Patmos-blogi

Älä ole uskoton nuoruutesi vaimolle

Jouni Lallukka Jouni Lallukka on Patmos Lähetyssäätiön kehityspäällikkö, raamattukouluttaja sekä ylitse seurakuntarajojen pidetty kirjailija ja raamatunopettaja.
Julkaistu:

Avioerot ja uudelleenavioitumiset ovat valitettavan paljon yleistyneet uskovienkin joukossa. Sen sijaan, että Raamatun opetusta pyrittäisiin laskemaan sille tasolle, jolle ihmiset pystyvät, tulisi tehdä kaikki mahdollinen, jotta avioliitto kestäisi koko elämän.

Ihan alkuun. Tiedän, että joukossamme on eronneita ja uudelleenavioituneita. En halua lyödä, syyllistää, kaivella menneitä enkä väärällä tavalla arvostella. Minulla ei ole myöskään varaa – eikä minkäänlaista haluakaan – pyrkiä julistamaan ylhäältä alaspäin tulikivenkatkuista sanomaa. Monessa kohden olen pahasti erehtynyt elämäni varrella enkä ole läheskään aina ollut sellainen puoliso kuin olisin halunnut olla. Minulla on paljon opittavaa. Ymmärrän myös, että aina avioeroa ei voi välttää, vaikka itse tekisi kaikkensa. Joskus toinen vain pettää ja lähtee eikä sille voi mitään. Ja se satuttaa. Todella pahasti. En todellakaan halua lyödä sinua vielä lisää. Muista, että Kristus rakastaa sinua ikuisella rakkaudella!

Se, että emme aina kykene elämään Jumalan Sanan mukaisesti, ei anna meille oikeutta laskea sen opetusta alemmalle tasolle

Niin minun kuin kaikkien meidän muidenkin on rehellisesti tunnustettava se, että vaikka me emme aina kykene elämään Jumalan Sanan opetusten mukaisesti – olipa syy sitten meissä tai muissa ihmisissä – se ei anna meille oikeutta tai lupaa muuttaa Jumalan Sanan selkeää opetusta toiseksi. Tiedän, että totuuden kohtaaminen tekee joskus kovin kipeää eikä se tunnu hyvältä. Varmasti joku lukija kokee tämän ankarana, mutta lue loppuun. Toinen vaihtoehto on nimittäin vielä paljon huonompi.

Jos laimennamme Jumalan Sanan julistuksen sille tasolle, mihin me itse pystymme, voimme oikeastaan heittää Raamatun roskiin ja polttaa sen. Raamatun Sana osoittaa, että olemme kaikki langenneet pois. Jotta meillä olisi toivoa paremmasta, meidän nimenomaan PITÄÄ katsoa, mitä Raamattu tarjoaa oman näkemyksemme tilalle. Minkälaisia suuntaviivoja sieltä löytyy elämän ja avioliiton varalle. Silloinkin, kun se haastaa meitä, pikkaisen kirpaisee ja tuntuu epämiellyttävältä, se tekee hyvää.

Avioliitto on yhä edelleen tarkoitettu elämänmittaiseksi yhteiseksi matkaksi

Olemme olleet vaimoni kanssa jo pitkään surullisia siitä, että meidän uskovienkin joukossa avoliitot, avioerot ja uudelleenavioitumiset ovat yleistyneet. Jumala ei kuitenkaan alun perin tarkoittanut asioita niin eikä Hänen tahtonsa ole muuttunut miksikään. Kohdistankin tämän blogini ennaltaehkäisevästi erityisesti sinulle, joka olet harkitsemassa avioliittosi päättämistä tai joka olet salassa tai avoimesti uskoton omalle puolisollesi. Muista, että Jumala kuitenkin näkee, mitä teet, vaikka puolisosi ei sitä näkisi tai tietäisi. Olkoon tämä kannustuksena myös jokaiselle avioliitossa olevalle, jotta panostaisimme liittoihimme Jumalan tahtomalla tavalla. Puolison voi hylätä muutenkin kuin olemalla uskoton – esimerkiksi jättämällä hänet yksin ja ilman riittävää läsnäoloa.

Raamatun opetus on varsin selkeä: ”Ottakaa siis vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat nuoruutenne vaimolle. Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.” (Mal.2:15b-16)

Malakian teksti tuntuu erittäin tiukalta, suoralta ja hyvin ankaraltakin. Miksi? Miksi Jumalan Sana ottaa noin ehdottoman kannan? Se nousee siitä, mitä avioliitto merkitsee. Raamattu Elämään – sarjan kirjassa Pintaa syvemmälle, joka pureutuu Saarnaajan ja Malakian kirjoihin, tunnettu Raamatunopettaja Jukka Norvanto kirjoittaa:

”Israelin kansalle avioliitto ei ollut vain kahden ihmisen välinen oikeudellinen sopimus, vaan liitto, joka oli vahvistettu Jumalan edessä. Raamatullinen opetus avioliitosta erosi ympärillä olevien kansojen ajatuksista. Esim. Hammurabin lain mukaan avioliitossa oli kysymys lähinnä sopimuksesta, joka solmittiin asianomaisten välillä. Sen sijaan juutalaisuudessa avioliitto nähtiin liittona, jonka todistajana on itse Jumala. Siksi se oli sitovampi kuin ympärillä olevien kansojen avioliitot. Aviopuolisoja ei siis yhdistänyt toisiinsa vain heidän toisilleen antamat lupaukset, vaan myös heidän tilivelvollisuutensa Jumalan edessä.”

Puolisonsa hylkäävä halveksuu Jumalaa

Norvanto jatkaa:

”Siitä syystä Laban saattoi sanoa Jaakobille näin, kun he viimeisen kerran erosivat toisistaan: ”Jos sinä kohtelet huonosti tyttäriäni ja otat muita vaimoja heidän lisäkseen, niin silloin on Jumala oleva sopimuksemme todistajana, vaikka yhtään ihmistä ei olisi läsnä sen todistajana” (1.Moos. 31:50). Samaan totuuteen viitataan myös Sananl 2:16-17:ssa: ”Pidä vierelläsi viisaus, se torjuu vieraan naisen, joka sanoillaan sinua julkeasti viekoittelee. Hän on hylännyt elämänkumppaninsa, unohtanut Jumalan solmiman liiton.” Jumala siis katsoo, että puolisonsa hylännyt ihminen on rikkonut myös liiton Jumalan kanssa. Siksi Malakia saattaa sanoa, että ne hänen aikalaisensa, jotka ovat hylänneet puolisonsa, itkevät turhaan Herran alttarin äärellä. He ovat niin tehdessään osoittaneet halveksivansa Jumalan tahtoa. […] Malakia siis puhuu puolisosta ystävänä, kumppanina, joka kuitenkin hylätään. […] Kysymys oli ollut kahden ihmisen välisestä luottamuksesta, jonka toinen rikkoo itsekkäistä syistä. […] Malakia puhuu hylkäämisestä, joka on kaikkea sitä vastaan, mitä Jumala on ja tahtoo. Lähimmäisensä hylkäävä ihminen kertoo niin tehdessään halveksuvansa Jumalaa.”

Tuo on niin tiukkaa tekstiä, että minuakin alkaa vähän hirvittää. Samalla on pakko kuitenkin todeta, että se on Jumalan Sanan mukaista. Jumala ottaa tosissaan sen avioliittolupauksen, joka Jumalan ja ihmisten edessä on lausuttu. Otammeko me? Jos mietit avioliittoa, harkitse tarkkaan, oletko valmis sitoutumaan tuollaiseen lupaukseen valitsemasi ihmisen kanssa. Jos olet jo avioliitossa, tee kaikkesi, jotta liittosi pysyisi kasassa. Jos petät puolisoasi, korjaa kurssiasi ja ala rakentamaan omaa liittoasi. Myös Sananlaskujen kirja kehottaa siihen: ”Juo vettä omasta säiliöstäsi, sitä, mikä omasta kaivostasi juoksee. Vuotaisivatko sinun lähteesi kadulle, toreille sinun vesiojasi! Olkoot ne sinun omasi yksin, älkööt vierasten sinun ohessasi. Olkoon sinun lähteesi siunattu, ja iloitse nuoruutesi vaimosta.” (San.5:15-18)

Hyvässäkin liitossa voi olla äärimmäisen vaikeita aikoja, mutta oikeilla teoilla voi vaikuttaa myös tunteisiin

Jokaisessa avioliitossa tulee vaikeita aikoja. Joskus äärimmäisen vaikeita. Ja joskus ne kestävät hyvinkin kauan. Avioliittolupauksen pitämiseen sisältyy kuitenkin erityinen siunaus. Niinäkin aikoina, kun tuntuu siltä, että mistään ei tule mitään. Erityinen siunaus, joka perustuu siihen, että se on solmittu myös Jumalan kasvojen edessä. Taistele avioliittosi puolesta. Tee kaikkesi, jotta se kestäisi! Apua on myös runsaasti tarjolla kristillisen avioliittotyön muodossa.

Vielä muutama ajatus. Parisuhdeterapeutti John Gottman jakaa aviopuolisot kahteen eri kategoriaan: Disasters eli vähän kuin täystuhot suomeksi. He ovat puolisoita, jotka ajattelevat, että ihmisen pitää mennä tunteiden mukana. Jos tunteita ei ole tai ne katoavat, pitää vaihtaa seuraavaan ihmiseen. Toinen kategoria on Masters eli mestarit. He tiedostavat, että oikeanlaisilla tahdon teoilla, silloinkin, kun positiiviset tunteet ovat piilossa, voi vaikuttaa paljon avioliiton tunteisiin. Kun alan toimimaan rakastavasti, myös rakkauden tunteille tulee enemmän sijaa. Tee siis kaikkesi. Oikeansuuntaisilla teoilla voit vaikuttaa paljon.

Lopetan Jeesuksen sanoihin: ”Hän vastasi ja sanoi: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa ’loi heidät mieheksi ja naiseksi’ ja sanoi: ’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt.19:4-6)

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *