Yhteys vai selkeys? Helluntailiikkeen Israel-julkilausuma ja sen sisäiset jännitteet

Ajankohtaisen aiheen taustalla on keskustelua herättänyt helluntailiikkeen uusi asiakirja Suomen helluntailiikkeen teologisia näkemyksiä juutalaisuudesta ja Israelista, joka on eräänlainen päivitetty ja laajempi versio vuoden 2012 kannanotosta.

Paljon hyvää – mutta myös tulkinnanvaraa

Ohjelmassa korostui kaksi yhtä aikaa totta olevaa havaintoa. Ensinnäkin uusi julkilausuma sisältää paljon sellaista, mitä Israel-myönteinen kristitty voi pitää tärkeänä ja rakentavana: antisemitismi torjutaan selvästi, Israelin valtion olemassaolo hyväksytään ehdoitta, Israelin oikeus puolustautua tunnustetaan yleisen valtiollisen oikeuden mukaisesti, ja samalla huomioidaan myös palestiinalaiset ja Israelin arabit.

Lisäksi lausunnossa painotetaan missiologista näkökulmaa eli sitä, että evankeliumin julistaminen kuuluu myös juutalaisille.

Toiseksi kuitenkin juuri yritys muotoilla yhteinen teksti liikkeen sisäisten näkemysten keskelle synnyttää kohtia, joita voidaan tulkita eri tavoin – ja näissä tulkinnanvaraisuuksissa Kröger näkee asiakirjan suurimman riskin.

Kröger pitää uutta tekstiä kokonaisuutena parempana kuin vuoden 2012 lausuntoa. Hänen mukaansa aiempi dokumentti oli tärkeä “prototyyppi” siksi, että se ylipäätään toi keskeiset aiheet yhteen tilanteessa, jossa yhteistä määritelmää ei ollut. Uusi lausunto taas on pidempi ja taustoitettu; se selittää enemmän ja pyrkii antamaan laajemman perustelun.

Silti Kröger nostaa esiin huolen: asiakirja on kirjoitettu tavalla, joka hänen mielestään antaa opettajille ja tulkitsijoille liikaa vapautta. Lausunto on tarkoitettu ohjeelliseksi erityisesti koulutuskäyttöön, mutta samalla se voi jättää joissain kohdissa liian auki sen, miten Raamatun kohtia pitäisi opettaa ja mitä niistä tulisi johtaa.

Kaksi tulkintaa Israelista ja lopun ajoista

Keskustelun keskiössä oli nimenomaan maateologia ja lopun aikoihin liittyvä tulkinta. Turunen luki ääneen kohdan, jossa lausunto esittelee “perinteisen ja vallitsevan näkemyksen” sekä sen rinnalle tuodun “toisen näkemyksen”. Tiivistettynä:

Perinteinen näkemys painottaa, että Israelin maa-alue toimii lopun ajan tapahtumien tärkeänä näyttämönä. Abrahamille annettu maalupaus nähdään erillisenä siitä hengellisestä perinnöstä, johon Jeesukseen uskovat pakanat ovat tulleet osallisiksi.

Lisäksi juutalaisten paluumuuttoa (eksodusta) pidetään merkkinä Jumalan uskollisuudesta lupauksilleen, ja monien mukaan aikojen lopulla juutalaisten laaja kääntyminen Messiaan puoleen liittyy näiden lupausten täyttymykseen.

Tämä on vallitseva enemmistönäkemys helluntailiikeessä julkilausumankin mukaan.

Toinen näkemys taas korostaa, ettei uuden liiton jälkeen Jumalan kansa- ja valtakuntakäsitteitä voi sitoa maa-alueeseen ja yhteen etniseen ryhmään, vaan ne koskevat maailmanlaajuista uuden liiton kansaa, jossa juutalaiset ja pakanat ovat mukana evankeliumin vastaanottamisen kautta.

Tämän tulkinnan mukaan Abrahamille luvattu perintö ikään kuin laajenee koko maailmaan, ja juutalaisten kääntymys voidaan nähdä mahdollisena ilman, että se välttämättä kytkeytyy Israelin valtion maahan.

Tämä on vähemmistönäkemys, mutta sen olemassaolo liikkeen parissa haluttiin julkilausumassa tuoda esiin.

Voiko maa-lupauksen irrottaa Israelista?

Kröger tarttui tähän “toiseen näkemykseen” kriittisesti. Hän myönsi, että se voi kuulostaa raikkaalta ja kiinnostavalta – varsinkin niille, jotka eivät ole aiemmin kuulleet siitä paljon opetusta.

Hänen huolensa koski kuitenkin sitä, mihin suuntaan ajatus voi käytännössä viedä, jos sitä viedään pitkälle: joissain muodoissaan se voi tarkoittaa, ettei juutalaisilla olisi oikeutta maahan ennen kuin he tulevat Jeesukseen uskoviksi, ja jopa sitä, ettei aliaan eli paluumuuton pitäisi tapahtua ennen kääntymystä.

