Materialistinen naturalismi on kestämätöntä

Viittaan toimittaja Noona Bäckgrenin 30.4.2025 päivättyyn Helsingin Sanomien kommenttiartikkeliin ”Olemme kaikki tähtipölyä, eikä Donald Trump voi sille mitään”, jonka ingressin mukaan ”Vappu on hyvä aika muistaa, että on olemassa suuria ja kauniita asioita, joihin Donald Trump ei voi vaikuttaa”. Artikkelissa, jota varten on myös haastateltu Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Arto Luttista, iloitaan vapun kunniaksi siitä, että on asioita, joille jopa Donald Trump ei voi mitään. Artikkelin kärki on toki ensisijaisesti poliittisen kannanilmaisun esiin tuominen.

Mielenkiintoista sen sijaan on, että tämä kärki muotoillaan materialistisnaturalistisen ja monistisen uskon kosmisena ylistyksenä. Toimittaja Bäckgren julistaa paikkansapitävänä totuutena, että maailma ei ole ikävä eikä arkipäiväisen tavanomainen, vaan suuri ja kaunis todellisuus, koska me kaikki olemme materiaa, ainetta, ja olemme osa koko kaikkeudesta, joka on materiaalinen eli aineellinen ykseys. Bäckgren kirjoittaa väkevästi ja muun muassa seuraavasti:

”Olemme kaikki tähtipölyä. Se ei ole vain runollinen ilmaisu vaan totta…Oikeasti sinä ja minä olemme syntyneet tähdissä. Me ja kaikki tällä maapallolla rakennumme atomeista, ja ne atomit ovat muodostuneet tähtien sisällä miljardeja vuosia sitten…Hiiltä, vetyä, rautaa, kultaa – kaikkia alkuaineita. Koska alkuaineet eivät viihdy yksin, ne muodostavat avaruudessa kaasumolekyylejä ja kiteitä. Osa niistä on kiteytynyt pikkuruisiksi timanttihiukkasiksi. Ajatelkaa avaruutta, jonka hiljaisuudessa pienet timanttihiukkaset kimaltavat. Atomien puristuessa yhteen on syntynyt yhä suurempia kappaleita: meteoriitteja, planeettoja, maapallo. Sitten vähitellen, me. Me koostumme pääosin muutamasta alkuaineesta eli hapesta, hiilestä ja vedystä…”

”Kun juot lasillisen vettä, vetyatomit siinä ovat yhtä vanhoja kuin alkuräjähdys. Aamupuurostasi löytyy supernovasta peräisin olevia hiiliatomeita. Tähtipöly päätyy puurolautaselle tulivuoren kautta. Aina kun tulivuori purkautuu, se on kuin luomistapahtuma: tulivuoret purskauttavat kotiplaneettamme sisältä sinne ammoisina aikoina kerääntyneitä avaruuden alkuaineita. Näistä aineksista maapallon pinnalle vapautuu esimerkiksi vettä ja hiiltä, elämän edellytyksiä. Ihminen on osa tätä suurta planetaarista sykettä…”

Artikkelilainaukset herättävät monenlaisia vakavia ja syvällisiä kysymyksiä ja nostavat pintaan useita sisäisiä ristiriitoja, joita on syytä pohtia. Bäckgren edustaa yksikantaista reduktiivista materialismia eli fysikalismia ja sen mukaista naturalistista maailmankatsomusta. Me olemme kosmisen ja biologisen evoluution tuotteita, tähtipölyä, ja kaikki rakennumme ja koostumme aineesta, atomeista, miljardien vuosien takaisessa alkuräjähdyksessä vapautuneista alkuaineista, etenkin hapesta, hiilestä ja vedystä.

