Jouni Lallukka Kuvan ja Sanan uudeksi toimitusjohtajaksi

Kustannus Oy Kuva ja Sanatuotannon hallituksen kokouksessa 28.5.2025 Kuvan ja Sanan uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Jouni Lallukka Teologian kandidaatti ja tradenomi Jouni Lallukka (s. 1975) aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä 1. kesäkuuta 2025. Pekka Haapasaari, joka on johtanut Kuvan ja Sanan toimintaa Leo Mellerin jälkeen vuodesta 2000, on ilmoittanut luopuvansa toimitusjohtajan tehtävästä. Haapasaari keskittyy entistä enemmän Patmos Lähetyssäätiön Senior Advisorin rooliin.

Jouni-Lallukka-mustavalko

Lallukalla on monipuolinen ja vahva tausta sekä liike-elämässä että hengellisessä työssä. Hän työskenteli yli 15 vuotta Nordea-pankissa kansainvälisissä tehtävissä, kunnes hänen hengellinen kutsumuksensa johdatti hänet kristillisen kustannustoiminnan pariin.

Vuonna 2020 hän siirtyi Suomen Raamattuopiston säätiön kustannusyhtiö Perussanoman toimitusjohtajaksi, jossa hän toimi toukokuuhun 2023 asti.

Tämän jälkeen hän on toiminut Patmos Lähetyssäätiön kehityspäällikkönä ja jatkaa tässä tehtävässä rinnakkain uuden toimitusjohtajan tehtävänsä kanssa.

Pekka Haapasaari siirtyy keskittymään Senior Advisorin rooliin, jossa hänen vastuullaan on säätiön hallinnon kehittäminen, uuden sukupolven aseman vahvistaminen sekä Patmostalon kiinteistön kehittäminen.

Hän jättää tehtävänsä hyvillä mielin ja kiitollisena menneistä vuosista, joiden aikana yhtiön taloudellinen tila on edelleen vakiintunut ja kasvanut.

Samalla Pekka Haapasaari tukee siirtymävaihetta kokemuksellaan ja näkemyksellään, varmistaen yhtiön jatkuvuuden ja kehityksen.

Jouni Lallukan vahva taloudellinen osaaminen, monipuolinen kokemus kirjallisuudesta ja sitoutuminen kristillisiin arvoihin tuovat merkittävää vahvistusta Kuvan ja Sanan toimintaan.

Hänen johdollaan yhtiö jatkaa vakaalta pohjalta tehtäväänsä julistaa ja opettaa kristillistä uskoa suomalaisille – Vapahtajastamme, joka on syntisten sovittaja, Pyhällä Hengellä täyttäjä, sairaiden parantaja ja takaisin tuleva kuningas.