Idän diasporajuutalaistyön Muurinvartijat -kirje 13.10.2021

“Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies, ja hän vaelsi Jumalan yhteydessä”. – 1. Moos. 6:9

On lokakuu ja taas aika kertoa teille, kalliit ystävät, kuulumisia juutalaiskentiltä. Toivottavasti teille kuuluu vain hyvää ja saatte nauttia suomalaisen luonnon kauniista syksyn väreistä ja äärettömästä Herramme armosta ja rakkaudesta.

Viime viikolla olemme juutalaisten veljiemme kanssa lukeneet Raamatun kertomuksen Nooasta. Mitä voisimme oppia siitä? Mielestäni Raamatun kertomus Nooasta voisi opettaa meille paljon meidänkin ajastamme.

Luukkaan evankeliumin 17. luvussa Jeesus sanoo, että viimeisinä päivinä eletään niin kuin Nooan päivinä, jolloin “Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään”. Näyttääkö meno tutulta? Tämä voisi hyvinkin kuvastaa myös meidänkin aikaamme. Mennään naimisiin, synnytetään lapsia, opiskellaan, käydään töissä, tehdään uraa – tältähän normaali elämä näyttää. Nooankin aikalaisten mielestä he elivät normaalia elämää silloisten vallitsevien arvojen mukaisesti. Raamattu silti kertoo maan olevan turmeltunut Nooan aikakautena ja siksi tuhoutunut vedenpaisumuksessa.

Apostoli Pietari kirjoittaessaan toiseen kirjeensä hajaannuksessa asuville “muukalaisille” uskoi viimeisten päivien olleen jo silloin käsillä. Pietari kuvailee aikansa jumalattomien ihmisten turmeltuneen ajatusmaailmansa ja sen, etteivät he ota huomionsa sitä, mitä Nooan aika voisi heille opettaa (2. Piet. 3:1-9).

Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies. Miten meidän tulee elää aikalaistemme keskuudessa hurskaasti ja nuhteettomasti? Miten vaeltaisimme Jumalan yhteydessä nykyajan haasteiden keskellä? Globalisaatio, Jumalan sanan vapautta uhataan, erilaiset anarkistiset liikkeet tunkeutuvat arkeemme, perinteisiä kristillisiä arvoja halveksutaan – haasteita kyllä riittää. Auttakoon armollinen Jumalamme meitä vaeltamaan Hänen edessään hurskaasti ja nuhteettomasti.

Kenttien tilannekatsaukset, kiitosaiheet ja rukouspyynnöt:

Miltei koko Moldova hehkuu punaisena maissa käyttöön otetun covidin-vaaraluokittelun “liikenevaloissa”. Mutta tämä ei enää pastori Juran kommentin mukaan niinkään pelota ihmisiä, jotka ovat oppineet suhtautumaan pandemiaan rauhallisemmin kuin esimerkiksi vuosi sitten. Mutta, tilanne on vaikea, kun sairaalat ovat covid-potilaista täynnä eikä niiden hoitokapasiteettia enää riitä.

Kishinevin Tubisairaalaan jo kolmannen kertaan perustettu covid-osasto on myös täynnä ja maan terveysviranomaiset painostavat sairaalaa kotiuttamaan tubisairaita lapsipotilaita saadakseen covid-osastolle lisää paikkoja. Syyskuun lopulla tubisairaalassa oli 52 lasta ja Tyrnovossa 162 lasta. Lisäksi Moldovassa nähdään elintarvike- sekä energiatuotteiden hintojen jatkuvaa nousua, joka näkyy ihmisten jo ennestään heikossa toimeentulossa ja hyvinvoinnissa. Tubityöntekijämme Anatoli kertoo monien vanhempien pyytäneen saada pitää jopa terveenkin lapsensa tubilaitoksessa, sillä perheillä ei ole varaa lastensa ruokaan ja kouluun.

Tubilaitosten saama valtion rahoitus on niukkaa. Patmoksen tuella saadaan lapsille hedelmiä, rahkoja, mehuja, välttämättömiä hygieniatarvikkeita sekä kenkiä ja vaatteita. Yhtä tärkeää on Anatolin jakama hengellinen ruoka lapsille ja nuorille. Syyskuussa tubilaitoksissa on pidetty 14 raamattutuntia ja kaksi nuorta pyysi Jeesusta sydämeensä asumaan. Rukoillaan, ystävät, näiden uusien uskoon tulleiden lasten sekä vakavasti sairaiden Maksimin (4 v), Zenjan (9 v) ja Nikoletan (2 kk) puolesta.

Tiistaina tuli tuore rukouspyyntö toisen Nikoletan (12 v) puolesta. Nikoletan äidin kuoltua tuberkuloosiin, tytön isoveli pahoinpiteli usein sisartaan. Nikoleta ottaa vastaan Jumalan sanaa.

Edellisessä kirjeessäni esitin rukouspyynnön 6 vuotiaan Annan puolesta, jolla on kasvain silmän näköhermossa. Annan äidillä on tuberkuloosi, eikä häntä sairautensa vuoksi päästetä tyttärensä luo. Kiitos Herrallemme, Annan tilansa on vakiintunut, kasvain tullaan leikkaamaan ja lääkärit ovat toiveikkaita, että silmä pystytään säilyttämään.

Rukoillaan myös 13-vuotiaan Katalinan ja 16-vuotiaan Annan puolesta. Molemmat tytöt tulevat hyvin köyhistä perheistä.

Moldovan elintarvike- sekä energiatuotteiden hintojen jatkuva nousu sekä tuleva talvi lämmityskustannuksineen talvi huolestuttaa myös työntekijöitämme, joilla on perheensä huolehdittavanaan. Tämäkin on rukousaihe Herrallemme, että Moldovan työntekijöillämme olisi riittävä toimentulo.

Viisi uutta juutalaista on käynyt Kishinevin seurakunnan tilaisuuksissa. Aviopari Aleksei ja Irina ovat yksi heistä. He olivat positiivisesti yllättyneitä kaikesta, mitä kuulivat ja näkivät sapattikokouksessa ja pitivät siitä. Kiitos Herrallemme, uusien juutalaisten löytäminen on ollut jatkuva rukousaiheemme ja heitä on tämän koronavuoden aikana löytynytkin. Jura-pastorin poika Sergei opiskelee raamattukoulussa ja on jo pitänyt saarnoja seurakunnan sapattikokouksissa ja raamattutunneilla. Kiitetään Herraa!

Rukoillaan pandemian takia jo pitkään leikkausta odottavan Lidian puolesta, jonka vointi on pitkälti kalliiden lääkkeiden varassa, syöpää sairastavan Arkadin sekä heikossa fyysisessä kunnossa olevan Rosan puolesta. Lisäksi pyydämme rukoilemaan 82-vuotiaan Jurin,  jonka vaimo kuoli hiljattain sekä toisen Jurin puolesta, että Herra antaisi veljille voimia heidän elämänsä tilanteeseen ja vahvistaisi heidän uskoansa.

Orgejevin Silvia-sisaremme pyytää rukoilemaan 84-vuotiaan Valerian ja 80-vuotiaan Praskovjan terveyden puolesta ja sitä, että Herra uudistaisi Valerian uskon ja Praskovja tulisi uskon tielle. Rukoillaan lohdutusta ja voimia uskoonsa myös Raijalle, jonka mies kuoli hiljattain. Muistakaamme, ystävät, myös itseään Silviaa ja hänen lastansa ja lastenlastaan rukouksin.

Pyydämme rukoilemaan Rybnitsan Misha-pastorimme äkkisairastuneen rakkaan puolison Irinan puolesta. Irina on ollut muutaman päivän sairaalassa kovien munuaiskipujen takia ja lääkärit yhä tutkivat häntä.

Benderin seurakunta edelleen pitää sapattina kahta tilaisuutta peräkkäin, jossa on käynyt noin 50 seurakuntalaista. Misha-pastori saarnaa molemmissa kokouksissa ja tiistaisin pitää raamattutunnin, jossa on käynyt keskimäärin 15 seurakuntalaista. Nyt tutkitaan Jeesuksen vuorisaarnan. Iloksensa Misha kertoo, että seurakuntalaiset eivät pelkästään kuuntele, vaan aktiivisesti kyselevät ja osallistuvat keskusteluun. Seurakunta jatkaa temppelin “vanhemman” puolen remonttia. Lisäksi seurakunnan viemäri liitetään yhdessä naapuritalon kanssa kortteliverkkoon. Tämä on pitkä projekti. Työmäärä on valtava ja siihen tarvitaan varoja. Seurakuntalaiset tekevät kaiken työn itse, pääasiallisesti työntekijämme Lenan ja miehensä Nikolai. Välillä saadaan avuksi veli Budulai Beltsistä. Jatketaan rukousta, rakkaat ystävät, että Herra lähettäisi apuansa tähänkin asiaan.

Dnestrovskista tuli suru-uutinen: seurakunnassa uskollisesti palvellut Kapitolina-sisaremme sai taivaskutsun sairastettuaan covidin jälkeistä pneumoniaa. Äitinsä poisnukkumista jäi suremaan aikuinen Andrei-poika. Rukoillaan Andreille lohdutusta, rauhaa ja voimia. Pyydämme jatkamaan rukousta Nadjan työllistymisen puolesta. Sergei-veljellämme oli ongelmia autonsa kanssa, mutta hän sai apua paikalliselta ystävältä ja vika oh saatu korjattua. Sergei lähettää rakkaita terveisä Patmos-ystäville ja kiittää kaikesta tuesta.

Tiraspolin pastorimme Juri on kiitollinen Patmos-ystävien kaikesta tuesta ja siitä, että seurakunta jatkaa toimintaansa. Sapattikokousten päätyttyä kenelläkään ei ole kiirettä kotiinsa, vaan seurakuntalaiset jäävät jatkamaan yhdessäoloansa teepöydän ääressä pitkäksi toviksi.

Maanantai-iltaisin rukoillaan Tiraspolin kaupungin hyvinvoinnin ja juutalaisten keskuuteen tulevan herätyksen puolesta. Juri pyytää meitä rukoilemaan seurakunnallensa hengellistä uudistumista ja näkyä, miten seurakunnan tulee toimia näin muuttuvassa maailmassa. Lisäksi Juri tuo rukouspyyntöjä Esterin, Zojan, Mihailin, Allan, Jevgenian, Bogdanin ja Davidin puolesta. Pastori Jurilla ja hänen puolisollansa Veralla on ajoittain terveydellisiä huolia, joten kätkekäämme rakkaat veljemme ja sisaremme jatkuvan rukouksemme lämpimään syliin.

Venäjän vaikeasta pandemiatilanteesta huolimatta Moskovan  seurakunta kokoontuu Pokrovka-temppeliin kahdesti viikossa perjantaisin spattikokoukseen ja keskiviikkoisin raamattutunnille. Lokakuulle on suunnitteilla seurakuntalaisten bussiretki kuuluisan juutalaistaustaisen ortodoksivaikuttajapapin Aleksandr Menin, jonka elämä traagisesti päättyi, kun hänet salamurhattiin vuonna 1990, kotipaikalle. Työntekijämme Nonna ja hänen miehensä Aleksandr tunsivat Menin henkilökohtaisesti.

Bukarestin seurakunnan työntekijämme sisar Dorina kertoo myös Romanian pääkaupungin sairaaloiden olevan ylikuormitettuja koronapotilaista. “Seurakunnan kokoustoiminta jatkuu. Tosin monet seurakuntalaiset pysyvät kotonaan. Heidän luonansa tehdään kotikäyntejä”, kertoo Dorina Whatsapp-viestissään.

Näin Herramme armossa mennään yhdessä eteenpäin Jeesusta seuraten. Kiitos rukouksistanne minun ja perheeni puolesta! Jumalan runsaasta siunausta syksyyn, rakkaat ystävät!

ANDRES KOSKELAINEN