka seuraavat Martti Lutherin Vähän katekismuksen jaottelua. Vähä katekismus on yksi kirkkomme tunnustuskirjoista. Se ilmestyi ensimmäisen kerran Saksassa vuonna 1529.
Kussakin Katekismuksen kohdassa on ensin selitysteksti. Sen jälkeen on aiheeseen liittyviä raamatunjakeita. Kolmantena on Vähän katekismuksen vastaavan kohdan suomenkielinen käännös. Uskontunnustuksen selityksessä Lutherin teksti on sijoitettu kunkin pääuskonkohdan loppuun."

"Kymmenen käskyä, uskontunnustus ja Isä meidän -rukous ovat katekismuksen ydin. Ne ovat yhteisiä moniin eri kirkkokuntiin kuuluville kristityille. Martti Lutherin Vähän katekismuksen mukaisesti tässä katekismuksessa esitetään myös kasteen ja ehtoollisen sakramenttien sisältö sekä muita keskeisiä kohtia. "

"maallikko" "Laulun sanoissa näkyy, mille klassisen kristinuskon teologiselle linjalle on suomalaisten usko perustettu."

En yhdy käsitykseesi evankelis-luterilaisen kirkon uskon perusteista.

Paremman käsityksen niistä saat tutustuessasi kirkkomme tunnustuskirjoihin.
http://tunnustuskirjat.fi/index.html, http://tunnustuskirjat.fi/yo/t6.html, Lain kolmas käyttö >Oikea kristillinen oppi.