Rony Smolar – Israel-uutisviikko 6.6.2022

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:45 ja 21:00.

7882-israel_uutisviikko_keskikoko

Viime aikoina on ollut ikävää aloittaa nämä uutisraportit viittaamatta joko Israelin kriisissä olevaan hallituspolitiikkaan tai Israelin ja Iranin suhteiden alati pahenevaan tilaan. Mutta nämä asiat ovat kevään ja alkukesän aikana saaneet yliotteen Israelin uutistapahtumista, joilla on taipumus vetää puoleensa vähemmän akuutteja tapahtumia.

Siksi pienikin hengähdystauko kriiseistä ja jännityksestä otetaan helpotuksena vastaan, kuten eilen, jolloin israelilaiset saivat nauttia pitkästä viikonlopusta pyhiinvaellusjuhlapyhän Shavuotin muodossa. Seitsemän viikkoa juutalaisen pääsiäisen toisesta päivästä vietettävä juhlapyhä osui tänä vuonna yhteen eilen vietetyn helluntain kanssa.

Shavuotia vietetään muistona Jumalan Israelin kansalle antamasta Toorasta, jonka Mooses erämaavaelluksen aikana Siinain vuorella vastaanotti. Siksi synagogissa luettiin Tooran ytimenä olevasta kymmenestä käskystä, joihin koko länsimaisen sivistyksen moraalikäsitys perustuu.

Shavuot on myös elonkorjuujuhla, tai oikeammin maatalouteen liittyvä juhlapäivä, jolloin israelilaiset unohtavat murheensa ja retkeilevät luonnossa ja vierailevat maataloustiloilla ja kibbutseilla. Lisäksi tapana on tuona päivänä syödä vilja- ja meijerituotteita.

Vallitsevaa jännitystä helpottanutta hengähdystaukoa helpottivat myös uutiskuvat, joissa näytettiin yli kolmensadan Etiopian juutalaisen saapuminen uuteen kotimaahansa. Tämä 3000 maahanmuuttajan eturyhmä sai Tel Avivin lentokentällä juhlavan vastaanoton, sillä sisällissodan repimästä Etiopiasta ei pitkään aikaan ollut maahanmuuttoa ja myös nyt muuttaneet olivat joutuneet odottamaan vuosia päästääkseen Israelissa asuvien sukulaistensa luo.

Tämän ensimmäisen lennon mukana tuli myös itsekin Etiopiasta 1980-luvulla muuttanut maahanmuuttoministeri Pnina Tamano-Shata, joka lennon aikana tutustui Israelin tuleviin uusiin asukkaisiin ja kertoi heille heidän omalla amharan kielellä tulevasta kotimaasta. Muuttolentojen kerrotaan Etiopiasta jatkuvan vuoden loppuun saakka.

Israelissa elää noin 170.000 Beta-Israeliin eli Etiopian juutalaiseen heimoon kuuluvaa, joiden juutalaisen alkuperän Israelin päärabbinaatti on vuosikymmeniä sitten tunnustanut.

Maahanmuutto on keskeinen osa juutalaisvaltion olemassaoloa ja lakiin kirjattuna se tunnetaan nk. paluumuutto-oikeutena, mikä automaattisesti sallitaan maapallon kaikille juutalaisille.

Mutta lyhyt hengähdystauko tuskin kykeni poistamaan sitä huolta, mitä pääministeri Naftali Bennett paraikaa tuntee hallituksensa koossa pysymisestä. Nimittäin kahdeksasta hyvin erilaisesta puolueesta vuosi sitten koottu hallitus näyttää kaatuvan omaan mahdottomuuteensa, sillä niin eri suuntiin sitä on viime aikoina sisäisesti revitty. Hallituksessa oikealla ja vasemmalla olevat puolueet ovat yhtäkkiä löytäneet aatteellisia syitä, miksi jatkaminen yhteishallituksessa on tullut lähes mahdottomaksi.

Sen lisäksi hallituksessa vaa´ankielen asemassa oleva arabipuolueiden liitto on joutunut molempien poliittisten suuntausten hampaisiin, eikä pääministeri Bennettin mielenrauhaa helpota sekään, että opposition äksyily on käynyt yhä hyökkäävämmäksi ja äänekkäämmäksi.

Ainoa minkä katsotaan voivan pelastaa hallituksen, on viimeisin mielipidetutkimus, mikä osoittaa, ettei Benjamin Netanjahun johtama oppositio kykenisi muodostamaan korvaavaa hallitusta, jolloin ennenaikaisista vaaleista ei olisi apua.

Sen verran hallituksen koossapysyminen vaikuttaa Israelin ulkosuhteisiin, että presidentti Joe Bidenin myöhemmin tässä kuussa aiottu vierailu näyttää nyt lykkääntyvän. Bidenin hallinto haluaa nimittäin ensin vakuuttua Bennettin hallituksen vallassa pysymisestä, sillä uusi vaalien kierre tai Netanjahun paluu todennäköisesti lykkäisivät Bidenin Lähi-idän varalle olevia suunnitelmia.

Niiden keskiössä on Israelin ja palestiinalaisten palauttaminen takaisin neuvottelupöytään sekä palestiinalaisille annettavan talousavun lisääminen.

Palestiinalaishallinto itsekin odottaa kovasti amerikkalaispresidentin vierailua ja toivoo siltä myös tuloksia, sillä palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on jo joitakin kertoja turhautuneena uhannut perua edeltäjänsä Jasser Arafatin vuonna 1993 antaman Israelin valtion tunnustamisen.

Bidenia odotetaan myös muualla Lähi-idässä, sillä aluetta pitävät jännityksessä myös mm Turkki, Iran sekä Saudi Arabia, viimeinen ei niinkään sotilaspoliittisesti, mutta kyllä kansainväliseen öljypolitiikkaan liittyvänä mahtitekijänä.

Mutta hallituksensa ensimmäisenä vuosipäivänä poliittisesta tilanteesta turhautunut Naftali Bennett muistutti pyhäviikonlopun kynnyksellä israelilaisia, lähinnä hiljaista enemmistöä siitä, että hallituksen muodostamisella haluttiin vuosi sitten estää maassa kytenyt poliittinen kaaos sekä pattitilanteeseen päättyneiden parlamenttivaalien loputon kierre. Bennett kiteytti sanomansa, että oli halunnut säästää israelilaiset kaksitoista vuotta hallinneelta Netanjahulta, joka hallintonsa viimeisinä vuosina oli unohtanut maan edut ja tavoitellut vain omaa kunniaansa.

Se oli kovaa tekstiä, mutta samaa on muutaman kuukauden ajan kuulunut myös äärioikealta, mistä poliittista ilmapiiriä kuumentaneet puheet ovat välillä johtaneet lähes käsirysyn asteelle jopa parlamentissa.

Siksi Bennett kehotti 27-sivuisessa julistuksessaan maataan rakastavia israelilaisia korottamaan ääntään hyvän ja vakaan hallintotavan puolesta. ”Hyvät siskot ja veljet, olette unohtaneet miten lähellä kaaosta ja poliittista väkivaltaa me vuosi sitten olimme. Juuri siksi eri poliittisia suuntauksia edustava hallitus tuolloin muodostettiin”, muistutti Bennett.

Israelin sisäiset ongelmat tahtovat välillä jäädä taka-alalle, kun maan turvallisuudesta on kyse ja siinä yleisimmin toistuu Iranin salaa kehittämän atomiaseen valmistuminen. Julkisuuteen on yhä enemmän tullut tietoja, joiden mukaan Iran on salannut ja harhaanjohtanut ydinteknologiaansa tarkkailevia atomienergiajärjestön kansainvälisiä tarkastajia. Israel on tätä jo vuosia epäillyt ja myös itse hankkinut siitä tietoa ja siksi vaatinut jo pitkään paikallaan polkeneiden valvontaneuvottelujen katkaisemista ja Iranin saattamista entistä tiukempaan boikottiin.

Koska Iranin tiedetään rikastuttaneen uraania moninkertaisesti yli sille sallitun määrän, uskotaan maan olevan vain muutamien kuukausien päässä omasta atomiaseestaan. Siksi Israel on viime aikoina kiihdyttänyt valmiuttaan iskeä Iraniin. Israel on ilmoittanut liittolaiselleen Yhdysvalloille ja muille Iranin kanssa neuvotteluja käyville Euroopan läntisille valtioille, ettei se voisi enää pitkään odottaa, vaan iskisi pian ennaltaehkäisevästi, sillä Iranille ei missään olosuhteissa tulee sallia atomiasetta.

Siksi Israel on viime viikkoina kiihdyttänyt meri- ja ilmavoimiensa pitkän matkan hyökkäysharjoituksia. Se sai Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtajan Rafael Grossin pikaisesti matkustamaan Israeliin, missä hän muutama päivä sitten sai kuulla pääministeri Bennettin syvän huolen Iranin salailusta sekä Israelin vaatimuksista Iranin rankaisemiseksi.

Samalla kun Bennett painotti Israelin kannattavan asiassa neuvotteluratkaisua, hän muistutti Israelin oikeudesta puolustaa itseään.

Sillä välin Iranista välittyy edelleen uutisia poikkeuksellisista tapahtumista, jotka liitetään Israeliin tai Iranin nykyhallintoa vastustaviin aktivistiryhmiin. Mm viime viikolla eräs ryhmä myönsi avoimesti iskeneensä 5000:een eri puolilla pääkaupunkia Teherania olevaan valvontakameraan pimentäen tai peittäen ne hallintoa vastustavilla iskulauseilla.

Iskun ajankohdaksi oli valittu Iranin islamistisen tasavallan perustajan ajatolla Khomeinin muistopäivä, jolloin myös hallintoa vastustavia on kaduilla paljon liikkeellä

Myös eräs vallankumouskaartin eversti kuoli viime viikolla hämärissä olosuhteissa Teheranissa pudottuaan kotitalonsa katolta. Sitä pidettiin Iranin viranomaisten järjestämänä kostona, koska hänen epäiltiin toimineen Israelin laskuun salamurhassa, mikä viikkoa aikaisemmin oli johtanut hänen virkaveljensä surmaamiseen.

Ja nyt viikonvaihteessa Iranin ohjustuotantoon liittyvän huippututkijan kerrottiin menehtyneen ruokamyrkytykseen.

Israel kutsuu tällaista vihollisen maaperällä tapahtuvaa toimintaa sotien väliseksi sodaksi, missä se on onnistunut hyvin ja mitä se edelleen aikoisi jatkaa.

Onneksi väkivalta ei kaikkialla hallitse Lähi-itää, sillä Israel ja Arabiemiiraatitt allekirjoittivat viime viikolla maiden välisen vapaakauppasopimuksen, ensimmäisen juutalaisvaltion ja minkään arabimaan välillä. Sopimus syntyi vajaa kaksi vuotta maiden diplomaattisuhteiden solmimisesta eikä ihme, että Israelin johto onnitteli lämpimästi Emiirikuntien kruununprinssiä.

Sopimus kattaa lähes sataprosenttisesti maiden välisen kaupan, jonka arvo viime vuonna oli lähes 900 miljoonaa dollaria.

Israelilla on nyt 19 vapaakauppasopimusta eri valtioiden, myös Euroopan Unionin kanssa. Emiirikunnilla oli ennestään vapaakauppasopimus vain Intian kanssa.

Näiden uutisten lisäksi myös maan korkeat liikenneonnettomuusluvut puhuttavat israelilaisia. Kasvanut autokanta, hyväkuntoiset tiet, mutta välillä myös huonot olosuhteet sekä holtiton ajotyyli johtavat lähes päivittäin vakaviin liikenneonnettomuuksiin. Syy on vähemmin ollut alkoholissa ja enemmänkin huumeessa ja se valitettavasti näkyy tilastoissa.

Tilastojen valossa viime vuosi oli liikenneonnettomuuksien kannalta synkkä, sillä 361 ihmistä menetti niissä henkensä, mikä on keskimäärin 10% edellisvuosia enemmän. Kuolleista neljäsosa oli autoilijoita, neljäsosa jalankulkijoita sekä kolmannes moottoripyöräilijöitä. Muita ovat olleet pyöräilijöitä sekä sähköpotkulautailijoita. Erityisesti moottoripyöräilijöiden määrä kuolontilastoissa on viime vuosina lisääntynyt, samoin alle 24-vuotiaiden autoilijoiden. Kolmeneljäsosaa liikenneonnettomuudessa menehtyneistä on ollut miehiä.

Tilastot kertoivat vuosittain myös yli 2000:sta vakavasti loukkaantuneesta, mikä lopullisesti sai eri viranomaiset yhdistämään ponnistelunsa tavoitteena onnettomuuslukujen jyrkkä alentaminen. Itse muistelen Suomen liikenneturvallisuuden eteen tehtyjen toimien olleen vuosia sitten esimerkkinä Israelille.

Ja lopuksi: Joukko Jerusalemin Heprealaisen ylipiston psykologian laitoksen tutkijoita on kiinnostunut selvittämään, mikä saa nuoren naisen ja miehen ensimmäisen tapaamisen jälkeen rakastumaan ja muodostamaan elämänpituisen suhteen.

Ehkä vastaus on meille yllättävä mutta ei tohtori Shir Atzilin johtamalle tutkijaryhmälle, joka on tunnistanut tutkimuksen kohteena olleiden parien synkronoidussa kehonkielessä samoja piirteitä, kuin mitä on havaittu vanhempien ja vastasyntyneen lapsen välillä.

Tutkimuksessa tarkastelun kohteena oli 46 ensitapaamiseen otettua paria, joiden käyttäytymistä tarkkailtiin ensimmäisen viiden minuutin ajan. Sen lisäksi, että tutkittavilla oli tunteita tarkkailevat rannekkeet, niin myös heidän eleitään, kuten käsien ja jalkojen liikuttelua sekä kasvojen ilmeitä seurattiin toisilleen lähettäminä sanattomia viesteinä. Ne johtivat vastavuoroisen kommunikaation syntymiseen. Lopuksi pareja pyydettiin arvioimaan kiintymyksenä astetta.

Tohtori Atzlit kertoo tutkijaryhmän löytäneen kysymykseensä vastauksen mutta ei vielä halunnut tehdä johtopäätöksiä, kun selvittämättä jäi vielä kysymys, johtaako keskenään synkronoitu kehonkieli ihastukseen vaiko toisinpäin. Siis, tutkimukset jatkuvat.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR