Susanna Kokkonen – Israel-uutisviikko 8.6.2026

Rony Smolarin ja Susanna Kokkosen vuoroviikoin toimittama Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:45 ja 21:15.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko

Libanonin tilanne

Libanon on toki itsenäinen valtio, mutta todellisuudessa ristiriitojen repimä alue, jonka Iran on ottanut haltuunsa käyttämällä Hizbollah-järjestöä. Valtasuhteet vaihtelevat, mutta maan oman armeijan lisäksi aseistettuja ovat Iranin käytössä toimivat Hizbollahin joukot. Israeliin on toistuvasti hyökätty Libanonista. Maan armeija ei ole pystynyt tai poliitikot eivät ole uskaltaneet pysäyttää Hizbollahia. Tämä on tausta vuoden 2023 jälkeisille tapahtumille.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump käy neuvotteluja Iranin kanssa. Iranilla on jossain määrin yliote Hormuzin salmen ja kansainvälisen kaupan merkityksen takia. Libanon ja Hizbollah ovat iso osa keskusteluja. Israelin armeijan kotijoukot ovat jatkuvasti pitäneet yllä hälytysvalmiutta Libanonin puolelta ammuttujen rakettien takia. Yhdysvaltain presidentti uskoo, että hyvä neuvottelutulos Iranin kanssa on mahdollinen, jos Libanonin tilanne rauhoitetaan. Tämä on Israelin kustannuksella tapahtuva toimi, koska Israelin olisi pakko saada Hizbollah heikentymään ja jatkuva tulitus lakkaamaan.

Juuri menneenä viikonloppuna Israel teki hyökkäyksen Beirutiin Dahiyeh’n alueelle vastaiskuna Hizbollahin rakettihyökkäyksille.  Juuri nyt Iran myös iski Israeliin ohjuksilla, jolloin presidentti Trump pyysi Israelia olemaan vastaamatta. Israel vastasi iskuun kohdistaen omansa sotilaalliseen kohteeseen. Israelissa esim. koulut on nyt suljettu ja maa on hälytystilassa.

Tätä kaikkea edelsi Israelin median raportti järkyttävästä keskustelusta presidentti Trumpin ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun välillä. Keskustelun muistiinpanojen ja myöhemmän Trumpin haastattelun mukaan Trump olisi huutanut ja raivonnut. Israelin on siis käytännössä pakko suostua tulitaukoon Libanonissa. Yhdysvaltalaisen virkamiehen mukaan Trump ymmärtää, että Hizbollah on hyökännyt Israeliin toistuvasti, mutta pitää silti Israelin vastausta ylimitoitettuna.

Trump ilmoitti keskustelun jälkeen sosiaalisen median kanavillaan, että oli käynyt tuottoisat keskustelut Israelin ja Hizbollahin kanssa. Israelissa Netanjahun poliittiset kilpailijat syyllistävät häntä antautumisesta Yhdysvalloille ilman, että sodan tavoitteita on saavutettu.

Jotkut kommentaattorit ovat arvioineet, että Yhdysvallat on toistuvasti estänyt Israelia saavuttamasta tavoitteita sekä Gazassa että Iranissa. Tämä ennenaikainen sodan lopettaminen on huolestuttava kehitys, koska se jättää valtaan henkilöt ja rakenteet, joita sodan olisi tullut syrjäyttää.

Väkivaltaisessa iskussa terroristi myös ampui sunnuntaina useita ihmisiä eri yhteisöissä Keski-Israelissa. Ainakin yksi ihminen kuoli. Terroristi oli Israelin arabi, poliisi pidätti myös toisen miehen tässä ammuskelun yhteydessä.

Vaalit

On mahdollista, että Israeliin tulee ennenaikaiset vaalit. Keskustelu Israelin parlamentissa knessetissä on käynyt todella kuumana ja se liittyy nimenomaan. ultraortodoksien tai ääriuskonnollisten miesten armeijapalvelukseen. Tämä on erittäin tärkeä kysymys. Ääriortodoksit osoittivat toistuvasti mieltään ja saivat valtavalla määrällään tukittua kokonaan liikenteen koko maassa ja nimenomaan avainristeyksissä. Väkivaltaisia yhteenottoja mielenosoittajien ja poliisin välillä nähtiin. Mielenosoittajat toimivat, koska vastustavat pakollista armeijapalvelusta ääriortodokseille.

Ääriuskonnolliset eivät ole perinteisesti palvelleet armeijassa, mutta useat poliittiset puolueet haluavat heille samanlaisen pakollisen armeijapalveluksen kuin kaikille muillekin. Monet kokevat, että taakka ei jakaudu tasaisesti, kun osa vanhemmista joutuu lähettämään lapsensa, erityisesti nuoret miehet jopa kolmeksi vuodeksi armeijan palvelukseen. Koko tilanne juontuu David Ben Gurionin aikaisesta päätöksestä, jolla erivapaus myönnettiin. Tuolloin ei kuitenkaan tiedetty, kuinka suuri väestönosa ääriortodoksit tulisivat olemaan yhteiskunnassa.

Tämä viimeisin kriisi johtuu siitä, että nykyinen knesset ei ole vahvistanut lakia, jolla ääriuskonnollisten erivapautta armeijapalveluksesta jatkettaisiin. Jos uudet vaalit tulevat, niin ääriostoksiapuolueet haluavat ne jo syyskuulle ennen tärkeitä Raamatullisia syksyn juhlapyhiä.

Oppositiopuolueet toivottavat vaalit tervetulleiksi.

Tässä yhteydessä ne ovat nostaneet esille Gazan, Libanonin ja Iranin tilanteet Netanjahun epäonnistumisina. Oppositio syyttää Netanjahua myös Israelin tämänhetkisestä erittäin vaikeasta tilanteesta kansainvälisillä forumeilla. Yesh Atid-puolueen puheenjohtaja Yair Lapid sanoi, että Israelin kansainvälinen status on mennyt niin alas, että ”sellaista ei ole ollut koskaan aiemmin maan historiassa”.

Lisäksi oppositio viittaa sisäpoliittisiin aiheisin, kuten kohonneisiin rikoslukuihin maan sisällä tämän hallituskauden aikana. Sitä pitempään kuin sota Iranin kanssa on jatkunut, se on vaikuttanut väestöön.

Äskettäin ilmeni Israel Democracy Institute-nimisen laitoksen tutkimuksessa, että jopa yksi kolmesta israelilaisesta saa nyt palkkatuloja huonommin kuin aiemmin. Pohjois-Israelissa, joka on ollut jatkuvan hyökkäyksen kohteena, jopa 50 % on menettänyt tulonsa tai hankkii aiempaa huonommin. Työttömyysluvut myös nousevat. Tämä tarkoittaa sitä, että todella monilla israelilaisilla on erittäin haastava taloudellinen tilanne. Kun tammikuussa 2026 n. 27 % raportoi olevansa taloudellisesti ahtaalla, luku on nyt noussut yli 30 %.

Seksuaalinen väkivalta

Edellisissä uutisissa kerroin raportista, jossa keskityttiin Hamasin tekemään seksuaaliseen väkivaltaan lokakuun 7, 2023 hyökkäyksessä. Samassa yhteydessä kerroin siitä, kuinka arvostettu New York Times-lehti julkaisi jutun, jossa se syytti Israelia näistä rikoksista.

Nyttemmin YK asetti Israelin samalle seksuaalirikoksia tekevien toimijoiden listalle sellaisten terroristijärjestöjen kuin ISIS ja Hamas kanssa. Toisin sanoen YK syyttää Israelia samanlaisesta järjestelmällisestä seksuaalisesta väkivallasta kuin se syyttää terroristijärjestöjä. Virkamies, joka teki tämän päätöksen ja asetti Israelin tälle listalle, on myöntänyt, että hän ei koskaan tutkinut mitään todistusaineistoa asiasta. Kysymys on äärettömän merkittävästä asiasta. Tämä virkailijan kertoma herättää hyvin vakavia epäilyjä siitä, millä tavalla YK itse asiassa toimii sen pääsihteerin Antonio Guterrezin pääsihteerikaudella. Israel on nyt katkaissut suhteensa pääsihteerin toimistoon kokonaan.

Pramila Patten on YK:n erikoisraportoija seksuaalisesta väkivallasta konfliktitilanteissa. Lehdistötilaisuudessa hän selitti, että hänellä ei ole mitään velvollisuutta tarkistaa faktoja. Kun hän saa tietoja, hänen tehtävänsä on vain kirjoittaa ne raporttimuotoon ja toimittaa ne pääsihteerin toimistoon. Omien sanojensa mukaan hän oli torjunut Israelin pyynnön tutkia asiaa ja ilmoittanut, että hän ”ei tulisi vierailulle eikä katsoisi mitään aineistoja”.

Tämä on aivan mahdoton tilanne. YK on jo pitkään ollut hyvin Israel-vastainen ja sen monet erityiselimet ovat äänestäneet Israelia vastaan useammin kuin muita tahoja tai valtioita vastaan yhteensä. Mutta, kun YK julkistaa tällaisen raportin, se herättää laajaa huomiota ja sen sisältöä toistetaan maailman mediassa. YK:ta pidetään luotettavana tiedonlähteenä. Mutta tämä äsken kuvattu tilanne tarkoittaa sitä, että YK ei ole toimija, johon voimme luottaa, vaan meidän tulee suhtautua varauksella kaikkeen tietoon, jota tulee YK:lta tai sen erityisjärjestöiltä.

Maailmalta

Vielä sen verran koskien antisemitismiä muualla maailmassa, että valitettavasti tilanne on hälyttävä.

Lontoosta olemme kuulleet jopa Suomen mediassa siitä, kuinka juutalaisyhteisö pelkää ja antisemitistiset hyökkäykset ovat yleistyneet.

New Yorkissa pidetään vuosittain suuri Israel-paraati, johon on perinteisesti osallistunut myös paikallisia poliitikkoja ja Israelista tulleita vieraita. Nykyinen pormestari Mamdani ei osallistunut tähän perinteiseen paraatiin. Lisäksi kaupungissa järjestettiin protesteja sitä vastaan, että Israelin valtiovarainministeri Betzalel Smotrich oli paikalla. Coloradossa, Yhdysvalloissa vietettiin äsken muistojuhlaa vuosi sitten tapahtuneen antisemitistisen pommihyökkäyksen takia. Mutta surullista on se, että suurin osa amerikkalaisista ei ole koskaan edes kuullut tästä hyökkäyksestä.

Kanadassa maan pääministeri Mark Carney myönsi julkisesti, että Kanada on epäonnistunut täysin juutalaisyhteisöjä turvaamisessa.

Tähän asiantilaan päätän uutiset.

Susanna Kokkonen