Koskaan ei ole liian myöhäistä auttaa

Aloitimme tammikuun alussa humanitaarisen avun talvikeräyksen Moldovan juutalaisille ja laitoslapsille tuberkuloosisairaaloissa ja iloitsimme ystäväpiirimme nopeasta reagoinnista. Saimme suuren määrän avustustarvikkeita, jopa kahden rekkakuormallisen verran.

7857-moldova_eka_rekka_isokuva.jpg

Pätevä ja ahkera vapaaehtoisryhmämme lajitteli ja pakkasi kaiken rekkakuljetusta varten. Tämäkin vaihe kesti viikkoja, kun jokainen lähetetty tavara käytiin lävitse. Kuljetusfirmoja aloitimme etsiä samana päivänä kun keräys alkoi. Euroopan köyhimpään maahan, Moldovaan, ei kuitenkaan ole paljon liikennettä, kun ei sieltä tule paluukuljetuksia Suomeen, kuten Romaniasta.

Useitakin kuljetusfirmoja kyseltiin, mutta kuljetusta ei heti kuorman valmistuttua saatu. Tullipapereiden kanssa jouduimme myös odottelemaan jonkin verran. Kaikki paperit käännetään ja hyväksytetään Moldovan tullissa ennen kuin kuljetus lähtee Suomesta.

Maanantai 11.3. olikin ilon päivä, kun pitkien ponnistelujen jälkeen rekka on saatu pakatuksi ja on tällä hetkellä matkalla Moldovaan. Toisen rekan avustustarvikkeet ovat valmiina odottamassa kuljetusta ja papereita odotamme Moldovan tullista hyväksyttyinä ja saamme toisenkin kuljetuksen lähtemään.

Tulee mieleen Kiinan lähetyspioneerin, Hudson Taylorin sanat: ”Jumalan valtakunnan työssä on kolme vaihetta: mahdotonta, vaikeaa, tehty”. Me olemme nyt tuossa kahden viimeisen vaiheen välimaastossa. Pian Moldovan avustuskampanja on saatu päätökseen.

Kuten ystävät, tästäkin voitte lukea, avustustyö ei ole aina helppoa, mutta lopulta se aina onnistuu, rukouksin ja ahkerien käsiparien kautta. Vaikka tämä avustuskuorma ei ehtinyt pahimpiin talvikuukausiin Moldovassa ja saapuu kevääseen, se ei yhtään vähennä kuorman arvoa, päinvastoin, voisimme todeta, että nyt talvivaatteet ovat perillä hyvissä ajoin ensi talvea varten ja kevät- ja kesävaatteet pääsevät aikaisemmin käyttöön.

Kiitos ystävät rukouksesta, avusta, lahjoituksista, vapaaehtoistyöstä ja kaikesta kiitämme yhdessä Herraa. Ja nyt vielä pyydän rukoilemaan ensimmäiselle rekalle varjeltua matkaa ja perillä Moldovassa veljille, jotka purkavat rekan ja jakavat avustustarvikkeet kohteisiinsa.

Kiitos Päivi ja kaikki toiset vapaaehtoisemme varastolla ja kiitos Antti ja Hannele, ja te kaikki työtoverit Patmoksessa.

PIRKKO SÄILÄ