Paavi Leo XIII:n linja

Uuteen paaviin liittyviä kysymyksiä tarkastelen laajemmin Leena Metsämäen kanssa Ajankohtafoorumi-ohjelmasarjan 18.5.2025 päivätyssä jaksossa ”Uusi paavi ja katolisen kirkon suunta”, joka löytyy Patmosplus-ohjelmakirjaston arkistosta ja joka kannattaa myös kuunnella. Nyt käsillä olevassa kirjoituksessa keskityn nimenomaan Leo XIII:n linjan tarkasteluun. Tästä linjasta on jo julkisuudessa esitetty jonkinlaisia luonnehdintoja.

Esimerkiksi dosentti Jyri Komulainen kirjoittaa 21.5.2025 päivätyssä Helsingin Sanomien Vieraskynä-asiantuntija-artikkelissaan ”Paavi Leo XIV tarjoaa toisenlaisen vision amerikkalaisuudesta kuin Donald Trump”, jonka ingressin mukaan ”Uudelta paavilta voidaan odottaa siirtolaisten ihmisoikeuksia puolustavia kannanottoja kristillistä nationalismia vastaan”, muun muassa seuraavasti:

”Paavin kannanotoilla on painoarvoa kirkon ulkopuolellakin. Leo XIV tarjoaa toisenlaisen vision amerikkalaisuudesta kuin Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump. Trumpin kannattajien piirissä Leota on jo kritisoitu ’globalistien’ valitsemaksi ’Trumpin vastaiseksi’ ja ’marxilaiseksi’ paaviksi. Prevostin valitsema paavillinen nimi on viittaus Leo XIII:een, joka muistetaan ’työläisten paavina’. Italialainen paavi puolusti vuonna 1891 kiertokirjeessään työntekijöiden oikeutta riittävään palkkaan ja muistutti maallisten hallitusten velvollisuudesta taata köyhimpien oikeudet. Kiertokirje aloitti katolisen sosiaaliopetuksen modernin perinteen.”

”Ensimmäisten paavina pitämiensä puheiden perusteella Leo XIV jatkaa katolisen sosiaalietiikan perinnettä. Hän on jo puhunut esimerkiksi siirtolaisten ihmisarvosta ja arvostellut globaalia talousjärjestelmää, joka riistää luonnonvaroja ja marginalisoi köyhiä. Siinä missä Leo XIII sovelsi katolisen uskon näkökulmia teollisen vallankumouksen aikana, Leo XIV haluaa puhua tekoälyn tuoman mullistuksen keskellä ihmisarvosta, työstä ja oikeudenmukaisuudesta.”

”Historian ironiaa voi nähdä siinä, että Leo-nimiseltä paavilta odotetaan nyt demokratiaa ja ihmisoikeuksia puolustavia kannanottoja Yhdysvalloissa voimistunutta kristillistä nationalismia vastaan. Leo XIII nimittäin muistetaan myös ’amerikanismin’ kritiikistä. Hän varoitti vuonna 1899 Yhdysvaltojen kirkollista johtoa siitä, ettei katolilaisten pidä mukautua liberaaleihin ihanteisiin. Vatikaanissa pelättiin, että amerikkalaiset katolilaiset ovat irtautumassa perinteisestä katolisesta yhteiskuntanäkemyksestä. Tilalle uhkasi tulla moderneja ideoita, kuten uskonnonvapaus ja uskontojen välinen vuoropuhelu. Vuosina 1962–1965 pidetty Vatikaanin toinen kirkolliskokous kuitenkin avasi vuoropuhelun modernin maailman kanssa”.

Kuinka globalistiseksi tai marxilaiseksi paavi Leo XIV osoittautuu, jää nähtäväksi, mutta jos hän todella vähänkin edustaa edeltäjänsä Leo XIII:n perinnettä ja linjaa, ei uusi paavi voi mitenkään olla globalisti eikä marxilainen. Paavi Leo XIII nimittäin oli linjaltaan kaikkea muuta kuin globalisti tai kommunisti.

Leo XIII todellakin oli niin kutsutusti työläisten paavi, mutta ei missään mielessä sosialistisesti eikä marxilaisesti eikä kommunistisesti, vaan, kuten dosentti Komulainen tekstissään aivan oikein sinänsä toteaa, katolisen sosiaaliopetuksen mukaisesti ja sen hengessä. Leo XIII:n sosiaaliopetus ei kuitenkaan ollut modernia modernistisessa eikä vallankumouksellisessa mielessä, vaan edusti aikansa modernissa maailmassa perinteisen katolisen uskonopin ja etiikan mukaista sosiaaliopetuksen linjaa, tuoreesti aikansa uusiin haasteisiin vastaten.

Leo XIII tosiaan varoitti aikansa amerikkalaisia katolilaisia niin kutsutusta amerikanismista eli katolisen kirkko-opin, etiikan ja yhteiskuntaopin uhraamisesta liberalismin alttarille. Leo XIII varoitti liberalismista, koska edusti, perinteiseen tapaan, integralismia kuten Immortale dei -ensyklikassaan eli kiertokirjeessään vuodelta 1885. Jos siis nykyinen paavi Leo XIV seuraa edeltäjänsä Leo XIII:n linjaa, täytyy paavin ottaa varsin tanakan kriittinen kanta liberalismiin ja varsin myönteinen kanta katolisten traditionalistien edustamaan integralismiin, joka on, vaikkakaan ei mitenkään identtisesti, varsin samansuuntainen protestanttitaustaisen kristillisen nationalismin kanssa.

Liberalisminvastaisesta katolisesta konservatiivisesta integralismista ei saada mitään vasta-aatetta kristillistä nationalismia vastaan. Selostan näitä käsitteitä tarkemmin 28.2.2025 päivätyssä Patmosblogissani ”Liberalismi häviää ja postliberalismi voittaa”.

Leo XIII tuomitsi kyllä liberalismin mutta myös sosialismin ja kommunismin. Kuten Russell Shaw tuo esiin 8.5.2025 päivätyssä Catholic Review -artikkelissaan ”Who was Pope Leo XIII, the father of social doctrine?”, Leo XIII on nykyaikaisen katolisen sosiaaliopetuksen isä, nimenomaan Rerum novarum -kiertokirjeessään vuodelta 1891. Samanaikaisesti, kuten Russell Shaw artikkelissaan myös toteaa, Leo XIII oli teologisopillisesti absoluuttisen vankka ja horjumaton traditionalisti, joka pyrki vahvasti elvyttämään ja edistämään Tuomas Akvinolaisen tomistista linjaa katolisen kirkon perustavana normaaliteologiana ja -filosofiana, etenkin Aeterni Patris -ensyklikassaan vuodelta 1879.

Leo XIII katsoi, että nimenomaan Tuomaan ajattelu edustaa sitä kestävää ja klassisen pysyvää perustaa, jonka varassa katolinen kristillinen usko ja kirkko pysyvät voimissaan myös moderneja haasteita vastaan. Leo XIII edusti orgaanisen integralistista konservatiivista kristillissosiaalista yhteiskuntaopillista linjaa, kuten itse totean Kuvan ja Sanan vuonna 2024 julkaiseman kirjani Rahan valta: Kaverikapitalismi, keskuspankkirahoitus ja uusi maailmanjärjestys Epilogin sivuilla 151–152, seuraavaan tapaan:

”Sosialismi ja kapitalismi ovat molemmat materialismin, mammonismin hengen, ilmaisuja. Yksityisen omaisuuden varastaminen ja koronkiskonta ovat syntiä vanhan eurooppalaisen ja kristillisen etiikan traditionalistisen valtavirran mukaan. Tämä vakaumus kumpuaa niin Aristoteleen filosofiasta kuin Tuomas Akvinolaisen katolisesta sosiaalietiikasta ja on osuvasti muotoiltu paavi Leo XIII:n Rerum novarum (1891) -ensyklikassa. Samaa teologista ja sosiaalieettistä vakaumusta edustaa luterilainen kansallinen kristillissosiaalisuus kuten suomalaiskansallinen konservatiivinen fennomaanisuus. Kristillissosiaalinen konservatismi hylkää niin kapitalismin kuin sosialismin ja näyttää niin sanotun kolmannen tien”.

Leo XIII vastusti ohjelmallisesti modernistismammonistisia harhaoppeja kuten pidäkkeetöntä kapitalismia ja totalitaarista kommunismia ja puolusti työmiehen asiaa kristillissosiaalisen ja integralistisen konservatiivisesti. Nykyinen Leo XIV todellakin tekee erittäin hyvin, jos hänkin tällä samalla linjalla jatkaa.

Erityisen painokkaasti on todettava, että paavi Leo XIII tuomitsi globalistisen rajattomuuden pelkistetyn selkeästi ja ohjelmallisesti niissä julkisissa ja paavillisen arvovaltaisissa magisteriaalisissa kannanotoissaan, joissa yksiselitteisesti tuomitsi vapaamuurariuden ja totesi vapaamuurariliikkeen olevan täydessä ristiriidassa katolisen kristillisyyden kanssa. Mielenkiintoista sinänsä, että tätä keskeistä Leo XIII:n linjaan liittyvää ulottuvuutta ei juurikaan ole julkisuudessa tuotu esiin nyt, kun on luodattu sitä, että millainen on se paavillinen Leo-perinne, johon uusi paavi Leo XIV on nimivalinnallaan ilmaissut haluavansa samaistua.

Sitä suuremmalla syyllä on perusteltua muistuttaa, että itse asiassa Leo XIII on tuominnut vapaamuurariuden kaikista paaveista kaikkein kattavimmin ja painokkaimmin. Tämä on sitäkin merkittävämpi seikka, kun otetaan lukuun, että kaikki paavit ja Vatikaani ylisummaan ovat yksiselitteisen johdonmukaisesti ilmoittaneet aina 1700-luvun alusta alkaen vapaamuurariuden olevan katoliseen kristilliseen uskoon nähden vakava ja tuomittava harhaoppi, antikristillinen vastauskonto.

Jos nykyinen paavi Leo XIV todellakin on nimensä väärtti tässäkin suhteessa, tekee hän erittäin hyvin. Edesmennyt paavi Franciscus ei seurannut Leo XIII:n linjaa. Nähtäväksi jää, millaiseksi Leo XIV:n linja de facto näiltä osin ajan oloon muotoutuu.

Leo XIII:n linja on selkeästi luettavissa hänen paavillisista julkaisuistaan, joita voi lukea esimerkiksi englanniksi Anthony J. Mioni Juniorin toimittamasta ja TAN Booksin vuonna 2012 julkaisemasta teoksesta The Popes Against Modern Errors: 16 Papal Documents.

Leo XIII:n keskeisiä yhteiskunnallisia ja sosiaalieettisiä tekstejä ovat seuraavat.

Leo XIII:n 29.6.1881 päivätty poliittisen hallintovallan alkuperää ja arvovaltaa tarkasteleva ensyklika Diuturnum illud. Sen mukaan ihminen on luotu yhteisölliseksi olennoksi ja kaiken poliittisen vallan alkuperä on Jumalassa. Inhimillinen hallitsija ei voi olla autonominen suvereeni. Sekä nihilismi että kommunismi ja sosialismi ovat harhautuneita suuntauksia.

Leo XIII:n 20.6.1888 päivätty todellisen vapauden luonnetta tarkasteleva ensyklika Libertas praestantissimum. Sen mukaan järjen mukaan toimiva ihminen on vapaa, intellektin valaistessa tahtoa. Vapaus on järjellisen lain mukaan toimimista. Luonnollinen laki on istutettu luomisessa ihmiseen. Inhimillisten lakien tulee perustua luonnolliseen lakiin. Se, mitä modernit naturalistit ja rationalistit ajavat filosofiassa, on sitä, mitä liberalismi ajaa politiikassa.

Leo XIII:n 15.5.1891 päivätty ja jo edellä mainittu keskeisen merkittävä työväenluokan tilaa tarkasteleva ensyklika Rerum novarum. Sen mukaan ihminen tulee asettaa valtion edelle. Yksityinen omaisuus on luonnollinen oikeus. Työntekijät ansaitsevat työnsä hedelmät. Verotus ei saa olla epäoikeudenmukaista eikä varallisuutta tuhoavaa. Valtiolle ei pidä antaa paternalistista arvovaltaa. Sekä sosialismi että pidäkkeetön kapitalismi ovat virheellisiä järjestelmiä. Yhteiskuntaluokat voivat elää harmonisesti yhteisymmärryksessä. Luokkataisteluaate on turmiollinen. Lait ovat oikeudenmukaisia sikäli kuin ovat luonnollisen lain mukaisia.

