Matti ”Jeesuksen pappi” Vuolanne sai kutsun kirkkauteen

Matti Vuolanne (1932-2020) oli ylitse seurakuntarajojen rakastettu pappi ja myös Patmoksen työn ystävä. Matti Vuolanne oli Patmoksen hallituksen jäsen vuosina 2000-2009. Hän oli pidetty julistaja ja opettaja, joka vei Raamattuja kauas Siperiaan saakka. Kuva ja Sana julkaisi Matin kirjoja, kuten ”Matti, Jeesuksen Pappi” ja ”Miksi Jeesus?” Monet saivat rohkaisua ja Jumalan sanan opetusta Matilta. Julkaisemme alla kaksi Matin läheisten kirjoitusta, jotka kauniilla tavalla kuvastavat Matti Vuolanteen vankkumatonta rakkautta ihmisiin ja Jeesukseen.

Matti Vuolanne

Laajalti tunnettu ja rakastettu rovasti Matti Vuolanne muutti Jeesuksen luokse 17.8. Porissa. Hän oli kuollessaan 88-vuotias.

Vielä sänkypotilaanakin Herran palvelija todisti Jumalan armosta. Loppuun asti hänellä säilyi harvinaisen voimakas lauluääni, into rukoukseen ja huumorintaju.

Matti Leonard syntyi 10.3.1932 Riihimäellä. Ylioppilastutkinnon jälkeen alkoivat biologian opinnot, joihin sisältyi tutkimusmatka Lapin soille. Uravalinta kuitenkin muuttui, kun Matti kohtasi Helsingin Johanneksenkirkossa Kristuksen omana Vapahtajanaan. Aikansa vastaan kapinoituaan Matti suostui pyrkimään teologiseen, jossa kurssikaverina oli muun muassa Kalevi Lehtinen. Jo opiskeluaikana Matti koki tehtäväkseen viedä evankeliumia eteenpäin mahdollisimman monille.

Nuori mies kohtasi rakastettunsa Maria Kettusen, josta tulikin sopiva apu – ”papin muija”. Yhteinen näky yhdisti, ja ilosanoman välittämiseen osallistuivat myös perheen musikaaliset lapset. Matti itse sanoitti ja sävelsi sadoittain lauluja. Osa näistä kerättiin nuottikirjaksi painoasuun ”Runo- ja laulukirja”. Vuosien mittaan sanavalmis mies tarttui kynään erilaisilla syntymäpäivä- ym. juhlilla. Tuloksena oli koskettavia ja hauskoja runoja, joissa oli mukana sanoma Jumalasta. Mielenkiintoinen yksityiskohta Matin kielellisestä lahjakkuudesta on hänen 50-luvulla Valion nimikilpailun voittanut ehdotuksensa; uusi sana pirtelö.

Matti oli niin sanottu valtakunnankristitty toimien yli kirkkokunta- ja herätysliikerajojen, vaikka päätyö olikin seurakuntapappina. Puhujakutsuja tuli Kansan Raamattuseuraan, Kansanlähetykseen, rukoilevaisseuroihin, Metodistikirkkoon, Katulähetyspäiville ja moniin muihin paikkoihin. Jeesus oli Matille kaikki kaikessa – hän teetti jopa postimerkkejä Jeesuksen kuvasta. Matti tunsi Raamatun poikkeuksellisen hyvin. Sieltä oli hyvä ammentaa ravintoa muillekin – usein pitkät pätkät ulkomuistista.

Jumala varusti uskollisen ja rohkean palvelijansa monilla armolahjoilla. Matti kulki Pyhän Hengen johdatuksessa saaden usein oikeat sanat kulloiseenkin tilanteeseen. Samalla hän tiedosti oman syntisyytensä ja oli täysin riippuvainen Jumalan armosta. Niinpä sananpalvelija osasi kertoa syntien anteeksisaamisesta ja iankaikkisesta elämästä muille. TV7:ssä Matti piti pitkän luentosarjan otsikolla ”Rohkaisua Raamatusta”. Radiossa hänen suosittuja puheitaan on kuultu ohjelmassa ”Matti-papin matkassa”. Itse hän kirjoitti eläkkeellä ollessaan teokset ”Miksi, Jeesus?” ja ”Miksi, ihminen”. Suuri on myös puheista tallennettujen C-kasettien ja DVD-levyjen määrä. Vuonna 1998 Risto Siltanen julkaisi kirjan ”Matti, Jeesuksen pappi”.

Tärkeä osa elämää olivat matkat itärajan taakse. Aviopari sai Jumalalta kutsun Siperian työhön 50-luvulla Neuvostoliiton ollessa suljettu evankelioinnilta. Sinne he myöhemmin kävivät viemässä Sanaa ja aineellista apua. Matkat rahoitettiin taulujen myynnillä Raamattuja Venäjälle ry:n kautta. Taiteen alallakin Matti oli asiantuntija, mistä kertoo mm. hänen kokoamansa ”Suomalaisen kuvaamataiteen lähdehakemisto”.

Missä tahansa kuljettiin, hän halusi pitää lipereitä kaulassaan. Ihmiset tiesivät näin kääntyä halutessaan papin puoleen. Useimmiten aloite tuli kuitenkin Matilta. Hän rakasti pieniä lapsia, osasi keskustella nuorten kanssa ja kohtasi muutkin asenteella ”Jesus is my best friend and you are the second”.

Kaipaamaan jäivät viisi lasta, kymmenen lastenlasta ja suuri joukko ystäviä Suomessa, Siperiassa, Tansaniassa ja Venezuelassa. Matti on päässyt perille jättäen meille esimerkin Jeesuksen sanojen toteutumisesta: ”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia”.

Jorma Hännikkälä
Kirjoittaja on Matti Vuolanteen vävy. 

Kelloqin kylässä Siperiassa Matti-pappi kertomassa lapsille Jeesuksesta.

Matti Leonard Vuolanne
1932-2020

Rakas isä, veli, ukki, pappa, pappi, rovasti Matti Vuolanne on päässyt Taivaan kotiin. Hän kuoli toissayönä rauhallisesti  Porin Diakonialaitoksen Honkalassa. Nyt Taivaassa soi juhlakuoro! Meillä on sydän täynnä ikävää, kaipuuta, rakkautta ja kiitollisuutta. Olit ainutlaatuinen.

Elämäsi todisti Jumalan yltäkylläisestä armosta, musiikin ja taiteiden lahjasta ja huumorista elämässä.

Kun olit pieni, luit salaa vanhempiesi pölyttynyttä vihki-Raamattua. Yhden kesän vietit sotalapsena Ruotsissa. Toimit lähettipoikana ja ostit rahoilla Viisikon. Sisaruksia silloin kiusoittelit ja ulkona leikit eläinten kanssa oraviakin kesyttäen.
Halusit poistaa nälänhädän maailmasta risteyttämällä ohran ja kauran. Kasvatit pupuja ja myit niitä sodan aikana nälkäisille. Urheilit, kirjoitit runoja ja sävellyksiä.

Ollessasi oppikoulussa viidennellä luokalla Jumala sanoi sinulle, että susta tulisi ihmisten pappi. Et  suostunut uskomaan kuulemaasi. Sinusta, ujosta pojastako? Ei, lähdit opiskelemaan biologiaa. Jumalalla oli kuitenkin suunnitelma, joka odotti täyttymistään.

Kerran Johanneksen kirkossa sinä vaatimalla vaadit ystävää mukaan ehdoolliselle, koska et tohtinut mennä yksin. Silloin olit opiskellut jo hetken teologiaa, muttet ollut oppinut tuntemaan Jumalaa vielä henkilökohtaisella tasolla. Sinä päivänä sait tunnustaa kaikki synnit Hänelle.  Vapahtajasi Jeesus kohtasi sinut Herran Pyhässä Ehtoollisessa ja sanoi, että kutsuu sinut ihmisten kalastajaksi.

Lähdit innoissani evankelioimaan kaduille ja kujille jopa siinä määrin, että papiksi valmistuminen meinasi unohtua. Hengellinen isäsi diakoni Fritjof Ojansuu sanoi sinulle että, Matti, nyt liperit leuan alle ja tulevalle perheelle leipää!

Vuosien saatossa kasvatit meidät seitsemän lasta rakkaan äiti-Marian kanssa. Viisi meistä odottaa vielä jälleennäkemistä, kaksi sait varhain hautaan siunata. Nyt saat levätä ja nauraa äidin kanssa rauhassa.

Opetitte meille sisukkuutta, ihmisten kohtaamista rakkaudella ja surusta selviytymistä. Kaipasit jo pitkään parhaan ystäväsi, Jeesuksen luo. Postissa oli joskus kampanja, joka teetti parhaasta ystävästä ilmaiseksi postimerkkejä. Soitit, kerroit ja sait postimerkit: Jeesuksen kuvan, missä Hän sanoo:
” Sinun edestäsi!”

Kiersimme yhdessä monta kaupunkia ja maata. Veit Raamattuja niin Neuvostoliittoon, Afrikkaan kuin Väli- ja Etelä-Amerikkaankin. Kirjoitit lauluja, runoja ja kirjoja – etkä vain kirjoittamisen vuoksi. Nautit siitä ja sait taidot lahjana. Kiitos Jeesus niistä monista lahjoista! Osasit sanoa mielipiteesi. Kävit kiivaita keskusteluita monien kanssa, mutta rakastaen. Riidat riideltiin ja sovittiin.

Kauppareissut kanssasi kestivät vähintään tunnin. Jokaisen lapsen oli saatava kuulla ’Jumalan kämmenellä’ laulu. Niin kurjimmalle kaduntallaalle kuin presidentillekin ehdit kertoa Jumalasta! Nyt olet perillä, Hän otti sinut luoksensa rauhaan, ikuiseen rauhaan.

Kiitos, rakas isä kaikesta!
Jälleennäkemisen uskossa perillä tavataan!

Sinikka Hännikkälä, tytär