Ihminen on ainetta ja on monistisesti osa yhdestä suuresta aineellisesta planetaarisesta sykkeestä. Mutta sitten toisaalta Bäckgren ilmoittaa, että alkuaineet ”eivät viihdy” yksin, vaan muodostavat kaasumolekyylejä ja kiteitä. Siis aineella onkin myös tunteet? Ja halu, päämäärähakuinen pyrkimys, intentio, liittyä toisiin aineellisiin kappaleisiin, jollaisia aineelliset entiteetit kuten atomit väistämättä ovat? Bäckgren puhuu myös tunteiden todellisuudesta ja kehottaa lukijoitaan ajattelemaan. Bäckgren edellyttää myös, että toiset tunteet ovat totuudellisempia kuin toiset. Bäckgren näyttää myös uskovan, että todellinen tieto on mahdollista ja että esimerkiksi hän itse todella tietää todeksi ja oikeaksi sen, mitä artikkelissaan julistaa. Bäckgren kykenee, tekstistään päätellen, ilmoittamaan totuuden käsittelemistään asioista. Hänellä näyttää olevan totuudellinen tieto siitä, että fysikalistinen materialismi on totta, että asiat ovat siten kuin tämä uskomusjärjestelmä esittää niiden olevan.

Pane merkille, että Bäckgren ei halua puhua runollisin ilmaisuin, vaan realistisin tosiasiaväittein. Tästä syystä onkin kysyttävä, että mitä Bäckgren, atomistisena materialistina ja kaiken aineeseen palauttavana fysikalistina, tarkoittaa sillä, että meidän pitäisi ajatella ja tuntea ja tuntea vieläpä oikein ja olettaa, että atomeilla on jokin päämäärähakuinen pyrkimys välttää yksinoloa?

Eivät satunnaiset atomit pyri yhtään mihinkään, materialismin mukaan. Atomit tottelevat määräytyneitä aineen lainalaisuuksia. Ja mitä ylipäätään voivat olla merkitykset materialistiselle fysikalistille? Myös Trump on pelkkä satunnainen atomikasa, kuten toki ovat kaikki hänen vihaajansakin. Mutta mitä merkitystä tai arvoa voi ylipäätään olla jollain Trump-vastaisella asenteella?

Asenteet, arvot, tunteet, tarkoitushakuiset pyrkimykset ja kauneus, kuten myös totuus, hyvyys ja tieto, ovat nekin kaikki, jos pelkistävän fysikalistinen materialismi on tosi, ainetta tai ainakin palautuvat aineeseen ja sen persoonattomiin ja satunnaisiin lainalaisuuksiin. Ei materiaalinen atomi ole hyvä eikä paha, vaan satunnaisen tarkoituksetonta ainetta, pelkkää tähtipölyä. Tähtipöly ei ole kaunista eikä rumaa, koska aine ei ole kumpaakaan näistä ja vain ainetta, atomeja, on, siis pelkistävän materialismin mukaan. Bäckgrenin väitteiden nojalla hän itsekään ei ole muuta kuin satunnaista tähtipölyä, atomikasa, joka silti kirjoittaa lehteen kognitiivisesti mielekkäitä lauseita ja vakuuttaa niiden oikeellisuutta ja tiedollista oikeutusta ja haluaa puolustaa kauneutta ja vastustaa väärää ja pahaa Trumpia.

Ja nekin, joille Bäckgren kirjoittaa, ovat vain satunnaisen merkityksettömiä atomikasoja, tähtipölyä kaikki tyynni. Pelkkää tarkoituksetonta ja päämäärätöntä ainetta ovat Bäckgren, hänen ajatuksensa, hänen tietokoneensa ja ne atomiyhdisteet eli muste, jotka toiselle atomiyhdistelmäkokonaisuudelle eli lehtipaperille ilmestyvät, kun Hesari tulee painosta, toisten yhtä merkityksettömien aine- eli atomikasojen luettavaksi.

Jos me olemme alkuaineisiin pelkistyvää tähtipölyä, me emme ole persoonallisia ruumiillissielullisia ihmisiä, joille tieto, totuus, kauneus, hyvyys, oikeus ja johonkin tarkoitushakuisesti pyrkiminen ja oikeiden asioiden kannattaminen voisivat merkitä jotakin. Kuitenkin Bäckgrenin tekstistä syntyy vahva vaikutelma siitä, että hän itse kokee itsellään olevan tärkeän ja järkiperäisen sanoman, jonka hän haluaa välittää toisille persoonallisesti ajatteleville olennoille eli ihmisille. Toisaalta hänen samalla julistamansa materialistinen metafysiikka tekee hänen pyrkimyksistään täysin ristiriitaisia ja järjettömiä.

