Anna Deikun: Yhdysvaltain itärannikon venäjänkielisen juutalaistyön rukousaiheet 26.11.2020

“Uhratkaamme hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria.”
– Hebrealaiskirje  13:15

Rakkaat Muurinvartijat,

Suuri kansallinen kiitospäivä on alkamassa täällä Lännessä. Pitempään siiirtolaisena olleet venäjänjuutalaiset ovat omaksuneet muiden maan tapojen lisäksi tradition kiitospäivän vietosta. Suuret ateriat perheen kanssa pidetään edelleen, jopa nyt Covid 19 epidemian aikana.

Puheluissa, joita saan tehdä sairaille ja yksinäisille venäjänjuutalaisille, kohtaan enimmäkseen ylivuotavaa kiitosta Jumalan armosta ja avusta.

Olga, 82-vuotias runoilija pyysi muistamaan häntä, sillä hänen lapsenlapsensa, Kostja muutti asumaan hänen luokseen. Kostja käyttää edelleen huumeita ja kärsii vammoista, jotka aiheutuivat moottoripyöräonnettomuudesta. Kostjan perhekin hajosi. Aiemmin he olivat yhdessä seurakunnassa. Nyt miehellä on kipuja niin sielussa kuin ruumiissa.

Innan tyttärenpoika, hänkin Kostja nimeltään, on narkomaani. Hän oli yksi pyhäkouluni lapsista aikoinaan. Inna itse on täynä iloa ja kiitollisuutta Messiaassa. Joskus ihmettelen mitä Jumalan armo saa aikaan näiden rakkaitten elämässä. Pyhä Henki antaa voimaa jokaiselle etenkin niille, jotka harrastavat rukousta.He saavat aina lisää kiitollisuutta. Voisin liittää nimiä useammasta tuntemistani äideistä tai mummoista, jotka kärsivät lasten huume- ja päihderiippuvaisuuden tähden.

Mainitsin useammassa aiemmassa kirjeessäni teille aamuisin pidettävästä rukoustunnista puhelimessa. Siihen on helppo vanhustenkin liittyä.  Näissä konferenssipuheluiksi kutsumissamme tapaamisissa  meitä on noin 40 uskollista, jotka tunnemme toisemme jo äänestä. Puhelinlinjalla tuntuu kuin olisimme yhdessä suuressa huoneessa, jossa emme näe, mutta kuulemme sitä paremmin.

Juuri tähän aamuisin pidettävään rukoukseen saapuu paljon viestejä, jotka ovat monesti järkyttäviä. Se on viestin lähettäjille hätäapupaikka monessa mielessä. Tänään kuulimme Davidista, nuoresta miehestä, joka tosin ei tule enää seurakuntaan mukaan, mutta nyt hädässä kääntyi puoleemme pyytämään apua. Davidin ystävä oli tyttöystävänsä ja tytön äidin kanssa kolarissa Floridassa. Heidät oli elossa kiskottu ylösalaisin olevasta palavasta autosta.Elämästä ja kuolemasta taistellaan edelleen. Mykistyneinä kuuntelimme. Yksi ystävä huudahti: ajatelkaa David pyysi meitä rukoilemaan ja varmasti on nyt alkanut itsekin rukoilla. Kiitos, kun muistatte heitä.

Toinen uutinen koski ystäväseurakunnan kauempana asuvaa nuorta perhettä. Keskellä päivää pienessä kaupungissa oli suuri auto-onnettomuus. Kaksi pientä lasta kuoli heti, vanhemmat kriittisessä tilassa. He ovat uskossa. Mutta suurin osa rukouspyynnöistä tulee ei-uskovilta juutalaisilta. Yhden ystävän naapuri esim. oli eilen saanut tietää leikkauksen jälkeen, että syöpä on levinnyt kaikkialle. Näitä erityisaiheita jaamme toinen toisellemme samoin kuin tiedot tulevista rukousvastauksista. Teillekin jaan nämä em. asiat rukousaiheina.

Muistanette Michaelin, joka johti yhtä Israel-rukousryhmää. Hän taistelee vaikeaa verisyöpää vastaan sairaalassa. Hänen 10-vuotias lapsenlapsensa Sarah on todettu terveeksi syöpäkasvainleikkauksen ja hoitojen jälkeen. Tämän lapsen äiti Bashana oli yksi leirtytöistäni, joka tahtoo seurata Messiasta.

Ei-juutalainen Petja, joka johti Keski-Aasiasta tulleiden ryhmää heidän omalla kielellään seurakunnassa.  Petja sai noin vuosi sitten sydänkohtauksen, ja oli noin 30 minuuttia ilman pulssia, on pikku hiljaa paranemassa. Tarvitsemme vielä rukousta hänen puolestaan, samoin hänen suurperheelleen. Arvellaan, että joulun aikoihin Petja kotiutetaan kuntoutuslaitoksesta, jossa hän sairasti mm. koronan.

Kiitos rakkaat esirukoilijat, että kannatte, ei vain venäjänjuutalaisia, vaan koko Lännessä asuvaa juutalaista kansaa rukouksin. Myös maana Amerikka tarvitsee rukoustanne. Suurella kiitollisuudella seuraan dosentti Juha Ahvion kirjoituksia Patmoksen nettisivulla. Olen äärettömän kiitollinen hänen rohkeudestaan ja taidostaan julistaa totuutta, jota vääristellään mediassa esim. vaalien laskennastakin. Ajatella, hän kirjotti tiivistetysti ja selkeästi vaikka tietoa aiheesta löytyy kukkuroittain. Kristityt ympäri maailman jatkavat pyytäen ihmettä Jumalalta, että totuus mitä tapahtui vaaliyönä äänestyskoneitten kanssa Amerikassa tulisi ilmi. Veljemme Juhan kirjat samoin rohkaisevat minua henkilökohtaisesti tänä aina vain pimenevänä aikana.

Kiitetään yhdessä että Patmos-lähetys jaksaa loistaa valoa kuin majakka. Suuri on se apu, jota olemme tänne teiltä saaneet niin rukousten kuin monen taloudellisen avun tuojana. Olen kiitollinen jokaisesta Patmos-perheessä.

Jumalan siunausta jokaiselle,

ANNA DEIKUN