Uusi näkökulma Paavaliin? – N. T. Wrightin teologian vaikutusta, vahvuuksia ja vaaranpaikkoja

Tom Wright – akateemiselta nimeltään N. T. Wright – tunnetaan erityisesti mittavasta kirjallisesta tuotannostaan, jossa hän pyrkii yhdistämään Uuden testamentin teologian ja historialliset juuret toisiinsa. Wrightin nimi nousi laajempaan tietoisuuteen vuonna 2003 julkaistun The Resurrection of the Son of God -teoksen myötä, jossa hän esittää ylösnousemuksen olevan paras selitys Jeesuksen tyhjän haudan historiallisuudelle.

– Wrightin suuri ansio on siinä, että hän yrittää kuroa umpeen teologian ja historian välisen kuilun, jota Gotthold Ephraim Lessing kutsui aikoinaan ”rumaksi ojaksi”. Tämä jako historian ja teologian välillä on pitkään jakanut akateemista tutkimusta, mutta Wright pyrkii yhdistämään nämä kaksi tavalla, joka tekee teologiasta juurtunutta, elävää ja konkreettista, Szabados kuvaa.

Wrightin mukaan Paavalin teologia on ymmärrettävä nimenomaan hänen historiallisessa ja kulttuurisessa kontekstissaan – ensisijaisesti toisen temppelin ajan juutalaisuudessa. Tämä ei tarkoita, että Paavali olisi ollut pelkästään aikansa lapsi, mutta hänen teologiansa kasvaa siitä maaperästä.

– Hän ei näe Paavalia ajattomien, lähes platonististen totuuksien julistajana, vaan historiallisena hahmona, joka osallistuu Jumalan suurena pelastuskertomuksena etenevään tarinaan. Se on raikastavaa, ja samalla se haastaa meidät lukemaan Raamattua huolellisemmin kokonaisuutena, Szabados toteaa.

Kriittinen katse uuteen näkökulmaan

Wrightin kenties kiistanalaisin panos on hänen niin kutsuttu ”uusi näkökulma Paavaliin” (New Perspective on Paul). Tämä lähestymistapa haastaa pitkään vallinneen protestanttisen tulkinnan, jonka mukaan Paavali opettaa yksilön vanhurskauttamista yksin uskosta ja yksin armosta.

– Wright haluaa korjata väärintulkintoja, joita hänen mukaansa on syntynyt reformaation jälkeen. Hän siirtää vanhurskauttamisen merkityksen yksilön pelastuksesta yhteisöllisempään näkökulmaan: vanhurskauttaminen tarkoittaa hänen mukaansa Jumalan kansaan kuulumista, ei välttämättä syntien anteeksisaamista tai Kristuksen vanhurskauden lukemista uskovan hyväksi, Szabados selittää.

Tässä on hänen mukaansa sekä mahdollinen korjaava näkökulma että vaara.

– On totta, että vanhurskauttaminen liittyy Raamatussa myös liittouskoon ja yhteisöön, mutta jos se erotetaan syntien anteeksisaamisesta ja Kristuksen ansion soveltamisesta yksilölle, mennään liian pitkälle. Se tuo Wrightin liian lähelle roomalaiskatolista ekklesiologiaa, josta reformaatio halusi tietoisesti irtaantua.

Szabados nostaa esiin myös Wrightin epäselvän aikakäsityksen liittyen vanhurskauttamiseen.

– Hän puhuu ”lopullisesta vanhurskauttamisesta”, joka tapahtuu viimeisellä tuomiolla, ja näkee nykyisen vanhurskauttamisen pelkästään sen ennakointina. Tämä jättää avoimeksi, perustuuko lopullinen vanhurskauttaminen tekoihin, jotka Pyhä Henki on tehnyt meissä, vai yksin Kristuksen ristintyöhön. Wright sanoo, että se on ”armon mukaista”, mutta ei halua käyttää sanaa ”perustuu”. Se herättää kysymyksen: miten nämä kaksi liittyvät toisiinsa? Szabados kysyy.

