Markku Tuppurainen ja Romanian lapset

Markku Tuppurainen tuntee evankeliumin voiman. Monessa mukana ollut mies on odottamaton henkilö pastoriksi. Viime joulukuussa hän oli Operaatio Joulun Lapsen matkassa viemässä Romanian lapsille samaa sanomaa, joka muutti hänen elämänsä.

Tavanomaiseen suomalaiseen perheeseen syntyneen Markun elämä alkoi riistäytyä hallinnasta teini-ikäisenä ja ollessaan 19-vuotias hän viilsi vankilassa itseltään kaulan auki. Nuorukainen makasi sairaalassa tapahtuneen jäljiltä, kun nuoren sairaanhoitajatytön sanat pysäyttivät Markun. Tämä tyttö katsoi Markkua ja itkien kysyi häneltä: “Miksi nuori kaveri tuhlaat elämääsi.” Ne sanat painautuivat mieleen.

Yksittäiset kohtaamiset ihmisten kanssa, jotka näkivät Markun olosuhteiden ja tilan taakse, olivat merkittäviä. Nämä kohtaamiset olivat toivon signaaleja. Lopulta etsinnän jälkeen Markku tuli vankilassa hartaustilaisuudessa uskoon.

Markku Tuppurainen

Apu menee perille

Markkua puhuttelee, kuinka Operaatio Joulun Lapsen näkyyn on helppo tulla mukaan, ja myös tieto siitä, että apu menee perille. Markun sydän palaa ajatukselle, että kristittyinä saamme yhdessä olla kytkemässä lapsia ja perheitä toivoon ja tulevaisuuteen ja ennen kaikkea Jumalaan, joka voi todella auttaa.

Markku tiivistää: “Sä et voi pelastaa koko maailmaa, mutta sä voit pelastaa jonkun ihmisen koko maailman.”

Vie lahjasi marraskuun kolmannella viikolla (18.-25.11) paikalliseen palautuspisteeseesi. Kenkälaatikkoaihioita ja muita materiaaleja löydät palautuspisteeltäsi lokakuun alusta lähtien. Katso ohjeet lahjan pakkaamiseen ja palautuspisteet.

Suomessa Operaatio Joulun Lapsi on ollut osa Patmos Lähetyssäätiön työtä vuodesta 1995 lähtien. Kansainvälistä työtä johtaa Samaritan’s Purse.