Israel 77 vuotta – historian ihme lupauksen maassa

Tänään onnittelen Israelin valtiota, joka eilen, 1.5.2025, täytti 77 vuotta.

Kuten joku on osuvasti todennut: ”Israel on 3000 vuotta vanha ja 77 vuotta nuori.” Juutalaisilla on vuosituhantiset juuret juuri siihen maahan, jossa nykyinen Israel sijaitsee.

Toukokuun 14. päivänä vuonna 1948 Israel julistautui itsenäiseksi, ja siitä on nyt kulunut 77 vuotta.

Jo valtion synty itsessään on ollut kuin ihme.

Ainoalaatuinen kansallinen tarina

Juutalaisten omat profeetalliset kirjoitukset puhuivat asiasta jo vuosituhansia sitten – ja tämä tapahtui riippumatta siitä, uskotko Raamattuun tai oletko uskonnollinen vai et.

Kyseessä on ainoalaatuinen kansa ja tarina: ei ole toista kansaa maailmassa, jolla olisi omat pyhät kirjoitukset, joissa toistuvasti kerrotaan, että Jumala on antanut heille tietyn maan, mutta että he ovat menettäneet sen syntiensä ja rikkomustensa vuoksi. Ja kuitenkin – samat kirjoitukset lupaavat heidän palaavan maahansa takaisin, ja niin on tapahtunut toistuvasti, viimeksi 1800-1900-luvuilla. 

Juutalaisen kansan historia on ainoalaatuinen. Se on kansa, joka on kokenut pakkosiirrot, hajaannuksen, vainot ja holokaustin, mutta joka on säilyttänyt identiteettinsä, kielensä, uskontonsa ja toivonsa.

Tämä toivo kiteytyy Israelin valtion itsenäisyysjulistuksessa, joka on yksi maailmanhistorian vaikuttavimmista ja samalla kenties aliarvostetuimmista perustamisasiakirjoista.

Paluu lupauksen maahan

14. päivä toukokuuta 1948 David Ben–Gurion, tuleva Israelin ensimmäinen pääministeri, luki julki Israelin itsenäisyysjulistuksen Tel Avivissa.

Juutalainen kansa, joka oli kokenut Euroopassa ennennäkemättömät vainot, sai nyt kansallisen kodin esi-isiensä maassa. Mutta julistus ei nojaudu vain läheiseen historiaan. Se ankkuroi Israelin perustamisen vuosituhantiseen yhteyteen maan ja kansan välillä.

Kommentoin lyhyesti joitakin nostoja itsenäisyysjulistuksesta. Oheen liitetyllä Israel Nyt! -katsauksen videolla luen julistuksen kokonaan ja kommentoin sisältöä laajemmin:

”Israelin maassa sai alkunsa juutalainen kansa. Tässä maassa muotoutui sen henkinen, uskonnollinen ja kansallinen luonne. Täällä se asui riippumattomana ja itsenäisenä. Täällä se loi kansallisesti ja universaalisti merkittävän kulttuurin ja antoi maailmalle ikuisen kirjojen kirjan.”

Julistuksessa puhutaan kansan paluusta. Juutalainen kansa ei ole ulkopuolinen ja ulkopuolelta tullut kansa, kolonialistinen projekti, vaan alueen alkuperäiskansa, joka on päässyt palaamaan maahansa, jonka se menetti ja jota se on ikävöinyt tuhansia vuosia.

”Väkivalloin maasta karkotettu juutalainen kansa säilytti kaikesta huolimatta uskon maahansa kaikissa maissa, joihin se oli hajaantunut, pysyen lujana rukouksessaan ja toivossaan saada palata siihen maahan ja elvyttää siellä poliittinen vapautensa.”

Kansallinen herääminen ja kansainvälinen tunnustus

Itsenäisyysjulistus seuraa juutalaisen kansan heräämistä poliittiseksi liikkeeksi, jonka tunnetuin ilmentymä oli sionismi:

”Vuonna 1897 kokoontui ensimmäinen sionistikongressi, koollekutsujana Theodor Herzl, juutalaisvaltion ajatuksen henkinen isä. Kongressi puolusti julkisesti juutalaisen kansan oikeutta oman maansa jälleenrakentamiseen.”

Sionistinen liike ei syntynyt tyhjästä, vaan juontuu kansan muistiin juurtuneesta toivosta. Tämä toivo sai kansainvälisen tunnustuksen 1900-luvun alussa:

”Tämä oikeus tunnustettiin 2. marraskuuta 1917 Balfourin julistuksessa ja vahvistettiin mandaatilla, jossa Kansainliitto myönsi kansainvälisellä tasolla juutalaisen kansan ja Israelin välillä vallitsevan historiallisen yhteyden ja juutalaisten oikeuden perustaa jälleen kansallinen kotinsa.”

Sana ”jälleen” on tässä sekä edellisessä lainauksessa keskeinen: kyse ei ole uuden kansallisen kodin perustamisesta tyhjästä, vaan aikaisemmin menetetyn uudelleenrakentamisesta.

Teksti heijastaa näin Kansainliiton Brittiläisen mandaattiasiakirjan (1922) sanoja, jossa juutalaisen kansan ikiaikainen yhteys maahansa sekä valtion ”jälleen perustaminen” (re-constitute) mainitaan.

Mandaattiasiakirja teki juutalaisvaltion perustamisesta kansainvälistä oikeutta. Siitä tuli kansainvälinen velvollisuus, ei vaihtoehto.

Kyseessä ei ollut yksinomaan ideologinen tai historiaan perustuva uskonnollinen vaatimus, vaan kansainvälisoikeudellisesti tunnustettu oikeus.

Holokaustin varjo ja uusi toivo

Juutalaisen kansan paluu sai uuden, traagisen kontekstin toisen maailmansodan aikana. Itsenäisyysjulistus viittaa näihin vaiheisiin:

”Vainot, jotka tuhosivat meidän aikanamme Euroopassa miljoonia juutalaisia, todistavat jälleen kiistattomasti pakottavan tarpeen ratkaista juutalaisten kodittomuuden ongelma ja heidän riippuvuutensa juutalaisvaltion uudelleen perustamisesta Israelin maahan.”

Itsenäisyysjulistus ei siis ala viittauksella holokaustiin. Holokausti ei ollut syy valtion perustamiseen, mutta se korosti juutalaisten oikeutta ja tarvetta omaan turvapaikkaan. Israelin valtio ei syntynyt hyvityksenä, vaan kansan oikeuden toteutumana.

YK:n jakosuunnitelma ja sen merkitys

Keskeinen virstanpylväs Israelin valtion syntyprosessissa oli Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 29. marraskuuta 1947 hyväksymä päätöslauselma, joka suositteli Palestiinan jakamista juutalais- ja arabivaltioon. Juutalaiset hyväksyivät tämän suunnitelman, mutta alueen arabiväestö ja naapurivaltiot hylkäsivät sen ja ryhtyivät sotaan.

Itsenäisyysjulistus viittaa tähän päätökseen seuraavasti:

”Marraskuun kahdentenakymmenentenä yhdeksäntenä päivänä 1947 Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi päätöslauselman juutalaisen valtion perustamisesta Israelin maahan ja edellytti sen asukkaiden ryhtyvän itse omalta osaltaan kaikkiin päätöslauselman toteuttamisen vaatimiin toimenpiteisiin. Tämä juutalaisen kansan oikeus perustaa oma valtionsa, minkä YK näin tunnusti, on peruuttamaton.”

Tässä julistuksen lauseessa yhdistyvät historiallinen oikeus, josta julistuksessa ensin edellä on puhuttu, ja kansainvälinen tunnustus.

Näin jäsentyvä julistus korostaa sitä tosiasiaa, että juutalaisilla on sekä luonnollinen että kansainvälisen yhteisön tunnustama oikeus omaan valtioon.

On huomionarvoista, että julistus puhuu oikeudesta, ei lahjoituksesta tai armopalasta.

Lisäksi julistus sanoo, että YK tunnusti tämän oikeuden, se ei sellaista luonut tai antanut.  Oikeus on peruuttamaton, koska se on juutalaisen kansan luonnollinen ja historiallinen oikeus. Ei siksi, että YK sen tunnusti. Siksi YK ei voi sitä myöskään perua päätöksillään. Se olisi vastoin kansan historiallista ja luonnollista oikeutta.

Perustamishetki ja valtiollinen lupaus

Julistus kuvaa tarkasti itse perustamishetken:

”Tämän johdosta me, Israelin maassa asuvaa juutalaista kansaa ja sionistiliikettä edustavan kansallisen neuvoston jäsenet, olemme kokoontuneet brittiläisen mandaatin päättymispäivänä ja luonnollisten ja historiallisten oikeuksiemme ja Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselman nojalla, julistamme täten Israelin maahan perustetuksi juutalaisvaltion, Israelin valtion.”

Tässäkin on hyvä huomata mikä on YKn yleiskokouksen päätöslauselman (181) asema. Se on kansainvälisoikeudellinen tunnustus juutalaisen kansan historiallisille ja luonnolliselle oikeudelle omaan valtioon. YK ei luonut näitä oikeuksia päätöslauselmallaan eikä se luonut Israelin valtiota. Se tunnusti oikeuden omaan valtioon.

Julistuksessa määritellään myöhemmin tekstissä uuden valtion perusarvot:

”Sen perustana ovat vapaus, oikeus ja rauha sellaisina kuin Israelin profeetat ovat ne nähneet. Siellä vallitsee täydellinen sosiaalinen ja poliittinen tasa-arvo kaikkien kansalaisten kesken uskontoon, rotuun tai sukupuoleen katsomatta.”

”Se takaa uskon, omantunnon, kielen, kasvatuksen ja kulttuurin vapauden. Se suojelee kaikkien uskontojen pyhiä paikkoja.”

Tämä ei ollut pelkkää retoriikkaa. Israelin peruslait ja oikeuskäytäntö ovat vuodesta 1948 lähtien nojautuneet näihin periaatteisiin, vaikka täydellisyyteen ei ole vielä päästy.

Kutsu rauhaan ja yhteyteen

Julistus ei ollut suunnattu vain juutalaisille, vaan myös alueen arabeille ja ympäröiville valtioille. Israelissa tiedettiin hyvin, että itsenäisyysjulistus annettiin sodan uhan alla. Julistuksessa vedottiin sekä Israelissa että sen ympärillä asuviin arabeihin:

”Vetoamme Israelissa asuviin arabikansan jäseniin, jotta he säilyttäisivät rauhan ja tekisivät osuutensa valtion rakentamiseksi täydellisen ja tasavertaisen kansalaisuuden sekä asianmukaisen edustuksen pohjalta niin väliaikaisissa kuin pysyvissäkin valtion elimissä.”

”Ojennamme rauhan ja hyvän naapuruuden käden kaikille meitä ympäröiville valtioille sekä niiden kansoille ja vetoamme niihin molemminpuolisen avuliaisuuden ja yhteistoiminnan toteuttamiseksi.”

Tämä rauhantarjous torjuttiin välittömästi: seuraavana päivänä useat arabivaltiot hyökkäsivät vastaperustetun Israelin kimppuun pyrkimyksen tuhota se.

Israel tänään – haasteista huolimatta

77 vuotta myöhemmin Israel on moderni, teknologisesti edistynyt valtio.

Se on sääntöjä noudattava demokratia, jossa elää miljoonia arabeja, jotka nauttivat oikeuksia, joita heillä ei ole muissa arabimaissa. Israelissa elää Lähi-idän vapain arabiväestö.

Konflikti palestiinalaten kanssa jatkuu yhä, mutta juutalainen valtio seisoo perustajiensa perinnön varassa.

Lopuksi

Israelin itsenäisyysjulistus on dokumentti, jossa historia, oikeus ja toivo yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla.

Se on todiste siitä, että vaikka kansa hajotetaan, se voi palata. Vaikka sitä vainotaan, se voi nousta. Vaikka valtio syntyy liekkien keskellä, se voi rakentua vapauden, tasa-arvon, oikeuden ja profeettojen julistaman toivon kannattelemana.

Paljon onnea Israelin valtio ja sen koko kansa.

Chag Atzmaut Sameach! Hyvää itsenäisyyspäivää!

HERRA siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua,
HERRA valaiskoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen,
HERRA kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
4. Moos. 6:24-26