Keskuspankit ja tullit keskiössä

Pääkirjoituksessa todetaan muun muassa seuraavasti:

”Keskuspankkien ja talouspolitiikasta päättävien sopivasta keskinäisestä etäisyydestä on väitelty usein. Kreikkalaista mytologiaa mukaillen: on pohdittu, kuinka lähelle aurinkoa rahapolitiikan kannattaa lentää ennen kuin siivet palavat. Kun Euroopan keskuspankkia (EKP) perustettiin, sen asemointiin vaikutti kaksi EU-mahtia. Saksa halusi saksalaistyyppisen keskuspankin, joka seuraa vain inflaatiota ja rahapolitiikan välittymistä euroalueelle. Ranska halusi pankin, joka kuuntelee kansallisia talouspäättäjiä – tietysti ennen kaikkea ranskalaisia päätöksentekijöitä – ja sovittaa korkoja euroalueen taloudellisiin tarpeisiin…”

”Eri puolilla maailmaa nyt sytyteltävät kauppasodat ovat nostaneet keskuspankit jälleen keskiöön. Epävarmuus kasvaa, taloudelliset sidokset katkeilevat, ja talouden päättäjät lätkivät toisiaan tulleilla kuin hiekkalaatikolla istuvat lapset muovilapioilla. Uskottava rahapolitiikka on majakka myrkyssä, ja keskuspankit ovat aikuisia lasten riidoissa. Yhdysvalloissa nähdään nyt, mitä riskejä keskuspankkien ja reaalitalouden lähentymisessä on. Presidentti Donald Trump on yrittänyt saada oman valtansa alle kaiken, mitä maassa tapahtuu. Trump on aiemminkin moittinut maansa rahapolitiikkaa, mutta avoin isku Fediä ja sen pääjohtajaa Jerome Powellia kohtaan oli uusi ja yllättävä hyökkäyssuunta. Ennakointi on vaikeaa, jos joku suurella vallalla siunattu haluaa tehdä jotain täysin tyhmää ja vahingollista.”

”Vaikuttaa siltä, että Trump käsittää nurinkurisessa maailmassaan inflaationkin väärinpäin. Niin päin, että korkeat korot aiheuttavat inflaatiota, minkä vuoksi Powellin pitäisi laskea korkoja. Edes Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ole halunnut sammuttaa maansa majakasta valoa. Suosiosta kilpailevat duuman jäsenet ovat pomppineet koiranpentuina Putinin jaloissa ja vaatineet rapsutuksen toivossa, että Venäjän keskuspankin politiikkaa on muutettava sotaa tukevaksi. Putin on kuitenkin jättänyt keskuspankin rauhaan, mikä on – ikävä kyllä – suojellut Venäjän taloutta ja ruplan arvoa.”

”Powellin kausi Fedin johdossa päättyy toukokuussa 2026. Markkinareaktioiden vuoksi Trump ei ehkä saa Powellia erotettua, mutta hänellä on mahdollisuus etsiä pääjohtajan seuraajaksi Yhdysvaltojen nykyhallintoon paremmin sopiva hahmo: uskollinen ja kyvytön. Silloin tie politiikan ja talouden ylimmältä huipulta rahapolitiikan huipulle on auki. Euroopan keskuspankin perustajat voisivat sanoa talouspolitiikan ja rahapolitiikan hajuraosta Yhdysvaltojen tuoreen esimerkin valossa jälkiviisaasti: ”Wir haben es doch gesagt.” Mitä me sanoimme. Fed on lentänyt lähellä kuumuutta. Ei ehkä tällä kertaa lähellä aurinkoa, mutta kova kuumuus näyttää nousevan siitäkin, kun tyhmyyden palkeet puhaltavat narsismin nuotioon”.

