http://www.patmos.fi/filebank/blog/authors/fb-share_1_6452-pasiprofiili.jpg Otsikossa tiivistynee Lähi-idän konflikti sellaisena kuin monet läntiset poliitikot ja media sen ymmärtävät ja lausunnoissaan maalaavat. Toinen kansa juhlii jälleen kerran valtiollista itsenäisyyttä ja toinen on yhä ilman omaa valtiota. Asetelma näyttää teräväpiirtoisen selvältä kuin kuva HD... http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/854/israel_itsenainen_jo_68_vuotta_palestiinalaisilla_ei_vielakaan_omaa_valtiota Patmos article
Pasi Turunen
11.5.2016
Pasi Turunen

Pasi Turunen (TM) on toimittaja, raamatunopettaja ja Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.

Israel itsenäinen jo 68 vuotta. Palestiinalaisilla ei vieläkään omaa valtiota.

Otsikossa tiivistynee Lähi-idän konflikti sellaisena kuin monet läntiset poliitikot ja media sen ymmärtävät ja lausunnoissaan maalaavat. Toinen kansa juhlii jälleen kerran valtiollista itsenäisyyttä ja toinen on yhä ilman omaa valtiota. Asetelma näyttää teräväpiirtoisen selvältä kuin kuva HD televisiossa. Konfliktin ratkaisu on tämän valossa monien mielestä hyvin yksinkertainen: Jos vain palestiinalaiset saisivat oman valtion saadaan Lähi-itään aikaan rauha. Yksinkertaista? Liiankin yksinkertaista.

Lähestyn asiaa seuraavassa puhtaasti historiallisesta ja geopoliittisesta näkökulmasta ottamatta tässä yhteydessä kantaa siihen, mitä tuosta alueesta ja sen mahdollisesta jakamisesta tai jakamattomuudesta voidaan sanoa Raamatun valossa.

Pyytäisin ajattelemaan seuraavia historiallisia tosiasioita, jotka voidaan tarkistaa mistä tahansa asianmukaisen luotettavasta lähteestä:

VUONNA 1937 Iso-Britannian mandaattialueen arabiasukkaille tarjottiin ikiomaa valtiota Israelin valtion rinnalle (ns. Lordi Peelin komission jakoehdotus). Arabiasukkaiden kannalta tarjous ei voinut olla kiinni pinta-alasta, sillä heille tarjottiin käytännössä 80 prosenttia meren ja Jordanjoen välisestä alueesta. Juutalaiset olivat valmiit neuvottelemaan. Arabit kieltäytyivät kaikesta ja vastasivat väkivaltaisella verenvuodatuksella tarjoukseen. Jerusalemin mufti al-Hussein kannatti innokkaasti natsien sotaponnisteluita osallistuen viimein Berliinistä käsin arabiankielisen sotapropagandan levittämiseen, rohkaisten Pohjois-Afrikan muslimeita tappamaan juutalaiset ”ennen kuin he tappavat teidät”. Mufti unelmoi ajasta, jolloin Hitler olisi voittanut sodan ja juutalaisten tuhoamisleiri saataisiin rakennettua myös Nablusiin. Lopullinen ratkaisu voitaisiin näin toteuttaa myös ”Palestiinassa”. Saksa hävisi sodan. Al-Hussein pakeni sotaoikeudenkäyntejä Egyptiin.

VUONNA 1947 arabeille tarjottiin ikiomaa itsenäistä valtiota Israelin valtion rinnalle (ns. YK:n jakosuunnitelma). Juutalaiset hyväksyivät jakoehdotuksen. Arabit hylkäsivät ehdotuksen ehdottomasti ja vastasivat verenvuodatuksella ja aloittivat täysmittaisen sodan päivä sen jälkeen, kun Israel oli julistautunut itsenäiseksi toukokuussa 1948. Arabit hävisivät aloittamansa sodan, minkä päätyttyä Israel oli saanut haltuunsa hiukan enemmän alueita, kuin YK:n alkuperäisessä jakosuunnitelmassa. Egypti oli sodassa vallannut Gazan ja Jordania ns. Länsirannan.

