Mustapääkertun tarina

Se hyppeli pensasta ylös alas. Sitten se asettui ja avasi kitansa. Paikalla oli pikkusormenpään kokoinen oranssinpunainen marja – joka katosi. Kyseinen pensas on rusokuusama (Lonicera tatartica) vanhanaikainen, punakukkainen koristepensas.

Kohta tuli vaimo paikalle, sen baskeri on ruskea, uroksella mustahko. Uros oli toistanut muutamaan kertaan marjan kadottamistempun – glup, ja vaimo alkoi tehdä samaa – glup, glup. Kahdessa päivässä ne tyhjensivät koko pensaan marjoista – jotka eivät milloinkaan aiemmin olleet kelvanneet muille, ei edes rötöille.

Mukavaa, etteivät linnut häiriintyneet, vaikka utelias akka parin metrin päässä lasin takana vilkuili niitä. Se pensas olisi pitänyt poistaa aikaa sitten vinoonkasvaneena ja kitukasvuisena, mutta nyt… ei voi sanoa muuta kuin – voi hyvä Sylvi! Sitten kertut katosivat talveksi todennäköisesti Välimeren seuduille (Jonsonin lintukirja).

Tänä kesänä minulla on ollut ihka uusi mukava harrastus. Puhelimeen ladattava ”Muuttolintujen kevät” -sovellus, jolla voi äänittää lintujen laulua ja lähettää tunnistettavaksi. Tuloksen saa miltei heti. Olen omalla pihallani ’tunnistanut’ äänistä jo västäräkin, tiltaltin, kottaraisen, sini- ja talitiaisen, viherpeipon, tavallisen peipon, punarinnan, laulu- ja punakylki- ja mustarastaan ja satakielen äänet. – On pitänyt konserttia!

Nyt viimeksi kuulin uuden kantavankirkkaan liverryksen, mutta en ehtinyt äänittää. Laulaja tuli kuitenkin seuraavana päivänä uudestaan ja sitä seuraavana ja seuraavalla viikollakin: Sovellus määritti – mustapääkerttu. Ja minä kun olin ajatellut laulurastasta, mustarastasta tai jotain vastaavaa ’staraa’.

Matt. 6:26. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne.

Rupesin funtsimaan, että lintuja on miljardeja. On siinä Herra tarjonnut syöyävää! Kirvoillakin on merkitystä. Sinitiainen on pihallani käynyt varmaan satoja kertoja vetelemässä nokallaan pitkin raidan lehtiä ja lennättänyt sitten mössön pönttöön, jossa poikaset vikisevät. Herra on totta kai kasvattanut Tsadin järveen riittävästi sammakoita tuhansille flamingoille. Herra on tehnyt hiiret ja myyrät superhedelmällisiksi, jotta haukoilla ja pöllöillä olisi popsittavaa.

Ajatus: Mikähän lintu se joululaulusta tuttu Sylvia on? Piti katsoa lntukirjasta millaista ääntä kertut pitää. Monet ääntelevät ”derrr” tai ”trrrrr”, yksi ”ksh-tsur-ur-ur-ur”, ”yhtä tavua toistava säksätys”, tai: ”vädd, vädd, vädd”. – (Ajatella: ihan oikea tietokirja kirjoittaa tuommoisia!) Mutta ne olivatkin vieraita kerrtuja. Suomessa pesii vain neljä kerttua, joista kaksi laulaa. Lehtokerttu, puskapulisija, se ei ainakaan voi olla, siitä tuskin syntyisi kaihoisaa joululaulua. Niinpä mustapääkerttu lyyrisine, kysymyksen kaltaisine sävelaiheineen täytyy olla tuon joululaulun inspiroija !

Alkukesällä kuusamapensaani yllätti ylenpalttisin punaisin kukin. Kukkia pursusi vanhoistakin, puolikuolleista oksista. Kun ne sitten lakastuivat, tilalle kasvoi rykelmittäin pieniä vihreitä marjanalkuja.

Minun ’mustapäästarani’ laulelee pihalla lähes päivittäin, ja se on jo kahtena päivänä käynyt ikkunani alla tutkimassa kuusamapensasta ikään kuin arvioimassa, koskahan pääsisi taas niitä isoja, kuulaita, punaisia marjoja hotkimaan.

Aina joskus joku kirjoittaa, että tilhet syövät käyneitä pihlajanmarjoja alkoholeineen. En ole koskaan nähnyt ensimmäistäkään videota, jossa kännänen tilhi tippuu pihlajasta tai jää puun alle örventelemään, se on kaupunkilegendat erikseen.

Wikipedian mukaan rusokuusaman marjat ovat myrkyllisiä. Ainakaan viime syksynä minun hyvät sylvini eivät kuitenkaan olleet niistä marjoista moksiskaan.

– – Herttinen – nyt sylvejä onkin viisi, kaksi pyrähtelijää ja kolme räpyttely-lentäjää!