Rony Smolar – Israel-uutisviikko 30.6.2025

Israel-uutisviikko aluksi käsittää omalla kohdallani kulttuuria mutta jatkossa myös sotaisia yhteenottoja. Siten tapahtumarikkaiden uutisten myötä uutisraporttini muuttuu tästä ensin lyhyeksi matkakertomukseksi:

Nimittäin kesäkuun alkupäivinä matkustin Suomen Tel Avivin suurlähetystön kutsumana Israeliin ollakseni läsnä ohjaajan Klaus Härön elokuvan Ei koskaan yksin kutsuvierasesityksessä. Läsnäoloni johtui siitä, että elokuva pohjautuu vuonna 2003 ilmestyneeseen kirjaani ”Setä Stiller”, joka kertoo Suomeen toisen maailmansodan kynnyksellä Keski-Euroopasta saapuneiden juutalaisten pakolaisten auttajasta ja pelastajasta, helsinkiläisestä liikemiehestä Abraham Stilleristä. Ennen elokuvaa kerroin kutsuvierasyleisölle tästä miehestä, jonka läsnäolleista monet nuoruudestaan muistivat.

Elokuva tuli tammikuussa Suomessa ensi-iltaan ja nyttemmin se leviää Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Tähän päättyvätkin sitten matkani hyvät uutiset, sillä paluumatkani Suomeen pysähtyi Israelin ja Iranin välillä juuri samana päivänä puhjenneeseen sotaan, minkä seurauksena Israel sulki ilmatilansa ja kaikki ilmaliikenne pysähtyi.

Koska olin tutussa maassa ja lähiomaisten luona turvassa, minulla ei ollut hätää mutta sodan keskellä elämisestä tuli melkoinen kokemus olkoonkin, että olin sellaista kokenut siellä aiemminkin. Mutta lennokki- ja ohjussodan aikakaudella jaoin kohtaloni nyt israelilaisten kanssa.

Israelin seurattua tarkoin Yhdysvaltain johdolla kaksi kuukautta Iranin kanssa käytyjä ydinvalvontaneuvotteluja näytti ilmeiseltä, että omaa ydinasetta tavoitteleva Iran harhautti ja pelasi vain aikaa. Israelissa oltiin vuosia sitten ymmärretty, että Iranin hallussa oleva ydinase olisi juutalaisvaltiolle kohtalokasta, sillä fanaattisen shiialaispapiston johtama maa oli vuosikymmenien ajan uhannut pyyhkäistä sen maailmankartalta. Tätä Israelilla ollut varaa odotella.

Siksi Israel aloitti varhain perjantaiaamuna kesäkuun 13. poikkeuksellisen laajan ennaltaehkäisevän ilmahyökkäyksen lähes 2.000 kilometrin etäisyydellä sijaitseviin Iranin ydinohjelman sekä ohjustuotannon laitoksiin. Lähes kahdensadan koneen pitkä lentoreitti oli tarkoin suunniteltu ja harjoiteltu, sillä se kulki kahden vihollismaan Syyrian ja Irakin ilmatilan kautta, minkä lisäksi se vaati ilmassa tehtävää polttoainetankkausta.

Myös iskun kohteet oli tarkoin valittu. Ilmaherruuden saavuttamiseksi ensin tehtiin Iranin ilmapuolustus toimintakyvyttömäksi, minkä jälkeen iskettiin sotilastukikohtiin. Sen jälkeen kohteiksi valikoitui muut strategiset kohteet, kuten ohjusasemat, varikot ja lentokentät. Iranin ilmavoimien vanhentuneista koneista ei koitunut Israelille uhkaa.

Oli ilmeistä, että Israelilla oli tarkat tiedustelutiedot strategisista kohteista sekä armeijan että valtionhallinnon avainhenkilöiden olinpaikoista ja liikkeistä. Lisäksi Israel kykeni heti hyökkäyksen alussa häiritsemään maan viestintä- ja radioliikennettä. Pian Israelin ilmavoimien kerrottiin hallinneen Iranin ilmatilaa, kun koneita nähtiin pääkaupungin Teheranin yllä ja kaupungista kuului räjähdyksiä.

Mutta iskujen pääkohteet olivat Teheranista etelään sijaitsevat kolme ydinlaitosta Fordowssa, Natanzissa ja Isfahanissa, joiden ilmapuolustuksen israelilaiset pommikoneet olivat hyökkäyksen aluksi ehtineet tuhota.

Iran vastasi pian Israelin yllätyshyökkäykseen mutta kuitenkin sen verran viiveellä, että Israelin ilmavoimat ehtivät aiheuttaa Iranille paljon tappiota. Siinä missä Israelin hyökkäykset kohdistuivat sotilas- ja strategisiin kohteisiin, Iran ampui ohjuksia ja lennokkeja vain Israelin asutuskeskuksiin, missä ihmiset usean kerran vuorokaudessa joutuivat hakeutumaan suojaan. Koska Israelin ohjuspuolustus ei ollut riittävän tiivis, ohjuksia osui kerrostaloihin, joista osa sortui ja ihmisiä kuoli ja haavoittui.

Suurimmat aineellisesti vahingot syntyivät ohjuksen osuttua suureen sairaalakeskukseen Tel Avivin eteläpuolella, missä uhreilta kuitenkin säästyttiin, kun sairaalan toiminta oli ehditty siirtää maanalaisiin tiloihin.

Toinen tuhoisa iranilaisohjus osui Rehovotin kaupungissa sijaitsevaan kansainvälisesti maineikkaaseen Weizman-tutkimuslaitokseen, joka tuhoutui niin pahoin, että asiantuntija-arvioiden mukaan tutkimustyöt olisi aloitettava siellä alusta.

Mutta omien tappioiden varjoon jäi kuitenkin Israelin hyvin suunnittelema sekä toteuttama yllätyshyökkäys. Heti toisena hyökkäyspäivänä kansainväliset uutistoimistot tiesivät kertoa Israelin tiedustelupalvelulla Mossadilla olleen Iranissa tukikohta, mistä käsin Iranin eliittiarmeijana pidetyn vallankumouskaartin ylimpiä komentajia ja turvallisuusviranomaisia sekä ydintekniikan tiedemiehiä eliminoineita lennokkeja oli lennätetty.

Israelilla uskotaan olleen myös kanssaan yhteistyötä tehneitä iranilaisia. Iranissa onkin viime päivinä hirtetty tiedustelupalvelun Mossadin kanssa yhteistyöstä tuomittuja. Iran on ilmoittanut pidättäneensä yli 700 henkilöä Israel-yhteyksien takia.

Kaksitoista päivää kestäneen iskujen ja vastaiskujen kiivaan sodan päätti lopulta Yhdysvallat, joka Israelin ja useiden läntisten valtioiden lailla kieltää Iranilta ydinaseen. Sen jälkeen, kun Israel oli hyökkäyksellään ensin tehnyt nk. ”likaisen työn”, presidentti Donald Trump lähetti Iranin taivaalle B-2 superpommikoneita mukanaan yli 14 tonnin painoiset nk. bunkkerinmurtajapommit, jotka kykenivät tunkeutumaan syvällä maan alla oleviin kohteisiin. Neljätoista pommia pudotettiin varhain viime sunnuntaina kolmeen ydinlaitokseen. Niistä merkittävin oli syvällä maan alla sijaitseva Fordow, joka kahdesta muusta laitoksesta poiketen oli säästynyt Israelin ilmaiskujen tuholta.

Mutta amerikkalaispommituksen tuloksista vallitsi pian eriäviä näkemyksiä, sillä vastoin kuin ”täydellisenä ja totaalisena” tuhona pommitukset nähnyt presidentti Trump, amerikkalaiset tiedustelutahot arvioivat, etteivät iskut täysin riittäneet tuhoamaan Iranin ydinohjelmaa. Tosin iskujen vaikutusten kansainväliset arviot ovat yhä käynnissä.

Ennen kuin Iran sodan seurauksena katkaisi jäsenyytensä YK:n alaisessa Kansainvälisessä atomienergiajärjestössä, sen hallussa uskottiin olleen 400 kiloa 60 prosenttiin rikastettua uraania, minkä se on saattanut siirtää muualle.

Mutta tuolla väkevällä ja näyttävällä väliintulollaan Yhdysvallat pakotti sodan osapuolet tulitaukoon, minkä ne vastustelematta hyväksyivät. Kumpikin julistautui sodan voittajaksi, mitä Iranin kohdalla on vaikeata ymmärtää, sillä niin kattavasti ja tehokkaasti Israelin ilmahyökkäykset tuhosivat kohteensa sekä surmasivat armeijan ylimpiä komentajia sekä maan tiedemiehiä.

Iranin voittona voisi pitää sitä, ettei sotiminen ole vielä kyennyt kaatamaan maan epäsuositun pappisvallan. Se voisi ehkä tapahtua sitten, kun tuhot ja tappiot aikoinaan paljastuvat talousvaikeuksien kanssa eläneelle kansalle, jonka elintasoa ovat vuosikymmeniä kalvaneet maan kuumeinen asevarustelu sekä kansainväliset talouspakotteet.

Jostakin sisäisestä uudelleenarvioinnista kertoi kuitenkin se, että Iranin ylin johtaja ja vallankäyttäjä, 86-vuotias ajatollah Ali Khamenei katosi välillä julkisuudesta, kun hänen kerrottiin Israelin iskun pelossa piilotelleen jossakin maan alla.

Viime torstaina hänen kuultiin tulitauon voimaanastuttua kuitenkin puhuneen videoviestissään iranilaisille julistaen Iranin voittoa Israelista ja, että Israel oli lähes romahtanut Iranin iskujen alla. Myöskään Yhdysvallat ei Khamenein mukaan ollut saavuttanut mitään iskuillaan. Näin vähättelemällä Iranin iäkäs johtaja yritti pelastaa kasvonsa.

Pian perään televisiossa puhunut Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kuvasi maalle sodasta aiheutuneita vahinkoja kuitenkin vakaviksi ja lauantaina Teheranissa järjestettiin kuudenkymmenen surmansa saaneen korkea-arvoisen komentajan ja tiedemiehen joukkohautajaiset.

Mutta aineellisia vahinkoja huomattavasti suurempi takaisku Iranille on sen sodan jälkeisen vaikutusvallan heikentyminen Lähi-idässä. Lisäksi sen alueelliset liittolaiset, kuten Hamas, Hizbollah, Huthit sekä Syyria ovat yksi kerrallaan ajettu ahtaalle, minkä lopulta toivotaan johtavan uuden Lähi-idän syntymiseen.

Pääministeri Benjamin Netanjahu ehti jopa sodan kestäessä lähettää viestin Iranin kansalle: ”Me emme ole sodassa Iranin kansaa vastaan, vaan vihollisemme ovat teidän johtajanne”.

Jatkossa Iran saattaa vain seurata, miten Yhdysvaltain ajamat uudet liittosuhteet, kuten Israelin ja arabimaiden uudet Abraham-sopimukset alueella vähitellen muotoutuvat, kun rauhansopimuksina niihin kiinnittyy erilaisia myönnytyksiä ja kauppasuhteita Israelin ja Yhdysvaltojen kanssa.

Trumpin edellisellä presidenttikaudella Israelin kanssa sopimuksen tehneitä olivat Arabiemiraatit, Bahrain, Marokko sekä Sudan.

Tätä Israelin hyökkäystä Iraniin on verrattu kesällä 1967 käydyn nk. kuuden päivän sodan kahteen ensimmäiseen päivään, jolloin Israel yllätti Egyptin tuhoamalla sen ilmavoimat ennen kuin ne ehtivät edes nousta ilmaan.

Nyt kyseessä ollut vihollinen ohjuksineen ja lennokkeineen oli huomattavasti vaikeampi vastustaja ja siksi tätä sotaa on sen keston mukaan jo ehditty nimetä ”kahdentoista päivän sodaksi”. Israelissa se virallisesti nimettiin operaatioksi ”Kuin leijona”.

Mutta matkakertomukseeni: Ensimmäisen sotayöni katkaisi perjantaina kesäkuun 13. päivänä kello kolmelta aamuyöllä ulkoa sekä matkapuhelimesta kuulunut ilmahälytyksestä varoittanut ulvova ääni. Sen seurauksena tuli siirtyä turvahuoneeksi kutsuttuun pommisuojaan odottamaan Iranin ohjushyökkäyksen jälkeistä vapauttavaa ilmoitusta. Myöhempinä öinä saatoin kuulla myös ohjusten aiheuttaman räjähdyksen.

Vaara ohi-ilmoitukseen meni yleensä puolesta tunnista runsaaseen tuntiin, mutta sama saattoi vuorokauden aikana toistua neljä-viisi kertaa. Sen jälkeen saattoi siirtyä joko takaisin nukkumaan tai radion tai television ääreen seuraamaan ohjushyökkäyksen jättämiä tuhoja sekä kuuntelemaan asiantuntijoita ja armeijan tiedotteita.

Elettiin poikkeustilaa eikä ulkona näkynyt liikennettä. Kokoontumiset oli kielletty ja mm koulut, työpaikat, synagogat ja kauppaliikkeet, ruokakauppoja lukuun ottamatta, oli suljettu. Elintarvikkeista ei ollut pulaa eikä kauppojen hyllyillä näkynyt hamstrauksen merkkejä. Vain sodan syttymispäivänä eli perjantaina havaitsin sabattiin valmistautumisen tyhjentäneen kaupoista mm perinteisen sabattileivän.

Poikkeusolosuhteisiin tottuneet israelilaiset noudattivat kurinalaisesti viranomaismääräyksiä eikä valituksia kuulunut. Saatoin joskus päiväsaikaa käydä tuttujen luona, mutta en ennen kuin selvitin heillä olevan turvahuone tai lähettyvillä pommisuoja. Sen lisäksi opin, ettei Iran ampunut ohjuksia päiväsaikaan.

Mutta arki pommisuojien varjossa ei ollut ainut sodan ilmiö, vaan havaitsin israelilaisissa myös äärimmäisen kyvyn selviytyä ja sopeutua vaikeisiin olosuhteisiin, joihin he useiden sotien ja eri yhteenottojen kokemuksella olivat oppineet.

Erityisesti se näkyi sotatilanteessa hyvin toimivana yhteiskuntana mutta myös ihmisten rauhallisuutena sekä luottamuksena viranomaisiin. Sota näytti myös yhdistäneen monimuotoisen ja poliittisesti eripuraisen kansan, joka luotti armeijaansa ja antoi sille varauksettoman tukensa. Samalla hyvin sujunut sota lykkäsi vaatimuksia ennenaikaisista vaaleista.

Kansan moraalista kertoi myös se, että kymmenet tuhannet sodan seurauksena ulkomaille juuttuneet israelilaiset pyrkivät kaikin keinoin kotiin.

28 israelilaista menetti Iranin ohjusiskuissa henkensä ja yli 3.000 haavoittui. Sen lisäksi 15.000 menetti kotinsa.

Kaikki edellä kuvaamani tapahtui aikana, jolloin aseellinen tilanne Gazassa edelleen jatkui siitä huolimatta, että joitakin sovitteluyrityksiä oli käynnissä. Toiveikkaimmat arviot uskoivat, että Iranin sotaan saatu tulitauko edistäisi myös ratkaisua Gazassa, mikä samalla vapauttaisi 50 israelilaista panttivankia.

Mutta tuona sodan viimeisenä päivänä paluuni Suomeen oli vielä monen vaiherikkaan mutkan takana.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR