2014-11-09 https://www.patmos.fi/filebank/blog/authors/fb-share_5_7150-BLOGI_PIRKKO_02.jpg Isäni, Matti Armas Isä oli lähdössä työhön, yövuoroon. Oli ilta ja minua pelotti. Isot veljet olivat ottaneet kaiken irti pikkusiskon kiusaamisesta ja minä pelkäsin pimeästä tulevia mörköjä. Anelin eteisen ovella isää jäämään kotiin ja ehdotin, että laittaisi metsää myyntiin ja voisi sitten oleilla... https://www.patmos.fi/blogit/kirjoitukset/635/isanpaivana_2014 Patmos article
Pirkko Säilä
9.11.2014
Pirkko Säilä

Pirkko Säilä on Patmos Lähetyssäätiön aikaisempi toiminnanjohtaja (2010-2017) ja nykyinen kenttäjohtaja.

Isänpäivänä 2014

Isäni, Matti Armas

Isä oli lähdössä työhön, yövuoroon. Oli ilta ja minua pelotti. Isot veljet olivat ottaneet kaiken irti pikkusiskon kiusaamisesta ja minä pelkäsin pimeästä tulevia mörköjä. Anelin eteisen ovella isää jäämään kotiin ja ehdotin, että laittaisi metsää myyntiin ja voisi sitten oleilla kotona kuten naapurin isäntäkin teki. Isän silmissä häivähti huvittunut ilme kun hän hymähti, ettei meidän lehmihaan puista ollut myyntiin asti. Isä muistutti olevansa pienviljelijä ja lähtevänsä mielellään työhön Kaukopään kartonkitehtaalle. Minusta metsä oli iso ja kaukana, olinhan eksynytkin sinne kerran. Istunut mättäällä, katsellut koivun latvoihin ja kokenut olevani Jumalan kirkossa.

Isä teki paljon työtä. Ahkeroi vapaa-aikoinaan toistenkin pellolla äestämässä ja auttamassa. Lapsuuden lähtökohdat olivat olleet ankeat. Kunnan huutolaispojaksi 6-vuotiaana kotoaan karkotettuna lapsena. Sota ja evakkotaipaleet ja sitten koti Saimaan saaressa. Isälle tämä oli paratiisi ja äitikin juurtui Salosaarelle. Lapsia syntyi kuusi, minä vanhempieni iltatähdeksi.

Lapsuuden kodissani oli aina pöytä katettuna. Isä tahtoi niin. Ja tuoretta leipää tehtiin monta kertaa viikossa. Isä tahtoi olla vieraanvarainen. Hän oli lapsena ojaa kaivaessaan päättänyt, että jos hänellä joskus olisi oma koti, ovi sinne olisi aina auki kaikille tulijoille ja leipää olisi pöydässä. Näin tapahtui. Pöytä oli katettuna ja romaniperheitäkin kävi kylässä. Kulkijat syötettiin ja majoitettiin.

Isä lähti työhön vielä monen monta kertaa, kunnes tuli se vuosi, jolloin sairaus iski kavalasti. Juhannusaattona kuljimme metsäpolkua pitkin veljeni kaupalle saaren rantaa kohden kun isä kertoi uutisen: lääkäri antanut vain puoli vuotta aikaa jos ei aloiteta syöpähoitoja. Tietysti hoidot aloitettiin, me vaadimme. Isä alkoi kulkea Ruokolahdelta Lappeenrantaan päivittäin.

Hoidoista huolimatta isän elämä alkoi hiipua. Iso mies muuttui kevyeksi. Niin kevyeksi, että kun tulin koulukavereitteni kanssa bussiin ja näin isäni istumassa etupenkillä huonovointisena ja nenä vertavaluvana - kuin varjo entisestään, minä häpesin. Hyppelin kavereitten kanssa bussin perälle. Kotipysäkille päästyä kaverit olivat jo jääneet kyydistä ja tunsin taas isäni ja kuljin hänen kanssaan kotiin. Odottelin ylämäessä kun isän voimat riittivät vain hiljaa kulkemiseen.

Tuli kesäkuinen lauantai. Olimme äidin kanssa tekemässä peltotöitä. Vanhin veljeni tuli vakavan näköisenä kertomaan, että isä oli tänään siirtynyt tästä elämästä iankaikkisuuteen. Minua itketti. Myös suututti. Huusin äidille: mikset sinä kuollut, parempi se olisi ollut. Isää oli niin ikävä. Isä kun oli aina se vanhemmistani, jolla oli aikaa sanoa lempeitä sanoja ja kuunnella. Äidin ja minun välissä olivat lehmät ja lypsämiset, leipomiset, vasikat, kanat, uunin lämmittämiset, ruuanlaittamiset, siivoamiset, selkävaivat ja sydämentykytykset. Äidillä oli kiire pitää arki kasassa. Vasta myöhemmin näin äidin ainutlaatuisuuden.

Isä ei viljellyt voimasanoja. Kun isä sanoi ”merkillistä”, me kaikki tiesimme, että nyt on syytä olla kunnolla. Äitiä kiukutti kun ei saanut kunnon riitaa aikaan. Kun kipinät alkoivat singahdella, isä lähti ottamaan raitista ilmaa ja kun palasi, oli taas rauha maassa.

Isä ei lähtenyt kirkkoon. ”Minä en sinne lähde teeskentelemään”, sanoi, mutta antoi äidin mennä. Mutta, tuona lauantaina, tuona viimeisenä elämänsä päivänä, juuri ennen kuin isä vaipui tajuttomuuteen ja sitten veti viimeisen henkäyksensä, hän otti vastaan Jeesuksen. Viimeisin vierailija isän vuoteen äärellä oli uskovainen sukulaismies, joka oli kysynyt, oletko Matti valmis kuolemaan kun se aika tulee. Isällä oli sydämellään huoli nuorimmasta lapsestaan, minusta ja myös, miten äiti jaksaa viedä yksin asioita eteenpäin. Vanhemmat lapset olivat jo omillaan.

Toinenkin kysymys tuolla vierailijalla oli, oliko isä valmis kohtaamaan iankaikkisuuden ja tunsiko hän Jeesuksen. Tuossa hetkessä – viimeisillä elämänsä tiedostavilla minuuteilla minun isäni tuli uskoon. Tapaamme vielä siellä lopullisessa kodissa.

Minulla oli lempeä ja rakastava isä. Äiti myös. Häneltä sain pyytää anteeksi tuota julmaa lausahdusta, ”olisitpa sinä kuollut, eikä isä”. Äiti ymmärsi ja antoi anteeksi.

Siunattua isänpäivää kaikille isille, isoisille, papoille, vaareille, ukeille ja kaikille teille, jotka koette isän ikävää kuin myös te isät, jotka ette saaneet tulla isiksi vaikka toivoitte ja odotitte, tai te isät, jotka ette voi tavata lapsianne. Kaikkien kurittomien ja kuitenkin rakkaitten lasten nimissä pyydän teiltä anteeksi ja toivotan siunausta isänpäivän viikonloppuna.

Kiitos myös kaikista teistä, hengellisistä isistä, joka olette jakaneet meille Elämän Leipää.

Tänään, vieläkin on ikävä isää. Rakkaudella muistan. Suuresti kiitän Jumalaa isästä.

Matti Armaan tytär Pirkko

 

Kommentoi "Isänpäivänä 2014"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

   _____     ___      _____      ___      _____   
  / ___//   / _ \\   |__  //    / _ \\   / ____|| 
  \___ \\  / //\ \\    / //    / //\ \\ / //---`' 
  /    // |  ___  ||  / //__  |  ___  ||\ \\___   
 /____//  |_||  |_|| /_____|| |_||  |_|| \_____|| 
`-----`   `-`   `-`  `-----`  `-`   `-`   `----`  
                                                  
 
 

6 kommenttia "Isänpäivänä 2014"

Samuel Saresvirta 11.11.2014 8.30

Olen Kristittyjen Miesten järjestön varapuheenjohtaja Suomessa ja juuri Usa:ssa lanseerattiin järjestölle uusi kohde: Glopal Fatherhood Initiative.
Kiitos kauniista ja vaikuttavasta kertomuksesta. Jokaisella meillä on oma historiamme. Laskimme isäni haudan lepoon 11 oct tänä vuonna.Hän oli sotaveteraani ja maallikkosaarnaaja.

Ari Peltokangas 11.11.2014 8.30

Kiitos koskettavasta kirjoituksestasi.
Minäkin olen kasvanut pienviljelijäperheessä. Meitä oli kolme lasta,
minä nuorin. Äidille oli hengelliset asiat tärkeitä, oli uskovasta
perheestä. Isä oli äkkipikainen, mutta leppyi nopeasti. Kuitenkaan en
koskaan kuullut äidin ja isän riitelevän. Isän kanssa liikuimme paljon
yhdessä muistan ne lukuisat myllyreissut. Silloin isä osti meille aina
lähellä olevasta kaupasta siellä leivottua kanelipullaa. Isälle tuli myös
syöpä. Kukaan meistä ei ollut hänen viimehetkissä. Sinun isäsi oli onne-
kas ehtiessään ottaa vastaan Jeesuksen. Siunaavin terveisin uskonveli.

mummi 11.11.2014 8.30

Sait minut nieleksimään itkua blogillasi. Muistelin myöskin omaa isääni.
Sodan käynyttä kovaa työmiestä jonka en milloinkaan kuullut valittavan työn paljoutta. Hänkin lähti yövuoroon. Polkypyörällä kovassa pakkasessa.
Sisko ja veli pilkkasivat kun surin isän pakkaseen lähtöä ja muut saimme käydä lmpöisiin sänkyihimme.
Tämän päivän isillä on toisenlaiset taakat. Äsken lähtivät ruokavieraani vävy ja 5 lasta. Äiti oli jäänyt kotiin vauvan kanssa joka taas korvapotilas.
6-vuotias siinä höpötyksensä lomassa totesi; äiti tahtoo erota iskästä....
Katselin ikkunasta lasten ja isän kulkua kohti autoa ja huusin Taivaallista Isää apuun . Onkin itkupäivä tämä isäinpäivä.

Hirsilä Heli 11.11.2014 8.30

Kiitos Pirkko liikuttavasta ja ihanasta kirjoituksesta. Todella suuremmoista, että loppu on Onnellinen.
Olen päättänyt ensivuonna lähteä taas Israeliin. Mielelläni tulen Patmos-matkalle.
Olen nyt muistellut erityisesti onnistunutta matkaa toisen Intifaaran aikaan. Matkanjohtajina olivat Kiiskit ja oppaana rohkea Anna-Liisa Matikainen. Uskon, että Israel on maailman turvallisin paikka. Muistan, että Leo Meller sanoi näin viimeisimmällä matkallaan.
Siunausta ja Johdatusta Teidän joulukiireisiin! Olen mukana.
Heli

mummi 11.11.2014 8.30

Kiitos Pirkko kauniista kirjoituksestasi.
minäkin olin isän tyttö ja kirjoituksesi myötä rakkaat muistot omasta isästä palasivat elävästi mieleen. Myös isäni sai elämänsä viime kuukausina jättää elämänsä Jeesukselle. Herra vastasi rukoukseen missä pyysin isälle jatkoaikaa niinkauan,että on Jeesuksen oma. Isä eli yli 95 v.
Isän muistoa siunaten odotan tapaamista taivaassa kerran.

Eeva-Maria Kivelä 11.11.2014 8.30

Kiitos kauniista kirjoituksesta. Niin on elämä useissa suomalaisissa kodeissa ollut maalla vielä 60- ja 70 -luvuilla. Työtä piti tehdä paljon ja

melkein kaikki mahdollinen piti jakaa minunkin lapsuudenkodissani. Olen itse viisilapsisesta perheestä.