Kohtaamisia Puscasissa – jakelumatkan ensimmäinen päivä

Operaatio Joulun Lapsen vuoden 2022 jakelumatkan ensimmäinen päivä on takanamme. Tänään saimme jakaa kenkälaatikkolahjoja perheisiin itä-Romanian Vasluin alueen Puscasin kylässä.

Sonja Puscas

Pikkubussimme kiskoi meitä ylöspäin paikoitellen jyrkkiäkin kapeita katuja kukkulan reunamalle rakennetussa kylässä. Kanat ja kulkukoirat toimittivat vastaanottokomitean virkaa. Monissa pienissä kodeissa lämpötila oli suorastaan kuuma. Kodin ainoassa lämmittimessä, liesikamiinassa paloi tuli ja laiha ruoka valmistui. Kamiinan sammuessa lämpö katoaa pienistä hökkelitaloista pian.

Hymyä ja riemua saivat tänään yksinkertaisen ja haastavan elämän keskelle kylässä tuoda Operaatio Joulun Lapsen kenkälaatikkolahjat. Albertolle Carla-siskon tarravihko eläintarroineen oli lahjoista mieluisin, ja isosisko hymyissä suin uuden aarteensa pikkuveljensä kanssa jakoikin. 14-vuotias Sonja elää päänsä sisällä hieman omassa maailmassaan mutta otti meidät vastaan lämpimästi ja Let It Go:n niin enkeliäänellä kajauttaen, että taitaa Idina Menzelkin kakkoseksi siinä jäädä. Sonjan kanssa sain yhdessä koota hienon DIY-legorannekkeen, ennen kuin oli aika jatkaa matkaa eteenpäin seuraavaan perheeseen. Jälleen yhtä kotia kohden taivaltaessamme oman lahjansa jo saanut David kavereineen ilmestyi portin raosta ’hello’ta huutelemaan. Halusi vielä tulla kohdatuksi, halusi vielä poseerata kameralle.

Viimeisenä illan jo pimetessä vierailimme Inan perheen kotona. Hänen miehensä käy töissä Espanjassa, toisinaan paremmalla menestyksellä, toisinaan taas töitä on vaikeampi löytää. Ina ja perheen seitsemän lasta asuvat yhden huoneen talossaan Puscasissa. Tässä perheessä oli jotain erilaista, ja mukanamme kulkeva paikallinen pastori kertoikin heidän käyvän seurakunnassa. Koti oli köyhä ja vaatimaton, mutta se oli tarkassa järjestyksessä ja siisti pihamaata myöten.

Arvelin Inan itseäni ehkä kymmenen vuotta vanhemmaksi. Selvisi, että hän oli kolme vuotta nuorempi, tämä seitsemän lapsen äiti. Rankka elämä on jättänyt kasvoihin jälkensä. Ennen lähtöämme rukoilimme yhdessä. Jeesuksen omina olemme samaa perhettä. On hämmentävää ja kipeää katsoa läheltä, kuinka eri lailla voimmekaan sisarustemme kanssa elämiämme täällä ajassa elää. Miten kutsut Herra perheväkeämme ja lähimmäisiämme kohtaamaan ja auttamaan?

Majapaikkaamme myöhään illalla saapuessamme tähtitaivas oli valtava ja kaunis. Pää takakenossa taivasta tiimimme kanssa katsellen totesimme kirkkaan tähtitaivaan tarkoittavan kylmää yötä. Avasimme oven lämpimään majapaikkaamme. Punaiset liivimme tunnistanut vastaanottovirkailija Juan kertoi itse saaneensa Joulun Lapsen lahjan 10-vuotiaana. Kertoi työmme olevan erittäin tärkeää ja kiitteli.

Mielessä ja sydämessä, rukouksissa, pyörivät monet tänään kohtaamamme kasvot. Kenkälaatikoista löytyneet villasukat saavat tuoda hieman lämpöä varpaille monessa kylmässä kodissa tänä yönä. Ehkäpä uusi pehmolelukin on löytänyt tiensä uuden omistajansa kainaloon.

Rukoilethan kanssamme, että Jeesuksen rakkauden lämpö saisi tavoittaa Inan perheen lisäksi myös monia muita Puscasin lasten ja aikuisten keskuudessa. Rukoilethan, että kenkälaatikkolahjamme saisi synnyttää uskon siemenen tänään kohtaamiemme lasten sydämissä.

Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta.

LAURA TAIVALKALLIO
Operaatio Joulun Lapsi -projektikoordinaattori