Kirjani Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan (Kuva ja Sana, 2022) sivuilla 39–44 ja 179–181 tuon esiin seuraavaa. Kovan rationalistinen tieteisusko, skientismi, puolestaan esittää, että vain sellainen, mikä on luonnontieteen laskennallisin menetelmin todistettu, on todellista ja uskottavaa eli tiedettyä. Tämäkin uskomusasenne on kuitenkin itsessään ongelmallinen, koska ei ole olemassa sellaista luonnontieteellistä koetta, joka kokemusperäisesti todistaisi oikeaksi väitteen siitä, että vain luonnontieteen menetelmin kykenemme saavuttamaan uskomuksista vapaata tietoa.

Luonnontiede menetelmineen ei ole uskomuksista vapaa pyrintö. Ei myöskään pragmatistinen uskomus, jonka mukaan tekniskäytännöllinen hyöty ja toimivuus ovat toden, hyvän ja tiedollisen mittari, ole mitenkään itsestään selvän pätevä. Rationalistinen tieteisusko on myös uskomusasenne. Luottavaan uskoon nojaavasta sitoutuneesta asenteesta ei pääse pakoon eikä sitä voi kiertää.

Kiertää ei myöskään voi sitä, että tieto ja totuuden sekä hyvän ja oikean tunteminen ovat perustellusti ja luotettavasti mahdollisia ihmiselle. Meidän on edelleen pakko ottaa kantaa niin sanottuihin perimmäisimpiin kysymyksiin. Meidän on otettava kantaa sekä kokemuksellisista että päätelmällisloogisista inhimillisistä lähtökohdistamme, aina jonkinlaisen uskonvaraisen kokonaistulkinnan viitekehyksessä. Jyrkinkään skeptikko ei epäile sitä, että hän, skeptikko, on olemassa ja epäilee jotain, minkä hänen ruumiillinen aistihavaintonsa on välittänyt hänen tietoisuutensa ja mielensä loogisesti pohdittavaksi.

Jyrkinkään tämän tekstin juuri tätä kohtaa tällä hetkellä lukeva ja kritisoiva arvostelija ei voi kiistää, etteikö olisi perustellun luotettavasti ja tiedetysti totta se, että hän langettaa mielessään oikeina, hyvinä ja parempina pitämiään arvoarvostelmia niistä ajatuksista, joita painetulta kirjan sivulta lukemansa teksti on hänen aineettomassa tietoisuudessaan herättänyt.

Ajattelu ei ole ainetta eikä parempaan ja pätevämpään ajatteluun pyrkimisen tarkoitus ole pelkistettävissä aineeseen, atomien ja elektronien satunnaiseen törmäilyyn eikä aineen sisäisen sähkökemian tarkoituksettomiin reaktioihin. Inhimillinen ja väistämättä tiedetty vaikkakin rajallinen olemassaolomme on samanaikaisesti sekä aineellisruumiillista että aineetonta, sielullisen henkistä.

Me olemme olemassa, meillä on jotain luotettavan varmaa kokemus- ja järkiperäistä tietoa ympärillämme olevasta todellisuudesta, jonka väistämättä tiedämme sisältävän hyvän ja oikean eettiset ulottuvuudet. Materialistisateistinen ja naturalistisevolutionistinen maailmankatsomus ja uskomusjärjestelmä eivät ole sopusoinnussa inhimillisen olemassaolomme reunaehtojen ja edellytysten kanssa.

Materialistisen filosofian mukaan perimmäisimmin oleva on ainetta, materiaa. Oliot ovat materiaa, ainetta, ja muodostavat aineen sisäisten lainalaisuuksien muodostaman suljetun kokonaisuuden. Oliot, substanssit, eivät ole materian ja aineettoman muodon yhdistelmiä, vaan pelkkää materiaa tai joka tapauksessa aina materiaan palautuvia ja materiasta riippuvia. Materialismi on fysikalismia ja naturalismia. Luonnon käsite ei tässä viittaa olioiden aineettomaan olemukseen, muotoon eli luontoon, vaan luonnolla tarkoitetaan aineen sisäisten vaikuttavien syiden ja seurausten suljettua kokonaisuutta. Materialismi on monistista. On vain yksi ja yhdenlaatuinen todellisuus, mekaniikan lakien mukaan toimiva fysikaalisaineellinen oleva, luonto. Materialistisnaturalistinen uskomusjärjestelmä on käytännössä ateistinen.

Materialismi on kuitenkin ongelmallinen ja itsensä kanssa ristiriidassa oleva uskomus, kuten Edward Feser perustelee teoksessaan Philosophy of Mind. Materialisti uskoo ja ajattelee tietävänsä, että vain aineelliskappaleellisen ja ulottuvuudellisen luonteinen materia on olemassa. Mutta materialistin ajattelulliset uskomukset eivät kuitenkaan ole kappaleellisen ulottuvuudellisia eivätkä siten aineellisia, materiaalisia. Ajattelullinen tieto jostakin kohteesta, varsinkin kappaleellisulottuvuudellisesta kohteesta, ei myöskään itsessään ole tuon kohteen osa eikä ulottuvuus. Tämä tarkoittaa sitä, että tieto ja tietoisuus materiaalisista kohteista ylipäätään osoittavat, että materialismi ei voi pitää paikkaansa.

Materialistit uskovat, että nykyaikainen luonnontiede, etenkin fysiikka, on tavoittanut varmaksi tiedettyjä ja tosia matemaattislaskennallisia totuuksia, jotka koskevat kaikkea ainetta, sen sisäisiä lainalaisuuksia ja siten koko aineesta muodostuvaa universumia eli koko luontoa. Mutta näin tiedollisesti ajatellessaan materialisti itse osoittaa, että aineellinen universumi ei ole kaikki, mikä on.

Materialismi on itsensä kanssa ristiriitainen uskomus, koska se on ismi, uskomuksellinen ajattelusuuntaus, ontologinen teoria. Materialisti on materialisti, koska ajattelee materialistisesti, pitää tätä teoriaa ja uskonvakaumusta totena ja hyvänä ja tahdonaktinsa suuntautuneisuuden mukaisesti haluaa olla materialisti. Mutta ajattelua, uskomista, teorioita, totuutta, hyvyyttä, haluja, tahdonakteja ja niiden suuntautumisia eivät luonnehdi materian ja aineellisten kappaleiden ominaisuudet kuten koko, massa, muoto ja väri. Ajatusten ominaisuudet kuten totuudellisuus tai virheellisyys, huonous ja hyvyys, eivät ole aineellisen materian ominaisuuksia.

Materialistin materialistisia ajatuksia ei voi tutkia massaspektrometrillä, koska ajatukset eivät ole ainetta. Toisaalta mikään aineellinen kappale, atomi, elektroni tai ioni ei ole totuudellisempi eikä virheellisempi eikä parempi eikä huonompi kuin mikään toinen. Materiaaliset aivot eivät ole yhtä kuin mieli. Jos aivot olisivat yhtä kuin mieli ja jos aivot olisivat pelkistävästi verrattavissa tietokoneeseen kuten materialistiset ateistit usein mielellään vertaavat, olisivat aivot kuin tietokone, jota kukaan ei ole kuitenkaan persoonallisesti ohjelmoinut. Harva luottaisi tietokoneeseen, jonka tiedettäisiin olevan ohjelmoimaton. Miksi materialisti katsoo kuitenkin voivansa luottaa omiin aivoihinsa?

Pelkistetty materialismi on yhtä kestämätön monismin muoto kuin on vastaavalla tavalla pelkistetty idealismikin. Ontologisen idealismin mukaan kaikki oleva on perimmiltään aineetonta mieltä ja sen tuotetta. Tämän mukaan materia olisi mielen projektio. Mutta kuten edellä on todettu, ajattelun ominaisuudet ovat erilaiset kuin aineen ja päinvastoin. Ajattelu ja aine eivät ole pelkistettävissä toisiinsa. Voimme kyllä mielessämme kuvitella edessämme olevan suljetun ja lukitun oven ja avata sen mielessämme. Mutta jos ryhdymme sitten kävelemään päin lukittua ovea, huomaamme kyllä konkreettisesti, onko edessämme oleva aineellisfyysinen ovi auki vai ei, kuvittelustamme riippumatta. Fyysinen aine, materia, ei ole mielen projektio eikä minkäänlainen illuusio.

Monistinen ykseysoppi on kestämätön näkemys, sekä pelkistävän materialistisessa että idealistisessa muodossaan ja hindulaisessa, Zen-buddhalaisessa kuten myös uusplatonistisessa emanaatioversiossaan. Olevainen ei muodosta perimmiltään jakamattoman unitaarista ykseyttä. Nykyaikainen naturalismi kumpuaa vahvasti spinozalaisesta monistisesta panteismista. Tämän filosofisen uskomuksen mukaan luonto on Jumala ja Jumala on luonto. Luonto eli Jumala muodostaa yhden suljetun kokonaisuuden, joka toimii sisäisen välttämättömyytensä nojalla, mekaanisten luonnonlakien ohjaamana. Tällä tavalla määritellyt luonnolliset vaikuttavat syyt selittävät kaiken.

Monistinen panteismi on kuitenkin itsensä kanssa ristiriitainen uskomus. Ollakseen monistisen panteismin kannattaja ja panteismin puolesta argumentoiva persoonallinen yksilö, on henkilön oltava olemassa äärellisenä yksilöllisenä minuutena. Mutta tällainen asiaintila ei ole mahdollinen, jos monistisen panteismin vakaumus siitä, että ääretön Jumala on kaikki ja kaikki on äärettömän absoluuttista Jumalaa, pitää paikkansa.

Ollakseen johdonmukainen monistisen panteistin täytyisi tunnustaa, että Jumala on, mutta minua ei persoonallisäärellisenä yksilönä ole, koska kaikki on Jumalaa eli ääretöntä absoluuttista ykseyttä. Monistisen panteistin pitäisi siis, vastoin oman uskomuksensa johtopäätöksiä, olla olemassa, jotta voisi ilmoittaa filosofisesti, ettei ole olemassa äärellisenä minuutena. Mutta tämä on perin ristiriitaista. Monistisen panteismin mukaan yleisinhimillinen kokemus yksilöllispersoonallisen äärellisen minuuden olemassaolosta ei voi olla todellinen, koska panteismin mukaan yksilöllinen ihminen tiedostavana persoonana on vain osa absoluuttisen ykseydellistä jumaluutta ja jumaluuden ilmentymä siinä missä kaikki muukin.

Jos panteismi on tosi, inhimillinen peruskokemus oman itsemme persoonallisesta olemassaolosta ja maailmastamme on valheellista harhaa. Kaikki äärellisen persoonallisten minuuksien väliset keskinäiset suhteet ja inhimillisen minuuden ja Jumalan välinen suhde ovat mahdottomia, jos monistinen panteismi pitää paikkansa. Monistinen panteismi ei voi myöskään tehdä eroa hyvän ja pahan, oikean ja väärän välille. Joka tapauksessa panteistinen Jumala on kaiken tietoisuuden ja persoonallisuuden tuolla puolen oleva absoluuttinen voima, jota säätelee metafyysinen välttämättömyys, joko idealistisessa tai materialistisessa merkityksessä.

On myös erikoisen ristiriitaista, että monistisen panteismin uusplatonistinen ja hegeliläinen versio katsovat ykseydellisen jakamattoman ja persoonattoman Absoluutin tarvitsevan emanaatioita ja historiallista prosessia itseään ilmaistakseen ja tullakseen itsestään entistä tietoisemmaksi. Sekin on ongelmallista, että monistinen panteismi ylipäätään puhuu Jumalasta ja perimmäisimmästä metafysiikasta, vaikka katsookin, ettei näistä voi puhua käsitteellisen kognitiivisesti. Monistispanteistinen mystiikka päätyykin käytännössä käsittämättömään mielettömyyteen.

Spinozistinen panteismi, joka monismissaan on yhtä hyvin materialismia ja ateismia kuin idealismia ja panteismiä, käyttää luonnon ja luonnollisen käsitteitä ratkaisevasti eri merkityksessä kuin klassinen aristoteelinen ajattelu, joka samaistaa olemuksen, luonnon, muodon ja päämäärän käsitteet. Spinozalaisen naturalismin mukaan ei ole olemassa mitään tarkoitushakuisia finaalisia syitä, jotka pyrkivät olemuksen eli luonnon mukaisiin päämääriinsä. Tällainen materialistinen monistispanteistinen ja ateistinen luonnon käsitteen uudelleentulkinta määrittelee oleellisesti modernia naturalismia ja sen ilmaisua, evolutionistista uusdarvinismia.

Materialistisen mielenfilosofian mukaan mielen tilat samaistuvat tai palautuvat vain aineeseen, materiaan, ruumiiseen. Tämän mukaan aivot ovat yhtä kuin mieli, joka on yhtä kuin aivokemialliset ja neurologiset prosessit. Materialismin mukaan tietoisuus perustuu aineeseen. Tietoisuus on, tavalla tai toisella, aineellinen todellisuus. Materialistinen mielenfilosofia on determinististä ja mekanistista ja uskoo aivojen eli mielen eli tietoisuuden olevan koneen kaltainen.

Tällainen filosofinen uskomus on kuitenkin virheellinen ja kestämätön. Miksi? Koska yksilölliset kokemukset eli subjektiivisuus – minuus – ei itsessään ole ainetta. Niin kutsutut kvaliat eli tuntemukset, maut, aistittu väri ja niin edelleen, eivät ole ainetta eivätkä palaudu aineeseen eivätkä sen prosesseihin. Mielentilat ovat eri todellisuus kuin aivot ja sen ruumiilliset neurologiset toiminnot. Tietoisuus, intentionaalisuus, suuntautuneisuus ja kvaliat ovat aineettomia sielun/mielen todellisuuksia, kuten myös ajattelu matemaattisine entiteetteineen. Sielu tai mieli ei ole yhtä kuin aivot.

Ajattelua ja kvalioita ei voi tutkia massaspektrometrillä. Silti ne ovat todellisuutta. Kaikki ei ole ainetta eikä palaudu aineeseen eikä neurologisiin tapahtumiin. Materialismi ei kykene selittämään persoonallista identiteettiä. Materialistitkaan, jotka ovat varsin tietoisia omasta minuudestaan, eivät odota kirjoituksiinsa vastineiksi massaspektrometrilukemia, vaan aineettoman intentionaalista argumentaatiota. Aineellisten atomien ja elektronien päämäärättömän satunnaisesta törmäilystä ei myöskään voida johtaa minkäänlaista velvoittavaa etiikkaa eikä yleispäteviä oikeuksia kuten ihmisoikeuksia. Ateistinen materialismi ja ajatus ihmisoikeuksien olemassaolosta ovat keskenään käsitteellisesti ristiriitaisia.

Miten tieteen, etiikan ja ihmisoikeuksien olemassaolo ja velvoittavuus oikeutetaan järkiperäisesti materialistisen ateismin lähtökohdista? Vaikka ihmisen sielua tai mieltä tai henkeä pidettäisiinkin jonkinlaisena materian epifenomeenina eli materian pohjalta syntyneenä ja siitä riippuvana ulottuvuutena, jolla saattaa olla ei-materiaalisiakin ominaisuuksia, on myös tämä ulottuvuus materialismin mukaan tiukasti luonnonvalinnan ohjaamaa yhtä ja samaa todellisuutta kuin kaikki muukin naturalistinen biologinen todellisuus. Epifenomenalismikaan ei siten vältä materialismin vakavia ongelmia.

Ei sen paremmin pelkistetty materialismi kuin pelkistetty idealismikaan kykene selittämään ihmistä.

Jumalan luoma ihminen on hylomorfinen ykseys, materiaalisen aineen ja ei-materiaalisen aineettoman muodon kokonaisuus, ruumiin ja sielun ykseys. Ihmistä ei voi selittää sen paremmin materialistisen kuin idealistispanteistisen spiritualistisen metafysiikan lähtökohdista.

Me emme ole pelkkää aineellista tähtipölyä.

Materialistinen naturalismi on kestämätöntä.

Ihminen tarvitsee teologisen selityksen, jollaisen tarjoaa klassisen kristillinen antropologia.