Edellä lainatussa Hesarin pääkirjoituksessa nousee esiin useita aivan keskeisiä keskuspankkien perustavanlaatuisesta globaalin talouden valta-asemasta todistavia seikkoja. Kyseinen pääkirjoitus kannattaa lukea useaan kertaan ja keskittyneesti ajatellen. Harvoin näinkin arvovaltaisessa valtamediassa tuodaan ydintotuuksia esiin näin avoimesti ja paljastavasti kuin mitä nyt viitatussa Hesarin pääkirjoituksessa tehdään. Jos olet lukenut vuonna 2024 Kuvan ja Sanan julkaisemana ilmestyneen kirjani Rahan valta: kaverikapitalismi, keskuspankkirahoitus ja uusi maailmanjärjestys, ymmärrät heti, miksi Hesarin pääkirjoitus on niin valaisevan paljonpuhuva kuin on. Pääkirjoitus vahvistaa juuri niitä avainnäkemyksiä ja niiden todenperäisyyttä, joita kirjassani painotan ja perustelen.

Kuten pääkirjoituksesta ilmenee, keskuspankkien ja edustuksellisesti valittujen poliittisten talouspäättäjien välinen suhde on avainasemassa koko talousjärjestelmän toimivuuden ja yllä pysymisen kannalta. Järjestelmän ylläpysyminen on taattu, jos komentosuhteet pysyvät sellaisina kuin kuuluu. Tällainen hyvä asiaintila toteutuu, jos keskuspankit ovat talous- ja rahapolitiikan eli siten oikeastaan kaiken keskiössä. Kuten pääkirjoitus sanoittaa, keskuspankit ovat majakka, joka valaisee pimeässä yössä ja myrskyssä ja joka johtaa oikeaan suuntaan ja varjelee laivat ajautumasta karille. Keskuspankit ovat ikään kuin kypsiä aikuisia, jotka ratkaisevat lasten tyhjänpäiväiset riidat. Tällaisia tyhjänpäiväisiä ja lapsellisia riitoja ovat etenkin tämänhetkiset tullien asettamiset, mikä vertautuu irrationaaliseen ja vihaisenväkivaltaiseen lätkimiseen.

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että keskuspankkeja vastaan nouseminen on määritelmällisesti täysin tyhmää ja vahingollista, vahingollista nimenomaan USA:n ja dollarin valta-aseman säilyttämisen kannalta. Näin ollen on selvääkin selvempää, että USA:n presidentti Donald Trump on arkkityyppinen tyhjänpäiväisesti riitelevä lapsi, joka irrationaalisen väkivaltaisesti lätkii toisia tulleilla ja joka – ennen kaikkea – on täysin tyhmästi ja vahingollisesti hyökännyt USA:n keskuspankkia eli liittovaltion keskuspankkia eli The Federal Reserveä ja sen pääjohtajaa Jerome Powellia vastaan ja pyrkinyt itse presidenttinä suuntamaan rahapolitiikkaa. Tällainen on, Hesarin pääkirjoituksen edustaman maailmankatsomuksen mukaan, pahinta mitä voi tehdä.

Niin tärkeä, keskeinen ja ratkaiseva todellisuus on keskuspankkien riippumattoman vallan varjeleminen ja pyhänä ja koskemattomana pitäminen, että – varmaan ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen – jopa Hesari tunnustaa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on osannut tehdä jotakin oikein ja hyvin. Hänkään nimittäin ei sentään ole sammuttanut valoa Venäjän todellisesta majakasta eli Putinkaan ei ole puuttunut Venäjän keskuspankin suvereeniin päätösvaltaan, vaan on – siis oikein ja hyvin – jättänyt keskuspankin rauhaan. Tämä on todella paljastava ja paljonpuhuva näkemys Hesarilta.

Ensinnäkin nyt on sitten tullut todistetuksi, että Putinkaan ei kaikissa toimissaan olekaan irrationaalisen hullu, harhainen eikä käsittämätön eikä ilmeisesti täysin pahakaan, koska on osannut menetellä oikein tässä maailman merkittävimpiin ja tärkeimpiin lukeutuvassa kysymyksessä eli keskuspankin suvereenin vallan turvaamisessa ja haastamatta jättämisessä. Samalla Hesari tulee myöntäneeksi, ettei Venäjän talouden tila ole ollut eikä ole niin huonossa kunnossa kuin virallinen niin sanottu läntinen narratiivi on jatkuvasti halunnut uskotella. Venäjän taloutta on suojellut se, että Putin on viisaasti jättänyt kajoamatta rahapoliittisen vanhurskauden ytimeen eli keskuspankin toimintaan ja korkeimpaan päätösvaltaan.

Sekin Hesarin lausumista selviää, että Venäjän keskuspankki on koko ajan toiminut kuten kaikki keskuspankit kaikkialla toimivat ja on näin ollen myös toiminut koko ajan yhteistyössä muiden keskuspankkien kanssa. Keskuspankkien globaalin valtaverkoston näkökulmasta Venäjä ei ole ollut sen eristyneempi kuin ennenkään. Mutta sen sijaan, ja tämä on erittäin tärkeää huomata ja panna merkille, Hesarin pääkirjoituksen mukaan USA:n presidentti Donald Trump on kuin onkin Putinia tyhmempi, lapsellisempi ja itse asiassa vaarallisempi patologisessa narsismissaan, koska Trump, päinvastoin kuin sentään tässä viisas ja asiallinen Putin, on julkeasti kohdistanut hyökkäyksen USA:n keskuspankin kaikkivaltiutta vastaan eikä ole kunnioittanut maailman institutionaalisesti mahtavimman voiman ja vallan paikallista edustajaa, The Fediä ja sen pääjohtajaa.

Siinä missä jopa Putin on osannut toimia oikein, siinä Trump on anteeksiantamattomasti rikkonut maailman mahtavia vastaan. Ja kuten niin monilla muilla nojatuolipsykiatreilla, myös Hesarilla on syvällisen pyhä tieto ja etädiagnostisoimiskyky, joiden erehtymättömällä oikeutuksella Hesari tietää Trumpin julkeantyhmän keskuspankkihaastamisen kuten tolkuttoman tullipolitiikkansakin nousevan vain ja ainoastaan sairaalloisuudesta eli narsismista. Niinpä, mitään järjellisiä taloustieteellisiä perusteita Trumpilla ei tietenkään ole, vaan keskuspankin haastamisen täytyy kummuta vain ja ainoastaan sairaalloisista motiiveista, eli voisiko tätäkään enää freudomarxilaisemmin ilmaista.

Mutta huomaa siis, että se kaikkein pahin ja täysin hulluin ei ollutkaan sentään edes jossain järkevä Putin, vaan Trump, joka on hullu kaikissa tekemisissään ja varsinkin sillä kaikkein korkeimmalla ja pyhimmällä eli keskuspankkeihin kajoamattomuuden mittarilla arvioiden. Ja Trumpin pyrkimys kajota keskuspankkiin eli ottaa siihen määräysvaltaa on hulluntuhoisaa etenkin siksi, koska dollarin asema heikentyy tällöin.

Rahan valta -kirjani sivujen 53–75 neljäs pääluku on otsikoitu seuraavasti: ”USA:n ääretön valtionvelka ja keskuspankkirahoitus”. Luvun alaotsikot, jotka kaikki osiltaan valaisevat niitä keskeisiä teemoja, jotka Hesarin pääkirjoituksessa nousevat esiin, kuuluvat seuraavasti:

USA:n valtionvelka on ääretön; Jopa IMF on varoittanut vaarallisesta velkariippuvuudesta; Velkaantumiskehitys on tulevaisuuden kannalta erittäin huolestuttavaa; Velkaantuminen nojaa keskuspankkirahoitukseen; USA:n dollariperustainen valta-asema on vaarassa; Dollari on globalistisen keskuspankkirahamahdin ase; Keskuspankkisysteemin juuret ovat Englannin keskuspankissa ja Lontoon Cityn rahamahdissa; The Federal Reserve ja Kansainvälinen järjestelypankki; Keskuspankit luovat tyhjästä mielikuvitusrahaa; Pankit todellakin luovat rahaa tyhjästä; Kansallismielisten patrioottien ja keskuspankkimiesten välinen kamppailu; Donald Trump on haastanut keskuspankkivallan, ja Kyse on elämän ja kuoleman kamppailusta.

