Rony Smolar – Israel-uutisviikko 1.6.2026

Israel-uutisviikkojakso osoitti, ettei maaliskuun kestänyt Israelin ja Yhdysvaltojen sota Irania vastaan eikä sitä seurannut ja edelleen vaihtelevana jatkuva tulitauko ole rauhoittanut Lähi-itää. Sama koskee myös Israelin ja Libanonista käsin toimivien Hizbollah-joukkojen huhtikuun puolivälissä voimaan astunutta tulitaukoa, kun osapuolet sitä päivittäin rikkovat. Myös viime aikoina uutisotsikoista varjoon jääneen Gazan tilanne hehkuu säästöliekillä ja uhkaa syttyä uudelleen tuleen.

Lähi-idän odottavaa tunnelmaa on jo viikkoja hallinnut Yhdysvaltojen ja Iranin tulitauon mahdollinen jatkaminen kohti pitkäaikaisia ”pelisääntöjä”, mikä ei kuitenkaan merkitsisi rauhantilaa. Syynä on se, että sodassa altavastaajaksi jäänyt ja paljon iskuja vastaanottanut Iran näkee itsensä voittajana, koska sen on kerrottu nopeasti toipuneen tappioistaan, säilyttänyt suurimman osan aseistuksestaan sekä korkeasti rikastamastaan uraanista. Sen lisäksi maan hallinto on vaikutusvaltaisen vallankumouskaartin tuella pysynyt vallassa.

Pakistanin välittämien sopimusneuvottelujen venyminen yli kahdeksi kuukaudeksi on johtunut lähinnä Iranin tunnetusta neuvottelutaidosta sekä maan loputtomista vaatimuksista, minkä lisäksi presidentti Donald Trumpin vaihtuvat mielipiteet ovat etäännyttäneet sopimukseen pääsemistä.  ”Olemme sodan voittajia”, on kuulunut Iranista, mihin Trump on vastannut, ettei hän tunnetusti tee huonoja diilejä eli sopimuksia.

Näiden näkökantojen välissä Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tehtäväksi on jäänyt vakuuttaa sotaa vastustaville amerikkalaisille sopimuksen olevan syntymässä aivan lähipäivinä. Viime keskiviikkona se 60 päivän yhteisymmärrysmuistiona osapuolille esitettiin, mutta hyväksymättä se jäi odottamaan presidentti Trumpin ja Iranin julkisuudesta poissa pysyttelevän ylimmän johtajan Mojtaba Khamenein siunausta.

Osapuolten hyväksyessä sopimuksen se olisi merkittävä läpimurto sitten sodan alkamisen maaliskuun lopulla, vaikka edessä olisikin vielä vaikeat neuvottelut sodan keskeisimmistä tavoitteista eli Iranin ydinohjelman alasajosta sekä luopumisesta rikastamastaan uraanista.

Myös miinoista vapaan meriliikenteen salliminen Hormuzinsalmessa on vaikea aihe Iranille, joka vaatii itselleen ja liittolaiseksi muuttuneelle naapurilleen Omanille salmen valvontaa sekä aluksilta kauttakulkumaksua.

Antavana osapuolena Yhdysvaltojen edellytetään löysäävän Iranille asetettuja kansainvälisiä talouspakotteita, kuten Iranilta jäädytettyjä yli sadan miljardin dollarin varojen vapauttamista.

Mutta sopimusluonnokseen tyytymätön presidentti Trump on lisännyt jännitystä Hormuzinsalmessa, kun Yhdysvaltain asevoimat ovat viime päivänä iskeneet salmen iranilaisiin kohteisiin, joista käsin Iranin kerrotaan uhkaavan alueella olevia amerikkalaisjoukkoja sekä kaupallista meriliikennettä.

Kun Iran uhkaa vastata iskuihin, kertoo se neuvotteluosapuolten olevan edelleen kaukana toisistaan. Sen seurauksena Trump näyttää nyt joutuneen strategiseen umpikujaan, mistä hän ei ilman voimakeinoja tunnu löytävän ulospääsyä.

Siitä kertoo perjantaina Trumpin johdolla Valkoisen talon tilannehuoneeseen kutsuttu turvallisuuskabinetin kokoontuminen, jonka odotettiin päättävän sotatilan keskeyttämisestä 60:n päivän tulitauon ajaksi. Kahden tunnin kokouksen jälkeen Trump kuitenkin poistui kokouksesta antamatta ilmoitusta mahdollisesta päätöksestä. Siitä on päivittäin seurannut pienempiä yhteenottoja Persianlahdella.

Lähi-idässä ilmestyvien lehtitietojen mukaan tilanne näyttäisi kiristyvän, kun Iranin kansallisen turvallisuusneuvoton ylimmässä johdossa olevat kovan linjan edustajat epäilevät Yhdysvaltojen kanssa neuvoteltavan sopimuksen sisältävän Trumpin virittämiä sudenkuoppia. Siksi neuvosto on nyt vedonnut maan ylimpään johtajaan sopimuksen estämiseksi.

Vallitsevassa neuvottelutilanteessa on Yhdysvaltain rinnalla sotaan osallistunut Israel joutunut sivuosaan, kun Trump on avoimesti paljastanut, ettei hän kaikista neuvottelukäänteistä kerro ystävälleen pääministeri Benjamin Netanjahulle. Israelilaisen lehtitiedon mukaan Netanjahu onkin lähipiirille myöntänyt, että hänellä on nykytilanteessa hyvin vähän vaikutusvaltaa Yhdysvaltain presidenttiin ja on epätietoisena huolestunut Iranin kanssa neuvotellusta sopimuksesta.

Iranin käyttämä neuvottelutaktiikka tunnetaan hyvinkin Israelissa, missä Iranin uskotaan viivyttelemällä ostavan itselleen aikaa valmistautuakseen seuraavaan yhteenottoon.

Se ei kuitenkaan alkaisi aivan pian, sillä sen estäisi kymmenen päivän kuluttua alkavat ja viisi viikkoa kestävät jalkapallon maailmanmestaruuskisat, mihin lähes koko maapallon huomio kiinnittyy. Siksi sodan ei haluta pilaavan vuoden suurinta urheilutapahtumaa.

Poliittista painetta kisojen ympärillä oli etukäteen aiheuttanut Iranin joukkueen selviytyminen Kanadassa, Meksikossa sekä Yhdysvalloissa pelattaviin kisoihin. Vaikka Iranin joukkue pelaa alkuottelunsa juuri Yhdysvalloissa, ei se ilmoituksensa mukaan aio kisojen ajaksi tinkiä uskomuksistaan, kulttuuristaan eikä vakaumuksistaan.

Maja- ja harjoittelupaikaksi Iranin joukkuejohto onkin turvallisuussyistä valinnut Meksikon ja siellä lähellä Yhdysvaltojen rajaa sijaitsevan Tijuanan kaupungin, minkä lisäksi joukkueen johto on vaatinut pelaajilleen tiukkoja turvallisuustoimenpiteitä lentokentillä, hotelleilla sekä matkoilla pelistadioneille.

Iranin kisajärjestäjille esittämiin kymmenen kohdan vaatimuksiin kuluu myös kunnioituksen osoittaminen maan lippua sekä kansallislaulua kohtaan.

Huomion ollessa Lähi-idässä muualla, Hamas näyttää Gazassa kokoavan joukkojaan seuraavaa yhteenottoa varten mm koettelemalla alueella yhä olevien israelilaisjoukkojen valppautta. Tästä on seurannut lyhyitä tulitaisteluja, jotka ovat päättyneet lähistöllä päivystävän amerikkalaisjohtoisen monikansallisen sotilasesikunnan väliintuloon.

Presidentti Trumpin 70:n miljardin dollarin suunnittelema Gazan rauhoittamiseksi ja jälleenrakentamiseksi on viivästynyt, kun asiaa käsitellyt viimeisin raportti paljasti tammikuun lopulla perustetun nk:n rauhanneuvoston jäsenmaiden laiminlyöneen aiemmat miljardien dollarien lupauksensa. Nyt tavoite on todettu niin etäiseksi, että koko suunnitelma on vaarassa kaatua.

Vain Arabiemiraattien sadan miljoonan sekä Marokon 20 miljoonan dollarin hallintoon menneet avustukset ovat toistaiseksi pitäneet suunnitelman elossa, neuvoston muiden maiden seuratessa epävakaan tilanteen kehittymistä Lähi-idässä.

Joukkojaan pitkään valmiustilassa pitävä Israel seuraa tilannetta huolestuneena, sillä uhkana edelleen on vihollisuuksien uudelleen syttyminen samanaikaisesti usealla rintamalla. Niistä Libanon on huhtikuussa sovitusta tulitauosta huolimatta pysynyt hyvin rauhattomana, kun Iranin tukemat Hizbollahin joukot eivät suostuneet noudattamaan Libanonin hallituksen hyväksymää amerikkalaista sovintoehdotusta.

Lyhyeksi jäänyt tulitauko vesittyi siksi, että Iranin tukema Hizbollah otti rakettiensa lisäksi käyttöön myös vaikeasti torjuttavia lennokkeja, jotka lähes päivittäin ovat aiheuttaneet israelilaisjoukoille tappioita sekä tuhonneet rakennuksia ja hedelmätarhoja Israelin pohjoisosissa, mistä asukkaat ovat joutuneet pakenemaan muualle tai viettämään aikaansa suojatiloissa.

Israelin vastatessa vihollisen iskuihin, huomioni kiinnittyi viime viikolla Ylen televisiouutisten aamulähetyksiin, jotka poikkeuksetta alkoivat Israelin tekemisillä Libanonissa mutta ei sanallakaan viitattu Hizbollahin tekemisiin. Ohittamalla israelilaisten kärsimykset Yle ja muu suomalaismedia ei ilmeisesti halua tunnustaa myös israelilaisten olevan sodassa kärsiviä uhreja.