VUONNA 1964 perustettiin PLO eli Palestiinan vapautusjärjestö, ja vuonna 1965 Fatah -puolue eli Palestiinan kansallinen vapautusliike. Mikä Palestiina niiden oli tarkoitus ”vapauttaa”? Gaza oli Egyptin valtaama ja Länsiranta Jordanian miehittämä. Ei Israelin. Niiden vajaan parinkymmenen vuoden aikana, jolloin vuodesta 1948 vuoteen 1967 Gaza ja Länsiranta eivät olleet Israelin hallinnassa, palestiinalaiset eivät valittaneet kansainväliselle yhteisölle siitä, että he elävät ”miehityksen alla”. Miksi? Palestiinalaiset eivät vaatineet itsenäistä valtiota noille alueille. Miksi? Miksi nämä vaatimukset alkoivat herätä vasta, kun Israel voitettuaan kuuden päivän sodan otti nuo alueet hallintaansa?

VUONNA 1967 Egypti, Jordania ja Syyria ryhtyivät jälleen sotaan Israelia vastaan. Arabit hävisivät tämänkin aloittamansa sodan. Egypti menetti Israelille Gazan lisäksi Siinain, Jordania menetti Länsirannan, Syyria Golanin. Israel ei suinkaan hyökännyt Länsirannalla sijainneen rauhanomaisen palestiinalaisvaltion kimppuun, koska sellaista ei edes ollut olemassa. Päin vastoin hyökkäävänä osapuolena oli Jordania. Israel oli kuitenkin valmis neuvottelemaan rauhasta ja alueluovutuksista YK:n päätöslauselman 242 hengessä. Arabit vastasivat tarjoukseen julistamalla Khartumissa, Sudanissa, kolme kuuluisaa ”Ei!” lauselmaa: ”Ei rauhaa Israelin kanssa! Ei mitään neuvotteluita! Ei Israelin valtion tunnustamista!” Länsiranta, Gaza ja Siinai (sekä Golan) jäivät Israelin hallintaan. Myöhemmin Israel liitti Golanin virallisesti valtioalueeseensa, samoin Itä-Jerusalemin.

Monet aktivistitoimittajat tarkastelevat konfliktia vuoden 1967 tapahtumia vasten. He esittävät sen ajankohtana, jolloin kaikki alkoi, kun Israel hyökkäsi ja valloitti palestiinalaisten valtion. Tämä näkemys ei vastaa historiallisia tosiasioita. Hyökkäävänä osapuolena ei ollut Israel, eikä Israel valloittanut Palestiinan valtiota, koska mitään valtiota nimeltä Palestiina ei ollut olemassa. Edes arabit tuolloin eivät väittäneet sellaista.

VUONNA 1973 Egypti aloitti sodan Israelin tuhoamiseksi tekemällä yllätyshyökkäyksen Yom Kippur juhlan aikaan. Unelmasta meinasi melkein tulla totta, kunnes Egyptin sotaonni kääntyi ja Israel voitti kuin voittikin.

VUONNA 1978 Egypti ja Israel solmivat historiallisen Camp Davidin rauhansopimuksen. Israel sai takuut rauhasta ja vetäytyi YK:n päätöslauselman 242 hengessä luovuttaen Siinain takaisin Egyptille. Ariel Sharonin johdolla Siinailta purettiin kaikki sinne rakennetut juutalaissiirtokunnat. Samaisen rauhansopimuksen merkeissä Israel tarjosi vuonna 1979 Gazan palauttamista Egyptille, mutta Egypti kieltäytyi ja esitti sen sijaan, että alueesta tulisi autonominen palestiinalainen hallintoalue. Israel oli tähän valmis, mutta palestiinalaiset itse torjuivat ajatuksen ehdottomasti ja boikotoivat autonomianeuvotteluita. He eivät siis halunneet valtiota.

