Idän diasporajuutalaistyön muurinvartijakirje 10.2.2021

”Armolahjoja on erilaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on erilaisia, mutta Herra on sama.”  – 1. Kor. 12: 4-5.

Shalom uvracha, ystävät, rauhaa ja siunausta teille!

Oletteko kuulleet tarinan silmistä, jotka tarvitsivat silmälaseja? Silmälasit olisivat kyllä olleet saatavilla, mutta nenä ei millään suostunut niitä kantamaan. Ja niinpä silmät jäivät ilman laseja eivätkä kunnolla pystyneet näkemään. No-h, mitä sitten kävi? Sitten vastaan tuli seinä, ja kuka ensimmäisenä sai osuman? Niin, ensimmäisenä itsensä kolhi nenä.

Apostoli Paavali opettaa kantamaan toinen toistemme kuormia täyttääksemme Kristuksen lain. Olemme monellakin tapaa erilaisia, mutta erilaisuutemme ei estä meitä olemasta Kristuksessa yhtä. Sillä ”Jumala on yksi, yksi on myös välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus”, kirjoittaa Paavali Timoteukselle.

Toisen Mooseksen kirjan luvussa 17 jakeissa 8-13 luemme israelilaisten taistelusta Amalekia vastaan. Silloin Joosua miehineen taisteli, Mooses asettui seisomaan kukkulan huipulle sauva kädessään, Aaron ja Huur tukivat Mooseksen nostettuja käsiä. Taistelua käytiin auringonlaskuun asti, ja lopulta Amalek oli nujerrettu.

Rakkaat ystävät, teidän rukouksenne ja taloudellinen tukenne ovat korvaamattomia Patmoksen Idän diasporajuutalaistyön toteuttamisessa. Veljemme tekevät kentillä työtä juutalaisten saavuttamiseksi Messias Jeesukselle, ja me olemme tukemassa heitä täällä. Meitä jokaista tarvitaan, vaikka saatamme olla erilaisia ja kenties kaukana toisistamme.

Tänä vuonna haluamme järjestää yhteisiä rukouspäiviä, jolloin ylistäisimme Herraamme ja rukoilisimme Suomessa ja kaikissa Idän diasporajuutalaistyömme kohdemaissa saman päivän aikana. Ensimmäinen tällainen yhteinen rukouspäivä on 25. helmikuuta. Juutalaisilla veljillämme on silloin ns. Esterin paastopäivä, jonka päätyttyä alkaa Purim-juhla. Kutsun teitä, rakkaat ystävät, aktiivisesti mukaan tähän yhteiseen rukoukseen. Kahdessa seuraavassa kirjeessäni tulen vielä muistuttamaan tästä.

Kenttien tilannekatsaukset, kiitosaiheet ja rukouspyynnöt:

Vielä kerran, suuri kiitos kaikille Patmoksen humanitaariseen talvikeräykseen osallistuneille!

Humanitaarisen avun jakoa on ensimmäisenä aloitettu tubisairaalassa ja sitten myös seurakunnissa. Transnistrian humanitaarinen kuorma on edelleen tulliviranomaisten vapauttamispäätöstä vaille. Rukoillaan, ystävät, Jumalaltamme apua tähän asiaan.

Toinen Moldovan kuorma on jo valmis lähetettäväksi ja rekkakuljetusta odotellaan. Kiitoksia taas loistavalle varastotiimillemme!

Kishinev:

  • Viime vuonna rukoilimme Valentinan Jalkakivuista kärsivä Valentina asuu viidennessä kerroksessa, eikä talossa ole hissiä. Siksi hän on käytännössä koko ajan asuntonsa sisällä. Lisäksi hänellä on nyt diagnosoitu onkologinen sairaus. Tämän uutisen johdosta Valentina stressaantui voimakkaasti. Jumala on Valentinan ainoa toivo.

Orgejev:

  • Rukoillaan 40-vuotiaan Jefimin ja hänen siskonsa Maijan, sekä heidän äitinsä uskoontulon puolesta. Jefimin ja Maijan kanssa on jo pidemmän aikaa keskusteltu uskonasioista, mutta heidän äitinsä vastustaa sitä sanoen, että juutalaisilla on oma Jumala.
  • 65-vuotias Rita on hyvin sairas, eikä hän vielä ole uskossa Jeesukseen. Pyydämme teitä rukoilemaan, että Jumala puhuisi Ritan sydämeen niin, että hän avaisi sydämensä Jeesukselle ja pelastuisi.
  • Pyydämme rukoilemaan 70-vuotiaan Marian puolesta, jolla on harmaakaihi molemmissa silmissä, hän on täysin sokeutunut. Maria on menossa silmäleikkaukseen. Rukoillaan Marialle Jumalalta voimia ja että leikkaus onnistuisi hyvin.

Rybnitsa:

  • Rukoillaan Faina-sisaremme puolesta. Faina on liukastunut ja kaatunut ulkona ja sen seurauksena sai lukuisia kolhuja sekä hänen kätensä on murtunut.
  • Alla-sisaremme tarvitsee meidän rukoustukeamme. Allan näkö on huonontumassa niin, että hänen toinen silmänsä on jo sokeutunut. Alla aloitti lääkehoidon ja pyytää rukoilemaan puolestaan.

Benderi:

  • Sisaremme Jekaterina ja Galina pyytävät edelleen meidän rukoustukeamme parantumisensa puolesta. Galina on jo pidemmän aikaa kärsinyt selkäkivuista eikä ole pystynyt kipujen takia käymään kokouksissakaan. Jekaterina-sisaremme ei myöskään voi sairautensa takia liikkua. Rukoillaan Galinalle ja Jekaterinalle parantumista ja voimia.

Tiraspol:

  • Tiraspolin seurakuntamme on palannut tavalliseen kokoontumisrytmiinsä – sapattikokouksen lisäksi maanantaisi-iltaisin pidetään rukouskokous. Pastori Juri pyytää esirukousta perheensä ja seurakunnan puolesta, että seurakunta pystyisi tavoittamaan uusia juutalaisia.

Tubityö:

  • Anatoli jatkaa tubityötä tubilaitoksissa sekä käyntejä köyhien lapsiperheiden luona, joiden lapsille hän vie humanitaarista apua ja hyvää sanomaa Jeesuksesta. Anatolilla on huoli iäkkään äitinsä puolesta, joka asuu reilun 200 kilometrin päässä maaseudulla hyvin vaatimattomassa mökissä yksin ja tarvitsee apua. Anatolilla ei ole omaa asuntoa, vaan hän asuu sukulaistensa luona. Joten Anatoli tarvitsee oman asunnon ja olisi tarvetta saada äitikin asumaan lähemmäksi, jotta Anatoli voisi olla enemmän äitinsä luona. Ystävät, tuokaamme myös tämä Anatolille tärkeä asia rukouksissamme Jumalaan eteen.

Moskova:

  • Nonna-sisaremme kiittää, että jatkamme esirukousta Pokrovkan temppelin dokumenttien päivittämisasian puolesta.

Siunauksin,

ANDRES KOSKELAINEN