Kirjani neljännen luvun alaotsikot ja niiden sisältö osoittavat, mistä Hesarin pääkirjoituksen Trump-vastaisessa sisällössä on loppuviimeiseksi kyse.

Toisen maailmansodan jälkeinen USA:n dollarin valta-asema on rakennettu USA:n liittohallituksen velkaantumisen varaan ja dollari on ollut nimenomaan globalistisen keskuspankkirahamahdin ase. Nyt USA:n dollariperustainen valta-asema on vaarassa, toisaalta äärettömän ja keskuspankkiglobalisteja itseäänkin jo kavahduttavan velkaantumistason ja sen horjuttavan vaikutuksen vuoksi, toisaalta myös ja etenkin tätä velkaantumista ratkaisevasti hillitsemään pyrkivän ja keskuspankin kuristusotteen haastamaan pyrkivän America First -patrioottisen presidentti Trumpin vuoksi.

Juuri tästä syystä Hesarin pääkirjoitus suhtautuu Trumpiin kuten suhtautuu ja asennoituu Trumpiin vielä Putiniakin vihamielisemmin. Trumpin ajama talouspolitiikka keskuspankin rahapolitiikan haastamisineen ja korkeine tulleineen muodostaa todellisen uhan eliittiglobalistien hallinnoimalle talousjärjestykselle. Juuri tästä syystä Trumpin talouspolitiikkaan ja etenkin suojatullipolitiikkaan on kohdistettu niin massiivista arvostelua kuin on.

Todellisuudessa Trumpin The Fediin kohdistama haastaminen ja hänen tullipolitiikkansa eivät ole lainkaan järjetöntä vihaisenväkivaltaista lapsellista lätkimistä. Kannattaa noteerata sekin, mitä kirjoittaa Helsingin yliopiston kansainvälisen makrotaloustieteen tutkija Juha Tervala 28.4.2025 päivätyssä Helsingin Sanomien Vieraskynä-artikkelissaan ”Trumpin diili höllentäisi velkojien kuristusotetta kehitysmaista”, jonka ingressin mukaan ”Vahva dollari on oire maailmanlaajuisesta epätasapainosta, jonka seuraukset kasautuvat heikoimmille”. Tervala kirjoittaa muun muassa seuraavasti:

”Yhdysvaltojen dollarista on tullut historiallisen vahva. Se on yhtä vahva kuin 1970-luvun alussa ja 1980-luvun puolivälissä, ja silloin maailman oli pakko toimia: ensin purettiin kiinteiden valuuttakurssien Bretton Woods -järjestelmä, ja vuonna 1985 solmittiin Plaza Accord -sopimus dollarin heikentämiseksi. Nyt vahva dollari horjuttaa jälleen globaalia taloutta, erityisesti kehitysmaiden näkökulmasta. Vahva dollari kiristää rahoitusoloja, nostaa elinkustannuksia ja kasvattaa kehitysmaiden velkataakkaa paikallisvaluutassa. Kehitysmaat ovat erityisen haavoittuvia, koska niillä on runsaasti dollarimääräistä velkaa, ja suuri osa kehitysmaiden tuonnista – kuten energia, vilja ja muut raaka-aineet – hinnoitellaan dollareissa. Kun dollari vahvistuu, nämä välttämättömyyshyödykkeet kallistuvat paikallisvaluutoissa, mikä heikentää ostovoimaa.”

”Kun kehitysmaan valuutta heikkenee dollariin nähden, velan maksaminen vaatii enemmän paikallisvaluuttaa. Velkataakka kasvaa, vaikka dollarimääräinen velka pysyisi ennallaan. Jos maan oman valuutan arvo heikkenee 20 prosenttia, valtion on kerättävä 20 prosenttia enemmän kotimaisia verotuloja voidakseen maksaa saman dollarimääräisen lainan takaisin”.

Artikkelissa katsotaan seuraavastikin:

”Kiinan valuuttapolitiikka on yksi syy dollarin vahvistumiseen. Kiina on pitänyt yuanin arvon aliarvostettuna. Se on kasvattanut Kiinan kauppaylijäämää muun maailman kustannuksella ja heikentänyt kehitysmaiden asemaa. Vahva dollari on oire maailmanlaajuisesta epätasapainosta, jonka seuraukset kasautuvat heikoimmille. Velkakriisin kärjistyessä kehitysmaat tarvitsevat nykyistä oikeudenmukaisemmat rahoitus- ja valuuttaehdot. Viime viikkoina huomio on keskittynyt Donald Trumpin tullipolitiikkaan. On arvioitu, että uusien tullien asettamisen taustalla saattaa olla pyrkimys sopimukseen, joka heikentäisi dollaria. Yhdysvaltojen, länsimaiden ja johtavien kehitysmaiden pitäisi edistää tällaista ’Mar-a-Lagon sopimusta’. Se tasapainottaisi Yhdysvaltojen vaihtotasetta, mutta hyödyttäisi myös kehitysmaita alentamalla öljyn, raaka-aineiden ja ruoan hintaa paikallisvaluutassa”.

Dollarin vahvuus valuuttana ja globaalin talousjärjestelmän reservivaluuttana on siis varsin keinotekoinen ilmiö, joka osoittaa, että maailmantalous on pitkään ollut epätasapainossa, joka on paitsi heikentänyt kehitysmaiden taloudellista asemaa myös vienyt USA:n vaihtotasetta epätasapainoiseen ja USA:n itsensä kannalta huonoon suuntaan. Juuri kuten Trump on pitkään korostanut ja puhunut, Kiinan tarkoitushakuinen ja USA:ta heikentävä valuuttapolitiikka on merkittävä syy dollarin keinotekoiseen vahvistumiseen ja sen mukanaan tuomiin ongelmiin. Kiina on osaltaan käyttänyt omaa rahapolitiikkaansa jo pitkään taloussodan aseena USA:ta vastaan.

Trump ei suinkaan tämänhetkisillä toimillaan ole aloittanut tyhjästä mitään uutta kauppasotaa, vaan on alkanut vahvasti reagoida ja puolustautua jo pitkään USA:ta kansallisesti heikentäneitä taloudellisia rakenteita ja ulkoisia hyötyjiä vastaan, jotka hyötyjät eivät suinkaan tähänkään asti ole pelanneet mitään sääntelystä ja manipulaatiosta vapaata vapaakauppapeliä, vaikka tätä retorista Free Trade -termiä on toki taajaan käytetty. Presidentti Trumpilla ja hänen hallintonsa taloustieteilijöillä on sittenkin varsin järjellisiä taloustieteellisiä perusteita talous- ja tullipolitiikalleen.

Nämä perusteet ovat siis järjellisiä, jos on tarkoitus ajaa America First -linjaa ja USA:n talouden vahvistamista ja suojelemista manipuloidulta ja epäreilulta talous- ja rahapolitiikalta. Näistä perusteista tekee selkoa Frank Wright 8.4.2025 päivätyssä LifeSiteNews-artikkelissaan ”Globalists are freaking out over Trump’s tariff plan: here’s why”, jonka ingressin mukaan “While globalists screech that Trump has descended into ’madness,’ his ’Liberation Day’ tariff plan that shocked global markets is actually rooted in carefully thought out economic theory”.

Frank Wrightin artikkelin mukaan Trump ilmoitti jo vaalilupauksenaan, että hänen määräämänsä tullit tulevat tuottamaan tuloja, suojelemaan USA:n teollisuutta ja palauttamaan tasapainon USA:n vaihtotaseeseen ja sitä myöden maailmantalouteenkin. Trumpin tullien tarkoitus on pysäyttää USA:n vaihtotaseen epätasapainon ja velkaantumisen syveneminen ja korvata nämä turmiolliset asiaintilat oikeasti reilulla kaupalla, ei vain nimellisellä vapaakaupalla, ja oikealla vaurauden kasvulla.