Siksi päätin kirjoittaa perustellun ja asiallisen palautteen Ylen vastaavalle päätoimittajalle, joka yllätyksekseni ystävälliseen sekä jatkossa toivon odotuksia antaneeseen sävyyn vastasi viikonvaihteessa minulle, kun olin painottanut kuulijoiden ja katselijoiden oikeutta saada tasapuolista ja totuudenmukaista uutisointia ilman, että vain Israel nostetaan tikun nokkaan. Samalla peräänkuulutin median vastuuta myös juutalaisvastaisuuden yleistymisestä.

Tässä yhteydessä kehotankin kuuntelijoitani rohkeasti antamaan palautetta Ylen uutispäällikölle, sillä se on meidän veronmaksajien oikeus.

Iranin tilanteeseen kytköksissä olevan Libanonin rauhoittamispyrkimykset keskittyivät viime perjantaina Yhdysvaltojen puolustusministeriössä Pentagonissa käytyihin neuvotteluihin, joihin osallistuivat molempien maiden sotilasedustajia. Keskeisenä keskustelunaiheena oli Hizbollahin aseellisen toiminnan torjuminen, sillä sen joukot aiheuttavat huolta ja tuhoa niin Libanonissa kuin Israelissa.

Tapaaminen oli ensimmäinen sotilasedustajien välillä käyty sen jälkeen, kun maiden diplomaatit olivat aiemmin kolmesti neuvotelleet Washingtonissa.

Mitään tuloksia ei ennen Iranin tilanteen selviämistä kuitenkaan ole odotettavissa, mutta presidentti Trump pitää vuoropuhelua tulevaisuudessa muotoutuvan ”uuden Lähi-idän” kannalta tärkeänä.

Sama näkemys vallitsee Trumpin suhtautumisessa myös Iranin uhkaamille Persianlahden liittolaismaille tarjottuun Yhdysvaltain sotilaalliseen suojaan, minkä Trump ääneen viime viikolla toisti:

–       En ole niinkään varma, että päädyn Iranin kanssa sopimukseen, elleivät Persianlahden arabivaltiot suostu liittymään vuonna 2020 käynnistämääni ”Abrahamin sopimuksena” tunnetulle rauhantielle, joka normalisoi diplomaattisuhteet Israelin ja arabimaiden kesken.

Sanat oli osoitettu erityisesti Saudi-Arabialle, Qatarille ja Kuwaitille ja ne on tulkittu siten, että Trump haluaa nykyisessä Lähi-idän kriisissä saavuttaa merkittävän diplomaattisen voiton ennen kuin suostuisi sodasta selvinneen Iranin kanssa pitempiaikaiseen sopimukseen.

Vaikka tuo kuulostaa israelilaisten korvissa myönteiseltä ja kauan odotetulta diplomaattisena edistysaskeleena, nähdään siinä kuitenkin piilevän vaaran, mikä lopulta johtaisi Palestiinan valtion syntyyn. Sitä kun ei pian kuusi vuosikymmentä sitten käydyn voittoisan kuuden päivän sodan rajojen sisäpuolella kasvanut maan väestö tahdo hyväksyä.

Ja lopuksi: Viime viikolla huomioni kiinnittyi eräässä Israelin englanninkielisessä päivälehdessä olleeseen mielipidekirjoitukseen, jonka otsikko kuului: ”Kristillinen sionismi – Israelin salainen ase”.

Siinä kirjoittaja avaa toteamalla, että suurin osa maailman sionisteista eli juutalaisten kansallisaatetta kannattavista ei ole juutalaisia, vaan 700 miljoonaa kristittyä.

Tuon kansallisaatteen mukaisesti kristityt sionistit uskovat, että juutalaisten paluu Israeliin ja Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 oli profetian täyttymys. Kirjoittaja päättelee, että kristityt sionistit saattavat ehkä erota poliittisissa näkemyksissään, mutta eivät raamatullisissa näkemyksissään. Siinä heitä yhdistää Raamatussa Mooseksen ensimmäisessä kirjassa luku 12, jakeet 1–3, joka tunnetusti päättyy Jumalan lupaukseen Abrahamille: ”Siunaan ne, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä”.

Tästä voi hyvin päätellä, että jo kauan ennen poliittisen sionismin syntyä monet kristityt uskoivat, että juutalaiset palaisivat muinaiseen kotimaahansa. Siten kristityt sionistit tekivät juutalaisen sionismin mahdolliseksi, päättelee lehden kirjoittaja ja myöntää ettei Israel käy taistelua yksin, vaan että etulinjassa ovat Raamattuun uskovat kristityt.

Pitkän kirjoituksensa lopuksi kirjoittaja viittaa pääministeri Benjamin Netanjahun tuoreeseen puheeseen, missä hän totesi, että ”juuri kristityt sionistit tekivät juutalaisen sionismin aikoinaan mahdolliseksi. Siksi minun on vaikea kuvitella juutalaisvaltion syntyä ja uudelleen nousua, ilman kristillisten sionistien tukea”, oli pääministerin näkemys.

Sama kumppanuus kristittyjen ja juutalaisten sionistien välillä jatkuu edelleen, päättää lehden kirjoittaja.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikkojakso.

Rony Smolar