Etiopialaiset Edlawit ja Dagmawit löysivät Jeesuksen Patmoksen katulapsikodissa
Edlawit Aschenaki on 15-vuotias Etiopian katulapsikodin tyttö. Kun hän oli vain yksivuotias, hänen isänsä kuoli. Edlawit ja hänen vanhempi siskonsa Dagmawit jäivät kolmistaan äitinsä kanssa selviytymään köyhiin olosuhteisiin.
Äiti oli kuitenkin HIV-positiivinen ja selviytyminen kahden tyttären ja vakavan sairauden kanssa oli hyvin vaikeaa. Lopulta äiti sairasteli niin paljon, ettei kyennyt hankkimaan toimeentuloa itselleen ja kahdelle tyttärelleen.
Niinpä äiti tuli tapamaan Patmoksen työntekijöitä ja pyysi saada jättää pienet tyttärensä katulapsikodin hoiviin, jossa heillä olisi mahdollisuus saada ruokaa, vaatteita ja hyvä koulutus.
Yhdessä äidin kanssa sovittiin, että tytöt jäisivät katulapsikotiin, jossa heidän elämänsä olisi parempaa kuin sairaan äidin hoivissa. Katulapsikodissa tytöt saivat muun hoivan ohella kuulla myös evankeliumin ja molemmat tytöt kävivät kasteella ja seuraavat Jeesusta.
Edlawitin isosisko Dagmawit on tänä päivänä Addis Adeban yliopistossa ja opiskelee tietojenkäsittelyoppia tieteen ja teknologian tiedekunnassa. Viikonloppuisin, kun ei ole koulua, hän osallistuu aktiivisesti seurakunnan tilaisuuksiin ja on nyt erittäin onnellinen elämässään.
Edlawit puolestaan käy ensimmäistä vuotta lukiossa ja asuu yhä katulapsikodissa. Hän on Jeesukseen luottava nuori nainen, jolla on valoisa tulevaisuus edessään.
Ilmoittautumalla Etiopian lasten kummiksi viet apua ja evankeliumia Edlawitin ja Dagmawitin kaltaisille lapsille.
Etiopian lapset – Katulapsikodit, Lokken koulu ja köyhien kotien lapset
Katulapsikodit kadulta pelastetuille tytöille ja pojille sekä 300 oppilaan Lokken koulu Sidamon läänin pääkaupungissa, Hawassassa. Kouluun tulevat lapset ovat köyhien, pääasiassa muslimiperheiden lapsia. Kaksivuotinen terveyskasvatusohjelma Lokken koululaisille ja heidän perheilleen toteutetaan kummiohjelman kautta. Osana lastenapua tuetaan kodeissaan asuvia lapsia, että he voivat käydä koulua, eivätkä joudu kadulle kerjäämään.
Etiopian lastenavun työtä johtaa koulun johtaja Ayalew Taddese. Katulapsikoteja johtavat Getachew ja Hirut Tikke.