Puhutaan ilosta

Yläkouluikäisenä pidin kahden uskovan ystäväni kanssa seurakunnan kokkikerhoa. Tästä jokaviikkoisesta tehtävästä meille kerhonohjaajille maksettiin kahdesti vuodessa kerhonohjaajapalkkiota. Tilipäivä oli iso juttu teinille, jolla ei juuri ollut sitä kuuluisaa ´omaa rahaa´. Muistan eräänkin kerhonohjaajaretken Itäkeskukseen. Ei mennyt montakaan tovia, kun tämä teini oli käyttänyt leijonosan tilille aiemmin tipahtaneesta palkkiosta. Olin ostanut pari pientä hajuvettä ja jos oikein muistan, myös suihkugeelin. Ei sellaisia trendikkäitä kosmetiikkapuoteja löytynyt omasta pienestä kotikunnasta. Raha poltteli taskussa ja silmät vilkkuivat. Meni vielä monta vuotta, ennen kuin aloin vaivata päätäni sellaisilla asioilla, kuin säästäminen ja harkitseminen.

Olin rippikoululeirillä isosena, kun totesin papin kuullen, kymmenen prosenttia tästä on .. Ja hän kysyi, maksanko kymmenyksiä. En muista keskustelua sen tarkemmin, mutta kyllä minä jo 15-vuotiaana olin kuullut opetusta kymmenyksistä. Pari vuotta myöhemmin olin jo sitoutunut maksamaan kymmenyksiä. Kukaan ei sitä ollut minulta pyytänyt tai vaatinut. Halusin tehdä niin. Yhä haluan tehdä niin. Teen niin.

Aikuisena sain pienen summan rahaa, korvauksena erinäisistä luottamustehtävistä. Korvamerkitsemätöntä rahaa, josta osa meni säästöihin. Klik. Tuttu pyöreä prosenttimäärä palkkiosta lähti seurakunnan tarpeisiin. Klik.

Jäljelle jäänyt rahasumma kirkasti silmät, puolisokin taisi sen huomata. Katseeni kertoi, että mietin parhaillaan sitä, mitäs kivaa sitä voisin itselleni hommata. Samana iltana huomasin sanovani ääneen itselleni, että kaikki mitä ihminen tänne hankkii, tänne maan päälle, ei ole pysyvää tai kestävää. Ajatusketjussa seuraavana mieleeni tulivat Jeesuksen sanat: kootkaa aarteita taivaaseen. Matteuksen evankeliumin kuudennessa luvussa ja jakeessa 20 sanotaan: ”Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta.”

Aikanaan kaikki mitä omistan täällä, ruostuu, likaantuu, katoaa, rikkoutuu, hajoaa, pölyttyy tai yksinkertaisesti menettää hyödyllisyytensä. Avasin MobilePayn ja lahjoitin kahteen eri kohteeseen rahaa. Klik. Klik.  Minulle tuli hyvä mieli, joka ei suinkaan vähentänyt antamani `eurosien´arvoa.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että minulla on jo kaikki taivaassa, koska Jeesus on siellä. Mutta, Jeesushan itse kehottaa kokoamaan aarteita taivaaseen. On siis jotakin, mitä voin aidosti ja oikeasti koota taivaaseen. Sellaista, mikä kestää iankaikkisesti. Ihmeellistä.

Kristittynä uskon ja tiedän, että voin omilla varoillani rakentaa Jumalan valtakuntaa. Voin vaikuttaa Jumalan valtakunnan ilmenemiseen taivaan tällä puolen. (Toisinaan se tarkoittaa nälkäisen ruokkimista tai alastoman vaatettamista. Armonsanoman kertomista synnin taakoittamalle ihmiselle. )Varoillani sain olla vahvistamassa kristillisen yhteisön toimintaa, viemässä evankeliumia ja välittämässä aineellista apua lapsille. Lapsille, jotka ovat jossakin kaukana, mutta lähellä Jumalan sydäntä. Ilo täytti sydämeni. Olen tehnyt kestävän sijoituksen, joka on siunauksena tässä ja tulevassa ajassa – näin aavistelen avonaisen Raamatun äärellä.  Se on paljon se, täällä puhki kuluvien kenkien ja meikkivoiteen pysyvästi tahraamien valkoisten t-paitojen maailmassa.