Albanian ja Kosovon kristillinen radio tarvitsee tukea – Media 7 painostuksen alla

Albanian raskaat vuosikymmenet kommunisti Enver Hoxhan alaisuudessa ovat surullisen kuuluisaa historiaa, josta saimme kunnolla tietää vasta hirmuhallinnon romahdettua. Maa oli täysin suljettu ulkomaailmalta ja Hoxha myös julisti Albanian maailman ensimmäiseksi virallisesti ateistiseksi valtioksi, jossa pelkkä Jumala-nimen mainitseminen johti koko perheen vangitsemiseen ja kidutuksiin. Sukupolvet kasvoivat ateismiin.

Enkelejda Kosovo

Jumala ei kuitenkaan ollut unohtanut Albaniaa. Kun maa alkoi avautua, lähetyssaarnaajat ja kristillinen media toivat sanomaa Vapahtajasta köyhälle ja kärsineelle kansalle.

Albanian koillispuolella sijaitsee Euroopan nuorin valtio, Kosovo, jonka asukkaista lähes 98 % on muslimeita, eikä evankelisia kristittyjä ole kuin 0,4 %. Perinteinen evankeliointi- ja lähetystyö on vainon takia mahdotonta. Jopa Raamatun omistaminen voi johtaa vaikeuksiin.

Median mahdollisuudet

Näissä oloissa, joissa Islam ja ateismi yhä peittävät Jumalan rakastavat kasvot, paras, ja useimmiten ainoa tapa viedä evankeliumia, on media. Radio ja televisio saavuttavat syrjäisimmätkin vuoristokylät. Niitä voi seurata salaa, kun muita perheenjäseniä ei ole paikalla.

Median mahdollisuuksista ja ihmeellisistä kuuntelijoiden todistuksista kertoo Media 7 Albanian perustaja ja johtaja Enkelejda Kumaraku Shelburne.

Hän sai selkeän kutsun Jumalalta perustaa kristillisen radion ollessaan vasta parikymppinen opiskelija, joka teki viihteellisiä ohjelmia Albanian kansalliseen radioon. Hän oli tullut teinityttönä satelliittitelevisiossa näkyvän 700 Club -ohjelman kautta uskoon ja paloi halusta kertoa evankeliumia ja käyttää toimittajan lahjojaan Jumalan valtakunnan hyväksi.

Enkelejda Kumaraku Shelburne perusti Radio 7 Albanian täysin uskonvaraisesti vuonna 2001.

Enkelejda kertoo, että toiminta alkoi ”hullunrohkeasti”, ilman taloudellista tai muutakaan tukea. Hän rukoili Jumalaa tuomaan ihmiset ja ohjelmat, auttamaan laitehankinnoissa ja lupaprosesseissa. Ja Jumala auttoi, polku oli ihmeitä täynnä.

Radio 7 Albania vahvistui, rinnalle tuli Radio 7 Kosovo, ja albaniankieliset kristilliset ohjelmat alkoivat kuulua myös Montenegrossa, Makedoniassa ja pohjois-Kreikassa. Radioasemia on nyt jo viisi.

Työ laajeni myös televisioon vuonna 2017 ja syntyi Media 7 Albania. Se on tällä hetkellä suurin albaniankielinen kristillinen media. Näkynä on paitsi kertoa evankeliumia ja opettaa uskoontulleita, myös auttaa haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä sekä rohkaista erityisesti kristittyjä naisyrittäjiä.

Radio 7 Albanian päivittäin lähetettävä Lasten tunti -ohjelma on tuottanut ohjelmistoonsa myös suomalaisen Jippiimission lauluja albanian kielellä.

Radio 7 Kosovosta kuuluu kristillisiä ohjelmia. Kosovon väestöstä lähes 98 % on muslimeja ja vain 0,4 % evankelisia kristittyjä.

Radio 7 Kosovosta kuuluu kristillisiä ohjelmia.

Uudenlainen vaino alkanut

Enkelejda kääntyi Patmos Lähetyssäätiön puoleen toukokuussa. Media 7 Albania oli joutunut yllättäen viranomaisten painostuksen kohteeksi.

Radiota syytettiin siitä, että ohjelmistossa ei ole muiden uskontojen ohjelmia, ja toimilupa uhattiin evätä. Sille määrättiin suuret sakot.

Vaikka radio on yksityinen, valtion viranomaiset olivat taipuneet muslimeiden vaatimuksiin ja aloittaneet painostuksen ja pelottelun.

Tällä hetkellä Enkelejda uskoo tilanteen Albaniassa olevan hetken aikaa rauhallisempi, sillä maahan on tulossa vaalit, eivätkä poliitikot halua joutua esille laittomien toimiensa takia.

Media 7 Albania on myös hyvin tunnettu ja sillä on vaikutusvaltaa kuulijoihin ja katselijoihin, siksi poliitikot antanevat rauhan ennen vaalitaistoa.

Tilanne Kosovossa sen sijaan on hyvin vaikea, ja siihen Enkelejda pyytääkin erityisesti esirukousta. Hän pyytää myös taloudellista tukea Radio 7 Kosovon työlle.

Koska Suomella ja Kosovolla on hyvät suhteet ja paljon yhteistyötä, Enkelejda uskoo, että suomalaisen lähetysjärjestön mukanaolo hillitsisi Kosovon viranomaisten laittomia pyrkimyksiä estää kristillisten ohjelmien kuuluminen maassa.

Kutsu Patmokselle on uusittu

Näky Balkanin alueesta ei ole Patmokselle suinkaan uusi. Olimme mukana Albaniassa heti diktatuurin romahtamisen jälkeen mm. Divjaken seurakuntatyössä ja vesiprojektissa.

Nyt kutsu on uusittu. Haavoittunut Balkanin alue tarvitsee parantajakseen Jeesusta.

Rukoile Media 7 Kosovon ja Albanian puolesta. Anna rakkaudenlahjasi, jotta hyvä sanoma Jeesuksesta voi kaikua yhä Balkanin albaniankielisen väestön keskuudessa.