Lahjoita iloa ja toivoa lapselle!
Sunnuntaina 16.11. klo 19-24 Radio Patmoksen taajuuksilla tai nettiradion kautta pääset mukaan osallistumaan viiden tunnin erikoislähetykseen, joka pidetään Operaatio Joulun Lapsen hyväksi. Radio Dei tulee mukaan klo 21.
Osallistumalla keräykseen tuot iloa ja toivoa Euroopan köyhimmille lapsille.
Tule kokemaan lämmin ja koskettava ilta musiikin parissa! Juhani Tikkanen Duo, eli Juhani Tikkanen ja Hema Harju, tuo elämänmakuiset laulut ja tarttuvat melodiat keskelle Helsingin sydäntä!
Juhani Tikkanen Duon konsertti
La 15.11. klo 18
Meilahden kirkossa
Operaatio Joulun Lapsen hyväksi
Rovasti Jouko Koistisen uutuuskirja Kristuksen seurakunta ja Israel lopunajassa on äärimmäisen ajankohtainen. Kirjansa takakannessa hän toteaa: ”Raamatusta löytyy kaksi tärkeää tekijää, joiden merkitys Jumalan valtakunnan tulemisessa on keskeinen. Toinen niistä on Kristuksen seurakunta ja toinen on Israel. Israel tulee olemaan myös ajankellona tälle ajalle ja samalla lopunajan tapahtumien keskipisteenä.”