Libanonin lapset Hizbollahin varjossa

Libanonin lipussa on kuvattuna setripuu, josta jo Raamatussa puhutaan vahvana puuna, joka oli parasta rakennusainetta ja setripuita tuotiin temppelin rakennusaineeksi (1 Kun. 6 luku). Libanon on taistellut olemassaolonsa puolesta ja maan kristityt ovat joutuneet ahtaalle islamin puristuksessa. Tällä hetkellä maa on mitä suurimmassa määrin ulkopuolisen avun tarpeessa, onhan pienellä Libanonilla suuri taakka kannettavana Syyrian sodan jälkeisissä tilanteissa, suurten pakolaisvirtojen tullessa maahan. Kristillinen todistus on silti vahvasti läsnä ja myös Patmos-ystävien tuen kautta julistetaan evankeliumia. Libanonin on yksi Raamatun maiden alueista, joissa Patmos Lähetyssäätiön työllä on pitkät juuret.

 

7783-sadonkorjuu_01.jpg

ETELÄ-LIBANONIN ALUE, jossa Sadonkorjuun kodin kummilapsemme asuvat, on hyvin haavoittuva alue tällä hetkellä Lähi-idän poliittisella kartalla. Alue on vahvasti Hizbollahin vaikutusaluetta. Terroristijärjestö ei ole uhka ainoastaan Israelin pohjoisen rajan asukkaille kaivettuine tunneleineen, vaan vaikuttaa myös rauhaa rakastavien Etelä-Libanonin kristittyjen elämään.

Hizbollah on saanut jalansijaa myös maan politiikassa ja tahtoo nimittää iranilaismielisiä fanaattisia shiiamuslimeita päättäjiksi. Libanoniin muodostettiin uusi hallitus tammikuun lopulla. Hizbollah hyväksyttiin mukaan hallitukseen ja pääsi päättämään mm. terveysministerin valinnasta.

Patmos Lähetyssäätiön Lastenavun työn juuret Libanonissa kulkevat 1970-luvulle, jolloin Patmos auttoi lapsia vammaisten lasten laitoksissa, sokeiden koulussa ja orpokodeissa.

Työn historian mittaan olemme tukeneet lastenlaitoksia, raamattukouluja, vieneet humanitaarista apua ja lähetyslääkärimme Marja Rantanen on toiminut Marjayounin sairaalassa lääkärinä 1980-luvulla.

Sadonkorjuun kodin lapset

Nykyisin kummiohjelma toimii Sadonkorjuun lastenkodissa eteläosassa maata, lähellä Israelin rajaa. Lastenkodin pihalta voi katsella lumihuippuista Hermon-vuorta.

Kummiohjelmamme vastuuhenkilönä toimii Lina Bitar, joka kuvailee tilannetta Libanonissa näin:

”Elämme täällä hyvin stressaavia aikoja, kuten varmasti olette Lähi-idän uutisia seuranneena kuulleet. Pieni Libanon kantaa suurta taakkaa lähes 1,8 miljoonasta syyrialaispakolaisesta. Talous on vaikeuksissa, työttömyys on korkeissa lukemissa, mutta olemme yhä enemmän vakuuttuneita siitä, että Herramme Jeesus ei välttämättä takaa meille kaikkea sitä mitä me pyydämme, mutta Hän pitää lupauksistaan kiinni, uudistaa meidän uskomme, eikä anna kannettavaksemme enempää kuin jaksamme kantaa. Psalmissa 55:23 luvataan ’Heitä taakkasi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen. Hän ei salli vanhurskaan ainaisesti horjua’.

Olemme hyvin kiitollisia teille, Patmos-perhe, kaikesta työstänne ja vaivastanne. Rukoilemme, että Herra palkitsee teidän kestävyytenne Sadonkorjuun kodin lasten auttamisessa”, kirjoittaa kummiohjelman vastaava, Lina Bitar. Tämän vuoden mittaan ja syksyn kuukausien aikana työn painotus on ollut lasten koulunkäynnin tukemisessa. Kiitos, kun autat Sadonkorjuun kodin lasten koulunkäyntiä,” kertoo Lina Bitar.

Kiitos, että autat ja rukoilet.

PIRKKO SÄILÄ
Kenttäkehitysjohtaja

Tule kummiksi