Artemis kohti Kuuta

Ylen 7.4.2026 päivätty artikkeli ”Artemis 2 aloitti paluumatkansa kohti Maata – rikkoi historiallisen ennätyksen”, ingressinään ”Orion-kapseli saavutti kahden jälkeen yöllä lennon kauimmaisen pisteen” uutisoi seuraavasti:

”Miehitetty Artemis 2 -lento on nyt kiertänyt Kuun ympäri ja aloittanut paluumatkansa kohti Maata. Artemis 2 -kuulento rikkoi kello kahden jälkeen yöllä Suomen aikaa ennätyksen menemällä kauemmas Maasta kuin missä kukaan ihminen on aiemmin ollut eli noin 407 000 kilometrin päähän. Tuolloin Orion-aluksen kapseli oli myös lähimpänä Kuuta lentonsa aikana…Edellinen ennätys oli niinkin kaukaa kuin vuodelta 1970. Sen teki kuuluisa Apollo 13, jonka lennolla ilmennyt tekninen vika vaaransi koko miehistön hengen. Orion lähti matkaan keskiviikon ja torstaina välisenä yönä Suomen aikaa. Lennon on määrä kestää kymmenen päivää. Artemis II:n astronautit eivät laskeudu Kuuhun, mutta Nasan on tarkoitus palata sinne vuonna 2028. Nasa aikoo rakentaa Kuuhun tukikohdan, joka luo pohjaa miehitetyille Mars-lennoille tulevaisuudessa”.

Helsingin Sanomien Timo Paukku puolestaan taustoitti Artemis 2 -lentoa 2.4.2026 päivätyssä artikkelissaan ”Orion on valmis matkaan kohti Kuuta, vain vessa reistaili”, seuraavasti:

”Kuulento Artemis II kohosi torstaina aamuyöstä Suomen aikaa avaruuteen. Sen vei Maata kiertävälle radalle lähes satametrinen kantoraketti SLS. Artemis II lähti matkaan Kennedyn avaruus­keskuksesta Floridasta kello 1.35 Suomen aikaa. Kantoraketti SLS pääsi matalalle Maan kiertoradalle noin kahdeksan minuutin lennon jälkeen. Kuuraketin nokassa oli avaruusalus Orion, jonka kyydissä on neljä astronauttia. Nyt Orion kiertää maapalloa jo omillaan. Kuuraketin muut vaiheet on irrotettu. Ne ovat pudonneet mereen…”

”Orionin avulla ihminen yrittää palata Kuun lähelle yli 53 vuoden tauon jälkeen. Ihminen kiersi Kuuta viimeksi joulukuussa 1972. Apollo 17 -kuulennolla oli kolme astronauttia. Kaksi heistä myös laskeutui Kuun pinnalle. Nyt Kuun lähelle lentää yhdellä kertaa enemmän ihmisiä. Orionin nelikon komentaja on Reid Wiseman ja lentäjä Victor Glover. Muut kaksi astronauttia ovat Christina Koch ja Jeremy Hansen. Koch käy ensimmäisenä naisena Kuun lähellä. Glover puolestaan on ensimmäinen musta astronautti kuumatkalla. Hansen on Kanadan avaruusjärjestön CSA:n astronautti, muut ovat Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan lentäjiä. Hansen on ensimmäinen Yhdysvaltain ulkopuolinen ihminen, joka lentää Kuun ympäri…Kokemus Orionista on tärkeää, sillä se on astronauttien asunto kaikilla Artemiksen lennoilla. Artemis III toetutuu Maata kiertävällä radalla 2027. Artemis IV voi viedä ihmiset Kuuhun vuoden 2028 aikana. Artemis-ohjelma jatkuu 2030-luvulla, jos Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa saa siihen liittovaltion rahoituksen”.