Ruumiillinen ylösnousemus vastaan platonismi

Wrightin ehkä kiistattomin ja arvostetuin panos on hänen työnsä Jeesuksen ylösnousemuksen parissa. Kirjassaan The Resurrection of the Son of God hän tekee laajan historiallisen ja tekstuaalisen analyysin osoittaakseen, että ensimmäisen vuosisadan juutalaisuudessa ei odotettu yksilöllistä ylösnousemusta keskellä historiaa, vaan vasta aikojen lopussa. Jeesuksen ylösnousemus ei siis ollut odotettu eikä ”luonteva” tapahtuma – ellei se todella tapahtunut.

– Wright osoittaa vakuuttavasti, että ylösnousemuksen ainoa historiallisesti kestävä selitys on, että se todella tapahtui – ruumiillisesti. Tämä on erityisen tärkeä näkökulma, koska kristillisessä ajattelussa on pitkään ollut platonistinen painotus sielun pelastumiseen ja taivaaseen pääsyyn, Szabados sanoo.

Wrightin teologiassa korostuu fyysisen luomakunnan hyvä arvo ja Jumalan pyrkimys lunastaa koko kosmos, ei vain yksilöiden sieluja.

– Tämä on nykyaikana tärkeämpää kuin koskaan. Meiltä on katoamassa ymmärrys siitä, mitä tarkoittaa olla ihminen – ruumiillinen, Jumalan kuvaksi luotu olento. Tekoälyn, virtuaalitodellisuuden ja transhumanismin aikakaudella kristittyjen on palautettava näky Jumalan hyvästä luomakunnasta, Szabados korostaa.

Kirjoitukset osana kertomusta

Miten Wright sitten suhtautuu Raamattuun? Szabadosin mukaan hänen lähestymistapansa on pääosin konservatiivinen, mutta ei ilman varauksia.

– Hän puolustaa Raamatun historiallista luotettavuutta, mikä on jo itsessään merkittävää, koska hän toimii liberaalin tutkimuksen vaikutuspiirissä. Hän ei kuitenkaan ole virheettömyyden (inerrancy) kannattaja. Lisäksi hän ei pidä pastoraalikirjeitä Paavalin aitoina kirjeinä, mutta sisällyttää esimerkiksi Efesolais- ja Kolossalaiskirjeet omaan Paavali-käsitykseensä, Szabados selventää.

Raamatun auktoriteetin osalta Wright painottaa kertomuksellisuutta: Raamattu ei ole kokoelma yksittäisiä dogmeja, vaan Jumalan suuri tarina, johon lukija kutsutaan mukaan.

– Tämä voi olla virkistävä näkökulma, mutta se voi myös johtaa ongelmiin, jos se esitetään poleemisesti tai halveksuen evankelikaalista lähestymistapaa, jossa yksittäisillä jakeilla nähdään myös painoarvoa. On hyvä nähdä Raamatun suuri kertomus, mutta se ei saa mitätöidä sen yksittäisiä julistuksia, Szabados toteaa.

Lopuksi

N. T. Wright on monella tapaa aikamme merkittävin konservatiivinen Uuden testamentin tutkija. Hänen kykynsä yhdistää akateeminen tutkimus ja seurakunnallinen vaikuttaminen on poikkeuksellinen. Hänen näkemyksensä ovat avanneet uusia polkuja, mutta myös haastaneet perinteistä teologiaa tavalla, joka ei ole jättänyt ketään välinpitämättömäksi.

– Wrightin teologiasta voi saada paljon hyvää, erityisesti metodologisesti ja historiallisesti. Mutta hänen vanhurskauttamiskäsityksensä ja tapansa painottaa toisen temppelin juutalaisuutta tekstin pääasiallisena tulkintakehyksenä vaativat kriittistä arviointia. Häntä ei voi ohittaa – mutta häntä ei myöskään voi seurata kritiikittömästi, Szabados tiivistää.