Susanna Kokkonen – Israel-uutisviikko 1.9.2025

Gaza ja journalistit

Viime aikoina Gazassa työskentelevät journalistit ovat olleet valtavasti esillä mediassa, koska on tapahtunut useita kuolemantapauksia. Meidän tulee nyt miettiä sitä, kuinka on mahdollista, että toisaalta Israelin sanotaan estävän journalistien pääsyn Gazaan, mutta toisaalta sanotaan, että valtava määrä journalisteja kuolee Israelin iskuissa.

Kysymys on siitä, millä tavalla tämä niin sanottujen sotajournalistien työ toimii. Gazassa ei todellakaan ole tällä hetkellä ulkomaisia journalisteja. Usein on esitetty syyksi se, että Israel haluaa salata toimiaan Gazassa medialta ja siten myös kansainväliseltä yleisöltä. Tuolloin jää huomaamatta se tosiasia, että Gaza on yhä aktiivinen sotatoimialue. Se tarkoittaa sitä, että jonkun pitäisi ottaa vastuu näiden journalistien turvallisuudesta heidän oleillessaan Gazassa.

Keitä nämä kuolleet journalistit sitten ovat? Kun ulkomaiset journalistit saapuvat niille tahansa konfliktialueelle omien maidensa ulkopuolella, on tavallista, että paikalliset huolehtivat kaikista heidän järjestelyistään alueella. Lisäksi on tavallista, että he käyttävät paikallisia kameramiehiä ja muita avustajia. Tästä ymmärrämme, että Gazassa olevat journalistit ovat itse gazalaisia.

Ja tähän liittyy turvallisuusriski Israelin kannalta, koska nämä ihmiset ovat alttiita Hamasin väärinkäytöksille, kiristykselle ja esimerkiksi heidän perheisiinsä kohdistuvalle uhkailulle. Tämä on se syy, miksi on myös huomattu, että ainakin osa näistä journalisteista ovat itse mukana terroristijärjestön toiminnassa ja jopa sen palkkalistoilla.

Äskettäin Associated Press eli AP mediatoimistolle työskennellyt toimittaja kertoi siitä, kuinka tämä mediatoimisto pakotti hänet jo vuonna 2018 jättämään tosiasioita pois kirjoituksista. Tämä tapahtui, koska ne eivät miellyttäneet Hamasia. Esimerkki, jonka hän antoi koski nimenomaan Hamas -taistelijoiden pukeutumista siviileiksi.

Tämä tarkoittaa sitä, että koko maailman muuttama mediatoimisto on todellisuudessa mukautunut Hamasin käskyihin ja toistanut sen propagandaa tietoisesti koko maailmalle. Lehdistö ja muu media lainaa usein nimenomaan tämän AP-mediatoimiston toimittamia raportteja.

Nasserin sairaala

Nyt sitten äskettäin Nasserin sairaalassa Khan Yunisissa tapahtui Israelin isku, jossa kuoli myös useita journalisteja. Israelin pääministerin toimisto ilmoitti valittavansa tapausta, joka tutkittaisiin perinpohjaisesti. Reuters uutistoimiston mukaan iskussa kuoli 5 journalistia, jotka työskentelivät juuri AP:lle, Al Jazeera-kanavalle ja Reutersille.

Pääministerin toimisto vahvisti, että Israel ei missään tapauksessa hyökkää ensisijaisesti siviilejä vastaan. Myös armeijan vakuutti, että asiaa tutkitaan, mutta huomautti, että kyseistä sairaalaa on aiemmin käytetty Hamasin hyökkäyksissä. Armeija oli aiemmin tänä vuonna hyökännyt sairaalaan, jossa Hamas piti tukikohtaansa. Armeija korosti sitä, että vastuu siviiliuhreista kuuluu Hamasille, joka piiloutuu siviilien sekaan eikä luovuta israelilaisia panttivankeja.

Yksi tapa tarkastella tätä asiaa on tietysti se, että Hamasista raportoiminen jo sinällään on riskialtista toimintaa. Toisin sanoen tuleminen aktiiviselle sotatoimialueelle ja sieltä raportoiminen on itsessään riskin ottamista.

Armeija on nyt kuitenkin laajentanut tutkintaansa liittyen tähän nimenomaiseen Nasserin sairaalan tankkihyökkäyksen, koska on ilmennyt, että sen eteläinen komentosektori ei ollut hyväksynyt tätä hyökkäystä. Ilmeisesti eteläinen komentosektori oli hyväksynyt lennokin käyttämisen siihen, että Hamasin sairaalan tiloihin asentama ja armeijan liikkeitä tarkkaileva kamera voitaisiin tehdä tehottomaksi. Mutta täyttä tankkitulta ei ollut hyväksytty. Armeijan ylin komentaja Eyal Zamir onkin nyt määrännyt täyden tutkinnan, jossa tutkitaan myös koko komentoketju ja sen toimiminen. Armeija on myös vahvistanut, että journalistit eivät olleet sen hyökkäyksen kohde.

Israelin mukaan kuusi hyökkäyksessä kuolleista henkilöistä olivat Hamasin terroristeja. Hamas kiistää tämän tiedon.

Ilan Halimin Tapaus

Olen kirjoittanut yhdessä kirjoistani tapauksesta, joka tapahtui vuonna 2006, mutta on nyt yhtäkkiä noussut ajankohtaiseksi ja ilmentää sitä valtavaa antisemitismiä, joka on noussut Euroopassa.

Ilan Halimi oli nuori juutalainen mies Pariisissa. Hän ei ollut mitenkään uskonnollinen eikä erottunut muista nuorista miehistä. Valokuvien perusteella häntä olisi voinut pitää monen eri etnisen ryhmän jäsenenä. 23-vuotias Ilan joutui kokemaan äärimmäisen brutaalin antisemitistisen hyökkäyksen ja murhan.

Ilan Halimi kidnapattiin juonikkaasti, hänet vietiin kellariin Bagneux -nimiselle alueelle Pariisissa. Siellä häntä kidutettiin mitä julmimmalla tavalla 24 päivän ajan.

Perhe tajusi hänen katoamisensa vasta, kun hän ei palannut kotiin.

Melko pian kidnappaajat lähettivät perheelle sähköpostia ja kuvan Ilanista side silmillään. Kidnappaaja alkoi soitella. Perhe ei voinut millään käsittää, miksi tavallinen köyhä poika olisi kidnapattu. Vähitellen he ymmärsivät antisemitistiset sanat. Tuolloin poliisi kertoi heille, että viittä muuta juutalaista nuorta miestä oli yritetty kidnapata samalla tavalla.

Poliisi kuitenkin kieltäytyi tunnustamasta antisemitismiä motiivina.

Kolme viikkoa myöhemmin polttavalla tai syövyttävällä aineella valeltu Ilan pääsi karkuun kerrostalon kellarista. Eräs nainen näki hänet hoippumassa tien reunalla ja vei hänet sairaalaan. Se oli liian myöhäistä. Ilan kuoli kidutuksen jättämiin haavoihin.

Ilan Halimille on istutettu muistopuu.

Näinä antisemitistisinä aikoina tuo puu kaadettiin salaa. Ranskan presidentti Emmanuel Macron myönsi, että teko oli antisemitistinen. Poliitikot ympäri Ranskaa tuomitsivat teon antisemitistisenä. Sinällään vain yhden puun symbolinen merkitys on aivan valtava, koska se merkitsee yhteiskunnalle ja Ranskan juutalaisille sitä, kuinka he ovat osallisia kansakunnassa. Yhteiskunta muistaa ja toimii antisemitismiä vastaan. Mutta totuus on, että jos poliisi olisi myöntänyt vuoden 2006 tutkimuksen aikana, että Ilan Halimia pitivät vankinaan antisemitistiset kidnappaajat, rikos olisi ehkä voitu selvittää ennen kuin hän kuoli.

Tässä ei ole kaikki. Pääministeri Benjamin Netanjahu sai presidentti Macronilta jäätäviä kommentteja, kun hän kommentoi sitä valtavaa antisemitismiä, joka nyt

valitsee Ranskassa. Näin kävi myös Yhdysvaltain Ranskan suurlähettiläälle, joka puhui Ranskan antisemitismin tilanteesta. Ja minun on pakko nostaa tässä yhteydessä esille se tosiasia, että juuri Emmanuel Macron aloitti puheen Palestiinan tunnustamisesta tänä syksynä. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että hän voi kyllä tuomita puun kaatamisen antisemitistisenä rikoksena, mutta hän ei näe yhteyttä siihen, mitä Hamas teki yli 1000 israelilaiselle. Hän ei näe yhteyttä siihen, mikä on israelilaisten panttivankien kohtalo tänä päivänä.

On todella käsittämätöntä, että niin monet maat ovat juuri tässä tilanteessa alkaneet ajaa Palestiinan valtion tunnustamista. Ensinnä Israelin valtio on ollut olemassa jo vuodesta 1948. Olisi paikallaan vaatia, että kun se on realiteetti, niin ympäröivien valtioiden tulee tunnustaa sen olemassaolo valtiona. Toisekseen ei ole sellaisia rakenteita, joiden perusteella Palestiinan valtio voitaisiin tunnustaa. Palestiinalaishallinto ei ole tietenkään demokraattinen hallitus.

On aivan käsittämätöntä ja hätkähdyttävää, että myös omassa maassamme kuullaan niitä ääniä, jotka olisivat valmiita antamaan palkkion joukkomurhasta ja terrorismista tunnustamalla valtion, josta todennäköisesti tulisi uusi terroristivaltio Lähi-idässä. Tässä kiireessä tunnustaa tämä valtio unohdetaan kokonaan faktat. Ja nimenomaan tämä kiire ja se väite, että SUOMI jäisi jotenkin valtiona jälkijunaan, jos Palestiinan valtiota ei tunnustettaisi, on aivan älytöntä.

Muistutan vielä Gazan matkaavasta laivasta, jolla on tiedotettu olevan myös suomalaisia mukana. Tästä on erittäin todennäköisesti tulossa mediamyrsky.

SUSANNA KOKKONEN