VUONNA 1993 Israelin ja PLO:n välillä solmitun Oslon sopimuksen myötä luotiin terroristi Jasser Arafatin johtama palestiinalaishallinto (Palestinian Authority) edustamaan palestiinalaisten intressejä. Sopimusta pidettiin käänteentekevänä. Palestiinalaiset vaikuttivat viimein olevansa halukkailta valtiolliseen rinnakkaiseloon Israelin kanssa. Arafat sai mahdollisuuden osoittaa kykenevänsä muuntumaan terroristista valtiomieheksi. Arafat sai palata maanpakolaisuudesta Jerikoon.

Israel ei saanut rauhaa. Tilastojen mukaan terrorismi lisääntyi merkittävästi, kun Arafat ryhtyi organisoimaan Israelin vastaisia terrori-iskuja palestiinalaisalueilta käsin. Kansainväliset avustussummat palestiinalaishallinnon rakentamiseksi katosivat Arafatin ja hänen lähipiirinsä pohjattomiin taskuihin kansainvälisille pankkitileille. Kansa kurjistui ja syytti kaikesta Israelia, koska tietysti Arafatin syyttämisestä olisi saattanut joutua vankilaan.

VUONNA 2000 Israelin pääministeri Ehud Barak tarjosi palestiinalaisille omaa ehyttä valtioaluetta, johon olisi kuulunut 100 prosenttia Gazasta ja 95-97 prosenttia Länsirannasta (maavaihdokset mukaanlukien), sekä Itä-Jerusalem pääkaupungiksi.  Arafat kieltäytyi tarjouksesta ja aloitti verisen sodan, toisen intifadan. Jopa Saudi-Arabian prinssi Bandar, joka toimi Arafatin neuvonantajana piti Arafatin kieltäytymistä suoranaisena rikoksena palestiinalaisia kohtaan. Neuvotteluita luotsannut presidentti Bill Clinton teki hyvin selväksi julkisuudessa, että neuvottelujen epäonnistumisen syy oli Arafatissa.

Jälkipolvet ovat pohtineet kuumeisesti miksi ihmeessä Arafat kieltäytyi niin hyvästä tarjouksesta, joka olisi viimein antanut palestiinalaisille lähes kaiken, mitä he vaativat?  Vastaus on ilmeinen: Arafat ei voinut suostua siihen, että sopimus olisi merkinnyt konfliktin päättymistä. Hän ei halunnut solmia rauhaa.

VUONNA 2005 Israel vetäytyi Gazasta kokonaan, purki ja tyhjensi  siirtokunnat ja luovutti alueen kokonaan palestiinalaisten hallintaan. Gazan miehitys päättyi. Palestiinalaisilla oli nyt mahdollisuus näyttää millainen ikioma itsenäinen juutalaisista puhdistettu palestiinalaisvaltio olisi. Hamas kuitenkin kaappasi kesällä 2007 vaalien jälkeen verisesti vallan, ajoi Fatahin ja Abbasin pakosalle Gazasta (jossa Abbas ei sen jälkeen ole kertaakaan vieraillut) Länsirannalle ja aloitti tuhansien rakettien ja kranaattien ampumisen Israeliin sekä terroritunnelien kaivamisen rajan alitse. Kahdesta sodasta huolimatta Hamas ei ole suostunut neuvottelemaan rauhasta Israelin kanssa. Se merkitsisi loppua Hamasille, jonka perustamisasiakirjan julkilausuttuna poliittisena tavoitteena on juutalaisten kansanmurha ja Israelin valtion hävittäminen.

VUONNA 2008 pääministeri Ehud Olmert teki virkakautensa aivan lopulla Mahmoud Abbasille tarjouksen palestiinalaisvaltion alueesta, joka oli heidän kannaltaan jopa parempi, kuin Arafatille Camp Davidissa 2000 tehty tarjous. Se olisi tietysti edellyttänyt rauhan solmimista ja konfliktin loppumista. Abbas kieltäytyi.

VIIME VUOSIEN KEHITYKSELLE on ollut ominaista se, että palestiinalaiset ovat kieltäytyneet kaikesta neuvotteluyhteydestä Israelin kanssa. Sen sijaan he pyrkivät ohittamaan kahdenkeskiset rauhanneuvottelut vaatimalla kansainvälistä yhteisöä painostamaan Israelia. He ovat kyllä valmiita neuvottelemaan kolmansien osapuolten kanssa (USA, EU, YK) siitä kuinka voisivat saada haluamansa tarvitsematta neuvotella Israelin kanssa suoraan rauhasta.

Tuoreimpien tietojen mukaan palestiinalaisjohtajat ovat uhanneet katkaista kaiken turvallisuusyhteistyön ja muutkin siteet Israelin kanssa. Siis käytännössä irtisanoutua Oslon sopimuksesta kokonaan. Ei niin, etteivätkö palestiinalaisjohtajat olisi monta kertaa aikaisemminkin esittäneet samanlaisia uhkauksia pelotellakseen kansainvälistä yhteisöä painostamaan Israelia.

Osaksi tällaisissa uhkailuissa on kysymys palestiinalaisten sisäisestäkin valtataistelusta. Vanhan johdon on osoitettava olevansa radikaali verrattuna Israelin vankilassa viruvaan terroristi Marwan Barghoutiin, joka on ilmaissut haluavansa ikääntyvän Abbasin seuraajaksi. Oireellista ja kuvaavaa on, että nykyinen palestiinalaisjohto ei irtisanoudu jyrkästi Barghoutin terroristisesta linjasta, vaan pyrkii valtaansa pönkittääkseen itse esiintymään aiempaa radikaalimpana ja yhteistyöhaluttomampana Israelin suuntaan.

Tosiasiassa turvallisuusyhteistyö Israelin kanssa pitää palestiinalaishallinnon pystyssä. Yhteistyön lopettaminen romahduttaisi Abbasin hallinnon täysin. Hamas tai jokin muu ääriryhmä kaappaisi siinä tapauksessa pian vallan kuten Gazassa. Pian tilanne olisi yhtä tulehtunut ja tulenarka Länsirannan osalta kuin se on Gazan rajalla.

AINOA JOHTOPÄÄTÖS, joka historian valossa vaikuttaa perustellulta on, että palestiinalaiset eivät halua rauhaa Israelin kanssa, eivätkä edes valtiota, jos se edellyttää rauhaa ja suhteiden normalisointia Israelin kanssa. Molempia on palestiinalaisille Israelin taholta tarjottu lukuisia kertoja.

Ne, jotka ajattelevat, ettei Israel ole ollut valmis rauhaan tai antamaan palestiinalaisille valtiota, jos vain saavat vastineeksi rauhan, ovat yksinkertaisesti väärässä. Nykyisille palestiinalaisjohtajille ei ole kelvannut yksikään tarjous valtiosta ja suhteiden normalisoinnista Israelin kanssa. Sen sijaan he ovat kieltäytyneet neuvottelemaan rauhasta siihen saakka, kunnes Israel ensin suostuu kaikkiin palestiinalaisten maksimalistisiin vaatimuksiin. Israelin olisi siis ensin annettava palestiinalaisille kaikki mitä he vaativat ja vasta sitten palestiinalaiset ovat sanoneet olevnansa valmiita harkitsemaan  mahdollisia neuvotteluita rauhasta.

Toki palestiinalaistenkin keskuudessa on tästä linjasta varmasti yksittäisiä poikkeuksia kansan parissa. Mutta he ovat poliittisesti täysin voimaton vähemmistö. Erityisesti 2000-luvulla myös palestiinalaisten kansalaisyhteiskunta on BDS-liikkeen vaikutuksesta radikalisoitunut ja vastustaa nykyään aktiivisesti kaikkia suhteiden ”normalisoimiseen” tähtääviä pyrkimyksiä. Harva palestiinalaisistakaan uskaltaa avoimesti ilmaista kannattavansa suhteiden normalisointia Israelin kanssa.

ISRAEIN KRIITIKOILTA HALUAN kysyä miksi he kuvittelevat, että Israelin pitäisi auttaa luomaan rajanaapurikseen vihamielinen valtio, joka jo ennen perustamista on käynyt veristä sotaa sitä vastaan,  joka syntyessään ilman rauhansopimusta olisi de facto sotatilassa Israelin kanssa, ja jonka johtajat eivät halua edes neuvotella kahdenvälisesti rauhasta?

Alan Dershowitz on todennut: ”Sinä päivänä, jona palestiinalaiset haluavat omaa valtiota enemmän kuin he haluavat juutalaisvaltion tuhoa, useimmat israelilaiset ovat valmiita toivottamaan tervetulleeksi rauhanomaisen Palestiinan valtion naapurikseen.”

Palestiinalaisten katastrofi on historian valossa itse aiheutettu vamma, joka paranee vasta, kun löytyy aito halu rauhaan. Sellaista ei vielä näytä olevan näköpiirissä.

68 VUODESSA ISRAEL on kaikesta huolimatta kyennyt rakentamaan taloudellisesti hyvin toimeentulevan, menestyvän ja vapaan demokratian. Se ei ole täydellinen tai moitteeton. Mutta se on silti aito, toimiva ja – mikä tärkeää muistaa – koko Lähi-idän ainoa demokratia.

 

Kommentoi "Israel itsenäinen jo 68 vuotta. Palestiinalaisilla ei vieläkään omaa valtiota."

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

  _  _      ___      ______   __   __    _  __  
 | \| ||   / _ \\   /_   _//  \ \\/ //  | |/ // 
 |  ' ||  / //\ \\  `-| |,-    \ ` //   | ' //  
 | .  || |  ___  ||   | ||      | ||    | . \\  
 |_|\_|| |_||  |_||   |_||      |_||    |_|\_\\ 
 `-` -`  `-`   `-`    `-`'      `-`'    `-` --` 
                                                
 
 

11 kommenttia "Israel itsenäinen jo 68 vuotta. Palestiinalaisilla ei vieläkään omaa valtiota."

antti tervasmaki 11.5.2016 14.24

Olipa upea katsaus modernin Israelin valtion historiasta Pasi Turuselta, kuten aina. Tämä on sellainen dokumentti, jota voi minunkin tyyppiset (vähemmän Lähi-Idän historiaa tunteva) Israelin ystävät käyttää pohjapaperina erilaisissa keskusteluissa. Miten vähän on tästä kokonaisuudesta tiivistettynä kirjoitettu ja puhuttu julkisuudessa olipa kysymys sitten hengellisestä tai maallisesta instituutiosta. Hyvä!

Markku Salomaa 11.5.2016 22.04

Erittäin hyvä ja naseva koonti Lähi-Idän tilanteesta.

dennis mitzner 11.5.2016 22.04

Israel aloitti sodan vuonna 1967. Tosin Egypti ja Jordania sekä Syyria olivat Israelin siihen ajanneet.
Ja tässä tapauksessa hyökkäys oli se paras puolustus.

Saaga 11.5.2016 22.04

Onpa hyvä tiivistelmä Israelin valtion historiasta, kiitos! Tämä pitäisi antaa luettavaksi monille toimittajille ja median edustajille Suomessa, sillä kirjoittelu on usein Israelin vastaisesti värittynyttä. Televisioon valitaan usein dokumentteja ja elokuvia, joissa Israelista annetaan negatiivinen kuva. Palestiinalaiset sen sijaan kuvataan uhreina, joita nimenomaan Israel sortaa.
Historialliset tapahtumat puhukoon puolestaan, on hyvä, ettei tässä kirjoituksessa vedota Raamattuun. Usein historiallisia tosiasioita vähätellään sillä, että " uskovaiset Israelin ystävät ovat jälleen puolustelemassa Israelia." Siihen vedoten onkin helppoa olla näkemättä juuri näitä Pasi Turusen tässä kertomia historiallisia tosiasioita. Tämä on todella hyvä tiivistelmä siitä, mitä Israelin valtio on joutunut kokemaan ja kestämään. Eikä ratkaisua ole näköpiirissä vieläkään.

PT 11.5.2016 22.20

Dennis,

Kaikesta voisi toki kirjoittaa paljon yksityiskohtaisemmin.

Egypti sulki Tiranan salmen ja ajoi YK:n rauhanturvaajat pois Siinailta ja kokosi joukkonsa yllätyshyökkäystä varten Israelin rajalle. Tiranan salmen sulkemista pidettiin yleisesti causus bellinä, sodanjulistuksena. Nasser oli lisäksi jo antanut käskyn yllätyshyökkäyksen aloitamisesta toukokuun lopulla, mutta perui sen viime tipassa kun Moskovan suurlähetystöstä otettiin yhteyttä ja Nasser luuuli Israelin saaneen yllätyshyökkäyksestä vihiä.

Kärjistyneessä tilanteessa Israel lopulta vastasi Egyptin agressioon ja teki itse yllätyshyökkäyksen tuhoten Egyptin ilmavoimat ja iskukyvyn. Israel ampui muodollisesti "ensimmäiset laukaukset", mutta sotatoimet aloitti Egypti Tiranan kansainvälisen salmen sulkemisella, rauhanturvaajien karkottamisella ja sotajoukkojensa ryhmittämisellä kiistattomaan hyökkäysvalmiuteen. Nasserin aikeet olivat selvät.

Israel ei aloittanut sotaa Syyrian ja Jordanian kanssa. Nämä liittyivät sotaan ja hyökkäsivät Israelin kimppuun, vaikka Israel oli ilmoittanut, ettei se ryhdy sotatoimiin niitä vastaan mikäli ne pysyvät konfliktin ulkopuolella. Kun Jordanian tykistö aloitti Jerusalemin tulittamisen ja Syyrian panssarit vyöryvät Golanilla Israel vastasi aggressioon.

Kaikki oli ohi kuudessa nopeassa päivässä. Moshe Dayan antoi sodalle nimeksi "Kuuden päivän sota", koska tuossa ajassa luotiin uusi Lähi-itä niin kuin Jumala loi maailman kuudessa päivässä.

Ari Välimäki 12.5.2016 8.23

Suomen YK-suurlähettiläänä 1965-71 toiminut Max Jakobson käsittelee kirjassaan Pelon ja toivon aika myös aihetta kuka aloitti kuuden päivän sodan (ss. 429-430).

YK:n yleiskokouksessa Neuvostoliitto vaati Israelin julistamista hyökkääjäksi ja Israelin asevoimien täydellistä vetämistä vallatuilta alueilta ilman ehtoja. Mielipiteet sodan aloittajasta vaihtelivat jyrkästi. Selvää oli se, että ensimmäisen laukauksen ampui Israel, mutta Israelin ulkoministeri Abba Eban puolustautui YK:ssa toteamalla, että hyökkäys ja sodan aloitus voidaan tehdä muutenkin kuin ampumalla. Hän vetosi hyökkäyskäsitteen määrittelyyn, jonka Neuvostoliitto itse oli esittänyt YK:ssa vuonna 1957. Sen mukaan hyökkääjäksi oli tuomittava valtio, joka sulkee toisen valtion rannikon tai satamat.

Tämän tulkinnan mukaan sota alkoikin jo 17.5.1967 jolloin Egyptin presidentti Nasser ilmoitti sulkevansa Tiraninsalmen kansainvälisen vesireitin Israelin laivoilta. Yleinen käsitys YK:ssa olikin, että Israelia saattoi syyttää korkeintaan hätävarjelun liioittelusta.

Neuvostoliiton vaatimus Israelin julistamisesta hyökkääjäksi sai puolelleen 36 ääntä ja vastaan äänesti 57 valtiota. Äänestämästä pidättyi 24 valtiota

hyvä on katsaus 12.5.2016 13.01

Taitaa tuo Pasin teksti olla liian vaikeasti ymmärrettävää, ainakin joillekin "laatujournalismin" puolesta vetoomuksen allekirjoittaneillekin, valmiiksi värilliset ja valmiiksi jatkuvasti vuorottelevaa karsastusta aiheuttavat lukulasit kun tekevät kai tekstistä utuisenomaisen häilyvää.

Samuel L 12.5.2016 20.00

Hyvä Pasi, vaikket siihen viittaa, tuntuisi siltä että uskot että nyky-Israelin valtion syntyminen olleen Raamatun mukainen lupausten täyttymys? Onko sitten Palestiinalaisten halu ja epäonnistuminen hankkia itsenäinen valtio myös jonkinlainen ennustusten täyttyminen sillä Israel on saanut itsenäisyyden ja he eivät?

Miten Jeesus suhtautuisi Palestiinalaisiin pakolaisiin naapurimaissa ja maailmalla, ja mitä hän sanoisi miehityksen alla eläville ja kärsiville Jumalan lapsille?

kallio marja-leena 14.5.2016 22.14

Kiitos aidosta historiallisesta tekstistä. Totuus puhutelkoon jokaists Lähi-idän ja Israelin asioista kiinnostuneen. Rsuha Isrselille.

Rauno Mäkinen 14.5.2016 22.15

Erittäin hyvä tiivistys Pasi Turuselta Nyky-Israelin synnystä ja sitä seuranneista sen vaiheista. On uskomatonta, että tuo historiikki on suurelle yleisölle paljolti tuntematonta, josta pääosin valtamedia on "pitänyt huolen". Sen ei olisi tarvinnut muuta kuin kertoa tosiasiat em. historiasta ja jättää yleisölle omien johtopäätöstensä tekeminen kokonaisuudesta.
"Samuelille" voisi sanoa mm. että palestiinalaisilla ei ole omaa valtiota siksi, että sen perustamista on tosiasiassa ajettu ( ja ajetaan edelleen) Israelin tilalle, eikä Israelin rinnalle ja juutalaiset eivät tule muuttamaan mihinkään kotimaastaan. Pasi Turusen blogista selvisi historiallisiin tosiasioihin perustuvia muitakin syitä, miksi palestiinalaisilla ei vielä ole omaa valtiota, siksi "Samuelin" kysymykset" ovat tarpeettomia.
Juutalaisten paluu ikivanhaan kotimaahansa n. kahden tuhannen vuoden jälkeen on yksi etappi Raamatun ennustusten toteutumisessa, jota seuraava jatkokin on ennustettu siellä. Tähänkään menneen tapahtuneen perusteella ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö ko. asiaan liittyvät loputkin ennustukset toteudu aikanaan. Ongelma on niiden, jotka eivät usko tai ymmärrä em. ennustuksia, ja sekin on kerrottu jo etukäteen Raamatussa.
Pakolaisia on maailmassa kai n. 60 miljoonaa, joista alkuperäisiä palestiinalaispakolaisia muistaakseni alle sata tuhatta. Israel asutti v. -48 jälkeisinä vuosina Arabimaista paenneita juutalaisia pakolaisia n. puoli miljoonaa, mutta näistä ei yleensä puhuta mitään. Miksi Arabimaat eivät asuttaneet vastaavasti suunnilleen samaa määrää palestiinalaispakolaisia, varsinkin kun voidaan katsoa niiden itsensä pitkälti toiminnallaan saaneen koko ongelman aikaan aloittamalla sodan vastaperustettua Israelia vastaan?
Jeesus kyllä ymmärtää kaikkia kärsiviä pakolaisia ja on heidän puolellaan, mutta näköjään ihmisten tekemien väärien valintojen seurauksia ei poisteta välittömästi maailmasta. Muistaakseni mm. Beetlehemistä on lähtenyt paljon kristittyjä pois, senjälkeen kun sen hallinto luovutettiin palestiinalaisille. Siellä ei kai voi ainakaan puhua "miehitysvallasta" "Samuelin" tapaan.

Aito Andreas 16.5.2016 10.40

"Miten Jeesus suhtautuisi Palestiinalaisiin pakolaisiin naapurimaissa ja maailmalla, ja mitä hän sanoisi miehityksen alla eläville ja kärsiville Jumalan lapsille?"

En väitä tietäväni vastausta tähän, mutta olkinukkeja väistellen ja "palestiinan" ongelmissa pysyen: eräälle naiselle Jeesus Kristus sanoi, "mene, äläkä enää tästedes syntiä tee" (Joh. 8:11, Joh. 3:17).