Leo XIII:n 18.1.1901 päivätty kristillistä demokratiaa tarkasteleva ensyklika Graves de communi re. Sen mukaan sosialidemokratia ei ole samaa kuin kristillinen demokratia.

Leo XIII:n vapaamuurariutta käsittelevät tekstit voi lukea englanniksi David L. Grayn Saint Dominic’s Median vuonna 2020 julkaisemasta teoksesta The Catholic Catechism on Freemasonry: A Theological and Historical Treatment on the Catholic Church’s Prohibition Against Freemasonry and it’s Appendant Masonic Bodies.

Leo XIII:n vapaamuurariutta käsittelevät kuusi tekstiä ovat seuraavat.

Leo XIII:n 20.4.1884 päivätty vapaamuurariutta ja naturalismia kriittisesti käsittelevä ensyklika Humanum genus. Siinä muistutetaan, että kirkko on aina tuominnut vapaamuurariuden ja että vapaamuurarius on olemukseltaan naturalismia, jolla on myös pakanalliset juuret. Vapaamuurarius käyttää sekä liberalismia että kommunismia tavoitteidensa edistämiseen. Vapaamuurariuden kanssa ei voi tehdä kompromissia.

Leo XIII:n 22.12.1887 päivätty Saksan Baijerin kirkkoa käsittelevä ensyklika Officio sanctissimo. Tässä korostetaan, että vapaamuurariudesta on syytä varoittaa.

Leo XIII:n 15.10.1890 päivätty italialaista vapaamuurariutta käsittelevä ensyklika Dall’alto dell’Apostolico Seggio tai Ab apostolici Solii celsitudine. Tämän mukaan, selkeän pelkistetysti, vapaamuurarius on luonteeltaan saatanallista ja on kristinuskon ja kirkon vastauskonto. Ensyklikan mukaan vapaamuurarius pyrkii lopettamaan uskonnolliset koulut, saattamaan kaikki koulut sekulaarin valtiollisiksi ja uskonnonopetuksen pois kouluista. Vapaamuurarius pyrkii myös kirkon ja valtion erottamiseen sekä kirkon omaisuuden takavarikointiin. Vapaamuurariuden tavoitteena on valtion sekularisointi. Kaikkea tällaista on vastustettava.

Leo XIII:n 8.12.1892 päivätty vapaamuurariutta käsittelevä ensyklika Custodi Di Quella Fede. Tämän mukaan vapaamuurarius on johtava kirkonvastainen voima ja vapaamuurarius on Jumalan, kirkon ja isänmaan vihollinen.

Leo XIII:n 8.12.1892 päivätty vapaamuurariutta käsittelevä ensyklika Inimica vis. Siinä missä edellinen teksti oli suunnattu Italian kansalle, tämä ensyklika, samansisältöisesti, kohdistui nimenomaan Italian piispoille.

Leo XIII:n 20.6.1894 päivätty kristillistä yhteyttä ja vapaamuurariutta käsittelevä apostolinen kirje Praeclara gratulationis publicae. Tämä tähtäsi idän ja lännen kirkkojen yhteyteen ja tuomitsi vapaamuurariuden.

Tällaisilla edellä esitellyillä linjoilla oli paavi Leo XIII. Hänen linjauksensa, yhtä hyvin sosiaalisen kysymyksen kuin etenkin vapaamuurariuden osalta, olivat vankan julkisia, virallisia ja parhaaseen asiantuntemukseen perustuvia ja edustivat traditionalistisesti syvää ja vanhaa katolista kristillistä perinnettä, uskonoppia ja luonnonoikeusetiikkaa.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että jos nykyinen paavi Leo XIV todellakin on nimensä väärtti ja oikeasti jatkaa Leo XIII:n linjalla, tekee hän erittäin hyvin.

Nähtäväksi jää, millaiseksi Leo XIV:n linja de facto ajan oloon muotoutuu.