Susanna Kokkonen – Israel-uutisviikko 22.12.2025
Rony Smolarin ja Susanna Kokkosen vuoroviikoin toimittama Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:45 ja 21:15.
ICC eli kansainvälinen rikostuomioistuin
Israel on yrittänyt esittää aloitteita ja vetoomuksia, jotta Kansainvälisen rikostuomioistuimen päätökset kumottaisiin. Muistutan tässä, että syyttäjä Karim Khan otti pääministeri Benjamin Netanjahun kohteekseen. Khan on itse hallinnollisista syistä lomautettu, koska hänen omia rikoksiaan tutkitaan juuri. Ne vaikuttavat erittäin vakavilta hänen asemansa väärinkäytöiltä. Nyt on kuitenkin niin, että hän sai ajettua läpi Israelin johtajiin silloiseen puolustusministeri Yoav Galantiin ja pääministeri Netanjahuun kohdistuvan kansainväliset pidätysmääräykset. Äskettäin ICC:n tuomarit kieltäytyivät huomioimasta Israelin tuomia todisteita. He väittävät, että on erittäin todennäköistä, että Galant ja Netanjahu ovat syyllistyneet sotarikoksiin. Näin nämä pidätysmääräykset pysyvät voimassa.
Israel reagoi päätökseen todeten, että ”se osoittaa kansainvälisen rikostuomioistuimen politisoitumista” ja Israelin ulkoministeriö totesi, että ”tämä on sitä, miltä politiikka näyttää, kun se on puettu kansainvälisen lain vaatteisiin”. Israel on myös todennut, että sotaa käytiin terroristijärjestö Hamasin voittamiseksi ja tulevaisuudessa Gazasta tulevan uhkan eliminoimiseksi sekä panttivankien palauttamiseksi, jolloin sota oli kansainvälisen lain mukaista ja oikeutettua.
Yhdysvallat on reagoinut pidätysmääräyksiin asettamalla pakotteita useille kansainvälisen rikostuomioistuimen työntekijöille sekä syyttäjälle.
Tapporaha
Erittäin mielenkiintoinen uutinen tulee Palestiinan hallinnon alueelta. Vaikuttaa siltä, että Palestiinan hallinto yrittää uudistaa sitä taloudellista mekanismia, jolla terroristien perheille on maksettu tukea. Palestiinan hallinto on selittänyt uudistusta: sen sijaan, että se maksaisi tukea sen mukaan, kuinka pitkäksi ajaksi henkilö on tuomittu vankilaan, järjestelmä muuttuisi niin, että tukea maksettaisiin perheiden taloudellisten tarpeiden mukaisesti.
Tämä uudistus on herättänyt valtavaa suuttumusta, ja sitä vastaan ovat sadat palestiinalaiset osoittaneet mieltään eri puolilla Palestiinan hallinnon alueita. On selvää, että Palestiinan hallinto yrittää tässä toteuttaa EU:n vaatimia uudistuksia. Israel onkin lähettänyt oman valtuuskuntansa Brysseliin selittämään tilannetta. Kysymys tässä on niin sanotusta pay for slay rahasta. Eli toisin sanoen saattaa olla taloudellisesti kannattavaa surmata israelilaisia tai osallistua terrori-iskuihin, jos sen jälkeen joutuu vankilaan ja perhe saa siitä taloudellisen hyödyn.
Palestiinalaisten suuttumuksen on herättänyt se, että heidän mukaansa Palestiinan hallinto vähättelee heidän taisteluaan ja haluaa kriminalisoida poliittisen taistelun. Toisaalta monet heistä eivät ole omien sanojensa mukaan saaneet näitä maksuja pitkään aikaan. EU on Palestiinan hallinnon kaikkein suurin taloudellinen tukija, mikä antaisi sille valtavasti sanavaltaa monissa eri kysymyksissä.
Israelin sotilaallinen ylivoima
Yhdysvalloilla ja Israelilla on ollut pitkään erityinen suhde, jossa yksi lähtökohta on ollut se, että Israelilla on aina alueen ensimmäinen ja paras aseistus. Nyt on kuitenkin tapahtunut huolestuttavia kehityksiä. Äskettäin Yhdysvallat myi Saudi Arabialle F-35 hävittäjiä. Israel on ollut alueen ainoa valtion, jolla niitä on. Tämä on ensimmäinen kerta, kun maa, jolla ei ole diplomaattisuhteita Israeliin saa Yhdysvalloilta samaa teknologiaa. Nyt Yhdysvallat on keskustellut asiasta myös Turkin kanssa ja aivan viimeisenä uutisena myös Qatarin kanssa.
Tämä on äärimmäisen huolestuttava kehitys, koska Israel tarvitsee ehdottomasti sotilaallisen ylivoiman alueella. Erityisen huolestuttavaa on se, että sekä Turkki että Qatar eivät ole selkeästi Israelin puolella tai irtisanoutuneita terrorismista. Kuten tiedämme, Turkin presidentin retoriikka Israelia kohtaan on ollut äärimmäistä ja vihamielistä. Qatarissa ovat majailleet muun muassa Hamasin johtajat. Qatarin suhde on ajoittain ollut hankala myös muihin arabimaihin, koska sen on katsottu tarjoavan suojaa terroristijohtajille.
Israelin tilanne on nyt se, että sen täytyy saada Yhdysvalloista jotain muuta sotilaallista teknologiaa hävittäjien tilalle, jotta se ei menetä niin kutsuttua sotilaallista ylivoimaansa.
Antisemitistiset hyökkäykset
Yhdysvallat
Jos tarkastelemme mennyttä vuotta 2025, kun nyt olemme aivan vuoden lopussa, niin yksi kaikkein suurimmista ilmiöistä ja sosiaalisista voimista on ehdottomasti juutalaisviha.
Aivan näinä vuoden loppupäivinä Yhdysvalloissa Rhode Island Brown University eli Brown yliopiston kampuksella tapahtui järkyttävä aseellinen hyökkäys. Asemies saapui luentosaliin ja onnistui tappamaan kaksi ja haavoittamaan monia muita.
Redlandissa, Kaliforniassa juutalainen perhe palasi kotiin perjantai-iltana ja joutui hyökkäyksen kohteeksi. Auto ajoi juutalaisen kodin ohi. Koti oli koristettu Hanukka- koristeilla, jotka näkyivät ulospäin. Autosta ammuttiin 2o kertaa. Sen lisäksi, että ampujat huusivat ”Free Palestine” eli ”Vapaa Palestiina” -iskulausetta, he huusivat myös muita erilaisia rasistisia iskulauseita. Perheen turvakamerat saivat tekijät nauhalle, joten poliisi pystyi kuuntelemaan ja näkemään täsmällisesti, mitä paikalla tapahtui.
Näiden iskujen ja yritysten lisäksi FBI Yhdysvalloissa on pidättänyt useita ihmisiä, jotka suunnittelivat hyökkäyksiä uudenvuodenaattona. The Turtle Island Liberation Front on äärivasemmistolainen, palestiinalaismielinen ja hallitusta vastustava ryhmä. Se suunnitteli useita iskuja, joissa paljon ihmisiä olisi kuollut. Ryhmän oli tarkoitus tehdä räjäytyksiä viidessä eri kohteessa.
Muu maailma
Nämä hyökkäykset jäivät kuitenkin Sydneyssä, Australiassa Bondi Beachilla tapahtuneen hyökkäyksen varjoon, jossa 15 ihmistä saivat surmansa. Kertomukset tapahtumapaikalta ovat todella hälyttäviä. Ihmiset yrittivät suojella toisiaan ja tuntemattomat pelastaa muiden lapsia. Lokakuun 7, 2023 jälkeen Australiaan lähtenyt israelilaismies selvisi hengissä, mutta esimerkiksi holokaustista eloonjäänyt vanhus murhattiin. Hyökkäys oli poliisin mukaan ISIS-terroristijärjestön inspiroima. Huomiota on herättänyt jälkeenpäin sekin, että paikalla näyttää olleen vain kaksi poliisia. Moni on ihmetellyt sitä, että kun järkyttävät Israelin vastaiset mielenosoitukset ovat kaikuneet kaduilla jo vuosia, miksi uhkaa ei ole otettu vakavasti?
On erittäin tärkeä ymmärtää, että näitä ihmisiä ei murhattu australialaisina tai satunnaisen väkivallan kautta, vaan nimenomaan juutalaisvihan takia. Kun uhreja sitten alettiin haudata, niin heidän omaisiaan ja ystäviltään oli syvä tietoisuus tästä. Jotkut totesivatkin, että he nimenomaan viettäisivät Hanukka -juhlaa ja synnyttäisivät kynttilät näyttääkseen maailmalle. Puhuttiin jopa Australian lokakuun 7:stä.
Samanaikaisesti Euroopassa, Amsterdamissa nähtiin järkyttävää väkivaltaa, kun joukko yritti hyökätä juutalaisia vastaan. Tämä tapahtui konsertin yhteydessä. Kyseessä oli Hanukka-juhlaan liittyvä konsertti. Paikalla oli Israelin armeijan IDF:n kanttori. Luonnollisesti poliisit olivat paikalla ja he joutuivat käyttämään pamppuja, kun ihmisjoukko tunkeutui heidän lävitseen ja tämä ihmisjoukko käytti myös kaasupommeja. Konsertin jälkeisenä aamuna konserttitilan ulkopuolelle seinille oli maalattu graffiteja ja Israelin vastaiset ryhmät ilmoittivat, että tekisivät näin joka paikassa, missä sionistien annettaisiin esiintyä.
Saksassa puolestaan yritettiin tehdä autolla ajaen hyökkäys joulumarkkinoille. Saksan poliisi pidätti useita henkilöitä. Joukossa oli egyptiläinen, syyrialainen ja kolme marokkolaista. Saksan poliisin mukaan kyseessä oli selkeästi islamistien suunnittelema isku. Iskuun osallistunut egyptiläinen oli imaami ja hän oli nimenomaan halunnut tehdä autolla iskun, jossa surmattaisiin niin monia ihmisiä kuin mahdollista. Muistamme, että viime vuonna tähän aikaan Saksassa tehtiin kammottava isku juuri autolla ja juuri joulumarkkinoilla.
Vuosi 2025
Näin vuoden lopussa on hyvä tehdä yhteenvetoa siitä, mitä on tapahtunut. Mielestäni on tapahtunut järkyttäviä antisemitistisiä puheita, jotka ovat johtaneet väkivaltaan ja murhaan ja joita ei ole tuomittu kyllin selväsanaisesti nimenomaan antisemitisti siinä rikoksina. Tässä myös meidän maamme. Valtioiden johtajilla on miettimisen paikka, sillä esimerkiksi Australian tapahtumaa kommentoitiin, mutta jätettiin huomiotta se, mikä oli juurisyy. Juutalaisvastaisuus ja väkivalta on nyt niin yleistä, että siitä on nopeasti tulossa osa läntisen maailman kulttuuri- ja sosiaalista ilmapiiriä. Tässä meillä erityisesti kristittyinä on velvollisuus seisoa julkisesti Israelin rinnalla ja juutalaisten yhteisöjen turvallisuuden puolesta. Meidän on tärkeää aloittaa uusi vuosi valmiina siihen, että nämä ilmiöt jatkuvat ja että niitä vastaan on jokaisen toimittava omalla paikallaan.
Susanna Kokkonen