4.4.2026 päivätyssä Helsingin Sanomien artikkelissaan ”Kymmenen syytä sille, miksi yöllä lähtenyt kuulento on merkittävä”, jonka ingressin mukaan ”Artemis II -kuulento|Kuu, villitseekö se enää ketään? Kuuhun menolle on yhtä monta syytä kuin on ihmisiä”, Timo Paukku kirjoittaa seuraavasti:

”Miksi astronautit sitten viedään lähelle Kuuta? Ihmisiä kun on käynyt Kuun lähellä tai sen pinnalla jo yhdeksän kertaa vuosina 1968–1972. Välissä on ehtinyt olla siis vuosikymmenten tauko. Alla olevasta listasta löydät syitä, miksi kuulento on merkittävä asia. Tasa-arvo. Kuun lähelle matkaa ensi kertaa nainen, Christina Koch ja ensi kertaa värillinen ihminen, Victor Glover. Aiemmin Kuussa on käynyt vain vaaleaihoisia miehiä. Lähes kaikkien tausta on Yhdysvaltain armeijassa. Kanada. Kysypä kanadalaisilta! Orionin kyydissä on kanadalainen astronautti Jeremy Hansen. Hän on ensimmäinen Yhdysvaltain ulkopuolinen ihminen, joka lentää Kuun ympäri. Enempi parempi? Kuuhun lentää nyt enemmän ihmisiä yhdellä kertaa (neljä) kuin koskaan kuulentojen historiassa. Kaukana kotoa. Orion lentää suunnitelmien mukaan kauemmas kuin mikään alus, jossa ihminen on kyydissä. Kuun lähellä olemme päässeet jo noin valosekunnin päähän Maasta. Avaruuden etäisyyksiä tosin mitataan valovuosissa”.

”Tekniikka. Kuun pinnalle lähetettiin vuonna 1969 Apollo 11:n kuumoduulissa aikansa nopein ja parhain pieni tietokone. Nyt yksi tavoite on testata eri tekniikoita tulevia kuulentoja varten. Mitä uutta luomme kuumatkoja varten? Tiede. Voimme saada lisää tietoa Kuun geologiasta ja samalla oman maapallomme synnystä. Maa ja Kuu syntyivät samoihin aikoihin, yli 4,5 miljardia vuotta sitten. Helium–3. Tulevaisuuden fuusiovoiman raaka-ainetta. Sitä on paljon Kuun pinnalla. Symboliarvo. Suurvaltojen välisessä nokittelussa Kuun lähellä käyminen on oiva syy mahtailla. Kuussa on arvoituksellista symboliikkaa. Siksi nähtävästi mikään ei voi pysäyttää jatkossakaan ryntäilyä sinne. Jännitys. Kiehtovaa nähdä, miten kuumatkat etenevät ja miten astronauttien käy. 53 vuotta. Eikö muka noin kahden sukupolven tauko ole liian pitkä aika? Maailmassa moni iäkäs muistelee, ehkä kaihoisasti, 1960-luvun Apollo-kuulentoja. Samalla kun voi muistella omaa lapsuuttaan tai nuoruuttaan”.

Neljä vuotta sitten, kun Artemis-ohjelman ensimmäinen miehittämätön vaihe oli käsillä, kirjoitin 1.9.2022 päivätyssä Patmosblogi-artikkelissani ”USA suuntaa jälleen kohti Kuuta”, joka kannattaa käydä lukemassa, muun muassa seuraavasti:

”Otsikon aihe on merkittävä ja juuri nyt ajankohtainen teema, johon joka tapauksessa sisältyy laajoja maailmanhistoriallisia ja tulevaisuuden kannalta oleellisia ulottuvuuksia. Kyse on siitä, että USA suuntaa koko voimallaan jälleen kohti Kuuta. USA on, kuluvalla viikolla, aloittanut kuuohjelma Artemiksen toteuttamisen siten, että, joistakin viivästymistä johtuen, todennäköisesti perjantaina USA:n avaruushallinto NASA pyrkii lähettämään matkaan, Artemis-ohjelman ensimmäisenä vaiheena, miehittämättömän kantoraketin…Kaikki edellä esillä oleva on erittäin mielenkiintoista ja varteen otettavaa asiaa. USA:n Kuu- ja avaruushankkeessa on kyse todella suuren luokan strategisesta ja jopa avaruusgeostrategisesta hankkeesta, joka mittakaavassaan moninkertaisesti ylittää 50:n vuoden takaisen kuuhankkeen. Kuten todettu, Kuuhun palataan nyt kunnolla. Hankkeeseen on keskitetty paitsi NASA:n liittohallitukselliset resurssit myös transhumanistiseen futuristiseen teknologiaan keskittyneiden yksityisten toimijoiden kuten avaruusyhtiö SpaceX:n voimavaroja”.

”On todellakin mielenkiintoista, että USA:n liittohallitukselta liikenee käsittämättömän suuria rahasummia tällaiseen hankkeeseen tilanteessa, jossa reaalisen loputonta rahantarvetta on maanläheisemmissäkin kohteissa ja oman kansan välittömissä tarpeissa. Niin tai näin, velkarahan tarjoajat, hallinnoijat ja tällaisesta velkariippuvuudesta hyötyjät, alkaen USA:n liittohallitusta rahoittavasta The Federal Reserve -keskuspankista, kiittävät ja kumartavat…Mutta mitkä ovat niitä todellisia avaruusgeostrategisia, taloudellisia ja voimapoliittisia tavoitteita, joita USA pyrkii massiivisella Kuu- ja avaruusohjelmallaan nyt edistämään? Näistä tekee selkoa Kenneth Changin 29.8.2022 päivätty The New York Times -artikkeli ”Why NASA Is Going Back to the Moon” ja 28.8.2022 päivätty Scott Neumanin NPR News -artikkeli ”NASA is set to return to the moon. Here are 4 reasons to go back”. Näiden artikkeleiden mukaan USA on menossa jälleen Kuuhun ja sen jälkeen Marsiin varsinkin seuraavista syistä:”

”Kuuohjelma on keskeinen USA:n ihmisen avaruuteen saattamisen ja ihmisen avaruuslentojen edistämisen kannalta ylipäätään. NASA:n johtaja Bill Nelson korosti kesällä, että NASA:n tarkoitus on saattaa ensimmäinen naisastronautti ja ensimmäinen värillinen astronautti Kuuhun, osana laajempaa hanketta, jossa luodaan lähtökohdat ja teknologiset onnistumisen edellytykset Marsiin suuntautuville avaruusmatkoille. Kuu toimisi kokeilu- ja harjoituskenttänä. Kuuohjelman motiivina toimii myös yleinen valtavirtainen tieteellinen mielenkiinto päästä syvemmin selvittämään planeettojen ja aurinkokunnan syntyä ja evoluutiota. Kuu ja sen perusteellinen tuntemus ovat avainasemassa tästä perspektiivistä asiaa tarkasteltaessa. Kuuohjelma nähdään itsessään luovana prosessina ja kannustimena uusien teknologioiden kehittämiselle ja ennen kaikkea uusien teknologisten ratkaisuiden kaupallisille sovelluksille. Kuuohjelma vastaa Kiinan heittämään vahvaan ja kovaan avaruushaasteeseen. Kiina suunnittelee miehitettyä kuulentoa ja kuuasemaa 2030-luvulla. USA:n on ehdittävä saamaan miehitetty kuuasemajalansija Kuussa ennen Kiinaa”.

”Etenkin juuri tämä tavoite on tämänhetkisen Artemis-ohjelman taustalla. Bryan Bender nostaa tätä näkökulmaa esiin 29.8.2022 päivätyssä Politico-artikkelissaan ”NASA faces its biggest test in decades”. Artikkelin mukaan maailma, mukaan lukien USA:n kovimmat avaruuskilpailijat Venäjä ja Kiina, tarkkailee nyt aktiivisesti USA:n hankkeiden edistymistä. Monet ovatkin sitä mieltä, että USA:n – tai vaihtoehtoisesti kilpailijoiden eli Venäjän ja etenkin Kiinan – avaruushankkeiden onnistumisilla tai epäonnistumisilla on laajoja geopoliittisia seurauksia. Bender viittaa artikkelissaan Center for Strategic and International Studies -ajatuspajan tutkijaan Zhanna Malekos Smithin näkemyksiin, joiden mukaan USA:n tämänhetkisen hankkeen onnistuminen tulee edistämään Artemis Accords -projektia, joka on 20:n maan kumppanuusprojekti yhteisten periaatteiden ja sääntöjen muotoilemiseksi ja hyväksymiseksi Kuu-tutkimukselle ja -tutkimusmatkailulle…USA pyrkii nyt ennaltaehkäisevästi ottamaan Kuun haltuunsa ennen 2030-lukua, jolloin Kiinan avaruusvoimien taikonauttien ja taloudellisten toimijoiden arvellaan olevan valmiita asemoitumaan Kuun kamaralle. Kiinan näkökulmasta puolestaan näyttää siltä, että USA rakentaa nyt avaruus-NATOa ja laajentaa taloudellissotilaallisen otteensa Kuun kamarallekin…”

