Matkakertomus Patmos-lähetti Arju Kaldar-oolin työalueelta
Lähettimme Arju Kaldar-ool vie evankeliumia kaukaisille taigoille Mongoliassa. Pastori Petri Nurminen on suomalainen kontaktimme Arjun työkentälle. Hän vieraili alkuvuodesta 2024 Arjun työkentällä yhdessä pastori Harri Lampisen kanssa. Seuraavassa Petri Nurmisen matkakertomus kaksi viikkoa kestäneeltä matkalta, jonka Arju oli järjestänyt. Arju Kaldar-ool tekee ennestään saavuttamattoman tšaatan-heimon parissa työtä. Arjun lähettäjäksi voit ryhtyä tekstin lopussa olevalla painikkeella.
Taigamatka tšaatan-heimon pariin
Tšaatanit ovat maailman eteläisin poronhoitajakansa. Heitä on asunut Pohjois-Mongoliassa ja Tuvan tasavallassa Venäjän puolella ammoisista ajoista. He kuuluvat alueen alkuperäiskansoihin. Aikaisemmin heidän laitumensa sijaitsivat sekä Mongolian että sotien välisen Tannu-Tuvan valtion alueilla. Tannu-Tuvan tultua liitetyksi Neuvostoliittoon yhteys alueiden välillä katkesi. Merkittävä osa tšaataneista siirtyi NL:n puolelta 1943 nälkää ja sotaan joutumista pakoon Mongolian puolelle.
Heidän keskuudessaan on julistettu evankeliumia määrätietoisesti vasta viimeisen kahden vuoden aikana, kun tuvalainen opettaja Arju Kaldar-ool oli saanut kutsun Jumalalta lähteä heidän keskuuteensa. Ensimmäiset tšaatanit ovat jo avanneet sydämensä Jeesukselle. Saimme etuoikeuden olla mukana tällaisella evankelioimismatkalla paikallisten työntekijöiden kanssa.
Hyvä alku matkalle, hyvää sanomaa muslimeille
Lähtiessämme Suomesta Harri Lampisen kanssa meille avautui lentokentällä hieno tilaisuus keskustella tšetšeenirouvan kanssa, joka oli etsivällä paikalla elämässään. Hän oli lukenut Raamattua ja käynyt kristittyjen tilaisuuksissa. Keskustelu avautui siitä, kun joku tuttu venäjänkielinen soitti meille ja rouva kuuli, että puhuimme venäjää. Keskustelun päätteeksi saimme antaa evankelioivan kirjan hänelle. Arkipäivän johdatusta!
Kohtaamisia pääkaupungissa
Kahdeksan tunnin matka Ulan Batoriin meni hyvin Mongolian Airlinesin tasokkaalla lennolla. Odotellessamme pääkaupungissa tarvittavia lupia paikalliset veivät meidät Tšingis-kaanin patsaalle, joka on 40 metriä korkea. Tapasimme siellä amerikkalaisen lähetystyöntekijän, joka on asunut Kiinassa 45 vuotta; se oli koskettava kohtaaminen.
Seuraavana päivänä olimme mukana mielenkiintoisessa tapaamisessa, jossa oli amerikkalaisia, venäläisiä, ukrainalaisia, hakasseja, tuviineja, mongoleja sekä meitä suomalaisia. Joukossa oli yllättäen myös IRRTV:n järjestämän Mongolian kaupunkimission paikalliset johtajat. Hienoa ruokailla, keskustella sekä rukoilla yhdessä! Usko Jeesukseen yhdistää kansat!
Seuraavaksi oli vuorossa kokous Mongolian kansainvälisellä yliopistolla. Paikalla oli uskovia opiskelijoita ja opettajia eri puolilta maailmaa, ja siksi puhekielenä oli englanti. Illalla jatkoimme matkaa junalla eteenpäin Erdenetin kaupunkiin. Matkaa taigalle kertyy pitkälti toistatuhatta kilometriä. Jossain vaiheessa matkaa puhelimen kenttä häviää ja yhteys ulkomaailmaan katkeaa, mutta rukousyhteys ei kärsi näistä ongelmista. Jatkoimme taksilla Mörönin kaupunkiin, jossa yövyimme. Aamulla matka jatkui Tsagaan Nuurin kylään maasturilla mieleenpainuvia teitä pitkin, perille saavuimme illalla.
Vihdoin taigalla
Matkamme jatkui sen jälkeen Baruun-taigalle. Iltapäivällä paikalle kerääntyi väkeä nelisenkymmentä henkeä ympäristöstä kokoukseen, jonka saimme pitää. Rohkaisevaa oli, että heimon päällikkö sanoi hyväksyvänsä meidät keskuuteensa ja sanoi antavansa meille mongolialaiset nimet. Mielenkiintoista nähdä minkä nimen tulen saamaan! Heimon päällikkö kutsui myös meidät seuraavalla kerralla keskustelemaan lisää näistä asioista. Kiitos Herralle!
Lastenkokoukset olivat seuraavana päivänä vuorossa. Lapset ovat lapsia kaikkialla maailmassa, sydämellisiä, iloitsevat, kun aikuisilla on aikaa heille. Innolla he kuuntelivat kertomusta tuhlaajapojasta sekä lauloivat hengellisiä lauluja. Harri Lampinen entisenä judon Suomen mestarina sai heti poikien sydämet auki näyttäessään heille muutamia painiliikkeitä. Paini on kansallisurheilulaji Mongoliassa ja erittäin arvostettua siellä.
Maassa maan tavalla
Asuimme kodassa, jota lämmitetään kamiinalla. Päivällä ulkolämpötila oli -38 Celcius-astetta ja yöllä pakkanen laski -45 asteeseen. Kun kamiinaan lisättiin puita parin tunnin välein, ei makuupussissa tullut kylmä. Ruoka oli maittavaa pässin ja hevosen lihaa, juotavana oli maitotee, johon on lisätty suolaa. Olimme sivilisaation ulkopuolella. Sähkövirtaa ei ollut kuin sen verran, mitä aurinkokenno antoi lamppua varten. Ei ollut kaivoja, vesi kannettiin avannosta joelta. Taigalla ei ollut puhelin- eikä nettiyhteyttä.
Audioraamatunkertomukset
Vanhempi väki on luku- ja kirjoitustaidotonta, koska he ovat koko elämänsä kiertäneet neljä kertaa vuodessa porojen laidunmaita vaihtaen paikasta toiseen. Lapset ja nuoret käyvät koulua internaatissa eli sisäoppilaitoksessa ja osaavat lukea ja kirjoittaa. Jaoimme aikuisille raamatunkertomuksia audiosoittimeen tallennettuna, sen lataus toimii aurinkokennolla. Käännösryhmä on kahden vuoden aikana tuottanut siihen sisällön audiomuodossa. Wycliffe-raamatunkääntäjät, Patmos-lähetyssäätiö ym. ovat mahdollistaneet tämän työn toteutuksen.
Missä olet Filippus?
Siirryimme myöhemmin toiselle alueelle, Zuun-taigalle, jossa asuu ensimmäinen uskoon tullut perhe tšaatan-heimosta. Perheen vanhin, isoisäksi nimitetty, on vahvasti uskossa Jeesukseen. Sydäntäni kosketti, kun hän sanoi mielellään joka päivä kuuntelevansa Raamatun kertomuksia omalla kielellään.
Kun vierailumme Zuun-taigalla päättyi, palasimme toista reittiä pitkin Mörönin kaupunkiin. Matkaan kuului myös 170 km matka Hubsukul-järven jäätä pitkin. Kaikki meni hyvin ja vierailimme vielä mongoliseurakunnassa Mörönissä ennen paluuta Ulan Batoriin ja sieltä edelleen Suomeen. Kiitollisina ja väsyneinä mutta onnellisina saavuimme Suomeen 8.2.2024. Sydämelliset kiitokset kaikille esirukouksista! Matka sujui loistavasti!
PASTORI PETRI NURMINEN