Trump haluaa siis puuttua USA:n tuhoisaan velkaantumiseen, jota näennäisen globaalin vapaakaupan ja dollarin vahvistumisen vuosikymmenet ovat rajusti lisänneet. USA on velkaantunut ja sen teollinen tuotanto on virrannut ulkomaille niitä suuresti hyödyttäen mutta USA:ta itseään pitkällä tähtäimellä heikentäen. Tällaisen asiaintilan Trump haluaa muuttaa eri asteisilla kovilla tulleilla, joiden avulla kauppa olisi suunnattavissa tasapainoisempaan suuntaan.

Näiden linjausten teoreettinen perustus on esillä esimerkiksi professorien Jesse, Howard ja Raymond Richmanin teoksessa Balanced Trade: Ending the Unbearable Costs of America’s Trade Deficits (Lexington Books, 2014) sekä Ian Fletcherin teoksessa Free Trade Doesn’t Work: What Should Replace It and Why (Coalition for a Prosperous America, 2011). Tullit eivät siis ole mikään itsetarkoitus Trumpille, vaan tehokas väline muiden osapuolten, jotka tähän asti ovat manipuloidusti hyötyneet USA:sta sen velkaantumisen ja epätasapainon kustannuksella, pakottamiseksi oikeasti reilun kaupan harjoittamiseen ja yleisen kauppatasapainon palauttamiseksi.

Toki tällaiset toimet ovat aina luonteeltaan rajuja ja aiheuttavat alkuun epämukavuuksiakin, mutta toisaalta, Trumpin ja USA:n vinkkelistä katsottuna, näyttävät tuovan tulosta, kuten osoittaa Elli-Alina Hiilamon 30.4.2025 päivätty Yle-artikkeli ”Trumpin kauppasota näyttää purevan: Eurooppalaiset lääkeyhtiöt investoivat nyt isosti Yhdysvaltoihin”, jonka lopussa todetaan näin:

”Trumpin kauppapolitiikan keskeinen tavoite on tuoda Yhdysvaltoihin lisää tuotantoa ja työpaikkoja. Lääkeyhtiöiden lisäksi monet muutkin yhtiöt ovat kertoneet viime aikoina investointisuunnitelmistaan Yhdysvaltoihin. Näin ovat tehneet esimerkiksi teknologiajätit Apple ja Nvidia sekä autovalmistajat Honda ja Hyundai, uutiskanava CBS News kertoo”.

Trumpin tullipolitiikan linjan perusteita valottaa hyvin myös Victor Davis Hanson 28.4.2025 päivätyssä American Greatness -artikkelissaan “Trump, Tariffs, Trade—and a Taboo?” , ingressinään “Trump’s trade strategy aims to slash the U.S. deficit by forcing fairer deals with key partners—pushing reciprocity, not profiteering, to regain economic balance”.

Presidentti Trumpilla ja hänen hallintonsa taloustieteilijöillä on varsin järjellisiä taloustieteellisiä perusteita talous- ja tullipolitiikalleen. Trumpin ajama talouspolitiikka keskuspankin rahapolitiikan haastamisineen ja korkeine tulleineen muodostaa todellisen uhan eliittiglobalistien hallinnoimalle talousjärjestykselle.

Juuri tästä syystä Trumpin talouspolitiikkaan ja etenkin suojatullipolitiikkaan on kohdistettu niin massiivista arvostelua kuin on. Kyse on, loppuviimeiseksi, kansallismielisten patrioottien ja keskuspankkimiesten välisestä kamppailusta. Donald Trump on, talous- ja tullipolitiikallaan, haastanut keskuspankkivallan ja siihen perustuvan dollariperustaisen maailman talousjärjestyksen. Kyse on, kuten Rahan valta -kirjani neljännen pääluvun alaluvun otsikko toteaa, elämän ja kuoleman kamppailusta.