Päätin neljän vuoden takaisen artikkelini seuraavan kaltaisiin pohdintoihin:

”On myös syytä pitää mielessä, että NASA:lla, kaikkine julkisine hankkeineen ja julkisine hankeperusteluineen, on kaiken aikaa ollut julkisuuden valokeilasta syrjässä toimineet yhteytensä sekä USA:n ison rahan sotateolliseen kompleksiin että The Deep State -tiedusteluorganisaatioihin ja niiden piirissä esiintyneisiin pyrkimyksiin ja hankkeisiin, kuten selostaa James E. David University Press of Floridan vuonna 2015 julkaisemassa teoksessa Spies and Shuttles: NASA’s Secret Relationships with the DoD and CIA. Pelkkä tieteellinen mielenkiinto tai globaalin altruistinen ihmisyyden yhteisen hyvän edistäminen eivät tietenkään koskaan ole olleet NASA:n olemassaolon ja hankkeiden perimmäisimpinä vaikuttimina”.

”Kreikkalaisen mytologian Artemis-jumalattarella, öisen taivaan ja Kuun jumalattarella, äitijumalattarella, jonka palvontaan Efesossa yhdistyi myös Kybelen palvonta transgenderpapistoineen ja jonka kannattajien kanssa apostoli Paavali 2000 vuotta sitten Efesossa joutui poleemiseen tilanteeseen Apostolien tekojen luvun 19 jakeiden 23–40 mukaan ja jonka nimen NASA on tämänhetkiselle kuuohjelmalleen antanut, oli myös metsästyksellisen sotaisat luonteenpiirteensä. Artemis oli väkevällä tavalla ampumataitoinen ja osasi tarvittaessa käyttää jousta. Erilaisia ulottuvuuksia, yhtä hyvin julkisia kuin julkisen valokeilan ulottumattomissakin olevia, löytyy varmasti myös USA:n nyt liikkeelle polkaistusta Artemis-kuuohjelmasta”.

Näin kirjoitin neljä vuotta sitten USA:n Artemis-ohjelmasta, joka siis on nyt näinä päivinä edennyt toiseen vaiheeseensa.

Joka tapauksessa ja sinänsä on mielenkiintoista pohtia sitä, miksi Kuuhun palaaminen on ollut NASA:lle näin hidasta ja vaikeaa kuin on näyttänyt olevan, ottaen lukuun sen, että vuosina 1969–1972 NASA toteutti kuusi erillistä Apollo-kuulentoa Kuuhun laskeutumineen eli toimitti kaikkiaan 12 astronauttia Kuuhun ja takaisin. Tätä kysymystä pohtivat Domenico Vicinanza 31.3.2026 päivätyssä The Conversation -artikkelissa ”Why has it taken so long to return to the Moon?”, Sarah Scoles 17.9.2024 päivätyssä Scientific American -artikkelissa “Why Is It So Hard to Go Back to the Moon?”, ja Jackie Appel 1.4.2026 päivätyssä Popular Mechanics -artikkelissa “Why Has It Taken So Long To Get Humans Back to the Moon?”. Kuuhun lentämisen jatkumisen vaikeudelle 1970-luvun jälkeen esitetään edellä viitatuissa artikkeleissa muun muassa seuraavia syitä.

Ensisijaisia ovat poliittiset, taloudelliset ja hallinnolliset syyt. Apollo-ohjelmaa ei suunniteltukaan pysyväksi. NASA:n budjetti oli Kennedyn ja Johnsonin kylmän sodan kilpavarustelun vuosina massiivisen valtava, mutta supistui oleellisesti 1970-luvulla muiden välttämättömien menoerien vuoksi. Vuonna 1972 presidentti Nixon siirsi avaruushallinnon painopisteen avaruussukkulan kehittelyohjelmaan. Vuonna 1989 presidentti George H. W. Bush lanseerasi avaruusmatkailualoitteen eli SEI:n, joka olisi tähdännyt avaruusasemaan, astronauttien pysyvään Kuuhun palauttamiseen ja lopulta Marsiin lentämiseen. Mutta satojen miljardien dollarien kulut katsottiin liian suureksi summaksi tähän hankkeeseen. 1990-luvulla keskityttiin maan kiertoradan avaruusasemaohjelmaan.

2010-luvulla Kuu- ja Mars-hanke elvytettiin jälleen. Perusongelmana näyttää olleen kestävän ja vuosikymmenien mittaisen ja riittävän monitahoisen rahoituspohjan organisoiminen. Toisena keskeisenä syynä näyttää olleen se, että Apollo-ohjelma oli viritetty ja kalibroitu 1960-luvun lopun teknologialle ja silloisiin vaatimustasoihin, ja silloinen erityisosaaminen on, kuten NASA:n taholta on sanoitettu, tietyllä tavalla unohtunut, joten kaikki täytyy nyt tehdä ja innovoida ikään kuin uudelleen ja tämän päivän teknologisia ja muita vaatimustasoja vastaavaksi. Nykyinen Artemis-ohjelmahan tähtää lopulta Marsiin, joten selvää on, että ohjelman täytyy ottaa lukuun paljon sellaista uutta, mikä ei asialistalla ollut 1960-luvulla. Tämäkin todellisuus asettaa toki isoja haasteita. Tästä huolimatta täytyy silti todeta, että ”olemme unohtaneet, miten Kuuhun lennetään” -selitys vaikuttaa joltisestikin erikoiselta.

Ei siis mitenkään yllätä, että tällainen selittely on ollut omiaan pitämään yllä jo alkujaan 1970-luvulla syntynyttä epäilyä siitä, että onko Kuuhun todella ensinkään miehitetysti lennetty ja laskeuduttu. Professori Peter Knight, 10.7.2026 päivätyssä The Conversation -artikkelissaan “How moon landing conspiracy theories began and why they persist today”, tekee selkoa niistä näkemyksistä ja niiden taustoista, joiden mukaan Kuuhun ei oikeasti ole koskaan laskeuduttukaan eli että Apollo-ohjelman toteutus sellaisena kuin se valtavirtaisesti on tuotu esiin, on valheellista harhautusta.

Professori Knight palauttaa mieliin, että ensimmäisenä tällaista epäilyä esitti USA:n laivaston evp-upseeri Bill Kaysing vuonna 1976 ilmestyneessä kirjassaan We Never Went to the Moon: America’s Thirty Billion Dollar Swindle. Kaysing työskenteli teknisenä kirjoittajana Rocketdyne-yhtiössä, joka oli yksi niistä valmistajista, jotka tuottivat rakettimoottorit Apollo-ohjelman raketeille. Kaysing esitti itsellään olevan sisäpiiritietoa siitä, että avaruushallinto halusi luoda keinotekoisen vaikutelman Apollo-lentojen onnistumisesta ja Kuuhun laskeutumisesta, vaikka todellisuudessa Apollo-ohjelma ei Kuuhun miehitetysti laskeutumisen osalta koskaan toteutunutkaan. Kaysingin näkemys ei sinänsä ollut mitenkään käsittämätön. Hänen tietojensa mukaan tilanne oli oikeasti se, että NASA:lla ei kuitenkaan ollut hallussaan tarvittavaa teknologiaa Kuuhun laskeutumisen ja sieltä palaamisen toteuttamiseksi, vaikka presidentti Kennedy ja sittemmin Johnson olivat julkisesti USA:n tämän tavoitteen saavuttamiseen 1960-luvun loppuun mennessä sitoneet. Tätä epäonnistumisen todellisuutta ei kuitenkaan noissa kylmän sodan kilpavarustelun oloissa voitu julkisen avoimesti myöntää, joten NASA:n oli pakko turvautua valheeseen, jota olisi siitä eteenpäin jatkuvasti pidetty yllä.

Kaysingin mukaan Apollo-raketti kyllä onnistuneesti laukaistiin maata kiertävälle radalle, jossa astronautit viettivät sen ajan, jolloin he virallisen kertomuksen mukaan viettivät Kuussa. Tämän kritiikin, jota toki on vasta-argumentoitu, mukaan Kuussa oloa kuvaavat filmit, jotka julkisuudesta tunnemme, olisivat olleet NASA:n elokuvastudiotuotantoa. Tätä argumentaatiolinjaa on siitä alkaen pidetty esillä Kuuhun laskeutumista epäilevien keskuudessa.

Seikka, jota on syytä korostaa, on se, että Kaysing ei ollut millään tavalla niin kutsutun litteä maa -uskomuksen edustaja, jollaisia ovat sittemmin olleet monet Kuuhun laskeutumista epäilevät henkilöt. On selvää, että jos uskoo litteään maahan, on automaattisesti kuuhun laskeutumiseen epäilijä. Mutta Kuuhun laskeutumisen todellisuuden epäileminen ei itsessään tietenkään edellytä litteän maan uskomukseen sitoutumista. Litteä maa -uskomuksella on omat erityiset taustajuurensa, joihin Kaysingin vuonna 1976 lanseeraama Kuuhun laskeutumisen epäileminen ei sinänsä liity.

Sen sijaan professori Peter Knight muistuttaa artikkelissaan, että Kaysingin teoria otti tuulta purjeisiinsa 1970-luvun puolivälin jälkeisessä USA:ssa, koska juuri silloin kasvoi, täysin tosiasiallisin perustein, varsin laaja epäluottamus USA:n liittohallitusta ja sen hämärää politiikkaa kohtaan. Silloin tulivat julkisuuteen niin sanotut Pentagon-paperit, jotka todistivat Johnsonin hallituksen systemaattisesti valehdelleen amerikkalaisille Vietnamin sotaan liittyen. Watergate-skandaali tuhosi luottamuksen Nixonin hallintoon ja senaatin Churchin komitea todisti CIA:n järjestelmällisen laittomat salamurhahankkeet. Vuoden 1976 House Select Committee on Assassinations päätyi katsomaan, päinvastoin kuin Warrenin komitea aiemmin, että presidentti Kennedyn murha todennäköisesti oli kuin olikin salaliiton toteuttama.

Näin ollen Kaysing, riippumatta hänen näkemyksensä oikeellisuudesta tai virheellisyydestä, ei sinänsä elänyt missään fantasiamaailmassa esittäessään, että liittohallitus oli valehdellut isosti myös Apollo- ja Kuu-ohjelmaan liittyen.

UFOt: Mistä oikeasti on kyse? -kirjani sivuilla 120–121 kirjoitan ja katson itse seuraavasti:

Toisaalta merkille pantavan mielenkiintoista on, kuten Richard C. Hoagland ja Mike Bara tuovat esiin kirjassaan Dark Mission: The Secret History of NASA vuodelta 2009, että USA:n avaruusohjelmia on teknologisesti kehitetty, hallinnoitu, suunnattu ja toteutettu vahvasti paitsi Natsi-Saksasta lähtöisin olleiden SS-taustaisten raketti- ja avaruustiedemiesten myös Aleister Crowleyn Ordo Templi Orientis -esoteerikkotaustaisten ja vapaamuuraritaustaisten toimijoiden johdolla ja heidän maailmankatsomuksellisten uskomustensa ohjaamana. Osa näistä uskomuksista on ET-henkisiä muinaiset astronautit -näkemyksen tapaan ja liittyvät sekä Kuun että Marsin oletettuun muinaiseen sivilisationaaliseen historiaan.

NASA:n avaruusohjelmien amerikkalaisista astronauteista huomattava osa on ollut vapaamuurareita. John Dickie muistuttaa vapaamuurariaatteen myönteistä vaikutusta modernin maailman synnylle selostavassa kattavassa teoksessaan The Craft vuodelta 2020, että heinäkuussa 1969 astronautti ja vapaamuurariveli Buzz Aldrin, ensimmäisenä ihmisenä Kuussa, perusti seremoniaalisesti Kuuhun Hiljaisuuden vapaamuurariloosin numero 2000, Teksasin skottilaista riittiä edustavan suurloosin nimenomaisesta toimeksiannosta. Hoagland ja Bara esittävät kirjassaan näkemyksenään, että Kuussa ei ole oikeasti koskaan käyty -narratiivi on sekin tarkoituksellisesti istutettu ja viljelty harhautusdisinfo, joka on helppo osoittaa kestämättömäksi NASA-vastaiseksi salaliittoteoriaksi, jonka osoittautuminen tällaiseksi on omiaan vaimentamaan kaiken muunkin tämänkaltaisen NASA-kritiikin. Näin myös NASA:n todelliset esoteeriset, vapaamuurarilliset ja ET-tulkintahenkiset vaikuttimet on saatu tehokkaasi peitetyiksi julkisuudelta.

Näin kirjoitan UFOt: Mistä oikeasti on kyse? -kirjassani vuodelta 2023.