Edilane, lapsi jota ei ollut olemassa

Patmos ylläpitää kummituen avulla Brasiliassa Fortalezassa Jangurussun slummissa keskusta, jota johtavat Patmoslähetit Silja ja Ronaldo Lima. Työ on aloitettu vuonna 2005. Avun piirissä on noin 200 slummin perhettä. Työ on hengellistä, aineellista ja käytännön monipuolista tukea. Lue alta Siljan ja Ronaldon tarina Edilanesta, joka on löytänyt avun kummiohjelman kautta.

Brasilian kummiavun piirissä on noin 200 slummin perhettä. Työ on hengellistä, aineellista ja käytännön monipuolista tukea.

Brasilian slummeissa asuu paljon perheitä, joilla ei ole henkilötunnusta, heitä ei siis virallisesti ole edes olemassa. Yksi tällainen oli Edilane, josta kerron seuraavassa:

Edilanen perhe on yksi ensimmäisiä, joita kohtasimme vuonna 2005, kun työmme alkoi toden teolla Jangurussun slummissa. Tutustuimme perheeseen ovettoman hökkelin edustalla, jonka pihalla savu nousi hiilivalkeasta. Vanhassa maalipurkissa keitettiin perheelle papuja. Selvitimme syytä, mikseivät perheen lapset olleet koulussa. Tästä alkoi pitkä taival perheen henkilötodistusten ja perusoikeuksien saamiseksi.

Edilane oli lapsi, jota ei ollut olemassa. Patmoksen kummityön kautta Edilanen elämä muuttui. Kuvassa Edilane ja hänen poikansa Leandro.

Lapset pääsivät ensi kertaa kouluun ja rokotettaviksi, koska heille saatiin syntymätodistus ja koko nimi. Seuraavien vuosien aikana seurasimme yhdessä perheen elämää, ja lapset kasvoivat. Meillä oli ihana etuoikeus saada rukoilla perheen vanhimman tytön Edilanen kanssa, kun hän otti Jeesuksen vastaan sydämeeensä. Tänään keskuksen tukiopetustunneilla onkin ekaluokkalainen Leandro, Edilanen poika.

Kiitos sinulle, joka jo olet Slummikeskus Taivaan ja Jangurussun slummin lasten kummi. Sinun apusi menee perille ja vaikuttaa lasten elämiin täällä Jangurussussa.

Tervetuloa sinä, joka harkitset kummiksi ryhtymistä. Pääset mukaan tarinaan, joka muuttaa slummin lasten elämää.

SILJA JA RONALDO LIMA

Lue lisää ja ilmoittaudu kummiksi