Anna Deikun: Yhdysvaltain itärannikon venäjänkielisen juutalaistyön rukousaiheet 22.4.2021

“Ihmeellisillä teoilla sinä vastaat meille vanhurskaudessa, sinä, meidän autuutemme Jumala, sinä, kaikkien maan äärten ja kaukaisen meren turva, joka voimallasi vahvistat vuoret ja olet vyötetty väkevyydellä: sinä, joka asetat merten pauhinan ja niiden aaltojen pauhinan ja kansojen metelin, niin että ne, jotka niiden äärillä asuvat hämmästyvät sinun ihmeitäsi; aamun ja ehtoon ääret sinä täytät riemulla.”  – Psalmi 65: 6-9

Rakkaat Muurinvartijat,

Ihmeellinen muuttumaton Herran Sana! Uskon rukouksiin saamme aina voimaa Pyhistä lupauksista. Kiitän Jumalaa Muurinvartijoista. Olette uskollisesti kantaneet myös meitä ja lännessä olevaa venäjänjuutalaisten ja venäjänkielisten siirtolaisten parissa tehtävää työtä. Rukouksenne saavat vastauksia ja iloitsemme voitoista.

Yksi rukousvastaus, joka saatiin äskettäin: erään juutaiskodin tytär, Eva oli ollut kadoksissa. Hän oli paennut huumeittenkäyttäjän kanssa, eikä ollut tietoa onko edes elossa. Evan nimi on ollut meidän noin 50 venäjänjuutalaisen uskovan äidin rukoustyölistassa parisen vuotta. Muistanette mainintani kännykässä olevista useammasta erilaisesta rukoustyöhän liittyvästä sivustosta, joita meille päivitetään jatkuvasti. Näin yhtäkkiä tuli tieto, että Eva oli löytynyt ja ottanut yhteyttä äitiinsä jostain kauempana olevasta kaupungista. Hän ilmoitti, että on valmis siirtymään hengelliseen narkomaanien hoitokotiin. Kävi ilmi, että tarvittiin toinen ihme, kuinka lennättää tytär Kaliforniasta Pennsylvaniaan Philadelphiassa olevaan hoitokotiin ilman mitään henkilöllisyyspapereita. Eikä siinä kaikki mainitun perheen huolet. Saksassa oleva  67-vuotias isoäiti Liisa joutui samaan aikaan teho-osastolle vaikean koronaviruksen uhrina. Otimme osaa tähän hätään heti tiedon saadessamme, pyydän että te vielä liitytte mukaamme rukoilemaan. Ensin saatiin tieto, että Eva on lennätetty turvalliseen huumevieroitus kotiin pidemmälle hoitojaksolle. Tänään Liisa-isoäiti on teholla hiukan parempi, mutta tarvitsee muistamista. Uljaanalla, Evan äidillä on tänään myös syntymäpäivä. Hänkin tarvitsee virvoitusta näiden koetusten keskellä. Kiitos että siunaatte heidän koko perhettään.

Lisään tähän muutaman nimen meidän äitien rukouslistalta: Edgar, Misha, Shashin, Elvin, Kostja, Sergeinco, Sergei, Bogdan, Nelly ja Zenja. Kysymys on lapsista, jotka joko käyttävät huumeita, alkoholia tai ovat joutuneet erilaisten pelien pauloihin, tai ovat mieleltään sairastuneet. Ymmärrämme vain pisaran siitä sydämen tuskasta, jota uskoon tulleet siirtolaiskodit, ja erityisesti nämä äidit kokevat. Kiitos esirukouksesta.

Oma perheeni on parhaillaan tervehtymässä normaalista flunssasta. Selvisimme ilman mitään lisätauteja. Kiitän Jumalaa siitä, että te Muurinvartijat olette uskollisina rukousmuureillanne myös kaikkien rakkaittemme puolesta.

”Kiitetty olkoon Herra joka päivä. Meitä kantaa Jumala meidän apumme, Sela. Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.” (Ps. 68: 20-21)

Iloitaan ystävät talven jälkeen alkaneesta kevään kauneudesta, joka on meille suotu taivaan lahjana Psalmi 65 mukaan. Herra on hyvä!

Rakkain terveisin,

ANNA DEIKUN