Viikonlopun kansainväliset uutispoiminnat 10.5.2025
Timo Keskitalo toimittaa kansainväliset uutispoiminnat, jotka kuullaan Radio Patmoksessa lauantaina ja sunnuntaina klo 8-18:00 välillä tasatunnein.
Yli tusina kristittyjen johtajaa kehottaa Trumpia suojelemaan Afganistanin kristittyjä karkotukselta
Lähde: Christian Post 03.05.2025
Yli tusina kristillistä johtajaa on kirjoittanut presidentti Donald Trumpille ja Yhdysvaltain sisäasiainministeri Kristi Noemille kirjeen, jossa vaaditaan suojelua afganistanilaisille kristityille pakolaisille heidän karkottamisestaan aiheutuvan huolen vuoksi. Kirjeen alussa kiitetään Trumpin hallintoa siitä, että se on asettanut ”kansainvälisen uskonnonvapauden etusijalle Yhdysvaltain ulkopolitiikan keskeisenä pilarina”. Kristityt johtajat kehottivat hallintoa ”jatkamaan tätä elintärkeää työtä varmistamalla, että afgaanikristittyjä, jotka kuuluvat maailman haavoittuvimpiin uskonnollisiin vähemmistöihin, ei palauteta vaaraan”. Evankelisen hyväntekeväisyysjärjestö World Reliefin Myal Greenen johdolla laaditun kirjeen muina allekirjoittajina on merkittävien kirkkokuntien ja järjestöjen johtohenkilöitä.
”Afganistan on yksi maailman vaarallisimmista paikoista kristityille”, allekirjoittajat kirjoittivat. ”Islaminuskosta kääntymistä pidetään Taleban-hallinnossa luopumuksena, ja siitä rangaistaan vankeudella tai teloituksella.” Kirjeessä viitataan raportteihin, joiden mukaan Afganistanin kristityt, jotka tulivat Yhdysvaltoihin sen jälkeen, kun Yhdysvallat vetäytyi Afganistanista vuonna 2021 ja Taleban otti vallan, kohtaavat nyt ”kauhistuttavan tilanteen, jossa heidät pakotetaan palaamaan maahan, jossa heidän uskonsa asettaa heidät päivittäiseen kuolemanvaaraan”.
Oikeusministeriö käynnistää tutkinnan Washingtonin laista, joka pakottaa katoliset papit rikkomaan rippisalaisuutta
Lähde: Christian Post 07.05.2025
Yhdysvaltain oikeusministeriö on käynnistänyt selvityksen Washingtonin osavaltion uudesta laista, joka saattaa velvoittaa papit rikkomaan katolisen kirkon kieltoa jakaa rippitunnustusten aikana saatuja tietoja, ja jota katolinen piispa syytti kirkon ja valtion rajojen rikkomiseksi. Trumpin hallinto on aloittanut kansalaisoikeustutkinnan ”Washingtonin osavaltion senaatin lakiehdotuksen 5375 kehittämisestä ja hyväksymisestä”. Washingtonin demokraattinen kuvernööri Bob Ferguson allekirjoitti toimenpiteen laiksi viime viikolla. Oikeusministeriö luonnehti lainsäädäntöä ilmeiseksi Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisen lisäyksen vapaan uskonnonharjoittamisen lausekkeen rikkomiseksi.
Rippipappien rippisalaisuus poistetaan, kun senaatin lakiehdotus 5375 tulee voimaan heinäkuun lopussa. Muiden Washingtonin lain mukaisten ”luottamuksellisten viestien”, kuten asianajajan ja asiakkaan sekä lääkärin ja potilaan välisen viestinnän, suojan odotetaan pysyvän voimassa.
Roomalaiskatolinen kirkko kieltää pappeja jakamasta tietoja, jotka he ovat saaneet ripin sakramentissa, jossa katolilaiset tunnustavat syntinsä. Katolisen kirkon kanonisen oikeuden säännöstössä todetaan, että ”sakramentaalinen sinetti on loukkaamaton; siksi rippi-isä ei missään nimessä saa pettää katuvaista sanoin tai millään tavalla tai mistään syystä”.
Paavin valinnan traditioista
Lähde: Catholic News Agency 06.05.2025
Roomalaiskatolisen kirkon johtajan eli Rooman paavin valintaan kuuluu useita perinteitä. Paavi valitaan konklaavissa eli kardinaalien kokouksessa, joka on ulkopuolisilta suljettu salainen kokous. Kokous pidetään kuuluisassa Sikstuksen kappelissa. Konklaavi suljettuna kokouksena juontaa vuoteen 1059, jolloin pyrittiin siihen, etteivät esimerkiksi Euroopan kuninkaalliset pyrkisi vaikuttamaan paavin valintaan. Konklaavin vaalikäytännöt ovat keskiajalta, vuodelta 1274. Paavin vaalissa saavat äänestää alle 80-vuotiaat kardinaalit.
Konklaavin äänestyksistä tulee tietoa Sikstuksen kappelin savupiipusta. Jokaisen äänestyskierroksen jälkeen äänestysliput poltetaan. Jos paavi saadaan valittua, tulee valkoista savua, jos paavia ei saada valittua, nousee piipusta musta savu. Savu värjätään nykyään kemikaaleilla, jotta sen väri olisi selvä. Äänestysliput on poltettu ainakin vuodesta 1417 alkaen, mutta paavin valinnan viestiminen savulla on varsin uusi ilmiö, se on otettu käyttöön vasta noin sata vuotta sitten, vuonna 1914. Se, että Rooman kirkonkellot alkavat lyödä, kun uusi paavi on valittu, on ollut tapa vasta vuodesta 2005.
Sanat, jolla paavin valinnasta ja uuden paavin paavillisesta nimestä ilmoitetaan, latinaksi ”Annuntio vobis gaudium magnum: Habemus papam” eli ”Ilmoitan teille suuren ilon, meillä on paavi” periytyvät vuoteen 1417, jolloin paaviksi valittiin Martinus V. Paavin vaaliin liittyvät tavat ovat siis keskiaikaisia ja sitä uudempia.
Syyrian druusien hengellinen johtaja on huolissaan ”kansanmurhan kaltaisista hyökkäyksistä” druuseja vastaan
Lähde: Al-Monitor 01.05.2025
Syyrian uskonnollis-etnisen vähemmistöryhmän druusien hengellinen johtaja, sheikki Hikmat al-Hijri on syyttänyt Syyrian sunni-islamilaista hallintoa ”kansanmurhan kaltaisista hyökkäyksistä” maan eteläosan druusiväestöä kohtaan. Samassa yhteydessä sheikki al-Hijri toivoi kansainvälistä väliintuloa tilanteen helpottamiseksi. Syyriaa hallitseva islamistinen HTS on kuitenkin torjunut tämän ajatuksen. Aiemmin Israel ilmoitti olevansa valmis sotatoimiin Syyrian druusivähemmistön suojelemiseksi. Syyriassa asuu arviolta 700 000 druusia, mutta heitä on myös Israelissa ja Libanonissa.
Julkilausumassaan druusisheikki al-Hijri nimitti druuseja vastaan hyökänneitä islamistisia aseryhmiä takfireiksi. Sana on arabiaa ja useimmiten muslimit käyttävät sitä islamin luopioista, joskus tosin myös islamistisista ääriryhmistä.
Etelä-Syyrian druusit ovat kärsineet väkivaltaisuuksista HTS:n noustua valtaan. Uusin väkivalta-aalto alkoi sunniaseryhmän tunkeuduttua Jaramanan druusikaupunkiin 28.4. syyttäen siellä asuvaa druusimiestä profeetta Muhammedin pilkkaamisesta. YK:n alaisen tarkkailijajärjestön mukaan yhteenotoissa on jo kuollut ainakin 71 druusia ja 30 HTS:n islamistiseen hallintoon linkittyvää taistelijaa. Suuri osa surmansa saaneista druuseista oli myös taistelijoita. Hallinto ei ole pystynyt hillitsemään joukkojaan, vaan ainakin 1600 ihmisen arvioidaan kuolleen sen valtaannousun jälkeen.
Kongon demokraattisen tasavallan luterilainen kirkko liittyy Kansainväliseen luterilaiseen neuvostoon
Lähde: International Lutheran Council 06.05.2025
Maailman tunnustuksellisia ja konservatiivisia luterilaisia kirkkoja yhdistävä Kansainvälinen luterilainen neuvosto eli ILC (engl. International Lutheran Council) on hyväksynyt uudeksi tarkkailijajäsenkirkokseen Kongon tunnustuksellisen evankelis-luterilaisen kirkon (ransk. Église Évangélique Luthérienne Confessionelle du Congo) eli EELCC:n järjestön hallituksen kokouksessa.
EELCC toimii Kongon demokraattisen tasavallan alueella ja sen johtajana toimii kirkon presidentti Emile Dongo, jonka mukaan kirkko hakeutui ILC:n yhteyteen ”varjellakseen tunnustuksellista asemaansa” ja lisätäkseen yhteyksiä luterilaisiin kirkkoihin kansainvälisesti.
EELCC:n historia ulottuu 1970-luvulle, kun joukko silloin baptistipastoreita otti yhteyttä ranskalaiseen luterilaiseen kirkkoon EEL-SF:ään saadakseen korkeampaa teologista opetusta. Opetusta saatuaan pastorit päätyivät luterilaiseen uskoon ja silloin Zairen tunnustukselliseksi evankelis-luterilaiseksi kirkoksi kutsuttu EELCC perustettiin 1989. Kirkko on varsin pieni, sillä on viisi pastoria ja viisi seurakuntaa. Kongon demokraattinen tasavalta on yksi maailman köyhimpiä maita ja se kärsii pitkittyneistä väkivaltaisuuksista etenkin maan itäosassa.
Liberalisoituva amerikkalainen presbyteerikirkko lopettaa lähetystyönsä
Lähde: Christianity Today 01.05.2025
Yhdysvalloissa n.s. valtavirtaprotestanttisiin kirkkoihin kuuluva Yhdysvaltain Presbyteerikirkko (PCUSA) on ajanut alas lähetysjärjestönsä Presbyterian World Missionin, joka oli perustettu vuonna 1837. Syynä sulkemiselle on lähetystyöhön annettujen varojen väheneminen liberalisoituvissa valtavirtaprotestanttisissa kirkoissa Yhdysvalloissa. Samalla lähetysjärjestön 54 työntekijää siirtyvät toisiin tehtäviin.
Päätös heijastelee amerikkalaisen valtavirtaprotestantismin heikkenemistä ja teologista ohentumista. PCUSA on teologialtaan liberaali protestanttinen kirkkokunta, joka hyväksyy naispappeuden ja samaa sukupuolta olevien avioliitot. Sen jäsenmäärä on ollut vahvassa pudotuksessa. Vaikka PCUSA on Yhdysvaltain presbyteerisistä kirkoista suurin, sillä oli loppuvaiheessa vain 54 lähetystyöntekijää. Paljon pienemmillä presbyteerikirkoilla kuten Amerikan presbyteerikirkolla (PCA) on 509 lähetystyöntekijää. Tämä kirkko ei hyväksy naispappeutta eikä samaa sukupuolta olevien avioliittoa.
PCUSA:n päätös hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliitot 2014 johti myös sen globaalien kumppanuuksien radikaaliin vähenemiseen. Kirkko on muiden Yhdysvaltain liberalisoituvien valtavirtaprotestanttisten kirkkojen tavoin kuihtunut muutenkin: vuonna 1983 sillä oli yli kolme miljoonaa jäsentä, nyt enää hieman yli yksi miljoona.
Lue ohjeet kommentoinnille