Kröger näkee tässä ongelman, koska se siirtää painopisteen niin voimakkaasti “uskoon tulon ehtoon”, että Vanhan testamentin liittolupaukset ja Israelin historiallinen jatkuvuus jäävät heikkoon asemaan.

Hänen mukaansa taustalla on usein puutteellinen Vanhan testamentin tuntemus: liittojen merkitys, Abrahamille annettu maasidos sekä profeetallinen ilmoitus Israelin kansallisista lupauksista eivät nouse riittävällä painolla esiin.

Kröger sanoi myös suoraan, että Israelin valtion syntyä ei hänen mielestään voi selittää vain kansainvälisen politiikan “oikkuna” tai YK:n päätöksenä, vaan hän näkee siinä profeetallisen sanan täyttymystä.

Miksi korvausteologiaa ei torjuta selvästi?

Yksi keskustelun jännitteistä liittyi myös korvausteologiaan. Turunen pani merkille, että lausunnossa ei suoraan ja eksplisiittisesti sanota “torjumme korvausteologian”, toisin kuin vaikkapa Fidan Israel-teologiaa käsittelevässä paperissa. Kröger ei pitänyt tätä sattumana: hän tulkitsi, että asiakirja on laadittu osittain liikkeen sisäisten erojen eheyttämiseksi.

Hänen mukaansa helluntaliikkeessä on viimeisten parin vuosikymmenen aikana noussut uudenlaisia painotuksia erityisesti nuoremman polven raamattuopettajien parissa, jotka ovat saaneet vaikutteita kansainvälisistä raamattukouluista ja maailmalla käytävästä teologisesta keskustelusta.

Keskustelu itsessään ei hänen mielestään ole väärin, mutta siitä tulee ongelma, jos perustelut eivät ole raamatullisesti ja historiallisesti kestäviä.

Kröger myönsi myös, että joitakin lausunnon muotoiluja voidaan lukea suuntaan, joka muistuttaa täyttymyksen teologiaa ja avaa tulkintamahdollisuuksia, jotka voivat olla ristiriidassa liikkeen perinteisen Israel-myönteisen painotuksen kanssa.

Juutalaisten perinteiden ihannointi – missä kulkee raja?

Lausunnossa otetaan kantaa myös ilmiöön, jossa ei-juutalaiset kristityt omaksuvat juutalaisia rituaaleja ja perinteitä tavalla, joka voi mennä evankeliumin hengen ohi.

Kröger tulkitsi kohdan viittaavan ylilyönteihin: vaatimuksiin sapattipakosta, kosher-ruokavaliosta ja rabbiinisen juutalaisuuden normittamisesta.

Hän piti varoitusta sinänsä ymmärrettävänä, mutta pelkäsi sen olevan turhan jyrkkä, koska kristityt voivat aivan hyvin viettää juutalaisten kanssa esimerkiksi sapatti- tai seder-aterioita, kunhan sisältö ja tarkoitus pidetään selkeinä eikä niitä sekoiteta esimerkiksi ehtoollisen merkitykseen.

Fidan “tömäkämpi” linja Israel-teologiassa

Loppupuolella ohjelmassa vertailtiin helluntailiikkeen lausuntoa Fidan Israel- ja juutalaistyön teologisiin suuntaviivoihin, jotka Turusen mukaan ovat “tömäkämmät” ja linjakkaammat.

Toisin kuin helluntailiikkeen julkilausuma Fidan paperi alkaa ja lähtee liikkeelle Jumalan valinnasta, liitoista ja maa-alueesta, ja torjuu korvausteologian suoraan.

Kröger kertoi, että Fidan paperi herätti aluksi kyselyä siitä, miksi se julkaistiin ennen helluntailiikkeen omaa paperia. Keskustelujen jälkeen asia kuitenkin selkiytyi, ja työ sai jatkua.

Yhteysasiakirja vai teologinen linjanveto?

Turusen esitti arvionaan, että Fidan paperi edustaa käytännössä vahvaa valtavirtaa helluntailiikkeen Israel-työssä, kun taas uusi lausunto on enemmän “yhteysasiakirja”, jossa tunnustetaan erilaiset näkemykset ja pyritään estämään repivyys.

Krögerin mielestä uusi julkilausuma on aidosti rakentava yritys: se torjuu antisemitismiä, tunnustaa kristittyjen erityisen suhteen juutalaiseen kansaan ja Israelin maa-alueeseen, ja haluaa pitää yhteyden näkemyseroista huolimatta.

Samalla juuri tämä sovitteleva muoto paljastaa, miten keskeinen ja herkkä kysymys maateologia on: jos muotoilut jäävät liian avoimiksi, opetus voi hajota tulkinnoiksi, jotka vetävät eri suuntiin.

Siksi Krögerin perusviesti tiivistyy lopulta samaan ajatukseen, josta Davar-työ aikoinaan lähti: Israelia koskevissa kysymyksissä tunne ja uutisvirta eivät riitä, vaan tarvitaan vahva ja hyvin jäsennelty raamatullinen perusta.

Kuuntele tästä:

Aamuvieraana Harri Kröger: Israel, maa ja helluntaiteologia