Patmos-blogi

Mummun ankka

Reijo Telaranta Patmos Lähetyssäätiön hallituksen puheenjohtaja, talousneuvos Reijo Telaranta on ollut toimittajana ja päätoimittajana useissa isoissa lehtitaloissa. Vuonna 2005 hän jäi eläkkeelle Kotimaa-konsernin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän on myös toiminut Hengen uudistus kirkossamme ry:n hallituksen puheenjohtajana. Reijon verkkosivut löytyvät osoitteesta www.reijotelaranta.fi
Julkaistu:

Pieni poika oli viettämässä kesää isovanhempiensa maatilalla. Saadakseen aikansa paremmin kulumaan poika teki vanhasta autonkumista itselleen ritsan. Hän harjoitteli kovasti läheisessä metsässä, mutta kivet tahtoivat lentää, minne sattui.

Kun poika palasi metsästä, hän näki ankan kävelemässä pihamaalla. Poika tiesi, että se oli mummun lemmikki ankka. Hetken mielijohteesta hän otti taskustaan kiven ja ampui ritsallaan kohti ankkaa. Kivi osui eläinparkaa päähän, ja se kaatui kuolleena maahan.

Poika pelästyi. Mitä hän olikaan mennyt tekemään! Hädissään poika otti ankan ja piilotti sen suuren puukasan taakse. Sitä tehdessään poika huomasi, että hänen sisarensa, joka oli seissyt aitan kulmalla, oli nähnyt koko tapahtuman.

Ruokailun jälkeen mummu kysyi tytöltä: ”Maija, voisitko auttaa astioiden tiskaamisessa?”

Maija vastasi: ”Mummu, Jussi sanoi, että hän auttaisi mielellään keittiössä.” Saman tien tyttö kuiskasi veljensä korvaan: ”Muista ankka!” Sanaakaan sanomatta Jussi käveli keittiöön ja huolehti tiskaamisesta.

Myöhemmin iltapäivällä isoisä kysyi lapsilta: ”Lähdetäänkö yhdessä järvelle onkimaan?

”Ajatus kuulostaa kyllä mukavalta, mutta minä tarvitsen Maijan apua valmistellessani päivällistä”, mummu sanoi.

”Minä voin mainiosti lähteä isoisän kanssa kalaan. Jussi sanoi auttavansa keittiössä oikein mielellään”, Maija sanoi kuiskaten hiljaa Jussin korvaan: ”Muista ankka!” Ja niin isosisä ja Maija lähtivät kalastamaan, mutta Jussi jäi koko iltapäiväksi auttamaan mummua.

Näin jatkui päivästä toiseen. Jussi huolehti nöyrästi sekä omista että Maijan tehtävistä. Lopuksi poika ei jaksanut kantaa syyllisyyttään pitempään. Pää riipuksissa ja kovasti peloissaan poika meni mummunsa luo ja tunnusti nyyhkyttäen kaiken.

Mummu kuunteli ja kumartui sitten pojan puoleen. Poikaa halaten hän sanoi: ”Rakas Jussi, minä kyllä jo tiesin, mitä sinä olit tehnyt. Satuin juuri silloin seisomaan pirtin ikkunassa ja näin kaiken. Minä rakastan sinua aivan valtavasti, ja annan sinulle kaiken anteeksi. Yhtä asiaa olen kuitenkin ihmetellyt kaikki nämä päivät. Olen hämmästellyt sitä, että miten pitkään sinä aiot salata tekosi? Ja kuinka kauan sinä annat siskosi pitää sinua sillä konstilla orjanaan?”

Oletko menneisyydessäsi syyllistynyt valehteluun, pettämiseen, salaisiin helmasynteihin, vihaan, katkeruuteen tai pahoihin riippuvuuksiin, joita et ole tunnustanut?

Jos näin on, niin olet varmasti jo huomannut, että paholainen sinkoaa salatut tekosi yhä uudelleen vasten kasvojasi. Pilkaten ja ivaten se syyttää sinua: ”Sinä olet surkea ja mätä, syntinen ja kelvoton. Siksi sinulla ei ole pienintäkään mahdollisuutta välttää Jumalan tuomiota ja rangaistusta!”

Minulla on sinulle hyvä uutinen: Juuri sinä hetkenä, kun lankesit syntiin, jonka haluaisit saada tekemättömäksi, Jumala seisoi ikkunassa ja näki jo kaiken. Hän rakastaa sinua kaikesta huolimatta suunnattoman paljon. Niinpä hän haluaa kovasti saada antaa sinulle kaikki syntisi anteeksi.

Koko tämän ajan Jumala on odottanut sinua luokseen tunnustamaan syntisi ja ottamaan vastaan armahdus ja vapaus, jonka Jeesus on kuolemallaan ja ylösnousemisellaan jo maksanut sinun puolestasi.

Anteeksisaamisen ovi on jo avoinna. Isä odottaa tuhlaajapoikaa ja -tytärtään takaisin kotiin. Juokse kiireesti hänen syliinsä ja ota vastaan armo, joka vaientaa paholaisen syytökset ja huonon omantunnon kolkutukset.

Ettei edellä kertomani jäisi vain pojasta, ankasta ja mummusta kertovan tarinan varaan, luen sinulle kaksi tärkeää raamatunkohtaa, jotka meidän jokaisen on syytä pitää aina mielessämme:

Ensimmäinen on Psalmista 139 jakeet yhdestä yhdeksään:

Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä. (Psalmi 139:1-6)

Toinen löytyy ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä luvusta yksi ja jakeesta kahdeksan:

Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (1.Joh.1:8)

Armorikasta kevättä sinulle ja läheisillesi, rakas ystäväni!

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *