Häpeästä rauhaan

13-vuotias Lisa oli ensimmäisten lasten joukossa, jotka löysivät tiensä Odessan Toivon talo -keskukseen. Vuoden aikana ohjaajista tuli hänelle enemmän kuin tuttuja – heistä tuli turvallisia aikuisia, joille Lisa uskalsi viimein avata sydämensä ja kertoa vaikeista kotioloistaan.

Cantemirin Toivon talossa käy paljon lapsia ja nuoria.
Patmos Lähetyssäätiö
Julkaistu:

Keväällä Lisalle tuli vaiva, jota hän häpesi kovasti: vaikea täitartunta. Koska perheellä ei ollut varaa tai voimia hoitoon, häpeä kasvoi niin suureksi, että Lisa katosi keskukselta kokonaan.

Eräänä päivänä hän kuitenkin uskaltautui ovelle vain tervehtimään. Silloin yksi ohjaajista veti hänet sivuun ja sanoi hiljaa: ”Tämä on normaalia, eikä sinun tarvitse selviytyä tästä yksin.”

Lisan elämä on muuttunut Toivon talossa.

Seuraavat kaksi viikkoa ohjaajat pesivät ja hoitivat Lisan hiuksia kerta toisensa jälkeen, kunnes vaiva oli poissa. Tuo hellyys ja konkreettinen apu muuttivat kaiken. Tänään Lisa on keskuksen vakioasiakas – tyttö, joka ei enää piilottele, vaan on syvästi kiintynyt ihmisiin, jotka eivät hylänneet häntä vaikeimmalla hetkellä. Hän on kiintynyt vahvasti niin ohjaajiin kuin Toivon taloon, josta on tullut hänelle turvasatama.

Toivon talo on nimensä mukaisesti paikka, jossa monet lapset ja nuoret saavat löytää kadonneen toivon elämäänsä. Kiitos, että olette rinnallamme tukemassa tätä työtä, jossa saamme jakaa evankeliumia ja auttaa konkreettisesti.

Pastori Kirill Bondarenko
Kummityön vastuuhenkilö, Ukraina

Etsimme 100 uutta kummia eri Lastenapumme kentille, joista Ukraina on yksi. Oletko Sinä yksi uusi Ukrainan lasten kummi? Ilmoittaudu kummiksi:

Tule kummiksi

Ukrainan lapset – Toivon talot Odessassa ja Cantemirissa

Toivon taloissa lapset ja nuoret saavat kohdata aikuisia, jotka välittävät heistä ja tuovat Jumalan rakkauden esiin sanoin ja teoin. Iltapäiväkerhoissa tarjotaan ateria, annetaan tukiopetusta, harrastetaan, musisoidaan ja kuullaan opetusta Jumalan sanasta. Toinen Toivon taloista sijaitsee Odessassa, jossa on paljon maan sisäisiä pakolaisia. Toinen talo on Moldovan puolella Cantemirissa. Siellä käy myös paljon moldovalaisia lapsia ja nuoria, joiden vanhemmat ovat lähteneet ulkomaille töihin ja jättäneet lapsensa isovanhempien tai muiden sukulaisten huostaan.  Toivon talojen työstä vastaa odessalainen pastori Kirill Bondarenko.